ERILAINEN VAELLUSREITTI TENERIFFALLA

Teneriffa on täynnä mitä upeimpia ja mielenkiintoisia vaellusreittejä. Saarelta löytyy myös kuuluisa Teide, Espanjan korkein vuori. Mutta tällä kertaa en vie sinua nojatuolimatkalle sinne, vaan hieman tuntemattomille poluille.

Mietin pitkään, kertoako tästä vaellusreitistä ollenkaan. Siihen liittyy nimittäin surullisempi tarina. Reitti on kuitenkin niin ainutlaatuinen, että haluan siitä kertoa. Pienenä varoituksen sanana: tätä reittiä ei kannata tehdä ilman opasta.

Aloitimme reitin Erjos-nimisestä kylästä. Opas kertoi, että meitä odottaisi 8 kilometrin haikki, jonka aikana olisi yllätyksiä luvassa.

Kuljimme metsäpolkua pitkin ja suunta oli vahvasti alaspäin. Jossain kohdin piti kääntyä yllättäen oikealle. Jos meillä ei olisi ollut opasta, olisimme kulkeneet siitä ohi ja eksyneet tapamme mukaan. 

Tulimme tunnelin suuaukolle. Vaihdoimme kengät vesikenkiin, sillä joutuisimme kahlaamaan nilkkoihin asti yltävässä vedessä. Vähän jännitti, koska en ole koskaan törmännyt vastaavaan omilla haikkausreissuilla.

Ennen tunneliin siirtymistä teimme rituaalin, jossa loimme itsellemme suojakuplan. Sen tarkoitus on suojata negatiiviselta energialta.

Sisään astuessa upotin jalkani veteen. Kylmä vesi tuntui jaloissa erittäin piristävältä, ei ollenkaan epämiellyttävältä. Sen jälkeen marssimme melko reipasta tahtia puolikumarassa, sillä tunneli on hieman matala. Myös päätä piti varoa, ettei osu katosta roikkuviin kiviin. Ihan kaikelta ei siis suojakuplakaan pysty suojaamaan.

Tunnelissa tuli vastaan yksi ryhmä, jossa oli mukana myös koira. Tunneli ei ole niin pitkä, että jalat ehtisivät jäätyä, mutta sen verran pitkä, ettei ihan heti voinut sanoa ”valoa tunnelin päässä”. Ja sitten pääsimmekin valoon, pois pimeydestä.

Retki jatkui ja seuraavaksi opas kertoi tarinan kuudesta nuoresta, jotka olivat erehtyneet luolasta ja menneet toiseen, johon olivat sitten menehtyneet hapen puutteen vuoksi. Voit lukea uutisen espanjaksi täältä.  

Siksi on aina tärkeää tietää, minne on menossa. Teneriffalla on paljon maanalaisia tunneleita, mutta niihin ei pidä mennä. Niissä on varoitukset ja riimut, mutta on hyvä pitää mielessä, että ei kaikissa.  

En siis suosittele tekemään tätä reittiä omin nokin. Jos haluaa kokea maanalaisen seikkailun Teneriffalla, suosittelen lämpimästi varaaman maksullisen retken Cueva del Viento. Tein itse kyseisen reitin ja se oli yksi silloisen Teneriffan matkan kohokohdista. Jotain kertonee se, että se jäi muistoihin elävästi ja vielä näinkin monen vuoden päästä muistan kyseisen retken elävästi.

Yritin etsiä tätä meidän reittiä Wikilocista. Tällainen reitti löytyi. Se näyttäisi olevan joiltakin kohdin sama, mutta ei sitten kuitenkaan. Ainakin siinä on tuo tunneliosuus ja melko lailla samoja paikkoja ja maisemia, mitä näimme. 

Taipaleemme jatkui takaisin kohti Erjosta. Matkan aikana oli nousuja ja laskuja ikuisuudelta tuntuvan ajan kunnes tulimme polulle ja tunnistin sen olevan sama, jonka olimme joskus tehneet. On vähän hassu tunne haikata oppaan kanssa ja olla ”en tiedä yhtään, missä ollaan” ja sitten huomaankin, että ”hei, tämän reitinhän minä tunnen ja loppumatkan osaankin jo takaisin.”

Kaiken kaikkiaan huikea reitti! Lopulta huomasimme, että olimmekin tehneet 14 kilometriä! Ei siis 8, kuten opas oli sanonut. 

Hän oli höynäyttänyt meitä, mutta ajatus oli hyvä. Jos olisimme olleet tietoisia todellisesta kilometrimäärästä, olisimmekohan lähteneet ollenkaan? Tai ainakin olisimme miettineet matkan pituutta. 

Aivan laput silmillä emme kulkeneet, vaan kyllä sitä jossain kohti matkaa alkoi kyseenalaistaa matkan todellista pituutta. Haikin jälkeen oli hyvä mennä ravintolaan ja kyllä maistui ruoka.

Katso lyhyt video seikkailustamme täältä klik. 

Mikä on sinun jännittävin vaellusmuistosi? Lukisin todella mielelläni kokemuksista.

KOHTAAMINEN ERAKKOHIPIN KANSSA

Olen tavannut elämäni aikana lukemattomat määrät ihmisiä. Olen työskennellyt asiakaspalvelutyössä, tutustunut ihmisiin ympäri maailman erilaisista kulttuureista, kuullut monenlaisia tarinoita… Kohtaaminen erakkohipin kanssa menee näiden tapaamisien kärkeen. Niin ikimuistoinen se oli!

Haluan kertoa tästä tapaamisesta kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että haluan näyttää erilaisen tavan elää. Ja toinen on se, että onhan tämä jotain niin hämmästyttävää, että ei tällaista joka päivä näe ja koe. Haluan siis kertoa siitä. En juoruillakseni, vaan koska ajattelen, että voimme aidosti oppia tällaisista kohtaamisista ja avartaa maailmankuvaamme.

Tässä artikkelissa en tule paljastamaan hänen henkilöllisyyttään, enkä sitä, missä hänet kohtasin. Kerron kohtaamisestani vain omasta näkökulmastani ja omaa pohdintaani aiheesta yleisesti.

Aihe on hurjan mielenkiintoinen, joten jatka lukemista.

Mutta ennen kuin menen itse asiaan, on syytä tarkastella sanaa hippi.

Wikipedia tietää kertoa, että hipillä viitataan ihmisiin, jotka on samaistettavissa ulkonäkönsä, musiikkimakunsa, aatteidensa ja elämäntapansa puolesta 1960-luvun hippeihin.

1960-luvun hippiliike vastusti sotaa ja kapinoi keskiluokkaisia ja konservatiivisia arvoja vastaan. Arvoina olivat rauhanaate, suvaitsevaisuus, tajunnanlaajentaminen huumeilla ja vapaa rakkaus, jossa vastustettiin tiukkaa seksuaalinormistoa. Näin siis Wikipedia, johon lähteenä pitää suhtautua kriittisesti.

Vieläkin mielenkiintoisemmin hipeistä kertoo Janne Poikolainen pro gradu-tutkielmassaan:
”Yhteiskunnasta eristäytyminen oli osa hippikulttuurin ideologiaa, jolla varsinkin alkuaikoina oli hyvin tunnusomaista vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen vastustaminen.

Hipit vierastivat kulutustuotteiden tulvaa ja rahan kasvavaa arvoa, työntekoa sekä kaikkea sitä sovinnaisuutta ja byrokratiaa, mitä keskiluokkainen yhteiskunta heidän silmissään edusti. Heille tämä elämäntapa merkitsi emotionaalisen tyhjyyden tunnetta.

Beatnikit olivat reagoineet samoihin tuntemuksiin yksinkertaisesti vetäytymällä yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta hipit halusivat eristäytymisen ohella taistella tätä tyhjyyttä vastaan. Tavoitteena heillä oli luoda negatiivisesta maailmasta positiivinen kuva ja tehdä myös muut ihmiset tietoiseksi tästä mahdollisuudesta. Samalla hipit halusivat yhteisöllisyyden kautta nostaa yksilön arvon uudelle tasolle ja löytää kadoksissa olevan ”alkuperäisen ihmisen”.”

Mielestäni tämä on valtavan mielenkiintoista tietoa hipeistä ja heidän ajatusmaailmastaan.  

Ja nyt itse asiaan.

Kohtaaminen erakkohipin kanssa

Tämä ikimuistoinen kohtaaminen tapahtui jossain päin Teneriffan kaunista saarta. Oli kaunis, aurinkoinen päivä. Menimme haikkaamaan ystäväporukalla. Vaellusreitti kulki pitkin kiemurtelevaa polkua. Olimme kulkeneet hyvän aikaa, kun yhtäkkiä näin metsän siimeksessä rauniotalon, joka oli lähes huomaamaton kaiken kasvillisuuden keskellä.

Teneriffalla on tällaisia ränsistyneitä, hylättyjä rakennuksia. Paljon vai vähän, sitä en osaa sanoa. Ne ovat kuitenkin yleensä vanhoja, mutta sitten on myös uusia rakennuksen alkuja, joiden rakentaminen on jäänyt kesken esim. vuoden 2008 talouskriisin seurauksena.

Katselin ihmeissäni hylättyä taloa. Ystäväni alkoi kertoa, miten vuosia sitten tässä talossa oli asunut eräs mies ja olivat käyneetkin hänen luona vierailulla. Kuuntelin kiehtovaa tarinaa.

Ja sitten tapahtui jotain uskomatona. Yhtäkkiä tämä vanha mies ilmestyi kasvillisuuden keskeltä nenämme eteen!

Miehellä oli pitkät harmaat hiukset ja parta.

Ystäväni kysyi, muistiko tämä häntä. Sattuipa niin, että ystäväni kyllä muisti miehen!

Erakko pudisti pää. ”En muista”

Sitten hän kysyi ystävältäni: ”Miten pitkä aika siitä on?”

Ystäväni vastauksen jälkeen miehellä syttyi lamppu: ”Ahaa, nyt tiedän ainakin, mikä ajanjakso on kyseessä.”

Siitä oli aikaa jo useampi vuosi.

Mies innostui: ”Tulkaa peremmälle!”

Katsoimme kaikki toisiamme, sillä tiesimme meillä vielä olevan vaellusmatkaa jäljellä vaikka kuinka. Päätimme kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja astuimme hänen salaiseen puutarhaansa, joka ulkopuoliselle näytti olevan vain osa metsää.

Edes talorauniota ei kasvillisuuden seasta erota kuin kaikista tarkkasilmäisimmät retkeilijät. Niin hyvin se on sulautunut ympäristöönsä. On kuin se olisi tullut osaksi luontoa ja luonto osaksi sitä.

Huomasin puutarhassa letkun, josta vesipisarat tippuivat maahan yksi kerrallaan. Miehellä oli siis ainakin vesipiste. Puutarha oli täynnä hedelmäpuita. Mies ohjasi meidät niiden alle puutarhan keskelle, jossa oli isoja kiviä. Yksi kivistä toimitti pöydän virkaa ja muut kivet olivat tuoleina sen ympärillä.

Istuimme kivien päälle. Ei mennyt aikaakaan, kun erakko iski kivipöytään lasit ja me aloimme ihmetellä, mitä nyt tapahtuu. Sanoimme, että eihän meitä varten tarvitse mitään.

Mutta oli liian myöhäistä. Tuli oli jo laitettu kamiinaan ja mies alkoi valmistaa kahvia. Ajattelimme, että ehkäpä voimme sen verran pitää taukoa.

Ei mennytkään mahdottoman pitkään, kun hän jo tarjoili meille kahvia. Sen lisäksi hän oli tehnyt meille syömistä oman reseptinsä mukaan. Se oli sellaista makeaa jauhosekoitusta, jollaista en ollut eläissäni maistellut. Yllättävän hyvää kuitenkin. 

Mistä sitten keskustelimme erakkohipin kanssa?
No, tietenkin hänen puutarhastaan ja Teneriffan luonnosta. Muutama retkeilijä kulki ohi ja huomatessaan meidät istumassa piirissä kuin intiaanit, oli heidän ilmeensä näkemisen arvoinen.

Ja niin oli varmasti myös minun.

Erakkohippi pysyi mysteerinä. Itsestään hän ei liiemmin kertonut. Ainoastaan sen, että asettui tähän paikkaan 14 vuotta sitten. Talo oli ollut raunioina ja vuosien saatossa hän oli kunnostanut siitä itselleen kodin.

Hän ei kertonut miksi oli päätynyt erakoksi, enkä sitä halunnut häneltä kysyä. Kuuntelin vain tarkkaavaisena. Huomasin hänellä olevan tabletti(!) ja suklaata(!!), joten täysin eristyksissä yhteiskunnasta hän ei ole.

Sitten meidän oli jatkettava matkaa. Kirjoitin vieraskirjaan kiitokset vieraanvaraisuudesta ja palasimme vaellusreitille.

Tätä tapaamista en tule unohtamaan. Eikä ystävänikään, joka nappasi puutarhasta muistoksi kukan ja sitten kun sitä nuuskuteltiin, terälehti sujahti nenään äänekkään törähdyksen saattelemana. Aloimme kaikki naureskella. Mitähän siihen kahviin oli laitettu? ;)

Ja heti sen jälkeen toinen ystävä liukastui alamäessä. Tässä vaiheessa ulvoimme naurusta vedet silmissä. Meni hetki, ennen kuin pystyimme taas jatkamaan matkaa.  Tämä haikki oli ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista. 

Pohdintoja luonnon keskellä asumisesta

Mietin erakkohippiä vielä tuon päivän jälkeen. Minusta ajatus luonnon keskellä asumisesta eristyksissä muusta maailmasta tuntuu kiehtovalta. Pohdin usein, miten ihanaa ja samalla haastavaa se voisi olla. Mikä sai hänet silloin 14 vuotta sitten vetäytymään luontoon?

Halusiko hän asua yksin?

Halusiko hän kokea enemmän luontoyhteyttä?

Halusiko hän elää yksinkertaisempaa elämää?

Kokiko hän jonkinlaista tyhjyyttä tai sitä, ettei sopinut joukkoon?

Vai tapahtuiko se kenties olosuhteiden pakosta?

Näihin kysymyksiin emme varmaan saa vastausta koskaan.

On kuitenkin erittäin mielenkiintoista tietää, että tällainen elämäntapa on mahdollista. Itse olen alkanut haaveilla muutosta maalle. Asun nyt eräässä kylässä kerrostaloasunnossa, mutta jossain vaiheessa haluan vaihtaa maisemaa ja asua maaseudulla.

Koko ajan mietin myös vaihtoehtoja pois oravanpyörästä hyppäämiseen. Olen siinä mielessä onnekas, että saan tehdä sitä, mistä tykkään, ainakin tällä hetkellä. Kun katson kokonaiskuvaa eli maailman tilannetta, olen hyvin huolissani. En pidä suunnasta, johon maailma on menossa, mutta se lienee toisen postauksen aihe.

Hippikulttuuri itsessään näyttäisi voivan hyvin Teneriffalla. Täällä on minun käsitykseni mukaan paljon hippejä, jotka ainakin jossain määrin elävät yhteiskunnan ulkopuolella.

Olen myös miettinyt, missä menee hippiyden ja kodittoman raja, vai voiko se olla sama asia (ainakin joissakin tapauksissa)?

Minun näkemykseni mukaan hippiys on enemmän elämäntapa ja aate, jossa on mukana positiivisuutta ja luontoyhteyttä, kun taas kodittomalle se on enemmänkin pakon sanelemaa.

Tuleeko sinulle mieleen jotain yllättävää kohtaamista? Olisi mielenkiintoista kuulla (lukea).

MITEN OLEN KASVANUT HENKISESTI

En ajatellut koskaan kirjoittavani tällaisesta aiheesta, siis henkisestä kasvusta ja itsensä löytämisestä. Politiikka, uskonto (henkisyys) ja urheilu ovat sellaisia aiheita, jotka jakavat ihmiset, eivätkä ne ole olleet minulle suuria intohimon kohteita.

Olen kuitenkin kulkenut ihmeellisen polun ja kasvanut henkisesti paljon. Koen, että nyt on sopiva hetki kertoa tuosta matkasta - elämäni suurimmasta matkasta sisimpään.

Varsinkin tällaisina epätoivoisina aikoina on hyvin lohdullista tietää, että en ole yksin ja on olemassa korkeampi voima. 

Ennen kuin jaan ajatuksiani syvällisemmin, haluan valottaa hieman omaa taustaani. Siten voit ymmärtää tarinani paremmin.

Postauksen kuvat ovat Teneriffalta eri paikoista, joissa olen käynyt.

Tausta

Minä tulen uskovaisesta perheestä. Toisin kuin vanhempani, en koskaan oikein ymmärtänyt heidän uskoaan. Kyseenalaistin siis heidän näkemyksensä. Siitä kiitän heitä, että he eivät koskaan tuputtaneet minulle mitään.

Minua ei esimerkiksi kastettu, kun olin lapsi. Oli minun oma asiani päättää noin isoista kysymyksistä. Jos joku olisi kysynyt minulta parikymmentä vuotta taaksepäin, uskonko Jumalaan, olisin vastannut ”haluan uskoa”. Mitään varmuutta minulla asiasta ei kuitenkaan ollut, enkä kokenut minkäänlaista johdatusta elämässäni.

17-vuotiaana kävin rippikoulun ja sain kasteen. En siksi, että olisin uskossa. Halusin vain saada joskus kirkkohäät.

Zaragozassa viettämieni vuosien aikana elämä oli tasaista, hyvääkin, mutta tunsin sisälläni tyhjyyden. Silloinen mieheni oli ateisti, eli hänen mielestään jumalia ei ole olemassa. Emme oikeastaan koskaan keskustelleet asiasta. Ymmärsin ja kunnioitin hänen näkemystään.

En itsekään tuntenut korkeamman voiman läsnäoloa elämässäni. Joissain kohdissa pyysin apua, mutta petyin kerta toisensa jälkeen. Olin turhautunut, jopa vihainen, koska elämäni ei mennyt niin kuin minä olin suunnitellut. Tuntui, että kaikille muille elämä hymyilee, mutta ei minulle.

Tunsin itseni väliinputoajaksi. Suomessa minulla kyllä oli töitä, mutta ei Espanjassa juuri siinä kaupungissa, jossa olisin halunnut asua. Suomen ja Espanjan väliä tulikin kuljettua monet kerrat. Pikku hiljaa aloin oivaltaa, että halusin elämältä enemmän! Tiesin minulla olevan paljon annettavaa maailmalle.

Päätin aloittaa nollasta, puhtaalta pöydältä. Muutin Teneriffalle. Ja sen jälkeen alkoi tapahtua! En ollut koskaan kokenut mitään tällaista. Kirjaimellisesti tunsin, miten elämäni muuttui ja asiat alkoivat rullaamaan.

En ehkä vielä tuolloin ajatellut korkeamman voiman läsnäoloa niin selvästi kuin miten sen nyt koen. Siitä on vain pari vuotta aikaa, kun keskustelin hollantilaisen tuttavani kanssa Jumalan olemassaolosta täällä Teneriffalla. Hän kysyi ”Et kai usko Jumalaan?”. 

Välihuomautuksena mainittakoon kysymyksen asettelu. Ihan kuin hän olisi halunnut vahvistusta omalle näkemykselleen. Hän on muuten se tyyppi, joka ”tietää kaikesta kaiken”, omaa hyvin vahvat näkemykset ja jos jotain ei pysty todistamaan tieteellisesti, ei sitä myöskään ole olemassa.

Tuon keskustelun aikana totesin, että en tiedä. En voinut sanoa varmaksi, onko Jumalaa olemassa vai ei.

Nyt pari vuotta myöhemmin…

Voin sanoa, että on olemassa jokin korkeampi voima. Monet, etenkin kristityt, nimittävät sitä Jumalaksi. Ja sitten on paljon meitä, jotka nimittävät tuota korkeampaa voimaa universumiksi tai korkeammaksi älyksi/voimaksi.

Tykkään enemmän puhua universumista tai korkeammasta älystä/voimasta kuin varsinaisesti Jumalasta. Jumala mielletään yleensä kaikkivoipaiseksi, joka katselee ihmiskuntaa tuolta jostain ylhäältä. Häneltä pyydetään asioita ja sitten, kun niitä ei kuulu, niin se on todiste, ettei Hän ole olemassa. Tai sitten pohditaan, että jos Jumala on olemassa, niin miksi on niin paljon pahaa?

Minä koen kuitenkin korkeamman voiman ns. näkymättömänä energiana - vähän niin kuin auringonsäde. En näe sitä, mutta tunnen sen. Ja sitten yhtäkkiä tunnen myös sisälläni voimaa.

Luin erästä kirjaa, jossa oli mielenkiintoisia harjoituksia. Niiden harjoitusten kautta oivalsin, että minulla on paitsi keho ja mieli, myös sielu.

Nämä havainnot kirjaimellisesti räjäyttivät tajuntani. Koin suurta iloa tästä lopullisesta oivalluksesta, joka minulla oli jo omien kokemuksieni kautta.

Mitä minulle tapahtui noina vuosina?

Kun tulin Teneriffalle, olin vakaasti päättänyt ottaa vastuun omasta elämästäni. Mutta se, mitä kaikkea minulle on tapahtunut, ei voi selittää vain minun päättäväisyydellä ja toiminnalla. Siksi kutsun niitä ihmeiksi. Matkani varrella olen saanut myös ikään kuin merkkejä siitä, että olen oikealla polulla.

Olen täällä blogissakin kertonut ihmeellisistä seikkailuistani. Niiden kautta minulla ei ole pienintäkään epäilystä, että elämässä on korkeampi voima, johdatusta, universumi.

Tiedän. Kuulostaa hullulta!

Tiedän myös, että olen itse tehnyt paljon ja toiminut, mutta kyllä minulla on ollut matkassani jotain suurta johdatusta. 

Listaan tähän kokemani ihmeet ja merkit.

#1. Pamplonassa Ernest Hemingwayn patsaan luota löytyi kynä.

Koin sen merkiksi, että kirjoittaminen on minun elämäntehtäväni. Kaiken lisäksi siinä oli numero 207. Ernest Hemingway kuoli 2. heinäkuuta 1961.

#2. Sain asunnon ja työn Teneriffalta yhdessä päivässä.

Olin jutellut Facebookissa suomalaisen naisen kanssa Teneriffalle muutosta. Hän halusi nähdä minut ensin lentokentällä ja katsoisimme sitten, voisinko vuokrata häneltä huoneen. Onneksi läpäisin testin ja pääsin kuin pääsinkin hänen luokseen. Samalla minulle järjestyi työpaikka. Hän vinkkasi, minne minun kannattaa hakea. Ja niin sain itselleni ensimmäisen työni Teneriffalla.

#3. Kohtaamani epäonni, joka osoittautuukin myöhemmin onnenpotkuksi.

Minulla piti olla huone vuokrattuna Santa Cruzissa palatessani Teneriffalle, mutta sitten se peruuntui aivan yllättäen! Sen myötä aloin metsästää huonetta ja löysinkin aivan mahtavan kämpän ja kämppiksen Santa Cruzista.

Kämpän metsästyksen myötä kontaktoin tuttavani, joka kutsui minut yrittäjyystapahtumaan. Tuossa tapahtumassa tapasin minulle merkityksellisen henkilön, joka on auttanut minua kehittymään paremmaksi kaikin tavoin.

#4. Sain sattumalta itselleni asiakkaan, vaikka en edes sellaista etsinyt opiskellessani copywritingia. Olin niin kiitollinen ja koin, että olen oikealla polulla. Niinpä uskalsin sanoa Suomen työpaikalleni, että en ole tulossa tuona kesänä.

#5. Löysin uuden asiakkaan ihmeellisen sattuman kautta silloin, kun sitä kaikkein kipeimmin tarvitsin.

Jouduin taloudellisesti todella ahtaalle, kun työt eivät jatkuneetkaan ensimmäisen asiakkaani kanssa, kuten olin ajatellut. Minulla ei ollut enää säästöjäkään. Muistan vieläkin, kuinka tarkastelin pankkitilini lukuja. Olin melkein nollilla. Ei sitä epätoivoa voi sanoin kuvailla. Yritin kaikin keinoin löytää ulospääsyä.

Tuntui, että olin jo käyttänyt kaikki keinot asiakkaiden löytämiseksi, ja… ei mitään. Tuona päivänä itkin. Menin baariin viinilasilliselle ja ehkä toivoin jonkinlaista ihmettä, joka pelastaisi minut. Ja sellainen ihme tapahtui! 

Tutustuin kirjoittajaan, joka antoi minulle vinkkejä, miten löytää asiakkaita. Sitten hän esitteli minut miehelle, jolla on oma tunnettu kansainvälinen yritys. Hän sattui tarvitsemaan suomalaista copywriteria ja palkkasi minut ensi näkemältä!

#6. Sain rahaa yllättävältä taholta.

Ystäväni, joka oli hoitanut minun aikaisemman yritykseni paperiasioita, soitti minulle. Hän ilmoitti, että minulla olisi mahdollista saada veronpalautuksia, jos nyt täytämme paperit. Sanoin ehdottomasti kyllä hänen tarjoukselleen. Raha helpotti suuresti minun taloudellista tilannettani.

#7. Pääsin ilmaisille kirjoituskursseille Teneriffalla.

Hain minitarinakurssille, kirjoituskurssille ja käsikirjoituskurssille. Pääsin noihin kaikkiin ja suoritin ne myös alusta loppuun. Hain myös yliopistoon Suomeen opiskelemaan kirjoittamista ja pääsin sisään. Valitettavasti en saanut niitä loppuun, sillä omassa elämässä oli tarpeeksi haastetta.  

#8. Pääsin mukaan kahteen kirjaan, lyhytelokuvaan ja julkaisin minitarinoitani lehdessä.

Ensimmäinen kirja syntyi kirjoituskurssin tuotoksena. Toiseen kirjaan pääsin kirjoittamani minitarinan myötä, joka oli yksi parhaimmista. Lyhytelokuvan toteutimme käsikirjoituskurssin myötä. Lehteen pääsin sattumalta, kun luin yhden kirjoittamani minitarinan kirjoituskurssilla.

#9. Tutustuin erääseen mieheen, jonka avulla opin miten tehdään käsikirjoitus. Hän ei valitettavasti osoittautunut minun luottamukseni arvoiseksi. Tämä on piiitkä tarina, enkä ole vielä valmis sitä kertomaan. Sain todeta, että kaikkiin ihmisiin ei voi luottaa. Lopputulemana sain suuren inspiraation oman elokuvan käsikirjoituksen tekoon ja nyt minulla on kasassa 40 sivua. 

#10. Sain töitä ihmeellisesti juuri silloin, kun sitä tarvitsin.

Olin joutunut taloudellisesti niin tiukille (taas), että mietin Suomeen paluuta. Olen sitä mieltä, että kotoa ei kukaan tule hakemaan töihin, vaan itse on kolkutettava ovia. Ihmeellisesti tällä kertaa niin kuitenkin kävi! Sain viestin mielenkiintoisesta työpaikasta - ilman, että olin sellaista edes hakenut. Vaikka sainkin töitä, olin jo ehtinyt sanomaan huoneeni Santa Cruzista irti. Menin muutamaksi kuukaudeksi ystäväni luokse.

#11. Pääsin testaamaan ilmaiseksi pilottikurssia, jossa minulla oli oma suomalainen coach.

Tällä kurssilla opin mindsetista ja aloin ymmärtää, miten tärkeää oman mielen kehittäminen on. Huomasin, että tämä on se puuttuva palanen omassa kehityksessäni.

#12. Löysin väliaikaisen kodin kesäksi ja minusta tuli pitbull-koiran hoitaja.

Sattumalta tuon pilottikurssin kautta tutustuin toiseen naiseen, joka asui myös Teneriffalla! Tapasimme kerran ja sitten huomasimme, että tässä olisi meillä tosi hyvä match. Minä autan häntä koiran hoidossa ja saan katon pääni päälle. Samalla hän voisi mennä Suomeen turvallisin mielin. Koronatilanteen vuoksi koiran kanssa matkustaminen olisi ollut turhan hankalaa. 

#13. Sain alussa apua koiraekspertiltä, joka neuvoi, miten käsitellä koiraa.

Tässäkin oli paljon johdatusta matkassa, sillä apu tuli tarpeeseen. Toki minulla on kokemusta koirista, mutta näiden isompien koirien käsittelyyn hyvät vinkit auttoivat suuresti.

#14. Löysin upean kämpän Teneriffalta.

Löysin aivan ihanan asunnon Teneriffalta juuri, kun minun piti muuttaa. Tässäkin oli niin paljon onnea matkassa, koska yhtä hyvin olisin voinut päätyä johonkin epämukavaan paikkaan. 

Tässä minun nykyisessä asunnossa on kaikki kohdallaan ja sopii nykyiseen elämäntilanteeseeni. Se on kaunis, kaikki on uutta, siinä on terassi, se on sisustettu hyvällä maulla ja mikä tärkeintä, omistajat ovat todella mukavia.

#15. Sain asiakkaani lehteen kirjoittamallani jutulla.

Minulla oli siis asiakas, jonka asiantuntijuuden siirsin artikkeliksi. Artikkelista tuli niin hyvä, että eräs lehti halusi julkaista sen. Hauskaa tästä tekee sen, että puhuimme asiakkaani kanssa ääneen, miten hänen olisi päästävä lehteen (ennen kuin olin edes vielä kirjoittanut artikkelia!).

#16. Pääsin juuri niihin paikkoihin töihin, joista olin joskus ajatellut ”Vitsit, olisipa ihana työskennellä heidän/tämän henkilön kanssa.”

Tämä yllätti itsenikin. Näin on käynyt kaikkiaan kolmesti. Lisäksi sain myös oman mentorin! Tai oikeastaan heitä on nyt kaksi.

#17. Ihanat asiakkaat löytävät luokseni juuri oikealla hetkellä.

Saan yhteydenottoja potentiaalisilta asiakkailta juuri silloin, kun kalenterissani alkaa olla tyhjää. Ja aina saan uuden asiakkaan entisten lisäksi. 

Henkinen kasvu

Noiden kaikkien tapahtumien myötä olen kasvanut paljon. Kaikista tiukoista paikoista olen selvinnyt ja olen varma, että selviän jatkossakin. Jotenkin minulla on nyt 100 % luotto siihen, että kaikki järjestyy, eikä mikään ole mahdotonta!

Tuntuu, että ihmisenä olen kasvanut paljon ja matka jatkuu. Eikä se koskaan lopu kesken. On kuitenkin niin ihanaa, kun nyt tiedän, että kaikki järjestyy ja kaikella on tarkoituksensa. Jopa ne hetket, kun kohtaan epäonnea. Niilläkin on tarkoituksensa.

Jos minun pitäisi listata asiat ja tavat, joiden avulla olen kasvanut, niin ne olisivat:

1. Ympäristön vaihdos. Muutto Teneriffalle muutti kirjaimellisesti koko elämäni. Energia tällä saarella on mieletön!

2. Työnteko. Vankka päätös, että minähän saan uusia projekteja ja töitä, vaikka just sillä hetkellä ei olisi mitään. Ja sitten niitä ilmestyy ja jokaisesta projektista opin jotain uutta. 

3. Kiitollisuus. Olen niin kiitollinen monista asioista ja kirjoitan ne ylös. Joka päivä löytyy kiitollisuuden aiheita ja positiivinen tunne täyttää sydämen.

4. Äänikirjat. Olen kipuillut lukemisen kanssa viime vuodet. Tiedän, että pitäisi lukea, mutta keskittymiskyky ei aina riitä sohvalla istumiseen ja lukemiseen. Äänikirjat avasivat minulle aivan uudenlaisen maailman ja nyt voin kuunnella niitä vaikkapa lenkillä luonnon helmassa! 

5. Jooga. Joogaan jos en nyt ihan joka päivä, niin viikottain. Koen, että se vaikuttaa positiivisesti niin mieleeni kuin kroppaan.

6. Meditaatio. Meditaatiota pyrin tekemään päivittäin. Joskus onnistun ja joskus en. Olen opiskellut mielenhallintaa ja on tosi mielenkiintoista, että siihen on erilaisia tekniikoita. Meditaatio rauhoittaa mieltä. Varsinkin, kun olen huolestunut maailman tilanteesta, niin sitä kaipaa sellaista ajatusten rauhoittamista.

7. Luontoyhteys. Myös luontoyhteyteni on kasvanut. Menen luontoon lähes päivittäin ja viikonloppuisin menen monesti haikkaamaan. Luonnosta ja puita halaamalla saa sellaista uskomatonta energiaa.

8. Ihmiset. Matkan varrella olen tutustunut erilaisia ihmisiin (ja eläimiin). Nuo kohtaamiset ovat olleet merkityksellisiä. Osa on ollut pienen hetken ja toisista kohtaamisista on syntynyt ystävyys. Jokainen on tuonut elämääni jotain, oli se miten pientä tai suurta tahansa. 

Kuten vaikkapa se kerta, kun tosiaan olin pitbull-koiran hoitajana ja opin niin paljon. Tai se kerta, kun tapasin metsän keskellä asuvan erakkohipin. Ehkäpä voisin kirjoitella tästä lisää seuraavassa postauksessa.

Onko sinulle sattunut ihmeitä/sattumia viime aikoina?  

 

Ps. En halua kysyä tässä, uskotko vai et universumiin, koska se on tietenkin jokaisen oma asia ja henkilökohtainen asia. Vaikka mielelläni lukisin, mitä ajattelet, jos haluat kertoa.