Kerroin vähän aikaa sitten muuttoaikeistani. Lopulta onnistuin löytämään itselleni kriteerejäni vastaavan talon. Muutin maalle uuteen asuntoon yksin vuoden vaihteessa.
Innostuin talosta, koska se sijaitsee syrjässä, eräässä pienessä kylässä. Se on lähellä kylää ja silti omassa kuplassaan. Siellä on puutarha kuin sadusta. Mutta… valitettavasti tällä sadulla ei ollut onnellista loppua. Kaikki ei mennyt kuin Strömsössä.
Muutto suoraan painajaisesta
Heti ensimmäisenä tai toisena yönä huomasin muutaman puremajäljen. En aluksi osannut noteerata niitä sen kummoisemmin, vaikka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joudun puremien kohteeksi yön pimeinä tunteina. Uutta vuotta vietin kavereiden kanssa toisaalla, enkä uudessa talossani.
Sitten yhtäkkiä se iski tajuntaani, kun palasin uuden vuoden viikonlopun jälkeen takaisin. Tajusin, että asunnossa ei ole ihan kaikki kunnossa. Soitin tuholaistorjujalle.
Kaikki viittasi siihen, että lutikat olivat vallanneet talon. Ne olivat pesiytyneet kirjoituspöytään, jonka olin ostanut kirpparilta. Tai noh, niin ainakin luulin aluksi. Nyt en ole enää niin varma.
Lähellä taloa on pieni maatila, jossa on eläimiä. On siis hyvinkin mahdollista, että sieltä olisi kulkeutunut jotakin. Kenties kirppuja? Tai ehkä edellisen asukkaan mukana kulkeutui asuntoon jotain?
Tiedän vain, että hän oli lähtenyt äkillisesti mitään
ilmoittamatta. Sen jälkeen asunnossa oli tehty myrkytys, ”kuulemma torakoita
vastaan.” Asunto oli ollut kuulemma seitsemän kuukautta tyhjillään. Enää en tuota tarinaa purematta niele...
Vuokranantajat syyttivät minua kaikin voimin tapahtuneesta. Ja aluksi otin syyt niskoilleni. Maksoin jopa talon myrkytyksen siinä toivossa, että ongelma poistuisi ja voisin jäädä sinne. Omistajat lupasivat tulla sen verran vastaan, että ostavat uuden patjan.
Kolme päivää taloa myrkytettiin sellaisilla myrkyillä, että luulisi lutikoiden päässeen paremmille laitumille alta aikayksikön.
Myrkytyksen aikana en tietenkään voinut olla talossa. Olin valmis menemään metsään ja tekemään siellä ”retriitin”. Ystäväni eivät antaneet, vaan pääsin heidän luokseen. Sain nukkua heidän asunnossaan olematta lutikoiden herkkubuffet.
Siivousta ja sanaharkkaa
Kun myrkytys oli ohi ja siitä oli kulunut 24 tuntia, menin ammattisiivoojan kanssa asunnolle. Siivosimme sen lattiasta kattoon. Teimme monta tuntia töitä hiki hatussa. Roudasimme ulos sohvan. Patja meni roskiin ja moni muu asia myös, jotta voisin varmistua, ettei lutikoita jää mihinkään pesimään.Menetin lähes koko vaatevarastoni. Osan vaatteista pystyin pelastamaan pesemällä ne pesukoneessa 60-asteen ohjelmalla. Kone suoritti yhtä tällaista ohjelmaa 2,5 tuntia(!!!). Laitoin vaatteita myös ämpäreihin ja siihen kiehuvaa vettä. Yllättävän hidasta puuhaa sekin. Kävin myös matkalaukut ja kengät läpi kiehuvalla vedellä ja hinkkasin pyykinpesuaineella.
Siivooja epäili sohvaa lutikkapesäksi, eikä uskonut hetkeäkään, että minä olisin tuonut lutikat taloon. Hän myös huomioi, että talossa ei todellakaan ole kaikki asiat kunnossa. Ei vain lutikoiden osalta, vaan pielessä oli monta muutakin asiaa.
Jopa siinä määrin, että asunto voisi olla minulle hengenvaarallinen. Hän jopa
tuohtui minun puolesta ja harmitteli, kun minulle oli käynyt näin.
Juuri, kun olimme saaneet talon siivottua, tuli paikalle tilanhoitajan vaimo. Siivooja ajautui tämän kanssa suukopuun minun yrittäessä rauhoitella tilannetta vieressä. Siivooja oli närkästynyt nähdessään, miten epäoikeudenmukaisesti minua oli kohdeltu tämän talon ja lutikkaepisodin myötä. Lopulta tilanne johti siihen, että minä jäin ilman asuntoa.
En kuitenkaan järkyttynyt talon ”menetyksestä”, vaan olin helpottunut. Kaiken tapahtuneen jälkeen minulla ei ollut enää hyvää fiilistä asunnosta, enkä olisikaan enää halunnut palata. Myös omistaja ja tilanhoitajat olivat näyttäneet todellisen karvansa. Parempi siis, että asia tuli esille nyt, kuin myöhemmin.
Ketuttaa, kun en alun
perin ollut kuunnellut intuitiotani tarpeeksi ja altistin itseni huijaukselle.
Olin vain niin innostunut ja sokaistunut talosta. Halusin uskoa ihmisistä
hyvää, mutta jouduin karvaasti pettymään.
Nyt olen taas lähtöpisteessä. Tai pahempaa, olen jossain kuopan pohjalla. Majailen nyt kavereideni luona etsiessäni samalla uutta asuntoa ja alkua. Olen stressannut ja pelännyt, etten vain toisi tätä kiusallista ongelmaa mukanani heille.
Mietin jopa paluuta edelliseen asuntooni, joka on todellinen unelmakämppä. Ainut vain, että sinne ei voi ottaa koiraa. Se olikin suurin syy, miksi halusin muuttaa pois.
Stressasin myös
työasioista. Olin juuri saanut päätökseen yhden pidempiaikaisen projektin,
jossa olin työskennellyt monta kuukautta.
Mietin, miksi minulle kävi näin? Miksi joudun taas aloittamaan ikään kuin alusta, nollasta, ja rakentamaan elämäni alusta?
Koko tämä episodi on koetellut minua, hermojani ja lompakkoani. En olisi tarvinnut tällaista iskua elämääni.
Kaiken huippuna omistaja uhkasi haastavansa siivoojan oikeuteen. Kysyin häneltä, että niin mistä hän aikoo haastaa tämän oikeuteen? Se, että korottaa ääntään, ei ole rikos.
Taisivat siivoojan haukut tulla ihan oikeaan osoitteeseen ja ansaitusti. Omistajien ja tilanhoitajien ego kyllä sai kolauksen. Ehkäpä he halusivat kostaa minulle? Vuokraa he eivät suostuneet palauttamaan. Katsotaan, miten takuuvuokran kanssa käy, kun pian vien avaimen takaisin.
Uusi vuoteni alkoi siis todella rajusti. Eloni pienessä teneriffalaisessa maalaiskylässä jäi lyhyeksi piipahduksesi. Uskon, että tälläkin on tarkoituksensa ja kaikkinensa iso oppikoulu. Muutto on aina iso askel ja siksi kannattaa suojata selusta, vaikka toinen osapuoli vaikuttaisi miten mukavalta tahansa.
Onko sinulla ollut joku muutto, jossa asiat eivät ole menneet odotetusti?
