"PIKKUMUSTA"

Tässä hiljattain oli menossa kilpailu, miten asustaa pikkumusta. Valitettavasti itse kilpailu Mrs. V:n blogissa jo ehti päättyä, mutta päätin räväyttää ja osallistua -näin leikisti. Miun täytyy tunnustaa, ettei miulla ole oikeaa, ehtaa ja aitoa pikkumustaa. Tiedän, että pitäisi olla. 

Itse asiassa miulla on yksi vaatekappale, joka just ja just voisi pikkumustan kriteerit täyttää. Ei siinä muuta vikaa olekkaan, paitsi ettei se oikeasti ole mikään pikkumusta, vaan tunika! Auttamatta siis poissa laskuista. Näin ollen, jos tulossa olisi juhlat ja pikkumustapakko, se voisi saada miussa aikaan aikamoisen ”apua”-reaktion. 

Hätä keinot keksii…

Olkoonkin, että tämä asukokonaisuus on poissa omalta mukavuusalueelta. Kiitos ylipitkän hameen ja mustanpuhuvan kokonaisuuden. Kaapistani löysin äidin vanhan hameen, jota olen käyttänyt pyöreät 0 kertaa. Suorittakoon se nyt ”pikkumustan” virkaa. Yläosaksi nappasin Virosta aikoinaan ostamani kauluspaidan, jota en myöskään ole käyttänyt. En tykkää sekoitella kuvioita, joten koska hameessa on jo raitoja, niin sukkisten täytyi siten tietenkin olla yksiväriset ja mitäs muutakaan kuin mustaa. 

Hame osoittautui käytössä kivan erilaiseksi, mutta on se haastava ja hankala. Paita oli sullottava sen sisään ja pisteeksi iin päälle laitoin vyön, jossa on kivana pikkuyksityiskohtana kullanvärinen rusetti ja sattumalta sopi muihin asusteisiini ihan kivasti. Verhouduin siis täysin mustiin, mutta asusteissa oli kullan hohtoa ja kimallusta.

                                    Paita: Virosta Hame: Äidin vanha Vyö: Blanco Laukku: Espanjasta Kengät: Espanjasta

Alusta alkaen ajattelin laittaa mustat nahkasaappaat, mutta hameen pukemisen jälkeen kävi hyvin selväksi, ettei se ehkä ole maailman paras idea. Ottaen huomioon, miten hame pyyhältää yli polvieni. Huonoksi onnekseni olin jättänyt mustat korkkarini Espanjaan (ajatellen, mitäs minä niillä Suomen talvessa tekisin). Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi korolliset saapikkaat, jotka kävisivät paljon paremmin yks yhteen housujen kanssa. 

Ja sitten ne korut… Niiden oli käytävä yhteen salaisen aseeni eli tuon laukun kanssa.

Kokonaisuuden ideana oli mustat vaatteet, jotta tuo kaunis laukkuni pääsisi oikeuksiinsa. Tällainen "pikkumusta". :D Gröhöm...

KORVESSA

Päivät ovat kuluneet kuin siivillä täällä korvessa susirajalla. Ajantaju on hävinnyt ja on kuin aika olisi menettänyt merkityksensä. 

Olemme jo käyneet hiihtämässä. Vedimme mukit ja nauroimme –kuinkas muutenkaan. Kävimme kirpputorilla. Taas. Se oli sokkeloinen. Joka paikka tursusi tavaraa. Näin vaikka mitä mielenkiintoista! Keinutuoleja, vanhoja ei mitään taskukokoisia radioita, suksia, taskukelloja, pientä korjausta kaipaavan Suomen lipun –ynnä muuta mukavaa. Hinnatkin oli ihan eri luokkaa kuin pääkaupunkiseudulla. Löysin esimerkiksi sellaisen todella hyväkuntoisen mokkatakin karvakauluksella hintaan 12€. Oli vain yksi mutta. Liian suuri koko. Taas.

Kirpparilla kierrellessä näin varmasti maailman söpöimmän arkun. Älkää antako rumalta kalskahtavan sanan hämätä. Kyllä se oikeasti oli ihana! Todellinen aarrearkku. Miulle aarrearkuksi riittää, että se on vanha ja sitä se kyllä oli. Arkku oli (ei enempää eikä vähempää) 1930 –luvulta ja ah, siinä näkyy kolhuja. Ajan patinoimaa -fraasi saa ihan uuden ulottuvuuden.

Hintaa arkulla on kylläkin reippaasti yli 100€. Monesti noin suuri hinta saisi miut tekemään välittömän katoamistempun, ellei just nyt olisi silmät nauliintuneet kiinni siihen arkkuun. Pikku hiljaa onnistuin repimään itseni pois paikalta. Jos olisin jäänyt norkuilemaan siihen yhtään pidemmäksi aikaa, olisi peli ollut menetetty ja en olisi lähtenyt sieltä kulumallakaan. Ainakaan ilman sitä arkkua.

Kirpparikierroksesta kotikonnuilla on nyt kulunut muutama päivä ja en vain saa mokomaa arkkua pois mielestä. Voih, miksi olen hulluina vanhoihin tavaroihin? Siihen saisi kivasti säilöttyä kaikkea ja olisi sitten muitakin vanhoja esineitä huoneessani, kuin vanha ikonini. Kohta varmaan näen unta siitä arkusta… Rakas Joulupukki... *vink, vink*

KIRPPARIKIERROS HELSINGIN YTIMESSÄ

Kellekään ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että tykkään kirpputoreista. Kirppareissa viehättää tunnelma. Sieltä voi löytyä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Pelkkä katselu on jännittävää. On kuin olisi löytöretkellä...

 

Niinpä oli itsestäänselvyys, että kirpputorille on päästävä. Jäähallin kirpparilla olisimme ehdottomasti halunneet käydä, mutta sitä ei ollutkaan juuri sen ainoan kerran, kun minäkin Helsinkiin eksyin. Lopulta risteilimme siellä sun täällä ympäri kaupunkia ja piipahdimme yhteensä kolmessa paikassa.

Ensimmäinen matkamme varrelle osunut kirppari oli pieni tapaus. Täytyy sanoa, etten varmaan koskaan ole niin pienessä paikassa käynyt. Seuraavaksi satuimme kahteen kirppariin, jotka molemmat keskittyivät vaatemyyntiin. 

Sydän kurkussa katsoin hintoja. Käytetyistä vaatteista pyydettiin hurjia hintoja, hinnat liikkuivat noin 15 € kieppeillä ja siitä ylöspäin -esim. H&M:n takistakin pyydettiin surutta n.30€. Tuli tunne, että vaatteita myydään rahan kiilto silmissä. Mihin on kadonnut kirppareiden alkuperäinen idea? Myydä vanhat tavarat ja vaatteet edullisesti?

Itse en ole valmis maksamaan käytetystä Zaran paidasta 15€, kun Espanjasta voin ostaa uuden puolet kalliimmalla. Espanjassa alennuksien aikaan hintoja pudotetaan ihan reippaalla kädellä, joten minäkin olen monet vaateostokseni keskittänyt alennuksien aikaan.  Tuolla 15€:lla voi jo ostaa uuden (ei merkki)vaatteen Espanjasta. 

Merkkivaatteet kirpparilla

Merkkivaatteet ovat asia erikseen, nekin maksaa Espanjassa pitkän pennin. Suomalaisilta kirpputoreilta voi löytyä merkkivaatteita ja silloin voi olla ihan oikeutettua pyytää suurempi hinta. Mutta… entä, jos kyseessä on piraattituote? 

Kirppareilla ollessamme tutkimme vaatteita innoissamme. Vastaan tuli yksikin ”merkkivaate”, joka ei siis oikeasti ollut se, vaan piraatti. Se näkyi vaatteen laadusta, viimeistelystä ja kokonaisuudesta. Logokin oli juosten kustu.

Kirpparilla asioidessa täytyy olla a) hintatietoinen b) merkkitietoinen ja lisäksi täytyy olla silmää, jotta erottaa aidon tuotteen jäljitelmästä. Aikamoinen homma, mutta varmasti palkitsevaa sille, kuka sen taitaa. Onneksi ei tarvitse pelätä tuota, kun en itse osta juuri koskaan vaatteita kirppareilta. Minua kiinnostavat muut asiat; vanhat esineet, kirjat ja taulut.

Kaiken kaikkiaan Helsingin kirpparireissuiltamme ei käteen jäänyt yhtään mitään. Löysin vain yhden oikeasti mielenkiintoisen vaatteen, mutta t-i-e-t-e-n-k-i-n väärä koko! Niin yllättävää kirpparilla… ei oikein innosta jatkossakaan tekemään vaateostoksia. Höh.

HELSINGIN TUURI

Helsingin tuurin aikana olen jo ehtinyt nähdä kaveriani, serkkuani ja kierrellä kaupungilla ja jopa yöelämässä, kun kuikkelihdimme yhdelle yhteen baariin. 

 

Eilen olin ravintolassa nauttimassa herkullisesta pastaruoasta ja jälkiruoaksi tilasin suuren maailman tyyliin Bayleystä, ihanaisen kermaista likööriä. Rupesi naurattamaan, kun tarjoilija pyysi paperit. Olin kyllä hämilläni, mutta toisaalta otettu. Jos siis tässä iässä luultaisiin vielä alaikäiseksi. ;) Karu totuus on, että miullakin on jo ensimmäiset rypyt ilmestyneet naamaan, joten tottakaihan tarjoilijan olisi jo siitä pitänyt arvata miun olevan ihan tarpeeksi vanha. Kaverini joutui myös papereiden näyttöön, kun tilasi viinilasillisen. Eiköhän ne siis kysy paperit kaikilta, joten se siitä. Ja mie, kun jo ehdin luulla…

Matkan ensimmäinen pettymys sattui tälle päivää. Innoissamme menimme Jäähallille ja suureksi harmistuksesi siellä ei ollutkaan kirpputoria. Siinä vaiheessa iski jo pienoinen epätoivo, kun juuri tälle päivälle olin ajatellut kirpparikierrosta. Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvääkin… Löysimme aivan ihanan antikvaarin, joka oli –ihme ja kumma, auki! Voi sitä riemun päivää. 

Antikvaari oli ihanan pieni, mutta kirjoja tupaten täynnä, ihan lattiasta kattoon. Siellä oli niin pienet käytävät, että hyvä kun mahtui kiertämään. Se olikin parasta, kun sai tutkia ja etsiä. Oli, kuin olisimme löytöretkellä kirjojen ihmeellisessä maailmassa. Ystävällinen, mutta vähäsanainen iäkäs herrasmiesmyyjä esitteli joitakin teoksia. Lopulta pitkän juupas-eipäs ääneen pohdiskelun jälkeen päädyinkin hieromaan kauppoja. Myyjäkin intoutui sitten juttelemaan enemmän –kuin taikaiskusta konsanaan. Siinä sitten parannettiin maailmaa turisemalla. Sitten piti rientää, mutta jäi kiva tunne siitä paikasta.

Hotellilta.

Helsinki-tuuri jatkuu ja saas nähdä josko nyt vihdoin huomenna pääsisimme sinne kirpputorille, joka olisi vielä kaiken lisäksi auki!