LEFFAT JA SARJAT –VIIKKOKATSAUS

On aika taas päivittää viikkokatsausta. En oikeastaan viikon aikana ehdi katsomaan mitään, mutta viikonloppuna kyllä.

Aloitetaan sarjoista. Jatkoin yhden ainoan sarjan näkemistä ja kyseessähän on BBC:n Sota ja rauha. Välillä juonikuviot tuntuvat liian ahdistavilta, mutta vielä roikutaan mukana. Sarjan loppu häämöttää. 

Elokuvia on tullut nähtyä useampi.

Kuva on lainattu netistä.

Kuutio

Kauhu -ja tieteiselokuva vuodelta 1997, jossa pieni ryhmä ihmisiä herää kuution sisältä. Kuution jokaisessa seinässä on ovi, joka johtaa toiseen huoneeseen. Osa huoneista on turvallisia ja osa kätkee hengenvaarallisen ansan. Jokaisen on työskenneltävä tiiminä selvitäkseen pois kuutiosta. Kaikki ei kuitenkaan suju kuin tanssi…

Kuutio on elokuvana koukuttavan jännittävä ja kauhua nostattavia elementtejä. Erinomainen leffa. ****

Kuva on lainattu netistä.

Exam (v.2009, trilleri)

Kahdeksan työnhakijaa ovat ehdolla unelmien työpaikkaansa. Jäljellä on enää viimeinen koe. Heidät eristetään huoneeseen, jossa annetaan lyhyet ohjeet. Vain yksi voi voittaa. Kaikki saavat eteensä kynän ja paperia. Ongelmana vain on, ettei missään näy itse kysymystä…

Elokuva on erittäin hyvä ja kekseliäs. Loppu tosin ei yltänyt koko elokuvan tasolle. ****

Kuva on lainattu netistä.

Sanctum (v.2011, seikkailu, draama, katastrofi)

Löyhästi tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa joukko sukeltajia jää loukkuun luolastoon trooppisen myrskyn seurauksena. 

Elokuva on täynnä kliseitä ja perushuttua, mutta toisaalta sen taakseen kätkemä tositarina on kutkuttava. Olisin halunnut lukea enemmän tositapahtumista ja arvioida, miten paljon elokuvassa on fiktiota. Joka tapauksessa selviytymistaistelu, jossa mitataan eloonjäämistahtoa ja jossa ihmisyys näyttää rumimmat puolensa, kiinnostaa aina. ***

Kuva on lainattu netistä.

Pikku naisia (v.1994, draama)

Elokuva perustuu Louisa May Alcottin romaaniin.

Elokuvassa kuvataan neljän sisaruksen elämää 1860-luvun Yhdysvalloissa.

Pikku naisia on ehkä jonkinlainen klassikko. Odotin paljon, mutta lopulta se ei ollutkaan niin ihmeellinen kuin olin odottanut. Elokuva on hyvä kuvaus sisarusten elämästä, se nostatti tunteita pintaa, mutta toisaalta se ei kertonut juuri muuta. Vain elämää, ei sen enempää. ***

Mitä elokuvia / sarjoja sinä olet nähnyt? Onko joku näistä elokuvista tuttu?

MATKA PORVOOSEEN JA HELSINKIIN

Kesällä mietin kuumeisesti tulevaa matkaa Helsinkiin, josta meillä olisi paluulento Madridiin.

Olimme suunnitelleet paluupäivämme hyvin tarkkaan. Siten, että halutessamme olisimme voineet piipahtaa vaikka Venäjällä. Liput olimme siis ostaneet hyvissä ajoin. Koska mitään muita matkasuunnitelmia ei vielä oltu lyöty lukkoon, piti valita sellainen paluupäivä, joka kävisi minkä tahansa suunnitelman kanssa yks yhteen. 

Ajatuksena oli ollut risteily Pietariin… Matka Madridista suoraan Kanarian saarille. Lopulta totesimme niiden olevan mahdoton yhtälö ja parempi tyytyä Helsinkiin. Halusimme hyödyntää Helsingin visiittimme ja tehdä siitä ei vain pikaista välipysäkkiä, vaan ikimuistoisen etapin matkallamme kotimaassa. 

Kävi vain niin, että pääkaupungissa on ihan järkyttävän kallista. Yksi yö menisi, mutta mitä silloin ehtisi tekemään? 

Sitten hoksasin, että Helsingin yhden yön hinnalla voisimme olla Porvoossa pari kolme yötä. Innostuin Porvoosta toden teolla siinä vaiheessa, kun tajusin sen olevan vain tunnin bussimatkan päässä. Ja että bussi olisi todella edullinen, mikä mahdollistaisi useamman matkan kaupunkien välillä.

Porvoosta olin kuullut hyvää ja huonoa. Uteliaisuuteni heräsi ja ennen kuin huomasinkaan, olin varannut majoituksen.

Kotikonnuiltani Pohjois-Karjalasta nappasimme bussin Helsinkiin. Onnibus oli edullisin vaihtoehto, mutta se oli myös yllättävän hyvä. Bussissa on pistorasia, jossa voi ladata vaikka kännykän matkan aikana. Ilmainen nettiyhteys, jonka avulla pystyi menemään nettiin kätevästi. Näillä eväillä matka sujui rattoisasti ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo perillä.

Visiitti Vallisaareen

Emme suinkaan jatkaneet suoraan Porvooseen, vaan olin kaavaillut visiittiä Vallisaareen. Vallisaari on juuri se paljon julkisuutta saanut saari, joka on ollut luonnonmukaisessa tilassaan vuosikausia ja jossa luonto on ihanan villiä ja rosoista. Vallisaari oli ollut sotilaskäytössä vuosisatoja, minkä jälkeen se jäi tyhjilleen. Kunnes se nyt tänä keväänä avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa. 

Saari on ollut esillä niin uutisissa kuin blogeissa. Se on saanut valtavat ihmismassat liikkeelle. Kauppatorilta on laivayhteys saareen tunnin välein kesäkautena ja myös meidän onneksemme vielä syyskuun puolessa välin. Meno-paluu lippu oli kohtuuhintainen, eikä saaressa tarvinnut maksaa mitään erillisiä sisäänpääsymaksuja, mikä kruunasi siitä täydellisen päiväretkikohteen. 

Vallisaari oli häkellyttävän kaunis ja mielenkiintoinen kohde, jota voi suositella turisteille. 

Porvoo

Porvoo yllätti kauneudellaan, siistillä ja huolitellulla olemuksellaan sekä ilmaisella turistibussilla. Vanhassa kaupunginosassa oli ihanaa historian havinaa, sellaista, johon en ennen ole Suomessa törmännyt. Itse asiassa Porvoosta tuli minulle mieleen joku pieni, espanjalainen pieni kylä.  

Hyödynsimme ilmaisen turistibussin kiitollisina ja olimme todella tyytyväisiä, miten vielä syyskuussa oli sellaiseen mahdollisuus. Heitimme pari kiekkoa bussin kyydissä. Siitä oli hyvä jatkaa kaupunkiin tutustumista. Myös kirpputori tuli tutuksi.

Piipahdimme kävelyretkellämme Porvoon tuomiokirkossa, jossa seinällä ollut yksisarvinen kiinnitti sen verran paljon huomioni, että laitoin oitis kuvan kavereille. En arvannutkaan, miten paljon yksi yksisarvinen kirkon seinällä voi saada niin paljon huomiota osakseen! Ihmettelylle ei meinannut tulla loppua ja minun piti selittää espanjalaisille, mitä ihmettä yksisarvinen tekee kirkon seinällä. Voisi siis sanoa, että yksisarvinen varasti shown.

Porvoossa yövyimme sellaisessa paikassa kuin Old Town B&B Ida-Maria, jota voin lämpimästi suositella!

Porvoo oli nappivalinta matkakohteeksemme. Hyvät jatkoyhteydet Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja se oli siinä. 

Matka Helsingistä Madridiin sujui muuten hyvin. Jostain kumman syystä päädyin ykkösluokkaan. Zaragozassa olimme myöhään yöllä ja seuraavana päivänä suuntasimme kohti Salouta, mutta se taitaakin olla jo kokonaan toisen postauksen aihe. 

Sellainen oli matkamme Suomessa.

Oletko sinä käynyt Vallisaaressa tai Porvoossa?

 

ELÄINRÄPSYT MATKALTA

Reissatessa törmää monen moisiin eläimiin ja silloin niitä tulee kuvattua. Kuten esimerkiksi tässä postauksessa klik.

Imatralla törmäsimme vitivalkoiseen kissaan, joka oli unilla kaikessa rauhassa ylemmässä kuvassa näkyvän tien vierellä. Kissat ovat minusta aivan parhaita kuvauskohteita, sillä suurin osa oikein nauttii kameran edessä olosta. Tai sitten ne vain pitävät minusta niin kovasti. ;)

Imatran Kruununpuistossa törmäsimme tähän Kurre-oravaan. Ensin se hyppäsi käpy suussa puuhun ja jäi käävän päälle. Silmä tarkkana se seurasi puuhiamme. En tiedä oliko orava sen verran hermona vai ehtikö jo syödä, mutta aikaisemmin suussa ollut käpy tippui maahan. Kun olimme aikamme kuvia napsineet, niin lopulta näytti siltä, kuin orava olisi hymyillyt!

Miehen ottama viimeinen kuva oravasta. Ilmiselvästi Kurrella on hymy huulilla, vai mitä?

Seuraavaksi kameran linssiin tallentui monenmoista lintua ja edelleen oltiin Imatralla.

Matkalla näimme hirven, joka ylitti tien turvallisen välimatkan päästä autostamme. Se tuli niin yllättäen ja nopeasti, ettei kuitenkaan saatu kuvaa. Ei edes pikaräpsyä todistusaineistoksi. Olkoon!

Mitä eläimiä sinä olet bongaillut matkoilla tai kotona tämän kesän aikana?

KARUA MATKAILUA KOTIMAASSA

Olen aina puhunut lähimatkailun puolesta. Kun nyt vietin kesän Suomessa ja mies tuli Suomeen myös, niin oli luonnollista, että matkakin suuntautuisi Suomi-akselille –ainakin osittain.

Kesä oli sään puolesta mitä oli. Niinpä minun tämän kesän matkahaaveet olivat erittäin yksinkertaiset. Reissailua kotimaassa. Espanjassa sen verran, että pääsisin rannalle ja näkisin aurinkoa.

Aloitetaan kuitenkin matkastamme kotimaassa, eli Suomesta. Huomasitteko otsikon..? Kun luette tekstin, ymmärrätte paremmin…

Elettiin syyskuun alkua. Päätimme startata auton nokan kohti Imatraa. Imatra oli valikoitunut matkakohteekseni, sillä se on siedettävän ajomatkan päässä kotipaikkakunnaltani, mutta ennen kaikkea sieltä löytyisi ah ne kuuluisat Imatran kosket. 

Kuva on lainattu. Imatran koski. 

Vakuutuin Imatrasta matkakohteena viimeistään silloin, kun näin siellä olevan kivan kylpylän. Valitettavasti en voinut varata majoitusta kyseisestä kylpylästä, sillä se olisi ollut aivan liian tyyris kukkarolleni.

Automatka sujui hyvin, vaikka minä olin ratissa. Minua hermostuttaa muut autoilijat. Ajan aina nopeusrajoitusten mukaan, mutta tällä reissulla minut ohitti jopa laiva! Kyllä, luitte aivan oikein.

Patsaspuisto

Pysähdyimme Veijo Rönkkösen Patsaspuistoon Parikkalassa. Minulle oli jäänyt puistosta hämärä muistikuva joskus vuosia sitten luokkaretken tiimoilta. Silti tuntui, kuin se olisi ollut ihan uusi kohde minulle.

Hurmioiduimme täysin. Miten ihanaa! Ilmaiseksi saamme katsoa tällaista taidetta. Upeaa! Toki kannatusmielessä kilautin kolikon kolehtiin.

Puisto oli huikea. Kaikki ne erikoiset patsaat, lukemattomat erilaiset asennot… Se oli kuin seikkailu johonkin ihmeelliseen taikamaailmaan. Löysimme sattumalta myös jonkun geokätkön, vaikkemme edes harrasta geokätköilyä.

Puistossa oli myös kauppa. Valitettavasti se ei ollut auki. Kello taisi olla jotain 17 tai 18 ja ihmettelimme, miten ei tällaisessa kohteessa kauppa ole auki!

Vaikka oli syyskuu, niin sään puolesta ei siltä tuntunut, sillä aurinkoa riitti ajomatkan ja puistovierailun aikana.

Tämä ja muutama muu tämän postauksen kuvan on ottanut mieheni, en minä.

Imatra  

Juuri Imatraan saavuttuamme alkoi rankka sadekuuro, joka onneksi meni ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Majoituimme Rento Hotellissa, jota suosittelen erittäin lämpimästi; kohtuuhintaista majoitusta aamupalan kera erittäin kivasti laitetussa hotellissa. Plussaa ilmainen parkkipaikka ja wifi.

Seuraavaksi päiväksi olin kaavaillut kylpyläreissua, joten menimme utsimaan etukäteen, millainen kylpylä olisi. Noh, se ei vastannut ollenkaan mielikuvaani. Oliko tämä edes sama kylpylä, josta olin nähnyt kuvia? Hinta pisti mietityttään, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun miehiltä kiellettiin uimashortsit ”hygieniasyistä” ja että oikeaoppiset uimahousut voi vuokrata(!), totesimme, ettei kylpylä ollut todellakaan meille.

Menimme siis tutkimaan itse Imatraa. Sen vuoksihan me olimme tulleet kaupunkiin.

Ensin kiersimme kirpputorit läpi, sillä ne ovat meidän suurinta hupia Suomessa. Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan. Eikä koskaan tiedä, mitä kaikkea ihmiset yrittävät kaupitella. Joskus harvoin tulee tehtyä löytöjä. Varsinkin ulkomaalaiselle kirpparit ovat ihan parasta. Espanjassa, kun kirppareita ei juuri ole. Tai on niitä, mutta ei se ole sama kuin nämä Suomen kirpparit.

Kirppareista ei löytynyt mitään, mutta jokaisesta poistuimme hymy huulilla. Valitettavasti hymy hyytyi siinä vaiheessa, kun saavuimme Imatran koskelle.

Kun puhutaan luontonähtävyydestä, niin pienessä mielessäkään ei käynyt mahdollisuus, ettemme näkisi mitään koskea. Yksinkertaisesti mikään ei meitä valmistanut siihen hirvittävään, kamalaan näkyyn ja siitä seuraavaan pettymykseen.

Koski ammotti tyhjyyttään. Oli vain pohja, jossa kiviröykkiöitä. Sekä muutama hylätty polkupyörän rottelo. Koskesta, vedestä ja sen pauhusta ei tietoakaan. Mikä pettymys! Se on kuulkaas sama asia, kuin menisi katsomaan Niagaran putouksia ja sittenpä siellä ei olisikaan mitään putouksia.

Kummastelimme asiaa, sillä oli kuitenkin syyskuu ja ilma kuin morsiamella. Emmekä todellakaan olleet Imatran ainoat turistit. Esimerkiksi venäläisiä turisteja oli vaikka kuinka paljon.

Imatra, oi, miksi?

Lohduttauduimme sillä, että melko varmasti näimme jotain, mitä moni muu turisti ei ole Imatralla ollessaan nähnyt. Jes. Positiivista ajattelua.

Menimme läheiseen Kruununpuistoon, joka on v. 1842 perustettu Suomen vanhin luonnonsuojelualue. Se perustettiin Venäjän tsaari Nikolai I:n käskystä. Imatran koskella on vieraillut venäläisiä jo ainakin 1700-luvulta lähtien, kun keisarinna Katariina Suuri teki sinne matkan ja se oli alkusysäys Imatran matkailulle.

Kruununpuisto oli miellyttävä. Törmäsimme oravaan, josta taisimme saada melko hyviä kuvia.

Piipahdimme myös eräässä luolassa, josta olin saanut vihiä netin ihmeellisestä maailmasta. Sinne piti mennä autolla, mutta kappas, netissä osoite oli laitettu väärin. Onneksi maalaisjärjellä selvisi.

Koloveden kansallispuisto

Imatralta jatkoimme Koloveden kansallispuistoon. Siellä paistoimme makkarat ja etenkin se oli espanjalaisen mieleen. Tarkoitus oli ollut samoilla myös metsässä. Olin ollut siinä uskossa, että Suomen kaikissa kansallispuistoissa voi patikoida. Paitsi että hetkinen, Kolovedellä ei. Olisi pitänyt vuokrata paatti ja liikkua vesiteitse!

Toinen pettymys!

Kolin kansallispuisto

Niinpä vaihdoimme lennosta suunnitelmaa ja jatkoimmekin matkaamme samointein Kolille, jossa olimme myös yötä.

Aamulla olisimme menneet aamukahville sataman kahvioon, mutta ovessa oli lappu, jossa ilmoitettiin kesäkauden olevan ohi.

Tässä vaiheessa matkaa alkoi tosissaan ketuttaa se, että puoli Suomea on kuollut elokuun puolesta välin. Miten voimme myydä turisteille NELJÄ VUODENAIKAA, jos mikään ei enää syyskuussa ole auki?!

Syyskuussa voisi ihan hyvin vielä olla hyviä säitä. Turisteille voisi järjestää sieni –ja marjaretkiä. Kesäkautta saataisiin pidennettyä.

Turistejakin vielä riittäisi, sillä jälleen kerran me emme todellakaan olleet koko Kolin ainoat vieraat, vaan näimme niin suomalaisia kuin venäläisiä matkailijoita.

Saimme karvaasti huomata matkallamme, miten syyskuussa puoli Suomea on kuollut. 

Onneksi sentään Kolin luontokeskus ja myymälä olivat auki. Teimme myös pieniä ostoksia. Matkailullisesta näkökulmasta ajateltuna ei kuitenkaan riitä, jos yksi tai kaksi paikkaa on avoinna, vaan olisi hyvä, jos kaikki olisi avoinna. Syyskuussa voisi houkutella myös koululaisryhmiä. Uskon vahvasti, että Suomi voisi olla houkutteleva matkakohde vielä syyskuussa. 

Meidänkin matka oli muuten onnistunut, ellei oteta huomioon matkamme kompastuskiviä: sitä, ettei palveluita ollut tai että Imatran koskesta oli vedet imetty kuiviin tai ettei Koloveden kansallispuistossa voinutkaan patikoida. Silloin oli muuten oikeasti aikamoinen järkytys huomata, ettei koskessa ole vettä tai Kolovedellä patikkapolkua! Nyt noille voi jo nauraa. Mutta Imatra ja Kolovesi, mitä ihmettä?! 

Kolilla ihastelimme Suomen kansallismaisemaa Ukko-kolilta ja näimme myös Akka-Kolin. Teimme patikkaretken. Saimme nauttia kaipaamastamme luonnosta. Sen varrella oli opastauluja, joissa kerrottiin paikasta ja luonnosta. Yhdessä kohdin opastaulu kehotti kokeilemaan kaikua, sillä eritoten siinä kohdin kaiku olisi vaikuttava.

Mies huusi niin, että koko Koli raikui ”¡HOLA!” Ja suureksi yllätykseksemme jostain kuului miesääni ”MITÄ?”. Nauroimme vedet silmissä.

Päivä oli säänkin puolesta täydellinen. Kolilta ei enää ollut pitkä matka kotiin, jossa loma jatkui. Menomatkalla näimme muuten hirven, joka ylitti tien ja mies ihmetteli sen suurta kokoa.

Lopulta emme muuten menneetkään sille suunnittelemalleni patikkaretkelle, jossa olisimme yöpyneet metsässä. Yöt alkoivat olemaan sen verta kylmiä, että päätimme tässä autoreissussa olleen jo ihan tarpeeksi seikkailua!

Piipahdimme myös manner-Euroopan itäisimmällä pisteellä.

 Seuraavassa postauksessa kerron matkastamme Porvooseen ja Helsinkiin. Olkaas kuulolla!