Haluan kertoa tästä tapaamisesta kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että haluan näyttää erilaisen tavan elää. Ja toinen on se, että onhan tämä jotain niin hämmästyttävää, että ei tällaista joka päivä näe ja koe. Haluan siis kertoa siitä. En juoruillakseni, vaan koska ajattelen, että voimme aidosti oppia tällaisista kohtaamisista ja avartaa maailmankuvaamme.
Tässä artikkelissa en tule paljastamaan hänen henkilöllisyyttään, enkä sitä, missä hänet kohtasin. Kerron kohtaamisestani vain omasta näkökulmastani ja omaa pohdintaani aiheesta yleisesti.
Aihe on hurjan mielenkiintoinen, joten jatka lukemista.
Mutta ennen kuin menen itse asiaan, on syytä tarkastella sanaa hippi.
Wikipedia tietää kertoa, että hipillä viitataan ihmisiin, jotka on samaistettavissa ulkonäkönsä, musiikkimakunsa, aatteidensa ja elämäntapansa puolesta 1960-luvun hippeihin.
1960-luvun hippiliike vastusti sotaa ja kapinoi keskiluokkaisia ja konservatiivisia arvoja vastaan. Arvoina olivat rauhanaate, suvaitsevaisuus, tajunnanlaajentaminen huumeilla ja vapaa rakkaus, jossa vastustettiin tiukkaa seksuaalinormistoa. Näin siis Wikipedia, johon lähteenä pitää suhtautua kriittisesti.
Vieläkin
mielenkiintoisemmin hipeistä kertoo Janne Poikolainen pro gradu-tutkielmassaan:
”Yhteiskunnasta eristäytyminen oli osa hippikulttuurin ideologiaa, jolla
varsinkin alkuaikoina oli hyvin tunnusomaista vallitsevan
yhteiskuntajärjestyksen vastustaminen.
Hipit vierastivat kulutustuotteiden tulvaa ja rahan kasvavaa arvoa, työntekoa sekä kaikkea sitä sovinnaisuutta ja byrokratiaa, mitä keskiluokkainen yhteiskunta heidän silmissään edusti. Heille tämä elämäntapa merkitsi emotionaalisen tyhjyyden tunnetta.
Beatnikit olivat reagoineet samoihin tuntemuksiin yksinkertaisesti vetäytymällä yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta hipit halusivat eristäytymisen ohella taistella tätä tyhjyyttä vastaan. Tavoitteena heillä oli luoda negatiivisesta maailmasta positiivinen kuva ja tehdä myös muut ihmiset tietoiseksi tästä mahdollisuudesta. Samalla hipit halusivat yhteisöllisyyden kautta nostaa yksilön arvon uudelle tasolle ja löytää kadoksissa olevan ”alkuperäisen ihmisen”.”
Mielestäni tämä
on valtavan mielenkiintoista tietoa hipeistä ja heidän ajatusmaailmastaan.
Ja nyt itse asiaan.
Kohtaaminen erakkohipin kanssa
Tämä ikimuistoinen kohtaaminen tapahtui jossain päin Teneriffan kaunista saarta. Oli kaunis, aurinkoinen päivä. Menimme haikkaamaan ystäväporukalla. Vaellusreitti kulki pitkin kiemurtelevaa polkua. Olimme kulkeneet hyvän aikaa, kun yhtäkkiä näin metsän siimeksessä rauniotalon, joka oli lähes huomaamaton kaiken kasvillisuuden keskellä.
Teneriffalla on tällaisia ränsistyneitä, hylättyjä rakennuksia. Paljon vai vähän, sitä en osaa sanoa. Ne ovat kuitenkin yleensä vanhoja, mutta sitten on myös uusia rakennuksen alkuja, joiden rakentaminen on jäänyt kesken esim. vuoden 2008 talouskriisin seurauksena.
Katselin ihmeissäni hylättyä taloa. Ystäväni alkoi kertoa, miten vuosia sitten tässä talossa oli asunut eräs mies ja olivat käyneetkin hänen luona vierailulla. Kuuntelin kiehtovaa tarinaa.
Ja sitten tapahtui jotain uskomatona. Yhtäkkiä tämä vanha mies ilmestyi kasvillisuuden keskeltä nenämme eteen!
Miehellä oli pitkät harmaat hiukset ja parta.
Ystäväni kysyi, muistiko tämä häntä. Sattuipa niin, että ystäväni kyllä muisti miehen!
Erakko pudisti pää. ”En muista”
Sitten hän kysyi ystävältäni: ”Miten pitkä aika siitä on?”
Ystäväni vastauksen jälkeen miehellä syttyi lamppu: ”Ahaa, nyt tiedän ainakin, mikä ajanjakso on kyseessä.”
Siitä oli aikaa jo useampi vuosi.
Mies innostui: ”Tulkaa peremmälle!”
Katsoimme kaikki toisiamme, sillä tiesimme meillä vielä olevan vaellusmatkaa jäljellä vaikka kuinka. Päätimme kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja astuimme hänen salaiseen puutarhaansa, joka ulkopuoliselle näytti olevan vain osa metsää.
Edes talorauniota ei kasvillisuuden seasta erota kuin kaikista tarkkasilmäisimmät retkeilijät. Niin hyvin se on sulautunut ympäristöönsä. On kuin se olisi tullut osaksi luontoa ja luonto osaksi sitä.
Huomasin puutarhassa letkun, josta vesipisarat tippuivat maahan yksi kerrallaan. Miehellä oli siis ainakin vesipiste. Puutarha oli täynnä hedelmäpuita. Mies ohjasi meidät niiden alle puutarhan keskelle, jossa oli isoja kiviä. Yksi kivistä toimitti pöydän virkaa ja muut kivet olivat tuoleina sen ympärillä.
Istuimme kivien päälle. Ei mennyt aikaakaan, kun erakko iski kivipöytään lasit ja me aloimme ihmetellä, mitä nyt tapahtuu. Sanoimme, että eihän meitä varten tarvitse mitään.
Mutta oli liian myöhäistä. Tuli oli jo laitettu kamiinaan ja mies alkoi valmistaa kahvia. Ajattelimme, että ehkäpä voimme sen verran pitää taukoa.
Ei mennytkään mahdottoman pitkään, kun hän jo tarjoili meille kahvia. Sen lisäksi hän oli tehnyt meille syömistä oman reseptinsä mukaan. Se oli sellaista makeaa jauhosekoitusta, jollaista en ollut eläissäni maistellut. Yllättävän hyvää kuitenkin.
Mistä sitten keskustelimme erakkohipin kanssa?
No, tietenkin hänen
puutarhastaan ja Teneriffan luonnosta. Muutama retkeilijä kulki ohi ja
huomatessaan meidät istumassa piirissä kuin intiaanit, oli heidän ilmeensä
näkemisen arvoinen.
Ja niin oli varmasti myös minun.
Erakkohippi pysyi mysteerinä. Itsestään hän ei liiemmin kertonut. Ainoastaan sen, että asettui tähän paikkaan 14 vuotta sitten. Talo oli ollut raunioina ja vuosien saatossa hän oli kunnostanut siitä itselleen kodin.
Hän ei kertonut miksi oli päätynyt erakoksi, enkä sitä halunnut häneltä kysyä. Kuuntelin vain tarkkaavaisena. Huomasin hänellä olevan tabletti(!) ja suklaata(!!), joten täysin eristyksissä yhteiskunnasta hän ei ole.
Sitten meidän oli jatkettava matkaa. Kirjoitin vieraskirjaan kiitokset vieraanvaraisuudesta ja palasimme vaellusreitille.
Tätä tapaamista en tule unohtamaan. Eikä ystävänikään, joka nappasi puutarhasta muistoksi kukan ja sitten kun sitä nuuskuteltiin, terälehti sujahti nenään äänekkään törähdyksen saattelemana. Aloimme kaikki naureskella. Mitähän siihen kahviin oli laitettu? ;)
Ja heti sen jälkeen toinen ystävä liukastui alamäessä. Tässä vaiheessa ulvoimme naurusta vedet silmissä. Meni hetki, ennen kuin pystyimme taas jatkamaan matkaa. Tämä haikki oli ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista.
Pohdintoja luonnon keskellä asumisesta
Mietin erakkohippiä vielä tuon päivän jälkeen. Minusta ajatus luonnon keskellä asumisesta eristyksissä muusta maailmasta tuntuu kiehtovalta. Pohdin usein, miten ihanaa ja samalla haastavaa se voisi olla. Mikä sai hänet silloin 14 vuotta sitten vetäytymään luontoon?
Halusiko hän asua yksin?
Halusiko hän kokea enemmän luontoyhteyttä?
Halusiko hän elää yksinkertaisempaa elämää?
Kokiko hän jonkinlaista tyhjyyttä tai sitä, ettei sopinut joukkoon?
Vai tapahtuiko se kenties olosuhteiden pakosta?
Näihin kysymyksiin emme varmaan saa vastausta koskaan.
On kuitenkin erittäin mielenkiintoista tietää, että tällainen elämäntapa on mahdollista. Itse olen alkanut haaveilla muutosta maalle. Asun nyt eräässä kylässä kerrostaloasunnossa, mutta jossain vaiheessa haluan vaihtaa maisemaa ja asua maaseudulla.
Koko ajan mietin myös vaihtoehtoja pois oravanpyörästä hyppäämiseen. Olen siinä mielessä onnekas, että saan tehdä sitä, mistä tykkään, ainakin tällä hetkellä. Kun katson kokonaiskuvaa eli maailman tilannetta, olen hyvin huolissani. En pidä suunnasta, johon maailma on menossa, mutta se lienee toisen postauksen aihe.
Hippikulttuuri itsessään näyttäisi voivan hyvin Teneriffalla. Täällä on minun käsitykseni mukaan paljon hippejä, jotka ainakin jossain määrin elävät yhteiskunnan ulkopuolella.
Olen myös miettinyt, missä menee hippiyden ja kodittoman raja, vai voiko se olla sama asia (ainakin joissakin tapauksissa)?
Minun näkemykseni mukaan hippiys on enemmän elämäntapa ja aate, jossa on mukana positiivisuutta ja luontoyhteyttä, kun taas kodittomalle se on enemmänkin pakon sanelemaa.
Tuleeko sinulle mieleen jotain yllättävää kohtaamista? Olisi mielenkiintoista kuulla (lukea).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)