MILTÄ TUNTUI OLLA TURISTINA ENTISESSÄ KOTIKAUPUNGISSANI?

Zaragoza. Kaupunki, jota en tule unohtamaan koskaan, mutta jota en myöskään ikävöi. Zaragozassa vierähtivät vuodet, jolloin kasvoin aikuiseksi. Kaupunki on täynnä muistoja, pääasiassa hyviä sellaisia. Vietinhän siellä yhtä elämäni onnellisinta aikaa, toisaalta samanaikaisesti vaikeinta.

Nyt palasin Zaragozaan, mutta en jäädäkseni. Olen vain ohikulkumatkalla, turistina, jonka motiivina on nähdä kaupungissa asuvia ystäviäni. Sain majoittua exäni asunnossa hänen itsensä ollessa matkoilla.

Pari päivää meni ihmetellessä ja tietenkin levätessä, kun olen ollut reissun päällä melkein kuukauden. Asunto oli muuttunut parempaan suuntaan. Vielä yhdessä kaapissa oli minun pieni matkalaukku ja tavaroita, kenkiä, muistuttamassa olemassaolostani –tai poissaolostani. Lupasin, että jouluna haen loputkin tavarat, kun palaan Suomeen.

Vasta keskiviikkona treffasin kahden ystäväni kanssa. Menimme nauttimaan aamupalaa. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten oli todella luksusta olla terassilla. Oli, kuin en olisi koskaan ollutkaan poissa ja juttua riitti. Toinen ystävistä poistui ja me jatkoimme päivää kaksistaan. Söimme ulkona. Kävelimme ympäri Zaragozaa, pitkin keskustaa. Voi, että oli lämmin! Minulla oli silti pitkähihainen, sillä haluan suojata käsivarsia porottavalta auringolta.

Miten päädyimme Espanjan televisioon?

Kuljimme pitkin Alfonso –katua, joka on Zaragozan tunnetuin katu ja vie suoraan Plaza de Pilar –aukiolle. Juuri siinä meidät pysäytti kuvaaja ja reportteri kysyäkseen mielipidettämme polemiikkiin. Zaragozassa palomiehet haluaisivat tehdä hyväntekeväisyyskalenterin, mutta kaupunki ei anna (buu!), koska se on kuulemma liian seksistinen, liian paljon paljasta pintaa, eikä vastaa todellisuutta.

Minä pidin aikamoisen palopuheen, joka loppua kohden vain kiihtyi. Olen sitä mieltä, että niin miehillä kuin naisilla on oltava samat oikeudet. Minä esimerkiksi en halua saada erityisoikeuksia ”vain koska olen nainen”. Ja jos palomiehet haluavat tehdä kalenterinsa ja lisäksi erittäin hyvän asian vuoksi, niin antaa palaa! Sillä mikseivät voisi, jos naisetkin voivat?

Illalla palasin kämpille ja totta tosiaan, pääsin telkkariin, Antena 3, joka vastaa noin suurin piirtein Suomen Mtv3:sta. Tosin minun pitkästä puheesta oli otettu vain yksi lause televisioon.

Zaragozassa aika kului kuin siivillä ja näin kaikkia ystäviäni, myös exääni. Näihin päiviin mahtui naurua, kyyneleitä ja mukavia hetkiä ystävien kanssa. Kuten kansainvälinen illallinen, jonne piti tulla amerikkalaisia, puolalaisia ja vaikka mitä muita kansallisuuksia, mutta lopulta siellä olikin enemmän espanjalaisia kuin ulkomaalaisia.

Eräänä toisena iltana grillasimme kaveriporukalla ja hyödynsimme kasvimaan antimia. Tomaateista ja sipuleista syntyi raikas salaatti. Munakoisot grillattiin ja jokainen sai siitä kotiinviemisiä. Tähtitaivas välkkyi yllä ja ei ollut kylmä, eikä kuuma. Kiersimme Zaragozan päästä päähän ja nautimme vielä yöllä jäätelöt! Juuri tästä syystä pidän Espanjasta, elämää on kadulla vielä yölläkin. Voit olla baarissa ja juoda vaikka poleo-mentaa, ei ole pakko nauttia viiniä tai muutakaan alkoholia, jos ei halua.

Kävimme myös eräässä näyttelyssä, jossa oli esillä ystäväni ystäväni maalauksia. Hän on jo eläkkeellä ja eläkepäivillään maalaa, vanha mies, joka kertoi ajatuksiaan elämästä ja taiteesta. Hän kertoi, että elämässä on vaiheita ja kuhunkin vaiheeseen on keskityttävä sataprosenttisesti. Lapsuus, aikuistuminen, rakastuminen, perhe, työ, vanhuus.

Hän kertoi, että silloin, kun olet rakastunut, taide ja kaikki sujuu itsestään, täydellisesti. Kun taas jos sydän ja pää eivät ole yksissä, menee kaikki pieleen.

Tällaisista keskusteluista pidän. Ihmisistä, jotka jakavat elämänviisauttaan. Ihmisiä, joilta voin oppia. Ihmisiä, joiden tarinan saan kuulla. Ihmisiä, jotka ovat kuin majakoita ja valaisevat polkuani, minne ikinä se johtaakaan.

Näin syksyistä alkoi olla Zaragozassa, kun lähdin pois.

Zaragozassa kierrellessäni näin myös Vipsin, jota ei enää ollut, oli vain se ravintola. Tuntui kuin ne paikat, joissa joskus kiersimme paljon, ovat kaikki häviämässä.

Matka Zaragozaan jälleen vahvisti sen, minkä minä tiesinkin. Tämä kaupunki ei ole minua varten, enkä minä ole Zaragozaa varten. Koskaan ei tietenkään pidä sanoa ei koskaan, koska elämä yllättää silloin, kun vähiten sitä odotat. Mutta tiedän tehneeni oikean päätöksen; lähteä kohti tuntematonta.