OMA MATKA JATKUU – EI ENÄÄ NIIN ”HUKASSA”

Vuosi sitten kirjoitin tänne, miten aion keskittyä itseeni ja tehdä vuodesta 2025 elämäni parhaan vuoden. 

En ala edes selittelemään, miksi blogi on ollut hiljaa.
Ehkä se oli juuri sitä, mitä tarvitsin.

Ei ollut inspiraatiota. Ei niitä kuuluisia paukkuja.
Ja ehkä juuri siksi oli pakko pysähtyä.

Nyt kun vuosi 2025 on takana, huomaan, että ehkä tärkeintä ei ollutkaan se, tuliko siitä “paras vuosi”, vaan se, mitä sen aikana opin.

Ja opin paljon.

Yksi parhaista päätöksistä oli se, että aloin oikeasti keskittyä itseeni.
Erityisesti omaan raha-ajatteluun ja energiaan. 

Meditaatiot, kurssit ja äänikirjat tulivat osaksi arkea. Aloin ymmärtää, että kaikki lähtee sisältä. Kaikki on energiaa. Myös raha.

Matkustin Suomeen kesällä ja vietin siellä pidemmän aikaa.

Saunoin melkein joka päivä.

Sauna on minulle kuin meditaatiota.
Siellä mieli tyhjenee. Tapahtuu jotain, mitä on vaikea selittää.

Ja ehkä juuri siellä, saunan lauteilla, syntyi yksi tämän vuoden tärkeimmistä asioista.
Idea kirjasarjasta.

Siitä syntyi unelma.

Suomessa pääsin myös takaisin töihin tuttuun työpaikkaan.

Jatkoin kirjoittamista, mutta samalla jouduin myöntämään itselleni yhden asian.
En elä kirjoittamisella.

Silti en kokenut epäonnistuneeni. Päinvastoin.

Sain tehdä toimittajan töitä paikallislehdessä, sain hyvää palautetta ja muistutuksen siitä, että tämä on edelleen intohimoni.

Kesän aikana toteutin myös unelmia.

Yksi niistä oli Elastisen keikka Jaajo Linnonmaan Superterassilla.
Toinen oli yö energiakeskuksessa.

Menin sinne uteliaisuudesta. Ajattelin, että herään seuraavana päivänä täysin uudistuneena.
Niin ei käynyt.

Mutta jotain silti tapahtui.
Sen jälkeen en sairastunut.

Kun palasin Teneriffalle, arki jatkui, mutta en ollut enää ihan sama.

Olin edelleen vähän solmussa. Opinnot laahasivat perässä.

Minulle sattui myös pari kaatumisonnettomuutta. Ensimmäinen keväällä ja toinen loppuvuonna. 

Löin pääni asfalttiin. Olisin voinut kuolla, mutta täällä olen edelleen.

Sain pahan haavan nenääni ja ajattelin, että avustajan työt leffoissa ja sarjoissa olivat siinä.

Mutta kävikin päinvastoin.

Pääsin ensimmäistä kertaa näyttelijän dobleksi eli kaksoisolennoksi. Yhden päivän aikana istuin jeepissä ja kiersin ympäri Teneriffaa.
Työkaverit luulivat, että nenän haava on vain osa roolihahmoani.

Samaan aikaan minulla oli jotain uutta.

Suunta.

Unelma omasta yrityksestä.
Unelma kirjasarjasta.
Unelma omistusasunnosta.
Unelma elokuvien ja sarjojen tekemisestä.

Syksyllä aloitin etätyön buukkarina.

Se toi turvaa. Perustulon.
Ja ennen kaikkea tilaa rakentaa jotain muuta rinnalle.

Nyt, kun katson vuotta 2025, olen siitä äärettömän kiitollinen.

Se ei ollut täydellinen.
Mutta otin askeleita eteenpäin.

Ja ehkä tärkeintä on tämä:

En ole vielä perillä, mutta en ole enää hukassa.

Nyt on vuosi 2026.

Ja kyllä, taas tekee mieli sanoa, että tästä tulee elämäni paras vuosi! 

Mutta tällä kertaa ajattelen sen vähän eri tavalla...

En odota, että kaikki tapahtuu kerralla.
Rakennan pala palalta.

Jatkan opiskelua.
Jatkan henkistä matkaa.
Jatkan suhdetta rahaan.
Jatkan avustajan töitä.
Jatkan kirjoittajana.

Ja ennen kaikkea:

jatkan luottamista siihen, että olen oikealla tiellä.

Entä sinä, tunnetko olevasi matkalla vai vielä hukassa tai kenties tuuliajolla?

KUVAUSMATKA GRAN CANARIALLE

Tästä on jo pari kuukautta aikaa, mutta reissu oli sen verran jännittävä, että haluan jakaa sen nyt.

Matkustin kesäkuun alkupuolella Gran Canarialle erään tunnetun sarjan kuvauksiin. 

Olin bongannut ilmoituksen, jossa täyttyivät kaikki kolme tärkeää kriteeriäni: kyseessä oli yökuvaukset, profiilini sopi täydellisesti, ja tuotantoyhtiö tarjosi kuljetuksen Las Palmasista kuvauspaikalle ja takaisin. Niinpä hain – ja pääsin!

Sitten vain laivalippuja hankkimaan, vaikka vielä viime hetkellä mietin, että ehtisihän tämän perua...

Lähdin Santa Cruziin varhain aamulla ja sieltä laivalla Las Palmasiin. Minulla oli monta tuntia aikaa ennen kuin bussi lähtisi etelään kuvauspaikalle. Tulin tarkoituksella ajoissa, enhän halunnut missata bussia ja menettää koko keikkaa.

Tosin rahallisesti hommassa ei ollut järjen häivääkään. Vaikka sainkin residenttialennuksen, pelkät laivaliput maksoivat 40 euroa. Avustajien palkkiot taas... noh, sanotaan vaikka, ettei tällä reissulla rikastuta.

Entä olisinko voinut käyttää aikani fiksummin? Ehdottomasti kyllä. Ja silti jokin minussa kaipasi tätä pientä piipahdusta naapurisaarelle ja uutta kokemusta.

Minulla ei ole nyt tuoreita kuvia Gran Canarialta, joten laitan kuvia Teneriffalta. Nämä kuvat eivät siis liity tähän reissuun mitenkään.

Las Palmasissa palloillua

Las Palmas on Gran Canarian pääkaupunki. Ensitöikseni suuntasin Ale-Hopiin, sillä olin kuullut, että sieltä saa hyviä varavirtalähteitä. 

Löysinkin sopivan 20 eurolla ja päätin hankkia sen. Minun puhelimeni kun hyytyy vähän väliä, eikä sinä yönä ollut varaa jäädä ilman virtaa.

Onneksi laite oli osittain ladattu valmiiksi, mutta etsin vielä kahvilan, jossa sain ladattua sitä lisää.

Kuvaukset etelässä

Söin täytetyn bocadillon ja menin bussille, jossa törmäsin kolmeen tuttuun koordinaattoriin. He ilahtuivat nähdessään minut pitkästä aikaa Gran Canarialla ja kyselivät miehestäni, sillä olin nyt poikkeuksellisesti yksin liikenteessä.

Hyödynsin bussimatkan viisaasti: nukuin.

Perillä selvisi, että meillä avustajilla olisi niin monenlaisia rooleja, että pää meni pyörälle. 

Minun oli tarkoitus esittää ulkomaalaista vierasta, mutta puvustajat huomasivat, ettei minulla ollut mitään sopivaa päällepantavaa. Selitin, että olin matkustanut Teneriffalta asti ja lähtenyt niin aikaisin, etten ollut voinut tuoda mitään mukanani.

Minut vaihdettiin lennosta toiseen rooliin, johon löytyi oikean kokoiset vaatteet. Muutuin siis vieraan roolista työntekijäksi silmänräpäyksessä.

Itse kuvauksista en voi kertoa mitään, mutta voin paljastaa, että näin melko kuuluisan näyttelijän, ja että kokemus oli muutenkin varsin kiinnostava. Luksusautoja, ylellisiä pukuja…

Juttelin muiden avustajien kanssa ja kerroin tulleeni Teneriffalta. Kyselin, löytyykö Las Palmasista mitään paikkaa, joka olisi auki koko yön, sillä huomasin kuvauksien päättyvän jo yhdeltä yöllä. 

En halunnut maksaa majoituksesta, kun olin jo maksanut matkasta, enkä nähnyt järkeä hotellissa käymisessä vain muutamaksi tunniksi ennen paluuta.

Työkaverit alkoivat miettiä vaihtoehtoja: disko, casino... Lopulta eräs ehdotti San Telmon linja-autoasemaa. Se on kuulemma auki koko yön ja vartijatkin ovat paikalla. Tämä vaihtoehto kuulosti täydelliseltä, varsinkin kun bussi koukkaisi juuri sen kautta.

Yö San Telmon bussiasemalla

Kuvaukset päättyivät yhden aikaan, ja sen jälkeen meillä oli vielä tunnin paluumatka. Olimme Las Palmasissa kahdelta yöllä. 

Suurin osa jäi pois samalla pysäkillä kuin minäkin ja jopa yksi koordinaattori. Juuri kun hyvästelimme, ilmestyi paikalle mies, joka oli selvästi aineissa.

Sydän hypähti hetkeksi, mutta mies laahusti ohi lasittunein silmin, täysin omassa maailmassaan.

Koordinaattori tarjosi minulle vielä kerran yöpaikkaa, mutta pidin itsepäisesti kiinni suunnitelmastani viettää yö Las Palmasissa. Ja että bussiasema riittäisi minulle vallan hyvin.

Menin heti sisään asemalle ja ilmoitin vartijalle, että aion viettää yön siellä ennen Teneriffalle paluuta. Vartija hyväksyi suunnitelman, mutta sanoi ettei asemalla saa nukkua.

Niinpä pysyin koko yön hereillä.

Minä, joka normaalisti rakastan nukkumista!

En tiedä, miten onnistuin. Aamuyöstä juttelin erään vanhan miehen kanssa, joka oli tulossa tansseista. Aloimme juttelemaan, kun hän luuli minua aluksi sukulaistytökseen, joka on kuulemma osittain ruotsalainen.

Jouduin tuottamaan pienen pettymyksen, vaikka muuten kuulemma olin aivan samannäköinen.

Aamu ja paluu kotiin

Aamun sarastaessa lähdin kävelemään keskustaan. Bussiaikataulut tuntuivat sekavilta, enkä halunnut ottaa riskiä ferrybussin missaamisesta. Tulipa siinä samalla tehtyä reipas aamukävely.

Laivassa nukahdin saman tien, ja jatkoin uniani vielä bussissa kohti Etelä-Teneriffan kotia.

Matka meni lopulta hyvin, vaikka mukaan mahtui yön yli valvomista, seikkailua saaren päästä päähän ja sekä miellyttäviä että vähän vähemmän miellyttäviä kohtaamisia. 

Mutta tulipahan taas yksi tarina lisää – ja ripaus lisää elämänkokemusta!  

Missä oudossa tai yllättävässä paikassa sinä olet valvonut koko yön?

KATSE KOHTI TULEVAISUUTTA

Tajusin, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään. Itse asiassa sain yksityisviestillä kyselyä, että mikä on meininki… No, en oikeasti saanut, mutta kuulosti vain hauskalta sanoa noin.

Olen pitänyt tarkoituksella taukoa, koska tuntui, ettei paukut riittäneet blogin puolelle. Viime vuosi, 2024, oli todella haastava kaikin tavoin. En päässyt edes matkalle Suomeen, mutta kuvauskeikkojen ansiosta tuli sentään käytyä Gran Canarialla ja Lanzarotella useampaan otteeseen.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki palata blogin äärelle ja kertoa, millainen vuosi 2024 oli, millaisia haasteita kohtasin ja miten niistä selvisin.

Vuoden 2024 haasteet

Vuosi 2024 ei ollut ammatillisesti mikään huippuvuosi. Vuoden 2023 lopussa päätin yhteistyön ison asiakkaan kanssa, ja vuoden 2024 aloitin tyhjän päältä. Samaan aikaan tekoäly rynnisti markkinoille, ja minäkin olin huuli pyöreänä.

Huomasin, että tekoäly on hyödyllinen, mutta samalla se tuntui myös ”uhkalta”. Yhtäkkiä työt loppuivat. Uusia asiakkaita ei tullut, enkä toisaalta itse myöskään aktiivisesti myynyt osaamistani. Ne tahot, joita lähestyin, eivät olleet kiinnostuneita copywriterin palveluista.

Tilanne alkoi hirvittää. Olin tottunut menemään flow’lla, ja aina aiemmin töitä oli löytynyt. Tuntui, että olin jälleen kerran aivan hukassa. Ensimmäistä kertaa olin kuitenkin tilanteessa, jossa pohdin, jatkanko copywriterina vai pitäisikö keksiä jotain muuta.

Samaan aikaan päätin, että jos rahavirrat eivät liiku, niin asialle on tehtävä jotain. Aloitin rahaan liittyvän kurssin ja lähdin kehittämään omaa rahamieltäni. Siitä alkoi ”rahamatkani”. Olin jo aikaisemmin ymmärtänyt, että raha on energiaa, niin kuin kaikki täällä.

Raha itsessään ei ole hyvää eikä pahaa, vaan heijastus siitä, mitä sisälläni tapahtuu. Kaikki lähtee siis oman mielen työstämisestä. Ja se ei ole mitenkään helppoa, ei ainakaan minulle. Yritin tsempata itseäni, mutta välillä lilluin epätoivon rajamailla.

Mitä muuta tein vuonna 2024?

Koska kirjoitushommia ei ollut isommin, päätin tutkia muita työmahdollisuuksia. Ensimmäisenä kokeilin retkimyyjän työtä, mutta jo muutaman päivän jälkeen totesin, että se ei ole minun juttuni. 

Hommassa oli liikaa punaisia lippuja, ja viimeinen niitti oli se, kun vain 45 minuuttia ennen työvuoron alkua työnantaja ilmoitti, että ”jää tänään kotiin opiskelemaan”. Olin jo kuitenkin tehnyt pitkän työmatkan ja herännyt aikaisin aamulla.

Seuraavaksi kokeilin siipiäni kiinteistönvälittäjänä. Aloitin elokuussa, mikä tarkoitti myös sitä, että vuosittainen Suomi-reissu jäi väliin. 

Pidin työstä, mutta komissiopalkkaus ja pitkät myyntiprosessit eivät tuottaneet tuloksia viiden kuukauden aikana, vaikka tein valtavasti töitä. 

Kuljin paljon Etelä-Teneriffan ja Santa Cruzin väliä, bussilla tietenkin. Onneksi se oli ilmainen meille saaren asukkaille. Eli käytännössä sijoitin omaa aikaani, paljon.

Valitettavasti olin myös pariin otteeseen topakassa flunssassa, mikä johti poissaoloihin. Joulunpyhät menivät sohvan pohjalla. Lopulta yritys ehdotti, että minun pitäisi lisätä työtunteja saadakseni tuloksia.

Ymmärrän pointin: menestyminen vaatii sitoutumista. Jos haluaa menestyä, on siihen laitettava energiaa. Olin jo laittanut työhön lukemattomia tunteja viiden kuukauden ajan. Joka päivä tein jotain kiinteistönvälitykseen liittyvää. 

Enempää aikaa en olisi voinut laittaa, koska minulla ei ollut varsinaista palkkaa. Eli minun oli myös tehtävä muita töitä rinnalla maksaakseni oma elämiseni. 

Komissioon perustava malli on tosiaan yleinen käytäntö kiinteistönvälitysalalla ja tiesin sen kyllä etukäteen. Mainittakoon myös, että se on hyvin raadollinen ala ja kilpailua on paljon. 

Tiesin, että en ollut valinnut sitä helpointa työtä, mutta silti alan raadollisuus yllätti. Lopulta päätin jättää kiinteistönvälityksen taakse ja vannoin, etten enää ota vastaan pelkkään komissioon perustuvia töitä.

Vuoden 2024 parasta antia olivat säännölliset kuvauskeikat. Niitä oli joka kuukausi 1-3, mikä oli aivan mahtavaa. Pääsin kerran mukaan jopa mainoskuvauksiin, jolloin tienasin tavallista enemmän. Yleensä avustajien palkkiot eivät ole päätähuimaavia, ja matkakulutkin joudun kattamaan itse.

Kuvauskeikkojen teko onkin enemmän intohimo, mutta ne ovat myös todella palkitsevia. Erityisesti mieleeni jäi kohtaaminen erään todella kuuluisan espanjalaisen näyttelijän kanssa, joka laittoi kätensä käsivarrelleni ja opasti, miten toimia kuvauksen aikana. Hänestä jäi todella hyvä ja sympaattinen kuva!

Kesä toi myös ikäviä yllätyksiä. Mieheni matkailuauto tuhopoltettiin, eikä syyllisiä koskaan saatu kiinni. Se oli iso järkytys.

Vaikka vuoteen mahtui haasteita, syksyllä onni potkaisi: aloitin eräässä erittäin laadukkaassa lehdessä, jonne kirjoitan artikkeleita Teneriffasta ja Espanjasta. Se oli unelmieni täyttymys! 

Sain hyvää palautetta artikkeleistani ja pitkästä aikaa tunsin toivoa: ehkä saan sittenkin jatkaa kirjoittajana. Ehkä minun on vain löydettävä oikea kaava. 

Tähän lehteen olen nyt kirjoittanut useita juttuja, joita julkaistaan noin kerran kuukaudessa. 

Vuodenvaihde ja uudet tuulet

Vuoden 2025 päätin aloittaa uudella innolla. Tästä tulisi kaikkien aikojen paras vuosi. Halusin, että tänä vuonna asiat tapahtuvat isosti, pääsen eteenpäin ja ennen kaikkea ansaitsen enemmän rahaa.

Tein itselleni lupauksen: keskityn tänä vuonna vain itseeni. Suunnitelmissa on myös reissu Suomeen, ja ehkä jonnekin muuallekin.

Vuosi 2025 alkoi näin:

✅ Jatkan edelleen lehden kirjoittajana ja pääsen tuottamaan kiinnostavaa sisältöä eri aiheista.
✅ Kirjoitan myös blogia eräälle suomalaiselle yritykselle, mikä tarjoaa uusia näkökulmia ja kehittää kirjoitustaitoani.
✅ Toimin avustajana elokuva- ja sarjakuvauksissa, mikä antaa ainutlaatuisia kokemuksia ja mahdollisuuden seurata tuotantojen kulissien takaista maailmaa.
✅ Meditoin säännöllisesti. Se auttaa minua keskittymään paremmin ja lisää hyvinvointiani.
✅ Toimin Teneriffalla paikallisoppaana pikkuserkulleni, joka on erään urheilulajin moninkertainen maailmanmestari. Hän saapui lomalle saarelle yhdessä vaimonsa kanssa, ja oli hienoa esitellä heille paikallisia helmiä.
✅ Aloitin kaksi uutta kurssia, jotka liittyvät rahaan ja henkilökohtaiseen kasvuun. Opin koko ajan uutta.
✅ Katson nykyään enemmän elokuvia ja sarjoja sekä olen aloittanut äänikirjojen kuuntelun. Äänikirjat ovat auttaneet minua vähentämään turhaa netissä skrollaamista ja käyttämään aikaani fiksummin.

✅ Pidän säännöllisesti yhteyttä ystäviini ja pyrin näkemään heitä aina kun mahdollista. Arvostan näitä hetkiä entistä enemmän.
✅ Olen käynyt koiratarhalla lenkittämässä kodittomia koiria, mikä on ollut todella palkitsevaa ja antanut iloa niin minulle kuin koirillekin.
✅ Saimme kutsun megasyntymäpäiväjuhlille, joissa nautimme herkullisen illallisen ja jatkoimme juhlintaa diskossa. Tämä oli ikimuistoinen ilta!
✅ Olen käynyt jam-sessioissa kuuntelemassa, kuinka muusikot eri taustoista kokoontuvat yhteen soittamaan ja laulamaan. Mukana on niin ammattilaisia kuin tavallisia tallaajia. Tunnelma siellä on aina ainutlaatuinen.

Tietenkään kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä. Tammikuussa autoni hajosi ja on edelleen korjaamolla. 

Nyt maaliskuussa muutama päivä sitten kaaduin niin pahasti, että jouduin ensiapuun ja siellä röntgeniin. Onneksi mitään vakavaa ei löytynyt, mutta kylkeä parannellaan vielä hetki. Juoksulenkeille en ihan heti ole menossa…

Muuten fiilis on hyvä! Jatkan henkistä polkuani ja rahamatkaani. Olen varma, että tästä vuodesta tulee todella hyvä vuosi. 

Miten sinun vuotesi on alkanut? Onko sinulla jotain tavoitteita tai lupauksia tälle vuodelle? 

GRAN CANARIA – TARINOITA KUVAUSMATKOILTA

Tänä vuonna olen päässyt vierailemaan useita kertoja Gran Canarialla, jossa kuvataan paljon elokuvia ja sarjoja, samoin kuin Teneriffalla. 

Jostain syystä minulle on nyt vain tullut paljon enemmän kuvauksia naapurisaarella kuin Teneriffalla.

Olen ollut mukana kuvauksissa avustajana lähes joka kuukausi. Samalla yrittäjänä työt ovat vähentyneet.

Uskon, että tämä tilanne ei koske vain minua. Olen etsinyt ratkaisuja ja harkinnut uusia työmahdollisuuksia.

Välillä vakavasti mietin, haluanko jatkaa yrittäjänä kirjoitustöissä markkinoinnin parissa. Mutta sitten toisaalta nautin suuresti kirjoittamisesta!

Toivon löytäväni pian lisää asiakkaita, joita auttaa.

Onneksi olen saanut avustajan hommia ja nähnyt erilaista työelämää. Palkkio ei ole suuri, mutta vaikka olen matkustanut Gran Canarialle, olen päässyt plussan puolelle.

Eikä minun ole tarvinnut matkustaa yksin, vaan mieheni on ollut mukana. Olemme huomanneet, että haluamme jatkaa yhteistä matkaamme ja olemme saaneet paljon uusia kokemuksia.

Olemme myös oppineet tuntemaan toisiamme paremmin – niin hyvässä kuin pahassa.

Randomkuvia viime reissulta.

 

Seikkailu Gran Canarian vuoristoteillä

Meidät kutsuttiin elokuvakuvauksiin ja niinpä matkustimme Gran Canarialle. Miehelläni oli sovittuna koepuvustus. Minun tehtäväni oli toimia luotettuna co-pilottina. Otin homman haltuun tottunein ottein, enhän ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Tarkistin osoitteen Whatsapp-ryhmästämme ja laitoin GPS:n laulamaan.

Eteenpäin, oikealle, sitten vasemmalle.

Kun päädyimme kylään, siellä ei näkynytkään elokuvien kuvauspaikoille ominaisia rekkoja. Juuri silloin kuvausporukka soitti meille ja kysyi, missä olemme.

Paljastui, että olimme täysin väärässä paikassa – toisella puolella Gran Canarian saarta. Laitoimme uuden paikan GPS:ään, joka näytti 1 h ja 10 min olisi matkaa.

Kuvausporukka lupasi odottaa meitä. Oli jo ilta ja hämärä laskeutumassa.

Mieheni iski vaihteen silmään ja ajoi pitkin kiemuraisia vuoristoteitä kuin rallikuski. Onneksi pimeän aikaan me olimme ainoat hullut tien päällä.

Paitsi yhdessä kohdin oli kokonainen autoletka edessämme. Siinä vaiheessa meinasi tulla itku, kun tajusin, että tämän jonon perässä meiltä voisi mennä hyvinkin kaksi tuntia koko vuoriston ylittämiseen.

Onneksi kuin taikaiskusta koko autoletka kääntyi vasemmalle ja me pystyimme jatkamaan matkaamme.

Välillä olin mieheni olkapäässä kiinni ja välillä poski kiinni ikkunassa vuoriston tiukkoja mutkia myötäillen.

Vessahätä iski myös, mutta ymmärsin, ettei nyt ole aikaa yhdelle ylimääräiselle taktiselle pysähdykselle.

Pääsimme lopulta perille ennätysajassa ja mieheni pääsi työkeikalle, koepuvustukseen. Minä odotin kiltisti autossa. 

Ulkona oli samaan aikaan menossa kuvaukset, joten en halunnut aiheuttaa ylimääräistä häiriötä.

Edelleen oli vessahätä, mutta no can do. Puolen tunnin kuluttua mieheni oli vapaa ja meidän matkamme jatkui kohti majoituspaikkaamme, jonka olin varannut.

Kyselin mieheltäni, voisiko hän jossain kohti pysähtyä. Hän oli vielä sen verran tulistunut minun ”pikku” mokasta, että ei päästänyt minua edes puskapissille. 

Odotin sitten loppumatkan jalat ristissä. Hän vielä laittoi vesiputousmusiikkia, koska halusi kiduttaa minua hieman enemmän.

Olin jo rangaistukseni saanut ja vessaankin pääsin lopulta, kun kävimme vielä yön pimeinä tunteina syömässä Vecindario -nimisessä pikkukaupungissa. 

Onneksi minulla ei oikeasti ollut niin hirveän kova hätä, että en olisi voinut odottaa. Muuten olisin vihastunut.

Majapaikkaan kirjautuminen oli helppoa. Kukaan ei ollut vastassa, mutta numerosarjalla sai avaimen ja löysimme huoneemmekin helposti.

Seuraavana päivänä töihin mennessä huomasin, miksi emme olisi voineet edellisenä yönä pysähtyä ”puskapissille”. Syystä, että yhdellä puolen tietä oli valtaisa laakso ja toisella kallioseinämää.

Entäpä sitten itse kuvaukset? Niistä voin todeta yleisesti, että oli yhdet hauskimmista, joissa olen ollut. Mukana oli jopa drag queen.

Tarina käsikirjoittajasta, joka soluttautui avustajaksi

Seuraava matkamme suuntautui Las Palmasiin, Gran Canarian pääkaupunkiin. Menimme matkalle matkailuautolla, vuosimallia 1975. Yövyimme yhden yön Santa Cruzissa satamassa, sillä lähdimme päivän ensimmäisellä laivalla. 

Gran Canarialla heti laivasta päästyämme poliisi pysäytti meidät. He olivat huuli pyöreinä siitä, että katsastus oli tehty viimeksi vuonna 2020.

Meillä oli kuitenkin näyttää, että olimme varanneet huomiseksi ajan korjaamolle. Poliisit totesivat, että meidän on mentävä sinne suoraan. Ja niin pääsimme jatkamaan matkaamme. Ajoimme korjaamolle, mutta matkan varrella kävimme tsekkaamassa kuvauspaikan, joka olikin aivan keskustassa.

Korjaamolle tullessa yllätyimme positiivisesti, sillä siellä oli 24 h auki oleva baari-kahvila, jossa söimme kunnon lounaan. Korjaamolla oli vartiointi.

Meillä oli hyvin rento sunnuntai matkailuautossa. Emme menneet minnekään, vaan olimme kaksistaan.

Seuraavana päivänä meidän piti olla ylhäällä todella aikaisin. Jätimme matkailuauton avaimen vartijalle. Kuvauskaverin kyydillä pääsimme Las Palmasin keskustaan.

Söimme aamupalaa, sitten oli puvustus, meikkaus ja hiustenlaitto.

Jouduimme odottamaan pitkään niin kuin aina. Minä juttelin muiden avustajien kanssa. Tutustuin erääseen singaporelaiseen mieheen, joka osoittautui myös hyvin henkiseksi ja oli hereillä monesta asiasta.

Mieheni on aina hyvin huomaavainen, hän ei pelkää pussata ja halata julkisesti. Joku meidän kuvausporukastamme sanoikin, että seuraavan kerran, kun kuvaavat Titanicia, olemme heidän luottoparinsa.

Varsinaisissa kuvauksissa olin sattumalta tämän elokuvan käsikirjoittajan vieressä. Miten sain tämän selville? Hän oli avustaja kuten me kaikki muutkin. 

Jutellessani hänen kanssaan, asia paljastui. Hän kertoi tulleensa vain katsomaan, miten kuvaukset edistyvät, kun hänelle oli tarjoutunut mahdollisuus osallistua avustajana.

Käytin tietenkin tilaisuuden hyväkseni ja kysyin kaikkea mahdollista käsikirjoituksiin liittyen. Hän suositteli minulle elokuvafestivaaleille ja kilpailuihin osallistumista.

Minä kerroin tietenkin innoissani hänelle omasta elokuvastani. Tauolla näytin jopa hänelle kuvan elokuvajulisteesta.

Kännyköiden käytöstä tuli muistutusta. Lopulta niitä ei saanut ottaa kuvauspaikalle. Minä salakuljetin kännykkäni. 

Sitten se tippui lattialle! Jouduin luopumaan kännykästä kuvausten ajaksi ja mieheni tuntema meikkaaja nappasi puhelimen talteen.

Minua tuskastutti ajatus siitä, että meitä on 250 työntekijää – löydänkö tuosta enää naista, jolle olin kiireessä antanut kännykkäni?

Muutenkaan en olisi kännykkää alun perin ottanut kuvauspaikalle, jos meidän toimistomme ei pakottaisi meitä kirjoittamaan sopimukset kännykällä.

Kuvaukset kestivät kolme päivää, mutta emme voineet nukkua matkailuautossa, koska sen korjaaminen osoittautui odotettua isommaksi työksi.

Ensimmäisenä päivänä saimme kuulla, että auto joutuisi jäämään korjaamolle ja lisäosia tilattaisiin Madridista. Meidän piti joka yö etsiä uusi majapaikka Las Palmasissa, ja olin tietenkin jättänyt kaikki vaatteet ja hygieniatarvikkeet matkailuautoon.

Ensimmäisenä yönä jouduimme huumekortteliin. Itse majapaikassa ei ollut mitään, mutta ympäristö oli kieltämättä huolestuttava.

Toisena yönä majoituimme vanhassa kaupunginosassa. Majapaikka oli todella huippu ja siellä oli kattoterassi, josta oli upeat maisemat kaupungin ylle. Kolmantena yönä löysimme surffi-nomadihostellin, joka oli todella miellyttävä löytö. Omistaja oli superkiva ja paikka oli muutenkin todella viihtyisä. 

Tuossa nomadihostellissa lähdimme paikan omistajan kanssa läheiseen baariin, jossa oli livekonsertti. Baarin edustalla omistaja sanoi, että hän alkaa nyt tervehtiä ihmisiä. Ilmiselvästi hänet tunnettiin tuossa lähiössä.

Loppujen lopuksi nämä kuvaukset olivat yhdet mielenkiintoisimmista, joissa olemme olleet. Saimme kokea elokuvan yhden kenties tärkeimmistä kohtauksista. 

Yllättävä kohtaaminen kuuluisan näyttelijän kanssa

Menimme jälleen Gran Canarialle, tällä kertaa erääseen sarjaan, jossa näyttelee kuuluisa espanjalainen näyttelijä Miguel Ángel Silvestre. Hassua kyllä, tämä ei ole sinällään ensimmäinen kerta, kun törmään kyseiseen näyttelijään.

Ensimmäisen kerran näin hänet La Buena Estrella -tapahtumassa Zaragozassa vuonna 2012. Kiitos blogini, minulla on tästä todistusaineistoa! 

Lue täältä, klik kyseinen blogipostaus vuodelta 2012.

Seuraavan kerran tapasin hänet vuonna 2019, kun olin mukana Sky rojo -sarjan kuvauksissa. Sainpa napattua myös yhteiskuvan, jota en tietenkään tuolloin voinut laittaa kyseiseen artikkeliin. 

Artikkeli löytyy täältä, klik.

Tällä hetkellä voisin julkaista kuvan, mutta en halua tehdä sitä, koska siinä näkyy niin monen muun ihmisen kasvot. En koe oikeaksi jakaa sitä.

 

Sky Rojo -sarja julkaistiin vuonna 2021, ja mielestäni siitä tuli enemmän hitti kuin huti. Miguel Ángel Silvestre esittää sarjassa parittajaa, joka jahtaa kolmea pakomatkalle lähtenyttä prostituoitua.

Näistä lähtökohdista lähdimme mieheni kanssa Gran Canarialle avustajiksi. Tällä kertaa kuvauksiin oli varattu myös minun auto. Olin tästä erittäin hämmästynyt, sillä autoni on vuosimallia 2001.

Onneksi mieheni hoiti ajamisen, sillä en tykkää ajaa moottoritiellä tai kaupungissa, puhumattakaan laivaan menosta.

Gran Canarialla kirjauduimme hostelliin, jossa olemme jo vakioasiakkaita. Kuvauspaikalle piti mennä vasta iltapäivällä, joten kävimme ensin läheisessä ostoskeskuksessa syömässä ennen töihin menoa.

Juuri kun olimme menossa sisään, mieheni oli videopuhelussa syöpää sairastavan ystävänsä kanssa. 

Sitten joku kuvausporukasta tuli mukaan videopuheluun. En siinä vaiheessa ehtinyt sisäistää, kuka tuo ”joku” oli. 

No, arvaatte varmaan!

Oli huikeaa, kun Miguel Ángel Silvestre jutteli mieheni syöpäsairaalle ystävälle kuin vanhalle tutulleen ja piristi näin hänen päiväänsä. 

Miguel Ángel on ehdottomasti sympaattisin näyttelijä, johon olen törmännyt.

Tuolla reissulla emme päässeet kameran eteen ollenkaan, mutta minun auto pääsi! Tämä oli hyvä juttu, sillä meidät valittiin uudestaan samaan sarjaan! 

Teimme siis uuden reissun Gran Canarialle ja sekin oli ikimuistoinen omalla tavallaan. Minä näyttelin sairaanhoitajaa ja mieheni potilasta.

Nauroimme, miten meille aina tulee tällaiset roolit... Joulupukki ja joulupukin avustaja, sairaanhoitaja ja potilas, reportteri ja Saksan delegaation jäsen, pappi ja nunna... 

Tällä toisella kuvausmatkalla emme tavanneet Miguel Ángel Silvestreä. 

Mutta kolmas kerta toden sanoi. Teimme kolmannen matkan kyseisen sarjan kuvauksiin, ja tällä kertaa näimme Miguel Ángel Silvestren todella läheltä.

Hän puhui minulle ja laittoi jopa kätensä käsivarrelleni. Olin jännityksestä aivan sanaton. Olimme juuri katsomassa, mistä kohti hänen tulee mennä, ja se sattui olemaan aivan minun selkäni takana.

Viime hetkellä ohjaaja päätti kuitenkin vaihtaa paikkaani. Jää nähtäväksi, näynkö sarjassa ollenkaan. Yhdessä kohtauksessa kävelen suomalaisessa design-mekossa. 

Vanha kuva Sky rojo -sarjan kuvauksista.

Matka Lanzarotelle ilman tietoa, missä vietämme yömme

Huhtikuussa kävimme myös Lanzarotella! Voisin vielä mainita siitä reissusta tässä lopussa, koska tuskin ehdin tekemään siitä erillistä artikkelia, eikä minulla ole kuviakaan muistona.

Matkustimme Lanzarotelle ilman tietoa, missä vietämme yön. Teimme tämän vain päästäksemme töihin erään elokuvan kuvauksiin.

Meillä oli vain meno-paluulento varattuna, mutta ei majoitusta. Työvuoro alkoi klo 16 eräässä pienessä kylässä, ja mietin kuumeisesti, missä vietämme seuraavan yön.

Kuvauksissa oli mukana myös Gran Canarialta tuttu kaverimme. Hän oli siellä töissä osana kuvausporukkaa ja oli jo monena yönä nukkunut autossa.

Kuvaukset saatiin purkkiin, ja klo 23 nautimme illallista. Emme edelleenkään tienneet, missä voisimme olla yötä.

Kuten aina, elokuvan kuvauksia seuraa joukko uteliaita silmäpareja. Eräs nainen tuli juttelemaan illallisen aikana.

Ensin luulin hänen olevan osa kuvausporukkaa. Sitten ajattelin, että hän on jonkinlainen pummi, sillä hänessä oli jotain erikoista… 

Kun nainen sai tietää, ettei meillä ole yösijaa, hän tarjosi meille omaa kotiaan. Niinpä majoituimme hänen luonaan, aivan yllättäen. 

Paljastui, että hän on opettaja ja oli tullut vain seuraamaan, miten elokuvaa tehdään.

Olimme tietenkin todella kiitollisia majapaikasta, joka järjestyi kuin ihmeen kaupalla.

Seuraavana päivänä kuvaukset alkoivat vasta klo 17. Ennen sitä hengailimme tuossa pienessä kylässä ja vietimme aikaa kaverimme kanssa. 

Meillä ei ollut yöpaikkaa, mutta opettajanainen kysyi, haluammeko tulla yöksi. Se ei kuitenkaan ollut tarpeen, sillä menimme lentokentälle.

Sattui kuitenkin niin, että Lanzaroten lentokenttä oli yöaikaan kiinni. Menimme johonkin läheiseen ”koppiin” ja nukuimme lattialla.

Näin mukavia reissuja olemme kokeneet.

 

Meillä ei ole vielä tiedossa uusia kuvauksia, mutta olemme laittaneet paljon verkkoja vesille. Uskon, että saamme vielä tälle kesälle jotain. 

 

Tähän mennessä olen ollut kuvauksissa joka kuukausi (paitsi en kesäkuussa), joten toivon, että pääsen pian uusiin kuvauksiin joko Teneriffalle, Gran Canarialle tai vaikka manner-Espanjaan.