TITAN-SUKELLUSVENEEN KOHTALO JÄRKYTTÄÄ

Otan harvoin kantaa yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai muihin ajankohtaisiin aiheisiin. Blogissani keskityn pääasiassa kertomaan oman elämän sattumuksista ja opeista, elämän matkasta. Pyrin pitämään blogini positiivisena, vaikka toki olen kertonut myös vastoinkäymisistä.

Nyt haluan puhua tästä Titan-sukellusveneestä, joka katosi kesäkuun lopulla ja löytyi sittemmin. Tarinalla oli ikävin mahdollinen loppu, sillä kaikki sukellusveneessä olleet viisi henkilöä menehtyivät.

He kuolivat matkalla katsomaan Titanicin hylkyä…

Vuonna 1912 Titanic upposi ja sen mukana myös aluksen suunnitellut Thomas Andrews.

111 vuotta Titanicin uppoamisen jälkeen sama tapahtuu OceanGate-sukellusveneelle. Sen mukana meni sen suunnittellut mies, Stockton Rush, OceanGate yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja.

Hänellä oli suuri unelma: mullistaa vedenalainen matkailu samalla tavalla kuin vaikkapa Elon Musk tekee avaaruusmatkailun kanssa.

Stockton Rushin vaimo on Wendy Rush, joka on Isidor ja Ida Strausin lapsenlapsenlapsentytär. Straussit olivat kaksi ensimmäisen luokan matkustajaa Titanicilla. He luopuivat paikoistaan pelastusveneissä ja kuolivat Titanicilla.

Niin Titanicia kuin sukellusvenettä yhdistävät kunnianhimo ja inhimillinen virhe.

Tämä kaikki pistää miettimään…

Oma henkilökohtainen kosketukseni Titanicin tarinaan

Haluan jakaa henkilökohtaisen kosketukseni Titanicin tarinaan. Olen aina ollut kiinnostunut Titanicin kohtalosta, ja ensimmäiset muistoni liittyvät siihen, kun luin siitä koulussa oppikirjasta. Kun Titanic tuli elokuvateattereihin, minun oli pakko mennä katsomaan se.

Katsoin elokuvan jopa kaksi kertaa teatterissa, ja myöhemmin olen nähnyt sen lukuisia kertoja. En yleensä katso samoja elokuvia montaa kertaa, mutta Titanic oli poikkeus. Nuorena tajusin jo, että elokuvassa käytettiin avustajina osittain nukkeja elävien ihmisten sijasta.  

Asuessani Zaragozassa lähellä sijaitsi Titanic-kahvila, jossa kävin useita kertoja. Zaragozassa tapahtui myös toinen merkittävä asia elämässäni: pääsin töihin maailmaa kiertävään Titanic-näyttelyyn.

Ihmeellistä, kuinka ”sattumalta” päädyinkään työskentelemään kyseisessä näyttelyssä! Olin lounastamassa silloisen mieheni ja hänen äitinsä kanssa, kun "sattumalta" silmiini osui lehti. Ja "sattumalta" bongasin uutisen, jossa kerrottiin Titanic-näyttelyn saapumisesta kaupunkiin.

Niinpä hain heti tähän maailmannäyttelyyn. Minut ohjattiin eteenpäin yritykseen, joka teki lopulliset valinnat ja suureksi yllätyksekseni minut valittiin Titanicin miehistöön! Kirjoitin kokemuksestani täällä, klik.

Mystisiä tapauksia Titanic-näyttelyssä

Titanic-näyttelyssä tapahtui mystisiä asioita. Se on ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista töistäni ja minulla on siitä hyviä muistoja. Koin siellä ilmiöitä, joita voisi ehkä luokitella yliluonnollisiksi… tai vähintäänkin uskomattomiksi sattumiksi. Ja tiedämmehän me, ettei sattumia ole olemassa.

Näyttelyssä oli alkuperäisiä esineitä Titanicilta, mukaan lukien koru, joka inspiroi Titanic-elokuvan tekijöitä.

Minusta tuntui, kuin siellä olisi kummitellut. Vaikka en uskonut kummituksiin, enkä ollut silloin niin henkinen kuin nykyisin, tunsin selittämättömän läsnäolon siellä. Aivan kuin joku olisi seurannut... Ja kerran olin näkeväni sivusilmällä tumman hahmon, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Muutaman kerran sähköt katosivat selittämättömästi. No, tämä voi tapahtua missä ja milloin vain, eikö niin? Ei siis mitään uutta auringon alla, eikä tämä myöskään ollut ensimmäinen työpaikkani, jossa sähköt menivät yllättäen.

Myös asiakkaat saivat aitoa Titanic-kokemusta, kun kierrellessään näyttelyä kaikki pimeni. Voin vain kuvitella, millainen tunnelma siellä silloin vallitsi.

Mutta yksi tapaus hämmentää minua edelleen. Meillä oli vitriinissä valkoinen yöpuku, jota valaisi valkoinen lamppu. Kerran tuo lamppu ”sekosi” ja alkoi vilkkua eri väreissä kuin discossa konsanaan.

Lopuksi

Titanicin ja Titanin ympärillä on salamyhkäisyyden verho. Viiden henkilön kuolema on erityisen valitettavaa. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että meidän sielumme päättävät oman kohtalonsa etukäteen. Se on jotenkin lohdullinen ajatus. 

Haluan vielä suositella dokumenttisarjaa, jossa meksikolainen Alan Por el Mundo kertoi omasta kokemuksestaan OceanGate-sukellusveneretkestään. 

Kyseessä on sama Titan-sukellusvene, mikä tekee tästä dokumenttisarjasta erityisen arvokkaan ja mielenkiintoisen.

1. Alan por el mundo Titanic 1/4

2. Alan por el mundo Titanic 2/4

3. Alan por el mundo Titanic 3/4

4. Alan por el mundo Titanic 4/4

Mitä ajatuksia sinulle herää tästä kaikesta?

KESÄSUUNNITELMIA

Tänä kesänä tulen Suomeen kesän lopussa eli elokuussa. Olen kuukauden Suomessa, joten ehdin nähdä niin kesää kuin syksyäkin ja sitten jatkan takaisin Teneriffalle. 

Tällä kertaa lennän Málagan kautta ja tarkoitukseni on viettää Málagassa pari päivää.

Mietinkin tässä, mitä minun tulee nähdä Málagassa?

ChatGPT antoi vastauksesi, että Málagasta löytyy linnoja, Picasso-museo, katedraali, mielenkiintoisia katuja…

Ehkäpä kiertelen Málagassa, nautin paikallisista herkuista, syön jäätelön (koska kesä ja kuuma) ja käyn kasvitieteellisessä puutarhassa, katedraalissa ja linnoissa. 

Málagan reissu jännittää

Eniten minua jännittää tässä Málagan osuudessa majoituspaikka. En vielä nimittäin tiedä, matkustanko yksin vai kaksin. Olisi ihanaa viettää aikaa Málagassa hyvässä seurassa, mutta työkuvioiden ja muiden syiden vuoksi saattaa olla niinkin, että lähden lopulta reissuun yksin.

Joka tapauksessa haluan pitää oven avoinna sille, että lähdinpä reissuun yksin tai kaksin, majoituspaikka on juuri sopiva. Niinpä etsin kuumeisesti edullista majoitusta, joka olisi samanaikaisesti romanttinen ja viihtyisä.

Näin ollen heivasin monen Airbnb-majoituksen pois… Joko kämppä sijaitsi rauhattomalla alueella, oli kerrossängyt tai asukkaat itse asuivat kämpässä, eikä tullut sellaista fiilistä, että viihtyisin. Myös kaikenlaiset dorm-vaihtoehdot olivat poissuljettuja.

Yksi majoitusvaihtoehto oli aivan uusi Málagassa. Ei yhden yhtä kommenttia, mutta hinta oli todella edullinen ja melko keskustassa. Lopulta päästin tämänkin vaihtoehdon menemään, koska kämppä oli tosi iso (kolme huonetta) ja ajattelin, että se on parempi jollekin toiselle. Toisin sanoen, ehkä jotkut muut tarvitsevat sitä enemmän kuin minä.

Sitten löysin edullisen vaihtoehdon, hostellin ja vakuutuin myös kuvien perusteella. Ainut huono puoli on sijainti, 7 km Málagan keskustasta. Verrattuna moneen muuhun majoituspaikkaan, tämä oli vain hyväksyttävä.

Keskustan hotellit olisivat tulleet maksamaan 200, 300, 400 euroa… Ihan niin paljon en ole valmis maksamaan. Varsinkin, jos lopulta matkustan yksin.  

Toinen juttu, joka jännittää, on saapuminen tähän majoituspaikkaan. Tein varauksen todella nopeasti fiiliksen, sijainnin, kuvien, muutaman kommentin ja hinnan perusteella.

Kun luin kommentteja tarkemmin (varauksen jo tehtyäni), törmäsin outoon asiaan… Joku ei ollut saanut huoneen avaimia, koska ei ollut jotain koodia(?). 

Oli tullut joskus yöllä ja avainten saaminen oli tyssännyt tuohon koodiasiaan. Kaiken kukkuraksi matkustaja ei ollut saanut ketään kiinni ja lopulta ei ollut voinut majoittua kyseisessä paikassa ollenkaan! 

Mietin, että miulla sattuu olemaan juurikin iltalento… Katsotaan, mitä tapahtuu. Pitää visualisoida, että kaikki menee oikein hyvin. 

Olen myös vilkuillut, löytyisikö parempaa majoitusta tämän tilalle. Mutta ei, hinnat ovat todella pilvissä. Eli näköjään olen sitten menossa tähän paikkaan. Pitäkää peukkuja!

Joka tapauksessa on hauska sattuma, että yksi Teneriffan parhaimmista Suomi-ystävistäni matkustaa miehensä ja vauvansa kanssa Málagaan ja sieltä edelleen Suomeen. Meillä on lennot samoina päivinä – joskaan ei samaan aikaan.

Eli aivan yksin minun ei tarvitse onneksi matkustaa!

Suomen matka

Suomen matkaa varten minulla on pitkä lista suunnitelmia. Aion viettää ansaittua kesälomaa.

Suomessa aion ainakin…

• haikata metsässä

• käydä paljon saunassa

• piipahtaa museossa

• osallistua erääseen tapahtumaan

• kerätä sieniä ja marjoja

• pyöräillä

• rullaluistella

• kirjoittaa tv-kässäriä

• viettää aikaa perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa

• käydä ravintolassa

Kuvat ovat viime kesältä Suomesta.

Minulla on ajatuksena jopa yöpyä Helsingissä menomatkalla ja tavata ihmisiä, joita en ole tavannut vielä livenä.

Menomatkalla matkustan myös Lappeenrantaan, jossa olen vain pari tuntia. Juuri sopivasti tavatakseni erään henkilön, jota en ole myöskään tavannut koskaan livenä.  

Lappeenrannasta jatkan kotipaikkaani vanhempieni luokse maaseudulle.

Olen innoissani näistä reissuista!

Millaisia lomareissuja sinulla on suunnitelmissa?

PÄIVÄNI TARJOILIJANA ESPANJALAISISSA HÄISSÄ

Kesä on mennyt pitkälti töiden merkeissä. Olen toki nähnyt ystäviäni, kirjoittanut käsikirjoitusta ja viettänyt aikaa miehen kanssa, johon tutustuin viime vuoden puolella.

 

Miten päädyin 120 hengen hääjuhlaan?

Juhannuslauantaina menin auttamaan hääjuhlaan, jota vietettiin eräällä ihanalla maatilahuvilalla. Päädyin mukaan juhliin talkoolaisena, kun mieheni kysyi, haluanko tulla auttamaan.

Olin salaa hiljaa mielessäni toivonut liikettä ja potkua päiviini. Tykkään nykyisestä kirjoittamistyöstäni copywriterina, mutta se on 100 % istumatyötä, neljän seinän sisällä Teneriffalla.

Heti, kun toivoin tätä mielessäni, sain kutsun tulla auttamaan. Ja minähän menin. En ole tehnyt viiteen vuoteen tarjoilijan töitä, joten pikkuisen jännitti, miten päivä sujuisi. Etenkin, koska tekisin tarjoilijan töitä ensimmäistä kertaa tämän miehen rinnalla.

Jatka siis lukemista, jos haluat tietää, miten selvisin näistä häistä…

Hääjuhlien valmistelua

Olin paikalla klo 13. Vastassa oli yksi paikan vapaaehtoistyöntekijöistä. Ryhdyin siivouspuuhiin, mutta oli minulla myös ns. luppoaikaa, jolloin ei varsinaisesti ollut mitään tekemistä.

Yritin kysyä ”voinko auttaa?”, ”onko vessat varmasti jo puhtaana?” Paljon oli jo valmista, mutta paljon oli myös tekemättä. Huolestuneena mietin, että näinköhän saamme kaiken valmiiksi kello kuuteen mennessä.

Sellainen pieni kaaoksen tuntu oli ilmassa, kun monella meistä ei ollut selvillä, mitä pitää tehdä. Ja osalle taas oli selvillä. Esimerkiksi keittiössä oli täysi tohina päällä.

Pian mieheni tuli paikalle ja jakoi meille tarjoilijoille mustat t-paidat ja tarkemmat ohjeet työtehtävistä. Mustat housut minulla oli onneksi omasta takaa. Muilla oli joko mustat housut tai ihan vain farkut. Lisäksi meillä oli lippikset, miulla ensimmäistä kertaa tarjoilijana! 

Juhlat alkavat

Kaikki oli valmista, kun vieraat tulivat. He alkoivat virrata alueelle klo 18 maissa. Ilmeisesti he tulivat heti seremonian jälkeen.

Oli mielenkiintoista, miten kaikki olivat pukeutuneita valkoisiin, kuten myös itse hääpari. Lisäksi he olivat oikein kohteliaita ja ystävällisiä, mikä teki illasta erityisen mukavan työskennellä.

Pian nostettiin alkumalja ja tarjolla oli pikkupurtavaa, tyyliin pähkinöitä, sipsiä ja niin edelleen. Minun ei onneksi tarvinnut liikkua tarjottimen kanssa sen 14 viinilasin kanssa.

Sen hoitivat kokeneimmat tarjoilijat. Ja siihen oli myös hyvä syy: jos jotain sattuisi tarjottimen kanssa, jonkun ilta olisi pilalla. Valkoisissa vaatteissa näkyvät niin helposti kaikki tahrat.

Minä olin lasienkeräyspisteellä. Tarjoilijat toivat tarjottimet tyhjien viinilasien ja olutpullojen kanssa. Lajittelin roskat: lasit, muovit ja kartongit eri pusseihin. Viinilasit laitoin pesukoreihin, jossa jokaiselle lasille oli oma paikkansa. Näin lasit on helppo kuljettaa ja pestä.

Meidän ei tarvinnut huolehtia niiden pesemisestä, sillä sen hoitaisi catering-firma. Mainittakoon vielä yksityiskohtana, että korin alla oli pyyhe ja vieressä oli myös toinen kori pienemmille laseille. Lisäksi oli astia, johon heivasin kaikki laseissa olevat nesteet.

Homma alkoi sujua. Omat tarjoilijankokemukset muistuivat mieleeni ja pääsin vauhtiin. Ilostuin suuresti, kun kuulin kaksi kappaletta: Nuvole Bianche ja Pure shores (hitaana versiona). Nuvole Bianche on yksi lempikappaleistani ja Pure shores tuo mieleen minun ja miehen alkuajat.

Yhdellä minua vanhemmalla italialaisella tarjoilijanaisella ja minulla ei ollut yhteistä kieltä, sillä hän ei osannut espanjaa ja englantiakin hyvin vähän. Mutta elekielellä pärjäsimme!

Vieraat siirtyivät uima-altaiden läheisyyteen chill-out-alueelle, jossa odotti kaksi pitkää katettua juhlapöytää. 120 hengen monen ruokalajin illallinen oli alkamassa. Tämä oli minusta se kaikista jännittävin kohta…

Miten selviäisin tarjoiluista? Minun tarjoilijankokemukseni on pääsääntöisesti juomatarjoilusta, mutta ruokatarjoilun puolella en ole juurikaan työskennellyt.

Juhlaillallinen

Ennen h-hetkeä ihmiset nauttivat musiikista. Samaan aikaan me valmistimme kovaa vauhtia tapaslautaset. Aloitimme juomatarjoilun. Minä tarjoilin vettä. Kokeneimmat tarjoilijat huolehtivat viinitarjoilusta ja muista juomista.

Veimme erilaisia makkaroita sisältävät tapaslautaset pöytiin. Sitten vuorossa olivat alkupalat. Ennen kuin ehdimme tuoda pääruoan, ihmiset olivat nousseet pois pöydistä katsomaan jotain tanssiesitystä.

Tämä kohta oli minulle haastava, koska en ollut tiennyt, että pääruokia on kaksi: joko liha tai kala. Ja, että minun pitäisi kysyä jokaiselta siitä erikseen. 

Lopulta sain tähän apua toiselta tarjoilijalta, joka ruokailuvälineistä pystyi vahvistamaan, kumpi lautanen ruokailijalle tulee.

Mutta muistaakseni pysäytimme tarjoilut tässä kohtaa siksi aikaa, että esitys tulisi loppuun ja ihmiset alkaisivat palata omille paikoilleen. Autoin likaisten lautasten roudaamisessa mieheni työparina.

Loppurutistuksena vielä jälkiruoka ja kahvit. Sitten ihmisillä alkoi olla kiire osallistua seuraavaan ohjelmanumeroon. Koska alue on melko iso, oli se vallan toisessa päässä, puutarhojen keskellä.

Uima-altaan ympäristö autioitui, jolloin saimme peliaikaa siivota. Jälkiruokalautaset, viinilasit, koristeet… Lisäksi karkkibuffetti rakentui niin nopeasti, etten edes tajunnut, ketkä sen ennättivät siihen laittamaan valmiiksi.

Illan päätös

Jossain vaiheessa iltaa huomasin, että selkääni koski. Muuten olin ihan yllättävän hyvässä kunnossa ottaen huomioon, miten raskas ponnistus oli fyysisesti.

Tarjoilu-urakan jälkeen mekin saimme ruokaa. Onneksi olimme saaneet myös ennen töiden alkamista.

Juhlavieraat palasivat uima-altaiden läheisyyteen ja juhlivat aamun pikkutunneille asti. Yli puolet vieraista majoittuivat maatilahuvilalla.

Minä lähdin autolleni, mutta olin hetken aikaa mieheni kanssa. Hän ei voinut lähteä pois töistä, mutta olin kiitollinen yhteisestä hetkestämme kahden kesken.

Minulle jäi hyvä fiilis näistä häistä. Ne olivat niin romanttiset ja oli jotenkin ihanaa, että siellä soi pari itselleni merkityksellistä kappaletta.

Oletko sinä ollut häissä vieraana tai auttamassa?  

PÄIVÄ, JONA YSTÄVÄNI LAPSI SYNTYI

Elämä on ihmeellinen matka ja universumin tiet ovat tutkimattomat… Muistan, kun tapasin ystäväni Teneriffalla ensimmäistä kertaa vuonna 2018. 

Olin juuri menossa työhaastatteluun ja hän tuli minua vastaan iloisena, silmiin katsoen ja käden ojentaen hotellin vastaanotossa.

Sain kyseisen työpaikan itselleni, mutta en tavannut häntä enää hotellissa. Kyseessä oli nimittäin hänen entinen työnsä ja hän oli aloittamassa uudessa paikassa.  

Tuo kohtaaminen oli taianomainen, ja siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä tiiviisti, melkein päivittäin.

Viime vuoden alussa kohtasin suuren epäonnen menettäessäni asunnon, johon olin juuri muuttanut. Hän tuki minua ja tarjosi kodin.

Sanotaan, että hädän hetkellä tosiystävät tunnetaan. Hän todella osoitti olevansa tosiystävä. En tosin koskaan epäillyt sitä. 

Hän on ollut rinnallani myötä- ja vastatuulessa. Voi vitsit, mitä kaikkea meidän Teneriffan seikkailuihimme on mahtunut, kuten tiedättekin.

Tämä matka ei ole ollut helppo, mutta sitäkin palkitsevampi. Jotenkin alusta asti tiesin, että ”olen vihdoin kotona.” Nyt olen oikeassa paikassa ja oikeiden ihmisten seurassa sielunperheen kanssa.

Kerron tämän kaiken taustoittaakseni sitä, miten tärkeä hän on elämässäni.

Kuvauspäivä

Sattuipa niin, että eräänä toukokuisena maanantaiaamuna menin Santa Cruziin kuvauksiin. Vaikka minulla on auto, en sentään vielä uskaltanut hurauttaa saaren pääkaupunkiin ja moottoritielle.

Menin siis bussilla.

Ystäväni lapsivedet olivat menneet lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, joten hän oli saaren pääsairaalassa Candelariassa.

Aamulla olin viestitellyt hänen miehensä kanssa kysyen kuulumisia. Halusin antaa ystävälleni synnytysrauhan.

Kun matkustin bussilla Santa Cruzista leffan toimistolle, näin matkan varrella Candelarian sairaalan. Melkein lensin bussin penkiltä, koska tuntui uskomattomalta mennä ohi juuri sillä kriittisellä hetkellä.

Ajatella, että siellä ystäväni oli sillä hetkellä – synnyttämässä! Niinpä laitoin hänelle viestin siitä.

Saavuin hyvissä ajoin paikalle ja ehdin jopa käydä myöhäisellä aamupalalla. Työvuoroni oli tarkoitus alkaa klo 13 ja kestää puoleen yöhön asti.

Sitten suuntasin toimistoon, joka itse asiassa oli valtava halli, täynnä elokuvan työntekijöitä, kuten puvustajia, maskeeraajia ja muita ammattilaisia.

Siellä minusta ja monesta muusta kuoriutui poliisi, etsivä ja ties mitä rooleja. Minut maskeerattiin ja hiukset laitettiin. Vaatteet sain päälle ihan itse.

Meidät kuljetettiin bussilla Santa Cruzin keskustaan ja kaduilla ihmiset tuijottelivat meitä poliisi- ja armeija-asuisia porukoita ihmetellen.

En ollut vieläkään saanut viestiä ystävältäni. Ranteessani oli langoista tehty lenkki, jonka olin saanut siunausseromoniassa viikko sitten lapsen kunniaksi. 

Normaalisti kuvauksissa ei saa olla omia esineitä, mutta tällä kertaa kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota. Tosin ei se edes näkynyt poliisin takin alta.

Minun oli tarkoitus leikata tuo lenkki vasta, kun ystäväni lapsi olisi syntynyt. Se oli tärkeä lupaus, jota en halunnut rikkoa – ei edes Hollywood-kuvausten takia!

Hetken aikaa meitä järjesteltiin kadulla omille paikoillemme. Aluksi minut asetettiin suuren poliisipakettiauton viereen, ja ihmiset ottivat minusta kuvia kuin olisin ollut joku julkisuuden henkilö. 

Jouduin selittämään, etten ole kuuluisa. Silti he olivat innoissaan ja tuntui oudolta kokea hetken aikaa ”julkkiksen” elämää.

Pian minulle löytyi toinen paikka ja sain tarkat ohjeet, mitä minun tulee tehdä. Ei mennyt pitkään, kun kuvaukset alkoivat. Meitä kuvattiin myös dronella. 

Tapasin kaksi amerikkalaista ja mietin, olivatkohan he niitä päänäyttelijöitä. Kävelin heidän ohitseen. He olivat todella pitkiä, komeita ja kohteliaita.

En todellakaan tunne noita Hollywood-näyttelijöitä, joten en voi olla varma, oliko heistä kumpikaan elokuvan tähti vai avustaja, kuten minä. No, se selvinnee joskus tulevaisuudessa.

Minulla oli helppo rooli poliisina. Tehtäväkseni annettiin yksinkertaisesti käveleminen. 

Yllättäen eräs ohikulkija, joka oli ilahtunut roolistani, halasi minua kuvausten jälkeen. En tiedä miksi, koska en todellakaan tehnyt mitään erityistä! Olen myös melko varma, ettei minua nähdä lopullisessa elokuvassa.

Teimme tietysti useita toistoja peräkkäin ja saimme uteliaita katseita niin kadulta kuin parvekkeilta.

Koko ajan odotin myös uutisia ystäväni lapsen syntymisestä. Ja aina, kun kameran linssi vältti, minä kuikuilin puhelintani. 

Yllätyin totaalisesti, kun saimme tietää, että kuvaukset olivat ohi. Nappisuoritus! Se oli siinä. Pääsimme lähtemään. 

Kuvausten jälkeen

Palasimme takaisin kuvaushalliin, jossa söimme ja hoidimme loppurutiinit. Porukka alkoi tehdä lähtöä ja minä yritin järjestää itselleni kyytiä Etelä-Teneriffalle.

Ei onnistunut. Kaikki olivat pohjoisesta. Puhelimeni akku oli lähes tyhjä, joten jäin odottamaan paikan päälle latauksen ajaksi.

Saman aikaisesti sain uutisia – ystäväni lapsi oli syntynyt. Yllätyksekseni ystäväni sanoi, että voisin tulla katsomaan vauvaa.

Mietin hetken, ehdinkö vielä käydä sairaalassa. Päätin kuitenkin mennä ja lopulta sain ihanan vauvan syliini. Sain jakaa ilon hetket tuoreiden vanhempien kanssa ja opin uutta. 

Oli jännä tunne pidellä niin pientä vauvaa sylissä, toista kertaa elämässäni. Sitten tapahtui jotain ja vauva teki sylissäni elämänsä ensimmäiset kakat.  

Ystäväni ja hänen miehensä vain nauroivat, että ainakin vauva on todella rentoutunut seurassani. Minä palautin pienen käärön vanhemmilleen ja alkoi vaipanvaihto-operaatio. 

Hoitajat olivat mukana ohjeistamassa. Lisäksi painotettiin, miten tärkeää on, että vauva saa syödäkseen kolmen tunnin välein. 

Aluksi pienokainen ei halunnut syödä, mutta vaipanvaihdon jälkeen kyllä. Ihmettelin, miten vauva on niin pieni. Aivan kuin pieni nukke! 

Minulla oli todella tapahtumarikas päivä, jossa kaikki tähdet olivat kohdallaan. Olin ensimmäinen vieras, joka näki vauvan heti synnytyksen jälkeen. Kyytikin järjestyi Etelä-Teneriffalle, kiitos ystäväni miehen. 

Tuona aikana hän kertoi hieman kokemuksestaan. Pohdimme myös, miten miehiä ei ole huomioitu synnytysprosessissa. 

Miehetkin lasten isinä ovat korvaamaton tuki, joten tasa-arvon nimissä heidät olisi ehdottomasti huomioitava. 

Myös minun mieheni soitti matkan aikana videopuhelun ja onnitteli lapsen isää uudesta perheenjäsenestä.

On ihmeellistä, miten kuvausajankohta sattui juuri samalle päivälle, noin lähelle sairaalaa ja kuinka nopeasti kuvaukset saatiin hoidettua. 

Rehellisesti sanottuna nämä olivat elämäni nopeimmat kuvaukset. Nimittäin jo klo 17 maissa olin takaisin hallirakennuksessa.

Olen tottunut siihen, että työn vuoksi en voi tehdä asioita, joita haluaisin. 

Tällä kertaa työ kuitenkin mahdollisti sen, että sain kokea jotain ainutlaatuista: Hollywood-kuvaukset poliisina ja pienen vauvan elämän ensihetket.

Oletko sinä päässyt kokemaan työn kautta jotain ihmeellistä tai kokenut kenties syntymän ihmeen itse tai ystävän roolissa?