YKSINÄISYYDESTÄ…

Olin tänään mukana senioreiden kuntouttavassa päivätoiminnassa. Olen siellä työni puolesta hääräämässä, jos en nyt joka päivä, niin viikoittain. Kuntosaliosuuden ja lounaan jälkeen oli hyvä hetki pienelle viriketuokiolle. Katselimme suomalaisten taidemaalareiden töitä. Erikoisen tästä tutkimusmatkastamme teki yksinäisyys-teema. Tehtävänämme oli miettiä, missä taulussa on aistittavissa eniten yksinäisyys.

Tällaisia maalauksia katsoimme...

Hugo Simberg: Halla, v.1895.

Magnus Enckell: Poika ja kallo, v.1893.

Eero Järnefelt: Taitelijan poika, v.1897.

Surumieliset maalaukset jäivät kummittelemaan mieleeni vielä työpäivän jälkeenkin. Ehkä osittain kiitos harmaan ja ankean sään, joka ei tunnu ollenkaan keväiseltä, vaan pikemminkin syksyiseltä. Mietin yksinäisyyttä ja miten se koskettaa erityisesti monia ikäihmisiä. 

Kieltämättä itsekin välillä tunnen oloni yksinäiseksi, vaikka suurimaksi osaksi nautinkin yksin olosta. Oikeastaan tarvitsen sitä. Olen huomannut, että se on erityisen otollista aikaa taiteilulle. Silloin ajatus vain virtaa. Näköjään sillä oli tarkoitus, että tulin Suomeen ja tänne pikkukaupunkiin. Olen touhunnut sarjakuvien parissa ahkerammin kuin aikoihin ja työ on kantanut hedelmää. 

Mutta takaisin yksinäisyyteen... Näissä maalauksissa omasta mielestäni kuvastuu jollain tavalla yksinäisyys.

Berndt Lindholm.

Santeri Salokivi: Nainen rannalla, v.1932.

Akseli Gallen-Kallela?

Yksinäisyys on ikävää silloin, kun se on negatiivista, ei omaehtoista. Toisaalta se taitaa jopa sopia suomalaisuuteen. Suomalaiset ovat sellaista mörököllikansaa, jotka jopa tuntuvat tarvitsevan yksin oloa. Espanjalainen poikaystäväni ihmetteli, mikä suomalaisia (tai siis miun isää, gröhöm) vaivaa, kun täytyy kuunnella vain melankolista musiikkia.

Tällä hetkellä miun elämässä yksinäisyys näkyy siten, että olen yksin kaiken aikaa paitsi töissä. Onneksi olen edes välillä päässyt näkemään kavereita, mutta toki olisi ihana nähdä useammin. Miun yksinäisyys on kuitenkin pientä –varsinkin, kun en ole kokenut sitä kovin negatiivisena asiana. Siitä on ollut jopa hyötyä. Mutta jos näin jatkuisi pitkään, vuosia, niin silloin se olisi varmasti turhauttavaa ja masentavaa. Jos ei olisi edes ainuttakaan ystävää tai elämänkumppania. 

Juuri siksi minua huolestuttaa erityisen suuresti ikäihmisten yksinäisyys. Vanhemmalla iällä ei olekaan enää niin yksinkertaista tutustua muihin -puhumattakaan uusien ystävien saamisesta. Oikeastaan tämänkin olen ulkomailla asuessani kokenut. Tutustuminen on vaikeaa (muttei mahdotonta!). Ja voin muuten sanoa, että vaikka espanjalaiset vaikuttavat niin puheliailta ja avoimilta, niin ystävien saaminen ei ole helppoa. Ei se ole helppoa varmasti missään... 

Hyviä ystäviä ei kasva puissa, joten pitäkää heistä kiinni ja vaalikaa ystävyyttä.

Oma suosikkini, vaikkakaan en tiedä taitelijaa. Jotenkin tästä tulee mieleen Pariisi... Kaikki kuvat on lainattu netistä.

TERASSIKAUSI AVATTU

Eilen oli ihana sää. Sattumalta bongasin kaverini terassilta, joten menin itsekin partsille paistattelemaan päivää punaviinilasilliselle. En oikeasti keksinyt mitään järkevää syytä kieltäytyä lasillisesta punaviiniä, kun taas kaverini kertoi sen pitävän lääkärit loitolla -joka päivä nautittuna.  Ja vaikkei se vetänytkään vertoja sangrialle, tuolle espanjalaisten kansallisjuomalle, niin yllättävän mukavanmakuinen, tuhti viini.

En kuitenkaan aio noudattaa ”kerran päivässä”-vinkkiä, vaan miulle riittää kerran vuodessa, jos silloinkaan. En oikeasti muista, milloin viimeksi olisin muka juonut punaviiniä. Jos juonkin punaviiniä harvakseltaan, niin nyt oli ensimmäinen kerta, kun piti pidellä lasia ihan lapaset käessä, heh. Aurinkoisesta säästä huolimatta ulkona oli edelleen yllättävän viileää. Kevät, tule jo!

Kuva on lainattu täältä.

Oli hauska nähdä pitkästä aikaa ja jutella. Omatkin kiireet unohtuivat hetkeksi, ennen kuin miulla itsellä alkoi olla kiire kohti kämppiä. Halusin ehtiä katsoa yhtä sarjaa, josta kirjoittelen tänne myöhemmin sitten joskus. 

Aamulla oli kunnon talvikelit, takatalvi iski. Ties monennenkohan kerran? Aamuvarhaisella miun töihin mennessä lunta tupsutti kuin viimeistä päivää. Huh. Vaikka kevät antaa odotuttaa, niin näiden aikaisempien aurinkoisten päivien myötä mielikin on aurinkoisempi. Olen aina tykännyt keväästä, olenhan itsekin keväällä syntynyt härkä. Kevät on täynnä odotusta, lupaus lämmöstä ja tulevasta kesästä. Kaiken kaikkiaan kaunista aikaa, kun luonto pikku hiljaa heräilee eloon.

Kevään myötä olen alkanut myös kiinnittää erityishuomiota ravintooni. Yritän syödä entistä terveellisemmin ja liikkua enemmän, kun tässä alkaa olemaan "pakko-päästä-rantakuntoon" -fiilikset. Kohta varmaan pitäisi taas hankkia uusia hiustuotteitakin, jos mielii suojata hiukset auringolta taas tulevana kesänä. Mikäli vanhan kansan sanonnat pitää kutinsa, niin heidän mukaansa jos huhtikuussa tarkenee paitahihasillaan, niin heinäkuulla tarvitsee kintaat. Ehkäpä meille on tulossa lämmin ja aurinkoinen kesä! :)

SARJA-ARVOSTELUA

Arvatkaa mitä sarjaa olen seurannut viime kuukaudet -välillä hyvinkin intensiivisesti, välillä pitkiäkin taukoja pitäen? No, vastaushan on Sinkkuelämää. Toteutin tavoitteeni ja kahlasin kaikki kuusi tuotantokautta läpi.

Esittely

Sinkkuelämää sarja perustuu alun perin sanomalehtikolumniin ja kirjaan. Sarjan päähenkilönä on Carrie Bradshaw, joka kirjoittaa Sex and the City -kolumnia. Juttuideat ihmissuhteita ja seksiä käsittelevään kolumniinsa hän saa, mistäpäs muualtakaan, kuin omasta ja ystäviensä elämästä.

 

Kuva on lainattu täältä.

Arvostelu

Sinkkuelämää sisältää sopivasti kevyttä hömppää ja kutkuttavia, hauskoja, välillä jopa hassuja tilanteita ja ongelmia, mitä voi tulla vastaan ihmissuhteiden kiemuroissa. Ei siis ihme, että sarjasta tuli niin suosittu aikoinaan. 

Miulle Sinkkuelämää oli tuttu jollain tasolla, olinhan katsonut sitä aikaisemminkin. Koskaan en kuitenkaan varsinaisesti ollut seurannut sitä.

Sarjassa on ehkä liian paljon piip-kohtauksia, mutta muuten melko koukuttava sarja. Carrie ja hänen kirjoitustyylinsä tempaisevat mukaansa, ja katsoja pääsee ikään kuin tirkistelemään, miten kolumni syntyy siellä kulissien takana. Ja miten ongelmat ratkeavat pikku hiljaa.

Carrie ja hänen ystävänsä tulevat tutuiksi ja heidän elämää on mukava seurata. Uskoisin Sinkkuelämää olevan sellainen sarja, jota ei yksikään mies halua katsoa, mutta varmasti moni nainen kyllä. Sarjan päättymisestä on kohta kulunut kymmenkunta vuotta. Vaikka sarja on ihanan viihdyttävä, niin luulenpa, että se on aika kaukana (tämän päivän) todellisuudesta. Sellaista pintaliitoelämää ja kukasta kukkaan liitelyä, joskin syvempi juoni löytyy myös.

HERKULLINEN KANASALAATTI

Salaatit ovat hyviä ja terveellisiä. Itse söin Espanjassa salaattia päivittäin iltapalaksi, mutta nyt Suomeen tulon jälkeen on ote vähän lipsunut. Edelleen syön salaattia usein viikon aikana. Monesti sitä tulee jämähdettyä siihen perussalaattiin, mitä on tottunut tekemään. Aina. 

Viikko sitten tein vihdoin ja viimein erilaisen salaatin pitkästä aikaa, nimittäin sellaisen kanasalaatin. Silloin, kun meillä oli kemut. Kanasalaatista tuli niin herkullinen, että pakko laittaa resepti tänne jakoon.

Tarvitset

-jäävuorisalaattia/lehtisalaattia

-kirsikkatomaatteja

-auringonkukan siemeniä (valmiiksi kuorittuja tietenkin)

-siemenettömiä rypäleitä (vihreitä ja tummia)

- (esim. hunajamarinoituja) broilerpaloja

-vuohenjuustokuutioita

(-oliiveja)

1. Paista broilerpalat kypsiksi tilkassa oliiviöljyä. Anna jäähtyä.

2. Pilko salaatti.

3. Paloittele tomaatit ja rypäleet (ja oliivit).

4. Sekoita ainekset keskenään. Salaatti on valmis.

Kastikkeeksi sekoitin kermaviiliin sinappia ja sitruunamehua, se oli ihan ok. Ehkä silti pidän eniten ihan vain oliiviöljystä salaatin seurana. Oliiviöljynä miulla on aina virgen extraa, koska se on... noh, parasta. :)