KATSE KOHTI TULEVAISUUTTA

Tajusin, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään. Itse asiassa sain yksityisviestillä kyselyä, että mikä on meininki… No, en oikeasti saanut, mutta kuulosti vain hauskalta sanoa noin.

Olen pitänyt tarkoituksella taukoa, koska tuntui, ettei paukut riittäneet blogin puolelle. Viime vuosi, 2024, oli todella haastava kaikin tavoin. En päässyt edes matkalle Suomeen, mutta kuvauskeikkojen ansiosta tuli sentään käytyä Gran Canarialla ja Lanzarotella useampaan otteeseen.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki palata blogin äärelle ja kertoa, millainen vuosi 2024 oli, millaisia haasteita kohtasin ja miten niistä selvisin.

Vuoden 2024 haasteet

Vuosi 2024 ei ollut ammatillisesti mikään huippuvuosi. Vuoden 2023 lopussa päätin yhteistyön ison asiakkaan kanssa, ja vuoden 2024 aloitin tyhjän päältä. Samaan aikaan tekoäly rynnisti markkinoille, ja minäkin olin huuli pyöreänä.

Huomasin, että tekoäly on hyödyllinen, mutta samalla se tuntui myös ”uhkalta”. Yhtäkkiä työt loppuivat. Uusia asiakkaita ei tullut, enkä toisaalta itse myöskään aktiivisesti myynyt osaamistani. Ne tahot, joita lähestyin, eivät olleet kiinnostuneita copywriterin palveluista.

Tilanne alkoi hirvittää. Olin tottunut menemään flow’lla, ja aina aiemmin töitä oli löytynyt. Tuntui, että olin jälleen kerran aivan hukassa. Ensimmäistä kertaa olin kuitenkin tilanteessa, jossa pohdin, jatkanko copywriterina vai pitäisikö keksiä jotain muuta.

Samaan aikaan päätin, että jos rahavirrat eivät liiku, niin asialle on tehtävä jotain. Aloitin rahaan liittyvän kurssin ja lähdin kehittämään omaa rahamieltäni. Siitä alkoi ”rahamatkani”. Olin jo aikaisemmin ymmärtänyt, että raha on energiaa, niin kuin kaikki täällä.

Raha itsessään ei ole hyvää eikä pahaa, vaan heijastus siitä, mitä sisälläni tapahtuu. Kaikki lähtee siis oman mielen työstämisestä. Ja se ei ole mitenkään helppoa, ei ainakaan minulle. Yritin tsempata itseäni, mutta välillä lilluin epätoivon rajamailla.

Mitä muuta tein vuonna 2024?

Koska kirjoitushommia ei ollut isommin, päätin tutkia muita työmahdollisuuksia. Ensimmäisenä kokeilin retkimyyjän työtä, mutta jo muutaman päivän jälkeen totesin, että se ei ole minun juttuni. 

Hommassa oli liikaa punaisia lippuja, ja viimeinen niitti oli se, kun vain 45 minuuttia ennen työvuoron alkua työnantaja ilmoitti, että ”jää tänään kotiin opiskelemaan”. Olin jo kuitenkin tehnyt pitkän työmatkan ja herännyt aikaisin aamulla.

Seuraavaksi kokeilin siipiäni kiinteistönvälittäjänä. Aloitin elokuussa, mikä tarkoitti myös sitä, että vuosittainen Suomi-reissu jäi väliin. 

Pidin työstä, mutta komissiopalkkaus ja pitkät myyntiprosessit eivät tuottaneet tuloksia viiden kuukauden aikana, vaikka tein valtavasti töitä. 

Kuljin paljon Etelä-Teneriffan ja Santa Cruzin väliä, bussilla tietenkin. Onneksi se oli ilmainen meille saaren asukkaille. Eli käytännössä sijoitin omaa aikaani, paljon.

Valitettavasti olin myös pariin otteeseen topakassa flunssassa, mikä johti poissaoloihin. Joulunpyhät menivät sohvan pohjalla. Lopulta yritys ehdotti, että minun pitäisi lisätä työtunteja saadakseni tuloksia.

Ymmärrän pointin: menestyminen vaatii sitoutumista. Jos haluaa menestyä, on siihen laitettava energiaa. Olin jo laittanut työhön lukemattomia tunteja viiden kuukauden ajan. Joka päivä tein jotain kiinteistönvälitykseen liittyvää. 

Enempää aikaa en olisi voinut laittaa, koska minulla ei ollut varsinaista palkkaa. Eli minun oli myös tehtävä muita töitä rinnalla maksaakseni oma elämiseni. 

Komissioon perustava malli on tosiaan yleinen käytäntö kiinteistönvälitysalalla ja tiesin sen kyllä etukäteen. Mainittakoon myös, että se on hyvin raadollinen ala ja kilpailua on paljon. 

Tiesin, että en ollut valinnut sitä helpointa työtä, mutta silti alan raadollisuus yllätti. Lopulta päätin jättää kiinteistönvälityksen taakse ja vannoin, etten enää ota vastaan pelkkään komissioon perustuvia töitä.

Vuoden 2024 parasta antia olivat säännölliset kuvauskeikat. Niitä oli joka kuukausi 1-3, mikä oli aivan mahtavaa. Pääsin kerran mukaan jopa mainoskuvauksiin, jolloin tienasin tavallista enemmän. Yleensä avustajien palkkiot eivät ole päätähuimaavia, ja matkakulutkin joudun kattamaan itse.

Kuvauskeikkojen teko onkin enemmän intohimo, mutta ne ovat myös todella palkitsevia. Erityisesti mieleeni jäi kohtaaminen erään todella kuuluisan espanjalaisen näyttelijän kanssa, joka laittoi kätensä käsivarrelleni ja opasti, miten toimia kuvauksen aikana. Hänestä jäi todella hyvä ja sympaattinen kuva!

Kesä toi myös ikäviä yllätyksiä. Mieheni matkailuauto tuhopoltettiin, eikä syyllisiä koskaan saatu kiinni. Se oli iso järkytys.

Vaikka vuoteen mahtui haasteita, syksyllä onni potkaisi: aloitin eräässä erittäin laadukkaassa lehdessä, jonne kirjoitan artikkeleita Teneriffasta ja Espanjasta. Se oli unelmieni täyttymys! 

Sain hyvää palautetta artikkeleistani ja pitkästä aikaa tunsin toivoa: ehkä saan sittenkin jatkaa kirjoittajana. Ehkä minun on vain löydettävä oikea kaava. 

Tähän lehteen olen nyt kirjoittanut useita juttuja, joita julkaistaan noin kerran kuukaudessa. 

Vuodenvaihde ja uudet tuulet

Vuoden 2025 päätin aloittaa uudella innolla. Tästä tulisi kaikkien aikojen paras vuosi. Halusin, että tänä vuonna asiat tapahtuvat isosti, pääsen eteenpäin ja ennen kaikkea ansaitsen enemmän rahaa.

Tein itselleni lupauksen: keskityn tänä vuonna vain itseeni. Suunnitelmissa on myös reissu Suomeen, ja ehkä jonnekin muuallekin.

Vuosi 2025 alkoi näin:

✅ Jatkan edelleen lehden kirjoittajana ja pääsen tuottamaan kiinnostavaa sisältöä eri aiheista.
✅ Kirjoitan myös blogia eräälle suomalaiselle yritykselle, mikä tarjoaa uusia näkökulmia ja kehittää kirjoitustaitoani.
✅ Toimin avustajana elokuva- ja sarjakuvauksissa, mikä antaa ainutlaatuisia kokemuksia ja mahdollisuuden seurata tuotantojen kulissien takaista maailmaa.
✅ Meditoin säännöllisesti. Se auttaa minua keskittymään paremmin ja lisää hyvinvointiani.
✅ Toimin Teneriffalla paikallisoppaana pikkuserkulleni, joka on erään urheilulajin moninkertainen maailmanmestari. Hän saapui lomalle saarelle yhdessä vaimonsa kanssa, ja oli hienoa esitellä heille paikallisia helmiä.
✅ Aloitin kaksi uutta kurssia, jotka liittyvät rahaan ja henkilökohtaiseen kasvuun. Opin koko ajan uutta.
✅ Katson nykyään enemmän elokuvia ja sarjoja sekä olen aloittanut äänikirjojen kuuntelun. Äänikirjat ovat auttaneet minua vähentämään turhaa netissä skrollaamista ja käyttämään aikaani fiksummin.

✅ Pidän säännöllisesti yhteyttä ystäviini ja pyrin näkemään heitä aina kun mahdollista. Arvostan näitä hetkiä entistä enemmän.
✅ Olen käynyt koiratarhalla lenkittämässä kodittomia koiria, mikä on ollut todella palkitsevaa ja antanut iloa niin minulle kuin koirillekin.
✅ Saimme kutsun megasyntymäpäiväjuhlille, joissa nautimme herkullisen illallisen ja jatkoimme juhlintaa diskossa. Tämä oli ikimuistoinen ilta!
✅ Olen käynyt jam-sessioissa kuuntelemassa, kuinka muusikot eri taustoista kokoontuvat yhteen soittamaan ja laulamaan. Mukana on niin ammattilaisia kuin tavallisia tallaajia. Tunnelma siellä on aina ainutlaatuinen.

Tietenkään kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä. Tammikuussa autoni hajosi ja on edelleen korjaamolla. 

Nyt maaliskuussa muutama päivä sitten kaaduin niin pahasti, että jouduin ensiapuun ja siellä röntgeniin. Onneksi mitään vakavaa ei löytynyt, mutta kylkeä parannellaan vielä hetki. Juoksulenkeille en ihan heti ole menossa…

Muuten fiilis on hyvä! Jatkan henkistä polkuani ja rahamatkaani. Olen varma, että tästä vuodesta tulee todella hyvä vuosi. 

Miten sinun vuotesi on alkanut? Onko sinulla jotain tavoitteita tai lupauksia tälle vuodelle? 

MATKA MÁLAGAAN

Tiesitkö, että Teneriffalta pääsee kätevästi Málagaan ja toisinpäin? Ja Málagasta puolestaan Suomeen? No, nyt tiedät. Minä en tätä tiennyt – tai ollut edes ajatellut aikaisemmin. 

Olin aina tehnyt matkani ikään kuin maratoneina, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin yötä paikan päällä matkustusmielessä eikä vain lyhyellä ohikulkumatkalla.

Päätin viipyä Mágalassa pari yötä ennen matkaa Suomeen. Jos lyhyt matkakertomus ja kurkistus matkaani kiinnostavat, jatka lukemista!

Matkasuunnitelmani oli suunnata Málagaan tutustuakseni tähän Málagan maakunnan pääkaupunkiin, jossa asukkaita on 570 000. Toiveenani oli saada myös mieheni mukaan reissulle.

Sitä silmällä pitäen etsin meille majoituksen. Se oli työn ja tuskan takana, sillä hinnat olivat pilvissä. Minun piti myös varautua mahdollisuuteen, että mies ei lopulta pääsisikään mukaan matkalle.

Eikä hän lopulta päässytkään. 

Onneksi hän kuitenkin loi meille mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa, vaikka hänen ”heimonsa” olikin vielä luolaretkellä.

Kun matkapäivä viimein koitti, suunnittelin lähteväni liikkeelle hyvissä ajoin, ettei tulisi kiire. Pyysinkin hänet viemään minut Los Christianosiin, josta matkaisin bussilla Teneriffan pohjoiskentälle.

Yllätyin suuresti, kun hän käänsikin auton nokan kohti pohjoista. Minulle nousi ehkä muutama kyynel silmänurkkaan. Liikutuin.

Olimme useita tunteja etuajassa ennen lentoani, joka lähtisi vasta iltapäivällä. Niinpä soitimme yhteiselle ystävällemme, joka asuu lähistöllä, ja päätimme käydä yhdessä syömässä ja höpöttelemässä. 

Mieheni siis huolehti paitsi kyydistä, myös siitä, ettei minun tarvitsisi tylsistyä yksin lentoasemalla.

Lopulta hän saattoi minut kentälle. Jouduimme hyvästelemään toisemme nopeasti, koska muuten hän saisi kalliin parkkimaksun.

”Me tengo que ir o me cobran por besar.”  Suomeksi: ”Minun täytyy lähteä, tai minua veloitetaan suutelusta.”

Tällaisilla sutkautuksillaan hän saa minut aina nauramaan. 

Teneriffalta Málagaan

Matkani alkoi. Yksin.

Lento Teneriffalta Málagaan sujui hyvin.

Málagan lentokentältä pääsin näppärästi kaupungin keskustaan bussilla, jonka hinta oli 4 euroa.

Keskustasta nappasin taksin majapaikkaani. Hinta, noin 12 euroa, ei ollutkaan niin suuri kuin olin aluksi pelännyt.  

Majapaikkaani mentäessä mielessäni pyöri kaksi huolta: entä, jos siellä ei olisikaan ketään vastassa ja joutuisin kaivamaan avaimeni esiin jonkin pin-koodin avulla? Ja toisekseen 200 euron deposit-maksu mietitytti. Tämä siis majapaikan maksun päälle.

Onneksi kumpikaan peloistani ei käynyt toteen. Päinvastoin, paikan päällä minut otti vastaan ystävällinen mieshenkilö. Hän otti maksun huoneesta, mutta ei vaatinutkaan 200 euron deposit-maksua.

Huoneeni oli melko pieni, mutta viihtyisä. Se oli juuri sopiva pariskunnalle. Lisäksi koko talo oli todella tunnelmallinen. Nyt sain koko huoneen itselleni ja hintakin oli juuri sopiva yksinmatkustajalle.

Yön nukuin hyvin, enkä aamullakaan pitänyt kiirettä heräämisen suhteen.

Málagan keskustaan suuntasinkin noin puolen päivän kieppeillä klo 12 maissa.

Pääsin bussilla, sillä majapaikasta oli joku vartin kävelymatka bussipysäkille. 

Päivä Málagassa

Olin vihdoin Málagassa. Mainitsinko jo, että olin yksin? Ensimmäiseksi suuntasin aamupalalle ja paikaksi valikoi sattumalta Café Madrid. Siellä söin leipäpalan ja join kofeeinittoman kahvin.

Huomasin, että kaupungissa oli fiesta.

Siksi majoituspaikkaa oli niin hankala löytää – sen lisäksi, että elokuu on espanjalaisten suosituin lomakuukausi. Ei ihme, että hinnat olivat pilvissä!

Andalusialaisissa asuissaan upeat naiset kulkivat kaupungin kaduilla.

Kiertelin, kävin näköalatasanteilla ja tutustuin muslimipalatsiin.

Kierrellessäni kävin syömässä, ja otin mukaan loput ruoasta. Tuossa ruokapaikassa sain yllättävän kohteliaisuuden. Eräs mies hymyili iloisesti ja sanoi: ”You are beautiful”.

Vaihdoin muutaman sanan hänen kanssaan, mutta huomasin, ettei hän onneksi yrittänyt mitään. Se oli vain kohteliaisuus ja sitten hän olikin yhtäkkiä poissa.

Ja uskokaa tai älkää, mutta siinä se päivä sitten menikin.

En ehtinyt mennä rannalle, kuten olin alun pitäen ajatellut.

Tai sinne kasvitieteelliseen puutarhaan.

Ehdin kierrellä vain keskustassa, pyöriä hieman juhlahumussa ja hupsista, päivä olikin jo siinä.

Päivän aikana minulle kertyi 22 000 askelta, mikä vastaa noin 15 kilometriä (laskin ChatGPT:n avulla).

Palatakseni majapaikkaan, päätin taas hypätä taksiin.

Tällä kertaa taksin saaminen tuntui vaikeammalta kuin aiemmin.

Meni ehkä 10–15 minuuttia ennen kuin yksi taksi vihdoin pysähtyi ja otti minut kyytiin samalla, kun huokaisin helpotuksesta.

Tämä taksinkuljettaja innostui seurastani ja kysyi minua jopa Málagan yöjuhliin mukaan. Hän kertoili hieman elämästään ja kuinka häneltä löytyy talo uima-altaan kera.

Lopuksi hän antoi minulle käyntikorttinsa ja kertoi, ettei yleensä anna tätä kovin monelle.

Oliko se imartelevaa? Kyllä.

Kiinnostuinko hänestä? En.

Minuun ei tee vaikutusta omaisuudella kehuskelu, vaikka iloitsen, että toinen on ulkoisesti menestynyt hyvin.

Illalla soittelin oman mieheni kanssa. Hän ihmetteli, että kun päästää minut yksin reissuun, niin saan iskuyrityksiä.

Noh, ehkä hän seuraavalla kerralla voisi tulla mukaani, niin en saisi iskuyrityksiä muilta miehiltä. ;)

Málagan sää elokuussa

Ai niin, ja millainen olikaan sää elokuussa Málagassa reissuni aikaan eli 13.–15.8.?

Ei ollut ollenkaan kuuma. En tiedä olenko jo tottunut kuumaan säähän, mutta Teneriffallahan oli kovat helteet, kun sieltä läksin. Málagassa ei ollut ollenkaan tällaista tukahduttavaa kuumuutta, enkä kertaakaan edes katsonut lämpötilaa. 

Näin jälkikäteen tarkastettuna lämpötila oli Málagassa kuumimmillaan +30 astetta, +31 ja +32 matkustuspäivinäni. 

Minulla oli lyhythihainen paita ja mustat sortsit. Pidin tietenkin huolta riittävästä vedenjuonnista, syömisistä ja vitamiineista. Käytän luonnonmukaisia lisäravinteita. 

Tykkäsin Málagasta ja menisin sinne mielelläni uudestaankin reissuun. 

Tiistai-iltana olikin sitten matkustuspäivä Suomeen, joten en enää osannut oikein nauttia Málagasta, vaan suuntasin suoraan lentokentälle.

Suomen matka onkin sitten seuraavan postauksen aiheeni. Tätä kirjoitan Suomesta käsin ja matkani täällä on jo puolessa välin.

Onko Málaga sinulle tuttu?

 

ROMANTTINEN LUOLARETKI – TAI SITTEN EI

Kun mieheni ehdotti, että nyt mennään retkelle luolaan, olin heti mukana. Paitsi, että kyseessä ei ollutkaan mikään kahdenkeskinen reissu – loppujen lopuksi meitä oli kaikkinensa lähes kymmenen henkeä.

Idea oli miehen, mutta syy oli yksinkertaisesti se, että meidän piti lähteä ”evakkoon”. Ei niiden tulipalojen vuoksi, vaan koska huvila vuokrattiin muutamaksi päiväksi.

Eri vaihtoehtoja pohdittiin vuoristoretkeilystä rannalla nukkumiseen. Se ei varsinaisesti ole sallittua… mutta Teneriffalla on tälläkin hetkellä niin sanottuja hippiyhteiskuntia. Eli ihmisiä elää rannoilla ja luolissa.

Minäkin tunnen yhden henkilön, joka turhautui tähän eloon lopulta niin paljon, että päätyi asumaan eräälle rannalle kesäkuun lopussa. Ja sillä tiellä hän on edelleen.

Ei siis ihme, että minäkin halusin kokea tämän seikkailun.

Olin viettänyt tällä ihanalla maatilahuvilalla reilun viikon, enkä olisi voinut jäädä sinne kuitenkaan. Olisin tietenkin voinut mennä omaan kämppääni… Mutta halusin vielä kokea luolaretken. Sen lisäksi, että olin nyt kokeillut viikon yhteiseloa miehen kanssa.

Huvilalla minä sain ruhtinaallista kohtelua. Muutenkin olin saanut nauttia sellaisesta elintasosta, johon en ole normaalisti tottunut. Sain asua luonnon keskellä ja tulla valmiiseen pöytään. Hienosti oli huomioitu myös se, että olen kasvissyöjä.

Málagan ja Suomen matkani lähestyi uhkaavasti, joten lopulta olin luolaretkellä mukana vain yhden yön eli 10.–11.8.

Aamupäivä meni jotenkin tosi nopeasti ja hitaasti samaan aikaan. Fiilis oli jännittynyt ja odottava. Vapaaehtoistyöntekijät valmistivat ruokaa heti aamusta iltapalaksi. Minä pakkasin omat kimpsuni ja kampsuni, jotka kannettiin puolestani autolle.

Olin huolissani tietokoneesta. Eihän sitä voisi rannalle viedä. Lopulta sille järjestyi turvallinen säilytyspaikka.

Retkelle olivat lähdössä minun ja mieheni lisäksi myös paikan vapaaehtoistyöntekijöitä. Siis he, ketkä halusivat. Muutama halusi jäädä mukavuuksien äärelle ja hoitaa tilan eläimiä, joten he majoittuivat matkailuvaunuissa.

Me retkelle lähtijät menimme ravintolaan, jossa söimme todella hyvin. Sen jälkeen hajaannuimme. Porukka suuntasi retkelleen, mutta minä ja mies jäimme vielä huvilalle odottamaan tulijoita. Lopulta he tulivatkin ja me pääsimme lähtemään. Teimme pysähdyksen ruokakaupassa ja ostimme lisää ruokaa koko poppoolle.

Luolaretki

En paljasta tarkkaa paikkaa, missä olimme. Sen verran voin mainita, että se oli erittäin hankalapääsyinen. Tie oli aivan kuopilla, maisema oli karua, sellaista aavikkomaista. 

En myöskään ilahtunut tuulivoimaloiden läheisyydestä. Olivathan ne vaikuttavan näköisiä, mutta olin samalla tuskallisen tietoinen, että niiden lähelle ei kannata jäädä pidemmäksi aikaa. Ne ovat terveydelle haitallisia.

Mutta ajattelin, että jospa yksi yö ei suuremmin vaikuta terveyteeni. Ja toisaalta toivoin, että luolalla on eristäviä vaikutuksia.

Kun vaikeakulkuinen tie, jossa ei luonnollisesti ollut opasteita, oli selätetty, piti vielä kävellä. Onneksi ei kuitenkaan pitkään, kun olimme jo paikan päällä.

Ihastelin luolaa aivan meren äärellä. Olot olivat todella alkeelliset ja tajusimme, että emme olleet varautuneet riittävällä valaistuksella.

Ilta pimeni, mutta saimme valoa nuotion loimusta. Kyseessä oli paikka, joka on pelkkää kiveä – sieltä ei mikään tuli pääsisi etenemään mihinkään suuntaan.

Juttelimme pitkään ja katsoimme tähtiä. Näimme upeita tähdenlentoja, jotka luultavasti olivat satelliitteja. Ne olivat niin upeita, että oli vaikea uskoa niitä tosiksi.

Yksi retkeläisistä oli jättänyt kenkänsä kallionkielekkeelle. Eipä olisi voinut arvatakaan, miten aalto vei ne yllättäen. Yhden kengän hän onnistui saamaan takaisin, mutta toinen oli hävinnyt merelle.

Minä aloin mennä yöpuulle. Ensin makasin maassa mieheni vierellä, eikä ollut yhtään kylmä. Noina päivinä Teneriffaa piinasi calima, joka tuo hiekkapölyä Afrikasta asti. 

Kuuntelin muiden kertomuksia ja mieheni korvaan kuiskuttelua. Siinä hetkessä oli taikaa, kunnes lopulta nukahdimme. Luultavasti minä ensin ja mies sitten myöhemmin samaan aikaan muiden kanssa.

Aamulla heräsin rähjäisenä ja paikkoja koski. Maassa nukkuminen vain peite alla ei tehnyt hyvää kropalle. 

Tunsin myös tarvitsevani suihkua. Siinä kohdassa, jossa olimme, uiminen meressä ei olisi ollut turvallista, joten en edes harkinnut sitä.

Tunnustinkin, että voisin jo lähteä asunnolleni. Mielessäni oli pitkä lista asioita, jotka minun pitäisi hoitaa. Myös miehen oli lähdettävä huvilalle takaisin, sillä sieltä oli mennyt sähköt poikki ja vain hän saisi ne takaisin.

Niin sitten lähdimme. Emme meinanneet ensin löytää ulospääsyä, mutta pääsimme pois kyllä. Kävimme romanttisella aamupalalla kahvilassa, jossa yleensä käymme yhdessä. Otin reppuni ja pääsin asunnolleni. Totesin, että oma auto on melkoisen kätevä. 

En muuten usko, että olen ihan heti lähdössä uudelle luolaretkelle. Mietin myös surullisena niitä ihmisiä, jotka todella asuvat rannoilla ja luolissa. Mutta ehkäpä he ovat jollain tapaa onnellisempia?

 

P.S. Jos tykkäsit tästä jutusta, saattaisit tykätä myös tästä: Kohtaaminen erakkohipin kanssa.

MATKA YSTÄVÄPORUKALLA – UNOHTUMATON ROADTRIP POHJOIS-ESPANJASSA

En ole vielä kertonutkaan tätä, mutta maaliskuun puolessavälin teimme matkan ystävien kanssa. 

Reissuun lähtivät suomalainen kämppikseni, raskaana oleva suomalaisystävätär ja hänen poikaystävänsä sekä minä.

Miksi päätimme lähteä matkalle?

Syy matkaan oli yksinkertaisesti se, ettemme koskaan ole matkustaneet porukalla, yhdessä. 

Halusimme nyt tehdä ”viimeisen” reissun, ennen kuin vauva tulee maailmaan ja matkustaminen ei olisi enää niin helppoa tulevaisuudessa.

Suunnittelimme reitin ja varasimme niin auton kuin majoitukset etukäteen. 

Torstaina Bilbaosta Santanderiin

Ensimmäinen matkapäivämme koitti ja lensimme Teneriffan pohjoiskentältä Pohjois-Espanjaan, Bilbaoon. Meidän täytyi herätä tosi aikaisin, koska lento lähti aikaisin aamulla klo 7 ja asumme saaren eteläosassa.

Onneksi Bilbaon kentällä oli autovuokraamon työntekijä vastassa, joka vei meidät autojen vuokrauspisteelle. Näin matkan alku ja laskeutuminen Baskimaahan sujui verrattain jouhevasti.

Lukuunottamatta hurjia turbulensseja, jotka heittelivät konetta puolelta toiselle laskeutumisvaiheessa. Lopulta pääsimme turvallisesti maan kamaralle.

Vuokra-autolla hurautimme kohti Santanderia ja ihmettelimme upeita maisemia, jotka muistuttivat kovasti Saksaa.

Matkan varrella piipahdimme katsomaan värikästä majakkaa: Faro de Cabo Ajo. Suureksi yllätykseksi portti oli kiinni, eikä sinne ollut mahdollista mennä sisään. Paljastui, että majakka on auki vain viikonloppuisin.

Sattumalta siihen osui paikallinen mies, joka vinkkasi: ”Menkää tuota alakautta, niin ne kaikki muutkin tekevät.” 

Niin teimme. Livahdimme lehmäaitaukseen ja kuljimme kohti majakkaa. Kieltämättä mielessä kävi, että mitä jos siellä onkin joku härkä, joka juoksisi yllättäen meitä kohti…

Lehmillä oli sillä hetkellä selvästi muuta ajateltavaa. Ne söivät kaikessa rauhassa. Samalla meillekin iski kova nälkä ja aloimmekin katsella ruokapaikkaa. 

Ajoimme läheiseen kylään ja menimme ravintolaan, josta paikallinen mies oli vihjannut. Minä olin jo siinä vaiheessa ehtinyt valahtaa kalpeaksi, josta kämppikseni huomautti.

Kieltämättä oli jo kurniva nälkä. Söimme lopulta todella hyvin. Ruokailuani varjosti tieto siitä, että miulla on korkea kolesteroli. Mutta toisaalta olin lomalla, joten en katsonut ruoan terveellisyyttä.

Nautimme myös jopa jälkiruokaa. Sen sentään jaoimme, koska olimme aivan täynnä.

Kofeeinittoman kahvikupposen mukana sain sokerin, joka yllätti etiketillään täysin. Siinä oli ”Guajona”. Kun luin pussin toisella puolella olevan tekstin, hyvä, etten lentänyt tuolilta alas.

Näin siellä luki:
”Vieja pálida,

con patas de pájaro

y un diente hueco

para chupar la sangre

a los jóvenes.”

Teksti sai koko meidän porukan nauramaan vedet silmissä. Vapaasti suomennettuna:

”Kalpea vanhus,

lintujalkojen

ja reikähampaan kanssa

imeäkseen nuorten verta.”

Meitä nauratti, koska vain hetkeä aikaisemmin olin ollut niin kalpea. Mieleen muistui myös se, että edellisessä suhteessani olin itseäni 7 vuotta nuoremman miehen kanssa. 

Ruoan jälkeen menimme Santanderiin, Cantabrian pääkaupunkiin, jonka näkemistä olin odottanut kovasti. Menimme majoituspaikkaamme. Emme olleet aivan varmoja tuloaikataulustamme, joten siitä oli tullut hieman säätöä.

Majoituspaikassa meitä oli vastassa vuokraajan teini-ikäinen poika, joka vaikutti lähinnä vittuuntuneelta ja halusi pois mahdollisimman pian.

Valitettavasti kämpästä löytyi monta epäkohtaa, jonka jälkeen emme tienneet itkeäkö vai nauraa. Vessassa pöntössä oli kusiläikkiä. Asunnossa oli pölyä. Huonekaluissa oli naarmuja. Lipastosta löytyi käytetty pyyhe.

Emme kokeneet, että kämppä olisi puhdas, vaikka muuten sisustuksen puolesta se oli oikein viehättävä. Se sijaitsi vanhassa rakennuksessa ja tuli olo, että kämppä huojuu ja se voisi hetkenä minä hyvänsä romahtaa alas.

Onneksi niin ei käynyt…

Teimme kierroksen Santanderissa. 

Eräs espanjalainen mies oli kalastustarvikkeiden kanssa rannalla ja pysähdyimme juttusille. Hän oli tullut sinne isäänsä muistelemaan, sillä tämä oli juuri kuollut.

Mies innostui siitä, että olimme kaikki kolme blondia naista Suomesta ja halusi napata itsestään selfien meidän kanssa.

Santanderissa oli koettava lukuisat pinxot ja illastimmekin monessa eri paikassa. 

Perjantaina Santanderista Logroñoon

Espanjassa on aina erityisen kiinnostavaa piipahtaa vanhan ajan torihallissa, joissa myydään paikallisia elintarvikkeita, kuten juustoa, hedelmiä, kalaa ja niin edelleen.

Olimme juuri luovuttaneet kämpän ja menossa autollemme, kun vanha kunnon torihalli tuli vastaan. Emme vastustaneet kiusausta - tiukasta aikataulusta huolimatta.

Santanderia ei voinut tietenkään ohittaa menemättä Magdalena-palatsiin ja sitä ympäröivään puistoon sekä Sardinero-rannalle. 

Seuraava yöpymispaikkamme sijaitsi Logroñossa, joka sijaitsi peräti 235 km päässä. 

Jos olisimme olleet toisen yön Santanderissa, olisin ehdottomasti halunnut mennä katsomaan sellaista nähtävyyttä kuin Capricho de Gaudí. Nyt se ei sijainnut edes reitin varrella, joten se jäi välistä.

Sattumalta eräs tuttavani asuu Logroñossa. Otin häneen yhteyttä ja kysyin vinkkejä. Hän neuvoi, että ehdottomasti kannattaa vierailla kahdessa kylässä: Haro ja Briones, jotka ovat matkareittimme varrella.

Automatkan aikana yritimme myös katsoa viinitilavisiittiä seuraavalle päivälle, mutta kaikki paikat olivat varattuja. Logroñon tuttavani kertoikin, että viinitiloille pitää varata vierailut hyvissä ajoin.

Täytyy muistaa, että ollaan La Riojassa, yhdessä Espanjan tärkeimmistä viininviljelyalueista. Sillä on pitkä historia viinintuotannossa ja se tunnetaan erityisesti punaviineistään. Tiivistetysti viininviljelyllä on La Riojassa 500 vuoden historia ja siellä on yli 500 viinitilaa.

Sattumalta matkamme varrelle osui viinitila nimeltä Ramon Bilbao. Menimme kysymään visiitistä. Siellä kerrottiin, että klo 16.30 alkaa seuraava visiitti, jossa viinien lisäksi maistellaan myös suklaata. Hinta oli muistaakseni 26 euroa.

Paitsi, että tässä kohdin meidän porukka jakaantui kahtia. Raskaana oleva ystäväni ei halunnut osallistua visiitille, enkä myöskään minä.

Niinpä me tutustuimme kaksistaan Haroon. Ja se oli oikein mukavaa!

Kapusimme ylös näköalapaikalle, josta ihastelimme upeita maisemia. Kiersimme kapeita katuja ja juttelimme lottokuponkimyyjän kanssa. 

Halusimme vierailla vielä basilikassa, joten kipitimme sitä kohti. Sen lähellä oli eräs aukio, jossa oli paljon lapsia pelaamassa jalkapalloa. Yhtäkkiä jalkapallo tuli minua kohti täyttä vauhtia. Reagoin vaistomaisesti ja pysäytin pallon yhdellä liikkeellä - jalallani.

Ystäväni katsoi hämmästyneenä vierestä. Räjähdimme nauramaan. Tilanne oli NIIN huvittava. En tiennytkään minun olevan luonnonlahjakkuus jalkapallossa. 

Piipahdimme basilikassa. Sitten menimme istumaan Haron aukiolla sijaitsevalle terasille, jossa oli vanhan ajan baari. Se olisi hyvin voinut olla vaikka vanhan ajan kasino!

Harmittelimme, että niin kaunis, pieni kylä ja samalla moni rakennus oli myynnissä ja huonokuntoinen.

Lopulta yhdistyimme loppuporukkamme kanssa ja matka jatkui. Yllätyin erityisesti upeista maisemista. Aurinko oli jo laskemassa. Avarat maisemat, kaukaisuudessa piirtyvät vuoret, mantelipuut vaaleanpunaisessa kukassaan… 

Tuli mieleen ihan kuin olisi ollut jossain kauempana matkalla.

Saavuimme Logroñoon ja parkkeerasimme auton maanalaiseen parkkihalliin. 

Majoituspaikkamme oli aivan kaupungin kuuluisimman Laurel-kadun läheisyydessä. Tällä kertaa kyseessä oli todella upea ja siisti majoituspaikka. 

Asunto oli iso ja se oli hyvällä maulla sisustettu. Omistaja oli oikein mukava. Ainut miinus oli minun ja kämppiksen huoneessa oleva kylpyhuone. Siinä ei nimittäin ollut ovea ollenkaan!

Mielessäni siinsi jo, miten noloa olisi käydä vaikkapa sillä isommalla hädällä. Kyllä silloin toivoisi, että olisi ovi!

Tässä paikassa vastaanotto oli aivan erilainen verrattuna Santanderiin. Omistaja oli ystävällinen ja antoi paljon vinkkejä.

Ennen kuin syöksähdimme iltarientoihin, kävimme suihkussa. Sitten menimme Laurel-kadulle. Koska meidän porukasta kaikki yhtä lukuunottamatta eivät syö lihaa, suuntasimme erääseen paikkaan, jossa mainostettiin jotain kasvispinxoa tai -tapasta.

Paikka oli salaperäinen, koska päästäkseen sisälle oli soitettava ovikelloa. Astuimme sisään ja nousimme rappuset ylös. Tarjoilija yllättyi totaalisesti, kun kerroimme tulleemme esitteessä mainostetun herkun perässä.

Hän haki jopa pomonsa paikalle. Tämä oli aivan pöyristynyt siitä, että näinkin monen vuoden jälkeen heidän ravintolansa löytyy vielä esitteestä, jossa esitellään pikkupurtaviin erikoistuneet paikat El Laurel-kadulla. Ja heidän paikkansa on tosiaan nykyisin ravintola normaalein ruoka-annoksin.

Sivuhuomautuksena...

Pinxo = pieni leipäviipale päällystetty erilaisilla ainesosilla, hyvin tyypillinen erityisesti Baskimaassa 

Tapas = pikkupurtava, joka voi olla melkein mikä tahansa ruoka, mutta tarjoillaan pienessä annoskoossa.

Ensimmäinen visiittimme Laurel-kadulla oli siis floppi. Mutta sen jälkeen… Pyörimme niin monessa paikassa, että oksat pois. 100 metrin säteellä oli 70 baaria, jossa oli toinen toistaan herkullisempia tapaksia.

Ideana oli syödä yksi tapas tai pinxo, juoda viiniä ja jatkaa seuraavaan. Itse en juonut viiniä ollenkaan, vaan nautin juomana mosto - rypälemehu.

Myöhemmin yllätti makeannälkä ja pyörähdimme yöllisellä teellä ja juustokakulla.

Yllätykseksemme paluumatka tuntui paljon pidemmältä kuin menomatka.  

Lauantaina Logroñosta Pamplonaan

Lauantai-aamuna heräsin muita ennen, söin aamupalaa ja lähdin aamulenkille. Aivan ilman päämäärää en mennyt lenkkeilemään, vaan tapasin tuttavani. Kyseessä oli yrittäjänainen, jonka oli tavannut Teneriffalla vuoden 2017 loppupuolella yrittäjyystapahtumassa.

Hän esitteli uutta koruprojektiaan ja liikettä, jossa koruja myydään. Istuimme lähikahvilassa ja nautimme juomamme. Hän ystävällisesti tarjosi minulle. Sitten palasin takaisin asunnolle juuri ennen kuin luovutimme sen omistajalle.

Nakkasimme matkatavarat autoon ja menimme tutustumaan vanhaan kaupunginosaan. Kiersimme kaduilla.

Sen jälkeen matkamme jatkui. Mutta ennen kuin suuntasimme Pamplonaan, tutustuimme lähialueiden kyliin.

El Ciego. – Bodega de Marqués de Riscal

El ciego tarkoittaa espanjaksi sokeaa, kun taas "tienes mucho que ver" on suomeksi "sinulla on paljon nähtävää". 

Maailman toiseksi paras viinitila ja viinikellari. Bodegas Marqués de Riscal.

Laguardia. – Yksi Espanjan kauneimmista kylistä. 

Pamplonaan saavuimme illalla ja olimme todella nälkäisiä. Kirjauduimme nopeasti hotelliin ja jätimme matkatavaramme huoneeseen. Minulle ja kämppikselläni oli oma kahden hengen huone ja pariskunnalla toinen huone.

Tässä hotellissa ei ollut muuta vikaa kuin se, että sukkahiki haisi voimakkaasti huoneessa. Se ei lähtenyt edes tuulettamalla.

Jätimme nimittäin ikkunan auki, kun lähdimme läheiseen ostoskeskukseen syömään. Tällä kertaa emme syöneet alueen paikallista ruokaa, vaan päädyimme kansainväliseen vaihtoehtoon eli nuudeleihin.

Olin kieltämättä edelleen aivan täynnä kaikesta siitä syömisestä, jota olimme matkan aikana harjoittaneet.

Matkaväsymys alkoi myös painaa, joten illallisen jälkeen menimme suoraan nukkumaan. Tai no, kävin minä tietenkin suihkussa.

Sunnuntaina tutustuimme Pamplonaan ja sitten tiemme erosivat

Sunnuntaina tutustuimme yhdessä porukalla Pamplonaan. Olin aivan innoissani tästä, koska Pamplona oli minulle tuttu aikaisemmilta matkoiltani.

Olen kertonut noista reissuista tässä blogissa:

Mielenkiintoinen Navarra (huhtikuu/v.2017)

Pamplona – Ernest Hemingwayn jalanjäljillä (syyskuu/v.2018)

Kävimme minulle tutuissa ja uusissakin paikoissa. Emme voineet sivuuttaa Café Iruñaa, jossa vierailimme kaikki Ernest Hemingwayn luona.

Sitten ystäväni heittivät minut juna-asemalle, josta ostin lippuni… Arvaa minne?

Ystäväni jatkoivat matkaa San Sebastianiin ja minä... (rumpujen pärinää) Zaragozaan!

Seuraavassa postauksessa kerron soolomatkastani Zaragozaan, jossa tapasin myös ex-mieheni - viiden vuoden jälkeen.

Tuosta matkasta kerron seuraavassa postauksessani. Stay tuned!

Sillä välin voit lukea viimeisimmän Zaragozasta kirjoittamani postauksen:

Miltä tuntui olla turistina entisessä kotikaupungissani? (syyskuu/2018)

Oletko sinä vieraillut Pohjois-Espanjassa? Ovatko Baskimaa, Cantabria, La Rioja, Navarra ja/tai Aragonia tuttuja?