SUOMEN MATKA – KOHTAAMISIA JA SURU-UUTISIA

Hiljattain palasin Suomesta Teneriffalle. Matkalle lähtiessäni minulla oli monia suunnitelmia ja odotuksia, mutta lopulta kaikki ei mennyt aivan niin kuin olin kuvitellut. 

Matkan aikana tapahtui odottamattomia asioita, jotka saivat minut pohtimaan elämää ja sen käänteitä.

Matkani alkoi kahden yön pysähdyksellä Málagassa, mistä jatkoin Helsinkiin yölennon kyydissä. Saavuin Suomeen aikaisin aamulla, noin klo 3, ja päätin jäädä kentälle hetkeksi. 

Päivä Helsingissä

Ajattelin, etten varaa tapaamisia tuolle päivälle. Kuitenkin kohtalo puuttui peliin, kun eräs LinkedIn-tuttavani tarjoutui hakemaan minut lentokentältä aikaisin aamulla. 

Päivä Helsingissä osoittautui odottamattoman mielenkiintoiseksi ja yllätykselliseksi.

Kun tuttavani jätti minut hotelliini, toinen LinkedIn-tuttuni ilmoitti saapuvansa paikalle lenkiltä puolisonsa kanssa. Yhdessä suuntasimme Fazer-kahvilaan, kävimme Ravintola Teatterissa ja nautimme herkullisia baklava-leivoksia ja jäätelöä.

Helsingin hintataso yllätti minut! Hinnat olivat korkeita, kuten esimerkiksi 6,50 euron pullo kuplavettä ja 4 euron kuppi teetä. Hotelliyöstä maksoin lähes 120 euroa, vaikka se ei edes sisältänyt saunaa. Onneksi aamupala sisältyi hintaan.

Suihkun jälkeen ja muutaman puhelun soitettuani olin valmis kääriytymään hotellihuoneen pehmeisiin lakanoihin ja antautumaan unien vietäväksi. Vaikka kello oli vasta 19, olin äärimmäisen väsynyt matkan rasituksesta.

Lisää tapaamisia

Seuraavana päivänä tapasin lisää LinkedIn-verkostoni ihmisiä. Kävimme tutustumassa Ateneumin taidemuseoon, joka sattui olemaan juuri sinä päivänä ilmainen. 

Tämä oli todellinen onnenpotku, ja näimme upeita näyttelyitä, mukaan lukien Albert Edelfeltin teoksia.

Matkani aikana minulla oli myös asiakastapaaminen lounaan merkeissä. Olen kiitollinen siitä, että minulla on töitä ja aikaa jää myös käsikirjoitusprojektieni toteuttamiselle.

Hain matkalaukkuni hotellista ja tapasin vielä yhden LinkedIn-tuttavani ennen kuin hyppäsin junaan. 

Lappeenrannassa tein pysähdyksen, jossa tapasin ensimmäistä kertaa henkilön, jonka olin alun perin tavannut LinkedInissä. 

Olimme olleet yhteydessä jo pari vuotta ja vaihtaneet ajatuksia usein, joskus jopa päivittäin.

Ystäväni näytti minulle Lappeenrantaa autolla, ja sen jälkeen menimme nauttimaan iltapalasta Teerenpeli-nimiseen ravintolaan. 

Tästä oli hyvä jatkaa parin tunnin kuluttua Joensuuhun, josta matkani jatkui kotipaikkaani maaseudulle veljeni kyydissä.

Töitä ja lomailua Pohjois-Karjalassa 

Kotiinpaluuni vanhempieni luokse oli mukavaa vaihtelua. Työskentelin ja aloin toteuttaa suunnitelmiani. Eräänä iltana näimme pöllön istumassa katolla, tai oikeastaan antennin päällä.

Kuinka nopeasti elämä voi muuttua... Ei mennyt kuin kolme päivää pöllön näkemisestä, kun saimme suru-uutisen. Eräs sukulaisemme oli poistunut keskuudestamme, ja se oli shokki meille kaikille.

Suru-uutinen varjosti loppuaikaani Suomessa, ja kyyneleiltä ei voitu välttyä. Vaikka uskon vahvasti siihen, että sielumme valitsee omat kokemuksensa maan päällä, kuolema järkyttää aina. Erityisesti, jos kyseessä on nuorempi ihminen.

Kuitenkin elämä jatkuu, ja sen pitää jatkua. Uskon myös, että sielu on kuolematon ja siten matka jatkuu, kenties jossain toisessa muodossa tai uudessa elämässä. 

Näin sukulaisiani ja ystäviäni. Tein 2,5 tunnin vaellusretken erään saksalaisen kanssa, kuuntelin hänen kiehtovia seikkailukertomuksiaan ja kuinka hän kirjoitti niistä artikkeleita eri lehtiin.

Osallistuin myös erääseen tapahtumaan, jossa sain nauttia upeasta teatteriesityksestä. Eräänä päivänä tein jopa matkan toiselle paikkakunnalle, missä tapasin suomalaisen ystäväni ja hänen perheensä, jotka asuvat Teneriffalla. Matkan varrella kävin kaupassa, josta ostin itselleni lahjan: sininen Iittalan Taika-muki. 

Olen aina ihaillut suomalaista designia ja erityisesti nämä Taika-mukit ovat minusta kauniita. Nautin suuresti lämpimistä rooibos-juomista ja nyt voin juoda niitä kauniista mukista. 

Suomen matkani päättyi viikon lomaan, kun otin taukoa kaikista työkuvioista. Kuinka käytin tuon ajan? Ihan vain oleilemalla ja lukemalla. Kävin myös sienessä.

Vaikka matkaani varjosti suru-uutinen ja olisin halunnut osallistunut hautajaisiin, minun oli kuitenkin palattava takaisin. Olihan minulla jo paluuliput.

Matkani suuntautui jälleen Joensuun kautta Helsinki-Vantaan lentokentälle ja sieltä edelleen Tukholmaan, jossa vietin yön ennen aamulentoa Málagaan. Iltapäivällä lensin Málagasta Teneriffan pohjoiskentälle.

Alun perin mieheni oli luvannut hakea minut lentokentältä, mutta hänelle tuli yllättävä työeste. Päädyin siis ottamaan bussin etelään, josta mieheni pystyi lopulta minut hakemaan.

Teneriffalle palattuani minua odotti vielä muutaman päivän rooli koiranhoitajana, kun menin ystäväni luokse hoitamaan heidän lemmikkejään.

Nyt olen takaisin omalla asunnollani, mutta en kovin pitkään. Kerron seuraavassa postauksessa lisää.

Onko sinulla ollut vastaavia odottamattomia kokemuksia matkoilla? Miten olet käsitellyt niitä ja mitä olet niistä oppinut?

MATKA MÁLAGAAN

Tiesitkö, että Teneriffalta pääsee kätevästi Málagaan ja toisinpäin? Ja Málagasta puolestaan Suomeen? No, nyt tiedät. Minä en tätä tiennyt – tai ollut edes ajatellut aikaisemmin. 

Olin aina tehnyt matkani ikään kuin maratoneina, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin yötä paikan päällä matkustusmielessä eikä vain lyhyellä ohikulkumatkalla.

Päätin viipyä Mágalassa pari yötä ennen matkaa Suomeen. Jos lyhyt matkakertomus ja kurkistus matkaani kiinnostavat, jatka lukemista!

Matkasuunnitelmani oli suunnata Málagaan tutustuakseni tähän Málagan maakunnan pääkaupunkiin, jossa asukkaita on 570 000. Toiveenani oli saada myös mieheni mukaan reissulle.

Sitä silmällä pitäen etsin meille majoituksen. Se oli työn ja tuskan takana, sillä hinnat olivat pilvissä. Minun piti myös varautua mahdollisuuteen, että mies ei lopulta pääsisikään mukaan matkalle.

Eikä hän lopulta päässytkään. 

Onneksi hän kuitenkin loi meille mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa, vaikka hänen ”heimonsa” olikin vielä luolaretkellä.

Kun matkapäivä viimein koitti, suunnittelin lähteväni liikkeelle hyvissä ajoin, ettei tulisi kiire. Pyysinkin hänet viemään minut Los Christianosiin, josta matkaisin bussilla Teneriffan pohjoiskentälle.

Yllätyin suuresti, kun hän käänsikin auton nokan kohti pohjoista. Minulle nousi ehkä muutama kyynel silmänurkkaan. Liikutuin.

Olimme useita tunteja etuajassa ennen lentoani, joka lähtisi vasta iltapäivällä. Niinpä soitimme yhteiselle ystävällemme, joka asuu lähistöllä, ja päätimme käydä yhdessä syömässä ja höpöttelemässä. 

Mieheni siis huolehti paitsi kyydistä, myös siitä, ettei minun tarvitsisi tylsistyä yksin lentoasemalla.

Lopulta hän saattoi minut kentälle. Jouduimme hyvästelemään toisemme nopeasti, koska muuten hän saisi kalliin parkkimaksun.

”Me tengo que ir o me cobran por besar.”  Suomeksi: ”Minun täytyy lähteä, tai minua veloitetaan suutelusta.”

Tällaisilla sutkautuksillaan hän saa minut aina nauramaan. 

Teneriffalta Málagaan

Matkani alkoi. Yksin.

Lento Teneriffalta Málagaan sujui hyvin.

Málagan lentokentältä pääsin näppärästi kaupungin keskustaan bussilla, jonka hinta oli 4 euroa.

Keskustasta nappasin taksin majapaikkaani. Hinta, noin 12 euroa, ei ollutkaan niin suuri kuin olin aluksi pelännyt.  

Majapaikkaani mentäessä mielessäni pyöri kaksi huolta: entä, jos siellä ei olisikaan ketään vastassa ja joutuisin kaivamaan avaimeni esiin jonkin pin-koodin avulla? Ja toisekseen 200 euron deposit-maksu mietitytti. Tämä siis majapaikan maksun päälle.

Onneksi kumpikaan peloistani ei käynyt toteen. Päinvastoin, paikan päällä minut otti vastaan ystävällinen mieshenkilö. Hän otti maksun huoneesta, mutta ei vaatinutkaan 200 euron deposit-maksua.

Huoneeni oli melko pieni, mutta viihtyisä. Se oli juuri sopiva pariskunnalle. Lisäksi koko talo oli todella tunnelmallinen. Nyt sain koko huoneen itselleni ja hintakin oli juuri sopiva yksinmatkustajalle.

Yön nukuin hyvin, enkä aamullakaan pitänyt kiirettä heräämisen suhteen.

Málagan keskustaan suuntasinkin noin puolen päivän kieppeillä klo 12 maissa.

Pääsin bussilla, sillä majapaikasta oli joku vartin kävelymatka bussipysäkille. 

Päivä Málagassa

Olin vihdoin Málagassa. Mainitsinko jo, että olin yksin? Ensimmäiseksi suuntasin aamupalalle ja paikaksi valikoi sattumalta Café Madrid. Siellä söin leipäpalan ja join kofeeinittoman kahvin.

Huomasin, että kaupungissa oli fiesta.

Siksi majoituspaikkaa oli niin hankala löytää – sen lisäksi, että elokuu on espanjalaisten suosituin lomakuukausi. Ei ihme, että hinnat olivat pilvissä!

Andalusialaisissa asuissaan upeat naiset kulkivat kaupungin kaduilla.

Kiertelin, kävin näköalatasanteilla ja tutustuin muslimipalatsiin.

Kierrellessäni kävin syömässä, ja otin mukaan loput ruoasta. Tuossa ruokapaikassa sain yllättävän kohteliaisuuden. Eräs mies hymyili iloisesti ja sanoi: ”You are beautiful”.

Vaihdoin muutaman sanan hänen kanssaan, mutta huomasin, ettei hän onneksi yrittänyt mitään. Se oli vain kohteliaisuus ja sitten hän olikin yhtäkkiä poissa.

Ja uskokaa tai älkää, mutta siinä se päivä sitten menikin.

En ehtinyt mennä rannalle, kuten olin alun pitäen ajatellut.

Tai sinne kasvitieteelliseen puutarhaan.

Ehdin kierrellä vain keskustassa, pyöriä hieman juhlahumussa ja hupsista, päivä olikin jo siinä.

Päivän aikana minulle kertyi 22 000 askelta, mikä vastaa noin 15 kilometriä (laskin ChatGPT:n avulla).

Palatakseni majapaikkaan, päätin taas hypätä taksiin.

Tällä kertaa taksin saaminen tuntui vaikeammalta kuin aiemmin.

Meni ehkä 10–15 minuuttia ennen kuin yksi taksi vihdoin pysähtyi ja otti minut kyytiin samalla, kun huokaisin helpotuksesta.

Tämä taksinkuljettaja innostui seurastani ja kysyi minua jopa Málagan yöjuhliin mukaan. Hän kertoili hieman elämästään ja kuinka häneltä löytyy talo uima-altaan kera.

Lopuksi hän antoi minulle käyntikorttinsa ja kertoi, ettei yleensä anna tätä kovin monelle.

Oliko se imartelevaa? Kyllä.

Kiinnostuinko hänestä? En.

Minuun ei tee vaikutusta omaisuudella kehuskelu, vaikka iloitsen, että toinen on ulkoisesti menestynyt hyvin.

Illalla soittelin oman mieheni kanssa. Hän ihmetteli, että kun päästää minut yksin reissuun, niin saan iskuyrityksiä.

Noh, ehkä hän seuraavalla kerralla voisi tulla mukaani, niin en saisi iskuyrityksiä muilta miehiltä. ;)

Málagan sää elokuussa

Ai niin, ja millainen olikaan sää elokuussa Málagassa reissuni aikaan eli 13.–15.8.?

Ei ollut ollenkaan kuuma. En tiedä olenko jo tottunut kuumaan säähän, mutta Teneriffallahan oli kovat helteet, kun sieltä läksin. Málagassa ei ollut ollenkaan tällaista tukahduttavaa kuumuutta, enkä kertaakaan edes katsonut lämpötilaa. 

Näin jälkikäteen tarkastettuna lämpötila oli Málagassa kuumimmillaan +30 astetta, +31 ja +32 matkustuspäivinäni. 

Minulla oli lyhythihainen paita ja mustat sortsit. Pidin tietenkin huolta riittävästä vedenjuonnista, syömisistä ja vitamiineista. Käytän luonnonmukaisia lisäravinteita. 

Tykkäsin Málagasta ja menisin sinne mielelläni uudestaankin reissuun. 

Tiistai-iltana olikin sitten matkustuspäivä Suomeen, joten en enää osannut oikein nauttia Málagasta, vaan suuntasin suoraan lentokentälle.

Suomen matka onkin sitten seuraavan postauksen aiheeni. Tätä kirjoitan Suomesta käsin ja matkani täällä on jo puolessa välin.

Onko Málaga sinulle tuttu?

 

ROMANTTINEN LUOLARETKI – TAI SITTEN EI

Kun mieheni ehdotti, että nyt mennään retkelle luolaan, olin heti mukana. Paitsi, että kyseessä ei ollutkaan mikään kahdenkeskinen reissu – loppujen lopuksi meitä oli kaikkinensa lähes kymmenen henkeä.

Idea oli miehen, mutta syy oli yksinkertaisesti se, että meidän piti lähteä ”evakkoon”. Ei niiden tulipalojen vuoksi, vaan koska huvila vuokrattiin muutamaksi päiväksi.

Eri vaihtoehtoja pohdittiin vuoristoretkeilystä rannalla nukkumiseen. Se ei varsinaisesti ole sallittua… mutta Teneriffalla on tälläkin hetkellä niin sanottuja hippiyhteiskuntia. Eli ihmisiä elää rannoilla ja luolissa.

Minäkin tunnen yhden henkilön, joka turhautui tähän eloon lopulta niin paljon, että päätyi asumaan eräälle rannalle kesäkuun lopussa. Ja sillä tiellä hän on edelleen.

Ei siis ihme, että minäkin halusin kokea tämän seikkailun.

Olin viettänyt tällä ihanalla maatilahuvilalla reilun viikon, enkä olisi voinut jäädä sinne kuitenkaan. Olisin tietenkin voinut mennä omaan kämppääni… Mutta halusin vielä kokea luolaretken. Sen lisäksi, että olin nyt kokeillut viikon yhteiseloa miehen kanssa.

Huvilalla minä sain ruhtinaallista kohtelua. Muutenkin olin saanut nauttia sellaisesta elintasosta, johon en ole normaalisti tottunut. Sain asua luonnon keskellä ja tulla valmiiseen pöytään. Hienosti oli huomioitu myös se, että olen kasvissyöjä.

Málagan ja Suomen matkani lähestyi uhkaavasti, joten lopulta olin luolaretkellä mukana vain yhden yön eli 10.–11.8.

Aamupäivä meni jotenkin tosi nopeasti ja hitaasti samaan aikaan. Fiilis oli jännittynyt ja odottava. Vapaaehtoistyöntekijät valmistivat ruokaa heti aamusta iltapalaksi. Minä pakkasin omat kimpsuni ja kampsuni, jotka kannettiin puolestani autolle.

Olin huolissani tietokoneesta. Eihän sitä voisi rannalle viedä. Lopulta sille järjestyi turvallinen säilytyspaikka.

Retkelle olivat lähdössä minun ja mieheni lisäksi myös paikan vapaaehtoistyöntekijöitä. Siis he, ketkä halusivat. Muutama halusi jäädä mukavuuksien äärelle ja hoitaa tilan eläimiä, joten he majoittuivat matkailuvaunuissa.

Me retkelle lähtijät menimme ravintolaan, jossa söimme todella hyvin. Sen jälkeen hajaannuimme. Porukka suuntasi retkelleen, mutta minä ja mies jäimme vielä huvilalle odottamaan tulijoita. Lopulta he tulivatkin ja me pääsimme lähtemään. Teimme pysähdyksen ruokakaupassa ja ostimme lisää ruokaa koko poppoolle.

Luolaretki

En paljasta tarkkaa paikkaa, missä olimme. Sen verran voin mainita, että se oli erittäin hankalapääsyinen. Tie oli aivan kuopilla, maisema oli karua, sellaista aavikkomaista. 

En myöskään ilahtunut tuulivoimaloiden läheisyydestä. Olivathan ne vaikuttavan näköisiä, mutta olin samalla tuskallisen tietoinen, että niiden lähelle ei kannata jäädä pidemmäksi aikaa. Ne ovat terveydelle haitallisia.

Mutta ajattelin, että jospa yksi yö ei suuremmin vaikuta terveyteeni. Ja toisaalta toivoin, että luolalla on eristäviä vaikutuksia.

Kun vaikeakulkuinen tie, jossa ei luonnollisesti ollut opasteita, oli selätetty, piti vielä kävellä. Onneksi ei kuitenkaan pitkään, kun olimme jo paikan päällä.

Ihastelin luolaa aivan meren äärellä. Olot olivat todella alkeelliset ja tajusimme, että emme olleet varautuneet riittävällä valaistuksella.

Ilta pimeni, mutta saimme valoa nuotion loimusta. Kyseessä oli paikka, joka on pelkkää kiveä – sieltä ei mikään tuli pääsisi etenemään mihinkään suuntaan.

Juttelimme pitkään ja katsoimme tähtiä. Näimme upeita tähdenlentoja, jotka luultavasti olivat satelliitteja. Ne olivat niin upeita, että oli vaikea uskoa niitä tosiksi.

Yksi retkeläisistä oli jättänyt kenkänsä kallionkielekkeelle. Eipä olisi voinut arvatakaan, miten aalto vei ne yllättäen. Yhden kengän hän onnistui saamaan takaisin, mutta toinen oli hävinnyt merelle.

Minä aloin mennä yöpuulle. Ensin makasin maassa mieheni vierellä, eikä ollut yhtään kylmä. Noina päivinä Teneriffaa piinasi calima, joka tuo hiekkapölyä Afrikasta asti. 

Kuuntelin muiden kertomuksia ja mieheni korvaan kuiskuttelua. Siinä hetkessä oli taikaa, kunnes lopulta nukahdimme. Luultavasti minä ensin ja mies sitten myöhemmin samaan aikaan muiden kanssa.

Aamulla heräsin rähjäisenä ja paikkoja koski. Maassa nukkuminen vain peite alla ei tehnyt hyvää kropalle. 

Tunsin myös tarvitsevani suihkua. Siinä kohdassa, jossa olimme, uiminen meressä ei olisi ollut turvallista, joten en edes harkinnut sitä.

Tunnustinkin, että voisin jo lähteä asunnolleni. Mielessäni oli pitkä lista asioita, jotka minun pitäisi hoitaa. Myös miehen oli lähdettävä huvilalle takaisin, sillä sieltä oli mennyt sähköt poikki ja vain hän saisi ne takaisin.

Niin sitten lähdimme. Emme meinanneet ensin löytää ulospääsyä, mutta pääsimme pois kyllä. Kävimme romanttisella aamupalalla kahvilassa, jossa yleensä käymme yhdessä. Otin reppuni ja pääsin asunnolleni. Totesin, että oma auto on melkoisen kätevä. 

En muuten usko, että olen ihan heti lähdössä uudelle luolaretkelle. Mietin myös surullisena niitä ihmisiä, jotka todella asuvat rannoilla ja luolissa. Mutta ehkäpä he ovat jollain tapaa onnellisempia?

 

P.S. Jos tykkäsit tästä jutusta, saattaisit tykätä myös tästä: Kohtaaminen erakkohipin kanssa.

TITAN-SUKELLUSVENEEN KOHTALO JÄRKYTTÄÄ

Otan harvoin kantaa yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai muihin ajankohtaisiin aiheisiin. Blogissani keskityn pääasiassa kertomaan oman elämän sattumuksista ja opeista, elämän matkasta. Pyrin pitämään blogini positiivisena, vaikka toki olen kertonut myös vastoinkäymisistä.

Nyt haluan puhua tästä Titan-sukellusveneestä, joka katosi kesäkuun lopulla ja löytyi sittemmin. Tarinalla oli ikävin mahdollinen loppu, sillä kaikki sukellusveneessä olleet viisi henkilöä menehtyivät.

He kuolivat matkalla katsomaan Titanicin hylkyä…

Vuonna 1912 Titanic upposi ja sen mukana myös aluksen suunnitellut Thomas Andrews.

111 vuotta Titanicin uppoamisen jälkeen sama tapahtuu OceanGate-sukellusveneelle. Sen mukana meni sen suunnittellut mies, Stockton Rush, OceanGate yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja.

Hänellä oli suuri unelma: mullistaa vedenalainen matkailu samalla tavalla kuin vaikkapa Elon Musk tekee avaaruusmatkailun kanssa.

Stockton Rushin vaimo on Wendy Rush, joka on Isidor ja Ida Strausin lapsenlapsenlapsentytär. Straussit olivat kaksi ensimmäisen luokan matkustajaa Titanicilla. He luopuivat paikoistaan pelastusveneissä ja kuolivat Titanicilla.

Niin Titanicia kuin sukellusvenettä yhdistävät kunnianhimo ja inhimillinen virhe.

Tämä kaikki pistää miettimään…

Oma henkilökohtainen kosketukseni Titanicin tarinaan

Haluan jakaa henkilökohtaisen kosketukseni Titanicin tarinaan. Olen aina ollut kiinnostunut Titanicin kohtalosta, ja ensimmäiset muistoni liittyvät siihen, kun luin siitä koulussa oppikirjasta. Kun Titanic tuli elokuvateattereihin, minun oli pakko mennä katsomaan se.

Katsoin elokuvan jopa kaksi kertaa teatterissa, ja myöhemmin olen nähnyt sen lukuisia kertoja. En yleensä katso samoja elokuvia montaa kertaa, mutta Titanic oli poikkeus. Nuorena tajusin jo, että elokuvassa käytettiin avustajina osittain nukkeja elävien ihmisten sijasta.  

Asuessani Zaragozassa lähellä sijaitsi Titanic-kahvila, jossa kävin useita kertoja. Zaragozassa tapahtui myös toinen merkittävä asia elämässäni: pääsin töihin maailmaa kiertävään Titanic-näyttelyyn.

Ihmeellistä, kuinka ”sattumalta” päädyinkään työskentelemään kyseisessä näyttelyssä! Olin lounastamassa silloisen mieheni ja hänen äitinsä kanssa, kun "sattumalta" silmiini osui lehti. Ja "sattumalta" bongasin uutisen, jossa kerrottiin Titanic-näyttelyn saapumisesta kaupunkiin.

Niinpä hain heti tähän maailmannäyttelyyn. Minut ohjattiin eteenpäin yritykseen, joka teki lopulliset valinnat ja suureksi yllätyksekseni minut valittiin Titanicin miehistöön! Kirjoitin kokemuksestani täällä, klik.

Mystisiä tapauksia Titanic-näyttelyssä

Titanic-näyttelyssä tapahtui mystisiä asioita. Se on ehdottomasti yksi ikimuistoistoisimmista töistäni ja minulla on siitä hyviä muistoja. Koin siellä ilmiöitä, joita voisi ehkä luokitella yliluonnollisiksi… tai vähintäänkin uskomattomiksi sattumiksi. Ja tiedämmehän me, ettei sattumia ole olemassa.

Näyttelyssä oli alkuperäisiä esineitä Titanicilta, mukaan lukien koru, joka inspiroi Titanic-elokuvan tekijöitä.

Minusta tuntui, kuin siellä olisi kummitellut. Vaikka en uskonut kummituksiin, enkä ollut silloin niin henkinen kuin nykyisin, tunsin selittämättömän läsnäolon siellä. Aivan kuin joku olisi seurannut... Ja kerran olin näkeväni sivusilmällä tumman hahmon, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Muutaman kerran sähköt katosivat selittämättömästi. No, tämä voi tapahtua missä ja milloin vain, eikö niin? Ei siis mitään uutta auringon alla, eikä tämä myöskään ollut ensimmäinen työpaikkani, jossa sähköt menivät yllättäen.

Myös asiakkaat saivat aitoa Titanic-kokemusta, kun kierrellessään näyttelyä kaikki pimeni. Voin vain kuvitella, millainen tunnelma siellä silloin vallitsi.

Mutta yksi tapaus hämmentää minua edelleen. Meillä oli vitriinissä valkoinen yöpuku, jota valaisi valkoinen lamppu. Kerran tuo lamppu ”sekosi” ja alkoi vilkkua eri väreissä kuin discossa konsanaan.

Lopuksi

Titanicin ja Titanin ympärillä on salamyhkäisyyden verho. Viiden henkilön kuolema on erityisen valitettavaa. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että meidän sielumme päättävät oman kohtalonsa etukäteen. Se on jotenkin lohdullinen ajatus. 

Haluan vielä suositella dokumenttisarjaa, jossa meksikolainen Alan Por el Mundo kertoi omasta kokemuksestaan OceanGate-sukellusveneretkestään. 

Kyseessä on sama Titan-sukellusvene, mikä tekee tästä dokumenttisarjasta erityisen arvokkaan ja mielenkiintoisen.

1. Alan por el mundo Titanic 1/4

2. Alan por el mundo Titanic 2/4

3. Alan por el mundo Titanic 3/4

4. Alan por el mundo Titanic 4/4

Mitä ajatuksia sinulle herää tästä kaikesta?