TENERIFFAN HIEKKAMYRSKY – NÄIN SEN KOIN

Juuri, kun olin ehtinyt kirjoittaa tänne ne maagiset sanat: tästä ei uutisissa koskaan ikinä ole juttua… Niin arvatkaa, mitä tapahtui? Aivan, jouduimme koko maailman huomion silmätikuksi ja suoraan myrskyn silmään. Ei, en liioittele yhtään. Olimme hiekkamyrskyn ytimessä, jännän äärellä niin sanotusti.

 

Ja voin sanoa nyt tätä kokemusta viisaampana, että ihan tyhjästä silloin valittelin tänne. Hmmmm. Ei pitäisi koskaan sanoa mitään ääneen, ainakaan negatiivista, eikä varsinkaan sanoa ”ei ikinä”. 

Calima silloin aikaisemmin helmikuun alussa.

Nyt olen täällä kertomassa, miltä tämä järisyttävä kokemus tuntui. Noh, en päässyt ulos kahteen päivään. Olin oman kotini vanki. Onneksi oli ruokaa ja yhteydet pelasivat, eli ihan hyvin pystyin olemaan ”eristyksissä”. 

Kaikki alkoi oikeastaan jo silloin lauantaina. Olin Etelä-Teneriffalla, jossa kävin pyörähtämässä castingissa. Päivä oli aamusta vielä oikein kaunis. Pääsin Las Americasiin pummilla, eli kurssikaverini ja hänen tyttärensä kyydillä menin. He nimittäin menivät sinne myös! Ja jäivät sitten El Médanoon, pakoon karnevaaleja. El Médanossa puolestaan asuu hyvä ystäväni, jonka kyydillä pääsin takaisin Santa Cruziin. Meidän oli tarkoitus mennä juhlimaan karnevaaleja. 

Minulla oli siis mieletön päivä ja uskomaton tuuri kyytien ja kaiken suhteen. Mutta hyvä tuurini loppui siihen. Karnevaalit peruttiin. Mutta ei kuulemma caliman, vaan tuulien takia, jotka olisivat voineet yltyä jopa hurrikaaninopeuksiin. 

Lauantai-illan jammaillut jäivät siis välistä ja minä syöksyin unten maille. Ystäväni oli mennyt omien kavereidensa luokse. Tässä vaiheessa ikkunat tietenkin oli pitänyt jo laittaa kiinni, ettei tuo Saharan hiekka pöllyä sisälle. Lopulta minusta tuntui, että Zaragozassakin tuuli enemmän. Koko yönä ei varmaan kovin moni lehti liikahtanutkaan...

 

Sunnuntai-aamuna oli jotenkin se tavallinen calima, mutta päivän mittaan tuo uhkaava utu alkoi tulla yhä lähemmäs ja lähemmäs haudaten rakennukset ja vuoret ja meren pois näköpiiristä. 

Calima pahenee hiekkamyrskyksi.

Olin sopinut tapaavani erään suomalaisen, mutta jouduin perumaan tapaamisen. Ikkunanäkymät alkoivat olla kuin tuomiopäivän kirjasta. Vedenjuontiakin suositeltiin ja sitä kyllä meni. 

Hiekkamyrsky. Ulosmenoa ei suositella.

Maailman pilaantunein ilma

Ja sitten tapahtui jotain järkyttävää. Teneriffa kipusi maailman kärkeen ei kovinkaan mairittelevalla tittelillä. Ilma oli maailman pilaantunein Gran Canarian ohella. Siis jotain paljon pahempaa kuin jossain Kiinassa, jossa ilmanlaatu kieputtelee pikaisella silmäyksellä pahimmissa paikoissa 150-200 asteen tietämillä. Ja jossain Saudi-Arabiassa on 500 yhdessä pisteessä. No, meillä Teneriffalla, alleviivaten Santa Cruz, se olikin 895, mutta Gran Canarialla jopa 999!

Näitä lukemia voi tarkkailla reaaliajassa WAQI:n kautta.

Ilmanlaatu jaetaan siis kuuteen kategoriaan: hyvä, kohtuullinen, ei terveellinen herkille ryhmille, epäterveellinen, erittäin epäterveellinen, vaarallinen. Ja me sitten olimme siinä vaarallisessa ilmanlaadussa. 

Voin sanoa, että pikkaisen ahdisti! Ilma oli sellainen painostava. Mietin, että onneksi ei ollut kesä, olisi ollut vielä pahempi, jos tämän lisäksi olisi joutunut kärsimään kuumuudesta. 

Mitä sitten tein sunnuntaina, kun en voinut nokkaani ulos laittaa? Katsoin Netflixissä Salaisuus-dokumentin, jota suosittelen aivan kaikille. Löytyy muuten Youtubesta El Secreto-hakusanalla.

Joissakin kohdin tuli tippa linssiin, kun nämä minunkin ihmeelliset koettelemukset alkoivat käydä järkeen. Siinä siis puhuttiin vetovoimanlaista. Eli vedät asioita puoleesi, hyvässä ja pahassa. Ja siinä kerrottiin, miten voit hyödyntää tätä omassa elämässäsi. Dokumenttia katsellessa en voinut kuin nyökytellä.

Ei tarvinnut katsoa kuin ulos… Siellähän se hiekkamyrsky riehui ja tuntui kuin olisi ollut jossain Marsissa. 

Hiekkamyrsky kaikkein pahimillaan.

Tuona iltana kävin kuitenkin nukkumaan kevein mielin. Tuntui, että olen oman elämäni herra ja ties mitkä mahtivoimat minulla voi olla hyppysissä. 

Maanantaina ilma oli vielä sen verran epäilyttävän näköinen, että totesin sisällä olevan parempi varmuuden vuoksi. Eilen tiistaina sitten uskaltauduin ulos heti aamusta, mutta minulla oli huivi mukana. Ei se ilma kovin normaalilta vielä tuntunut. Matkan varrella karnevaaliporukkaa tuli vastaan. Näin auton, jonka lasi oli laitettu tuhannen päreeksi. Oksennuksiakin tuli vastaan. Normaalia karnevaalimeininkiä siis. 

Menin kirjastolle, jossa olin koko päivän. Niin kuin normaalistikin. Pöydillä oli kuin pölyä. Karnevaalien takia kirjasto oli aidattu ja vastassa oli varoituskyltti. Sinne ei kuulemma saa tulla naamiaisasussa tai ilman henkilöllisyystodistusta. Vartijakin törötti heti ovella ja enhän tietenkään ollut muistanut ottaa henkkareita mukaan. Onneksi niitä ei siinä lopulta kysyttykään. 

Tänään iloitsin siitä, että ilma vihdoinkin tuntuu normaalilta ja voi hengittää ilman, että ahdistaa. Paitsi taisi tuo hiekkamyrsky jonkun hiekanjyvän jättää keuhkoihin, kun henkitorvea kuitenkin ahdistaa. Toivon, että menisi ohi, eikä nyt ainakaan lääkärin puoleen tarvitsisi kääntyä...

Nyt, kun hiekkapöllyistä selvittiin, joku varmaan jo ehti lukea siitä corona-viruksesta, miten se on nyt täällä Teneriffalla. Suhtaudun coronaan ihan samoin aatoksin kuin silloin ebolaankin. Paniikkiin ei siis aihetta. Tai kuten ystäväni mummo aina sanoi: ”Ei maalata piruja seinille”. 

Näkymä tänään keskiviikkona.

Oletko sinä kokenut caliman tai jonkun muun järisyttävän luonnonilmiön?

KOLUMNI: MITEN MATKA VOI MUUTTAA ELÄMÄSI

On jännää ajatella, miten joku tietty hetki, valinta tai jopa matka voi muuttaa koko elämäsi suunnan. 

Luin pari vuotta sitten kirjoittamani postauksen Mitä minulle kuuluu? Palasin niihin tunnelmiin ja hetkiin. Voin sanoa, että nuo kaksi Teneriffan matkaa muuttivat koko minun elämäni. 

Silloin yli kaksi vuotta takaperin minulla oli vaikeaa ja yritin etsiä vastauksia. Sattuman kautta törmäsin Internetissä Teneriffalla järjestettäviin yrittäjyystapahtumiin. 

Minulla oli heti alusta asti tunne, että sinne minun pitää mennä. Tunne oli niin vahva, etten voinut ohittaa sitä. En, vaikka minun piti hakea ja päästä seulan läpi. En, vaikka se tarkoitti rahallista ponnistusta.

Ja silti minä menin. 

Matkat, jotka muuttivat elämäni suunnan

Tuo tunne ei ollut turha, vaan sillä oli tarkoitus. Minun piti mennä Teneriffalle. Nuo matkat muuttivat elämäni suunnan. Kaikki ne tapaamani ihmiset, kaikki ne kokemani tilanteet… Mutta erityisesti yksi keskustelu teki minuun suuren vaikutuksen. Keskustelin erään henkilön kanssa niinkin syvällisestä aiheesta kuin elämänkumppanista. 

Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, miten ihmeessä tuli juteltua tuntemattoman henkilön kanssa niinkin henkilökohtaisesta aiheesta. Joka tapauksessa se oli yksi niistä pienistä, suurista keskusteluista, jotka olisin toivonut käyneeni aikapäiviä sitten läpi. 

Keskustelu tuntemattoman ihmisen kanssa on silmiäavartavaa. Siinä me olimme me, kaksi ihmisistä pohtien asian eri puolia.

Sillä on nimittäin väliä kenen kanssa kuljet elämäsi, sillä kyseessä on elämäsi suurin matka: elämänpolku. Siksi elämänkumppanin tulee olla sellainen, joka tuo sinun parhaimmat puolesi esiin. Oikean elämänkumppanin kanssa katsotte samaan suuntaan ja toimitte tiiminä. Tahdotte samanlaisia asioita tulevaisuudelta ja olette samalla sivulla. 

Oikea elämäsi elämänkumppani ei raahaudu perässä, häntä ei tarvitse potkia perseelle tai maanitella. Oikean elämänkumppanin kanssa elämä on yhteinen matka, jännittävä, ihana seikkailu. Vaikka kumppanissasi ei olisi sinällään mitään vikaa, silti kaikki eivät ole parina yhteensopivia. Joskus on parempi olla vain ystäviä.

Tuo keskustelu avasi silmäni ja konkretisoi aavistukseni, jotka olivat pitkään pyörineet mielessä. Keskustelun kautta sain ikään kuin vahvistuksen päätökselle, jota olin lykännyt liian pitkään. En ollut uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta, koska olin pelkuri ja pitkään luulin, että näin oli hyvä. 

Miten ihmeessä en ollut koskaan ajatellut elämänkumppanin valintaa tältä kantilta? En ikinä edes ollut ajatellut sitä ns. valintana, vaan että me törmäämme johonkin tiettyyn henkilöön ja siinä henkilössä on vain sitä jotain ja parisuhde on silloin luonnollinen askel. Haluan samalla kuitenkin ajatella, ettei kukaan ihminen ole tullut elämäämme turhaan. Jokaisella on ollut oma tärkeä aikansa ja paikkansa. Juuri näiden ihmisten ansiosta olemme saaneet mahdollisuuden kasvaa.

Noiden matkojen jälkeen ryhdyin toimiin. Elämän ei kuulu olla jatkuvaa tuulimyllyjä vastaan taistelua! Elämän ei kuulu olla alakuloa. Elämän ei kuulu olla surusilmäisenä oloa. 

Sillä elämä on tehty elettäväksi. Meillä jokaisella on tarkoitus. Ja meidän jokaisen tulee kysyä jossain vaiheessa omaa elämäämme, mikä on meidän olemassaolomme tarkoitus? Kysy tämä kysymys itseltäsi. Mieluummin ennemmin kuin liian myöhään.

Viime torstaina palasin tuohon yrittäjyystapahtumaan, mutta ihan vain osana yleisöä. Yllätyksekseni tapasin niitä henkilöitä parin vuoden takaa ja sain onnitteluja. Minua onniteltiin, miten olen edistynyt. Näinä kahtena vuotena olen löytänyt oman polkuni kirjoittajana. Tänä vuonna olen mukana kahdessa kirjassa. Julkaisen minitarinoitani espanjalaisessa lehdessä. Tähän asti olen voinut elää kirjoittamisella. 

Eräs henkilö iloitsi: ”Muistatko, kun silloin kaksi vuotta sitten sanoin, että sinun pitäisi olla Teneriffalla?”. Totesin, että ne ovat vain pieniä askeleita ja kuka tietää, ehkäpä en kahden kuukauden kuluttua ole täällä enää. 

Teneriffan matkat eivät kuitenkaan ole ainoita merkittäviä matkoja. Nostaisin ihan yhtä tärkeäksi vuoden 2018 matkan, jolloin kuukauden ajan reissasin eri kaupungeissa ystävieni luona Suomessa ja Espanjassa. 

Silloin pohdin elämääni ja uskallanko ottaa ratkaisevaa askelta eli kirjoittajaksi ryhtymistä. Tuolla matkalla sain merkin kuin korkeammalta taholta. Ja se vahvisti uskoani, että minun tulee suuntautua kirjoittamiseen. Uskoni on niin vahva, etten enää näe itselleni muuta vaihtoehtoa. Vaikka joutuisin ojasta allikkoon, nyt tiedän oman olemassaoloni tarkoituksen.  

On jotenkin hassua, että olen joutunut kulkemaan näin pitkän ja tuskallisen matkan vain "keksiäkseni", mikä se minun juttuni on. Olen aina tiennyt sisimässäni olevani kirjoittaja, mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa uskalsin ryhtyä siihen päätoimiseksi - kun minulla ei enää ollut muita vaihtoehtoja. 

Yritin viimeiseen asti etsiä jotain muuta, "tavallista" polkua. Mutta elämä antaa läksyjä yksi toisensa perään, kunnes viesti menee perille. 

Lopulta päätin uskaltaa kaikista niistä peloista huolimatta. Nykyisin ajattelen, että on paljon pahempaa olla yrittämättä.

Kahden vuoden jälkeen…

En kadu hetkeäkään. En kadu, että uskalsin tehdä muutoksen ja hypätä kohti tuntematonta. Enkä varsinkaan aio luovuttaa kirjoittamisen saralla. Päässäni pyörii ”jos kuljet helvetissä, jatka matkaasi”. 

Mutta miten jatkaa, jos tuntuu, että on umpikujassa?

Näen jatkuvasti upeita menestystarinoita ihmisistä, jotka esimerkiksi ensimmäisen yrittäjävuoden jälkeen paukuttelevat henkseleitä. Se on tietysti upeaa! Olisi vain upeaa, jos minäkin voisin päästä samaan pisteeseen. 

En kuitenkaan odota, että menestys tulisi minun luo. Päinvastoin. Jatkan etsimistä ja tekemistä. Minulle menestyminen on sitä, että voisin elää työlläni. Ja sitä tavoittelen, pienin askelin. Olen ajatellut, että jos tässä onnistun, aion auttaa muita. Vaikuttaa, että minun polkuni on se kaikista kivikkoisin ja kaikista mutkaisin. Jos minä onnistun tässä, kuka tahansa muukin onnistuu. 

Haaveena matka

Kun juuri nyt on haastavaa, olenkin miettinyt, voisiko matka auttaa?    

Parhaimmat ja mielenkiintoisimmat asiat tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella. Matka voisi kirkastaa ajatuksia. Se voisi tuoda eteen uusia mahdollisuuksia. Olen aina ollut sitä mieltä, että matkailu avartaa ja sen tuomia kokemuksia ei mikään korvaa.

Ei ihme, että ajatus matkasta kutkuttaa yhä enemmän. Tunne on melkolailla samanlainen kuin silloin yli kaksi vuotta sitten. Silloinkin minusta tuntui, että minun lähdettävä... 

Tuo tunne ei varmastikaan tule ihan tyhjästä? 

Varsinkin, kun mietin, miten aikaisemmat matkani ovat auttaneet minua. Teneriffan matkani muuttivat koko elämäni suunnan. Matka Pamplonassa vahvisti minun olevan oikealla polulla. Ehkäpä nyt olisi aika kolmannelle matkalle maailman ääriin?

Nyt kysynkin sinulta, oletko ollut matkalla, joka on muuttanut elämääsi?

TENERIFFA - KOLME ASIAA, JOISTA HÄMMÄSTYIN

Tätä ei kerrota uutisissa, mutta parhaillaan Teneriffalla kärvistellään caliman kourissa. Sain siitä idean tähän postaukseen. Muuttaessani tälle saarelle kaksi vuotta sitten (onko siitä jo oikeasti niin pitkä aika?!), calima oli melkeinpä ensimmäinen minulle uusi asia. 

1. Calima

…niin mitä? Nevöhööd. 

Jos sinäkään et ole koskaan kuullut calimasta, et todellakaan ole ainoa. 

Koska sanakirja ei antanut minulle suoraa käännöstä, en edes yrittänyt lähteä kääntämään. Meidän saarella asuvien suomalaistenkin kesken calima on calima. 

Kaikkitietävän Wikipedian mukaan calima on meteorologinen ilmiö, jolloin ilmassa on pieniä pöly-, savi-, tuhka- tai hiekkahiukkasia. Tämä voi syntyä ihan luonnollisista syistä, kun nyt ollaan melkein Afrikan kyljessä. Afrikasta kantautuu hiekkaa tänne Kanarialle asti. Tällöin kyseessä olisi tyyppi A:n calima. Calimaa voi tulla myös erityisten tapahtumien seurauksena, esimerkiksi metsäpalosta. Tällöin se luettaisiin tyyppi B:n calimaksi. 

Calima-näky. Kuin tuomiopäivä olisi tulossa...

Se siitä teoriaosuudesta. Täytyy kuitenkin vielä todeta yksi asia. Näiden kahden vuoden aikana en ole nähnyt näin pahaa calimaa kuin mitä nyt. Jo ensimmäinen kerta oli ”shokki”. Huomata niin sankka utupilvi, että toisen saaren ääriviivoja tuskin huomasi.

Tällä kertaa se on jotain paljon, paljon pahempaa. Taivas on aivan harmaa ja todella utuinen. Ahdistuin näystä niin paljon, kun mieleeni hiipi sen olevan ilmansaastetta. Illalla nukkumaan mennessä minusta tuntui kuin suu olisi hiekkaa täynnä ja rintaa puristi. 

Paikallisille tämä on tietysti tuttu juttu, eikä varoituksiakaan anneta - paitsi, jos calima on näin näkyvästi esillä. 

Maailman ilmanlaadun tilannetta voit tarkkailla reaaliajassa World Air Quality Indexin kautta. 

2. Saaren monimuotoisuus

Teneriffa on uskomattoman monipuolinen saari, josta löytyy nähtävää ja koettavaa. Mutta erityisesti saaren luonto ja mikroilmastot ovat aivan omaa luokkaansa. Täällä on kuulemani mukaan lukuisia mikroilmastoja, jopa 200!  

Sen olen kyllä itsekin todennut, että sää vaihtelee sen mukaan missä kohdin saarta olet menossa ja jopa saman päivän aikana. Käytännössä sinulla pitäisi olla repussa aina pitkähihainen, takki ja bikinit, jotta varmasti pärjäät. Niin tekevät paikallisetkin, joiden kanssa olen keskustellut. 

Vuosi sitten menimme patikoimaan Teiden kieppeille. Ajoimme täältä Santa Cruzista Teidelle, patikoimme ja sen jälkeen innostuimme menemään saaren eteläosaan meren äärelle. Tuona päivänä koin kaikki mahdolliset ilmastot, säät ja maisemat. Koin kylmää ja kuumaa. Näin sumua, vesisadetta, lunta, aavikkoa, metsää ja merta. Vähemmästäkin hengästyy. 

Santa Cruzissa lämpötila on minulle miellyttävä. La Lagunassa on kylmä, yksi koko saaren kylmimmistä paikoista. Mennessämme metsäpuistoon keskellä kesää La Esperanzassa, siellä oli vain muistaakseni jotain +13 astetta. Oli todella hyvä, että olin ottanut vaatetta mukaan.  

El Médano.

El Médanossa puolestaan tuulee ja se muistuttaa minua kovasti Zaragozasta, joka on varmasti yksi Espanjan tuulisimpia, ellei tuulisin, kaupunki. Los Cristianos on koko saaren aurinkovarmin paikka. Ei siis ihme, että kaikki turistit, jotka tulevat auringon perässä, menevät sinne.  

Puerto de la Cruzin koin, kun olin Teneriffalla ensimmäistä kertaa. Siellä on vaarana pilvet, eli se ei ole niin aurinkovarma kuin etelä. 

El Médano.

3. Pohjoisen ja etelän kontrastit                                        

Itseä hämmästyttää, miten tyystin erilainen Teneriffa on. Karkeasti jaettuna kahteen osaan. Etelä on aurinkoisempi ja kuivempi, jolloin maisematkin ovat sen mukaisia. Pohjoinen on taas vehreämpää ja metsäisempää. Aurinkoa on, mutta yhtä hyvin voi olla pilvistäkin tai jopa sateista. 

Pohjoisen vehreitä maisemia.

Näiden lisäksi myös ilmapiiri on todella erilainen. Etelässä on paljon turismia ja se näkyy myös katukuvassa. Ei vain matkailijoiden muodossa, vaan myös turistikrääsää myyviä liikkeitä on ja paljon. Kansainvälisyys on käsin kosketeltavissa.

Santa Cruz puolestaan ilahdutti, kun täällä on niin paljon rauhallisempaa, vaikka onkin saaren pääkaupunki. Matkailijoita ei ole ollenkaan liikaa, tai ehkä en ole koskaan osunut samoille apajille. Toki isoja risteilyaluksia olen täällä nähnyt ja katseenvangitsevia merimiehiä, jotka kulkivat valkoisissa asuissaan. 

Santa Cruz on paikka, jossa on sellaista aitoa, espanjalaista menoa - ellei toki pikkukyliä lasketa mukaan. Nehän ovat varmasti ihan oma lukunsa. 

Karumpia maisemia etelässä, mutta onhan siellä mantelipuut.

 

Onko Teneriffa sinulle tuttu? Mistä asioista sinä hämmästyit tällä saarella? Ajatuksia tästä postauksesta? 

Tämän postauksen kirjoitin muuten tosi nopsaan… Jos tykkäsit, jätäthän kommentin. Se voisi innostaa minua kirjoittamaan lisää tällaisia pienempiä kuulumispostauksia.