sunnuntai 18. syyskuuta 2022

ONKO MIEHEN ULKONÄÖLLÄ MERKITYSTÄ?

Jäin pohtimaan ensimmäisiä Tinder-treffejäni. Olinko liian jyrkkä, kun tuomitsin heti ensitapaamisella? Eihän sitä heti voi tietää, tuleeko tästä mitään vai voiko?

Viime postauksessa kerroin elämäni ensimmäisistä Tinder-treffeistä. Ne eivät menneet aivan nappiin, vaikka yritin mennä avoimin mielin ja olla odottamatta mitään. 

Olin aikaisemmin tosiaan viestitellyt kyseisen miehen kanssa ja mielestäni koin meidän olevan samalla aaltopituudella. Kuitenkin ensitapaamisella minulle tuli heti ”ei”-tunne.

Luulen, että se johtui pituudesta. Toisaalta hänen ulkonäkönsäkään ei minua oikein sytyttänyt ja livekohtaamisessa se vahvistui. Enkä nyt sano, että mies olisi ollut jotenkin ällöruma, epähygieeninen tms. Hän ei vain kolahtanut. Olin kai vain toivonut, että samanlainen elämänkatsomus riittäisi yhdistämään meidät.

Toisaalta uskon vahvasti myös intuitioon. Jostain syystähän minulle tuli heti se tunne, että ei. Jostainhan se kumpuaa. Voin järjellä analysoida, että ehkä joo hänen ulkonäkönsä ei ollut ihan odotusteni mukainen. 

Mutta sitten on vielä energiataso, joka on tietenkin se kaikista tärkein. Energiatasolla energiamme kohtaavat. Siksi jotkut ihmiset kolahtavat heti, kun taas toisten kanssa voi olla pientä kitkaa.

Tiedän, että on olemassa rakkaustarinoita, joissa on ihastuttu/rakastuttu ensisilmäyksellä. Onko kyseessä se, että on katsottu ulkonäköä ja ihastuttu/rakastuttu siihen? Vai onko kyseessä kohtaaminen, jossa molempien energiat kipinöivät? Eli on ollut niin sanotusti sitä kemiaa.

Tuolla on monta tarinaa siitä, miten toiseen ihastutaan ulkokuoren ja/tai korkean aseman perusteella. Tämä yhteiskuntakin on ikään kuin rakennettu siten, että ulkoisia seikkoja (ulkonäkö, työ, raha) tuijotetaan monessa kohtaam

Jos päätyy tällaisten valintakriteerien perusteella valitsemaan kumppaninsa, silloinhan on todellista arpapeliä, osuuko lopulta se sisin omiin arvoihin ja ajatusmaailmoihin!

Olenko liian vaativa?

Ennen näitä treffejä en ollut tiedostanut, että minulla olisi jotain ulkonäkövaatimuksia miehelle. Listallani olevat ominaisuudet olivat enemmänkin henkisiä.  

Ulkonäkökysymyksen kuittasin niin, että tulevan mieheni on komea sisäisesti ja ulkoisesti. Komealla en tosiaan tarkoita sliipattua ulkonäköä tai lihaksikasta kroppaa, vaan että hänessä olisi ”sitä jotain”.

Nyt pohdin, voiko rakastua mieheen, jos tämä ei fyysisesti ole ihan sitä, mitä haluaisi, mutta kaikki muu kolahtaa? Voiko kemiaa olla, vaikka miehen ulkonäkö ei ihan vastaisi omia odotuksia? Onko mahdollista konnektoitua henkisesti toisen kanssa niin, että ulkonäöstä tulee toissijainen seikka, jopa merkityksetön asia?

Kauneus on katsojan silmissä

Kun mietin omia aikaisempia suhteitani, olen hyvin pitkälti ihastunut ensin toisen ulkonäköön. Tutustuessa Suomessa espanjalaiseen poikaystävääni v. 2005 olin heti ensisilmäyksellä aivan myyty hänen eksoottisesta ulkonäöstään.

Monet sanoivat hänen muistuttavan nuorta George Clooneyta. Kuitenkin hänen luonteensa teki minun suuren vaikutuksen. Sen takia olimmekin yhdessä niin pitkään. Kunnes lopulta vain kasvoimme erillemme.

Kaikki exäni ovat olleet pitkiä ja mielestäni myös komeita. Eli heidän ulkonäössään on ollut jotain vangitsevaa. Viimeisin exäni oli 181 cm.

Tässäkin on syytä muistaa, että kauneus on katsojan silmissä. Me ihmiset olemme niin erilaisia ja näemme asiat niin eri tavoilla.

En myöskään sano, että itsekään olisin mitenkään täydellinen. Täydellistä ei olekaan! On vain toisilleen sopivia ihmisiä. 

Pyrin toki pitämään itsestäni huolta ja elämään mahdollisimman terveellisesti. En polta, käytä huumeita ja alkoholiakin käytän minimaalisesti. 

En mielestäni pyydä mitään, mitä en itse pysty tarjoamaan. Mielestäni kaikista tärkein kriteeri miehessä on henkisyys eli hän ymmärtää, että maailmassa on meitä korkeampi voima, Jumala. Meidän arvomme ja maailmankatsomus kohtaavat. Hänellä on älykkyyttä ja huumorintajua. Haluan, että hän saa minut nauramaan ja meillä on hauskaa.  

Lopuksi

Tämä ulkonäköasia alkoi vaivata minua suuresti. Se tuntuu jotenkin niin pinnalliselta asialta. Aivan, kuten myös suuri ikäero. 

Enkä minä halua olla pinnallinen. Jos reagoin näin, on minun varmasti syytä mennä peilin eteen ja tarkastella näitä tunteita lähemmin. Mietin, onko tässä minulle jokin iso opetus.

Mitä, jos kohtaan miehen, joka kolahtaa 100  % henkisesti, mutta ulkonäkö ei ole ihan sitä, mitä toivoisi? Toisaalta tarvitaan myös jonkinlaista fyysistäkin vetovoimaa, koska sittenhän homma jäisi ystävyyden tasolle, eikö? Vai voisiko sittenkin rakastua ja alkaa nähdä toisen ihan ihmisenä, ilman fyysistä ulkokuorta?

post signature

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

ENSIMMÄISTÄ KERTAA TINDER-TREFFEILLÄ

Edellisessä postauksessani paljastin, että minulla on käytössä Tinder. Ajattelin, että voin avata tämän oven ja jättää sen ikään kuin auki. Antaa tsäänsille mahdollisuus. 

Itse asiassa eräs ystäväni suositteli tätä applikaatiota minulle. Tiedän myös henkilökohtaisesti yhden pariskunnan, joka syntyi kiitos Tinderin. Ei siis ihme, että olin kaikin tavoin utelias Tinderin suhteen.

Lauantaina olin sitten ensimmäistä kertaa Tinder-treffeillä. Suostuin tapaamiseen, koska viestitellessä huomasimme meillä olevan todella paljon yhteistä. Se oli tietenkin todella kiinnostavaa ja hauskaa.

Mies ei myöskään näyttänyt kuvissa hullummalta. Joskaan hän ei myöskään sytyttänyt minua. Muuten hän tuntui kolahtavan monien minulla olevien kriteereiden osalta. Hänen ammattinsa ei ollut ihan se, mitä olisin odottanut. Minä toivon yrittäjähenkistä miestä, mutta hän on ns. valtion virkamiehiä (funcionario). 

Ajattelin kuitenkin, että voin tässä kohtaa joustaa, jos mies muuten kolahtaa. En liioin tiennyt muutamasta minulle tärkeästä asiasta, jotka olisi kuitenkin parempi keskustella kasvotusten kuin kysyä viestitse.

Joku saattaisi ajatella minun olevan todella… hmm, pikkumainen, kun kirjoitan ylös, mitä mieheltä haluan. Minullahan on ihan lista, jonne olen kuvaillut unelmieni miehen. Haluan kuitenkin sanoa, että se on ihan ensimmäinen steppi: pitää tietää, mitä haluaa.

Minulla on takana kolme suhdetta. En enää suostu olemaan ihan kenen kanssa tahansa millään asteella. En todellakaan. Ennemmin olen vaikka yksin, kuin epätoivosta vain siksi, että voisin olla jonkun kanssa. EI. Se ei olisi reilua toista osapuoltakaan kohtaan.

Olen kuitenkin ehdottoman tyytyväinen jokaiseen aikaisempaan suhteeseeni. Ne kaikki opettivat minulle jotain arvokasta. Niiden ansiosta minusta on tullut se henkilö, joka olen tänään.

Minä siis tiedän, mitä haluan tai ainakin uskon tietäväni. Jos vielä joskus päädyn suhteeseen, on se tositarkoituksella. Mitään yhden yön juttuja en halua. Minulla on tarkat kriteerit, koska miten muuten universumi tietäisi lähettää oikean miehen elämääni?

Olen myös huomioinut sen, että universumi ei tunne sanaa ei. Eli kaikki kriteerit olen kirjoittanut positiiviseen sävyyn. Ja luotan 100 %, että oikea mies ilmestyy elämääni juuri oikeaan aikaan. Toivottavasti tämä tapahtuu ennemmin kuin myöhemmin.  

Mutta palataan eilisiin treffeihin…

Valmistautuminen

Laittauduin tietenkin treffejä varten. Miehillä on tässä kohtaa varmasti paljon helpompaa! Itse ainakin naisena pohdin, mitä ihmettä laitan päälle? 

Varsinkin, kun vietän tällaista matkalaukkuelämää. Eli ne edustavimmat vaatteet olivat myös ryppyisiä, eikä täällä ole silitysrautaa. Olen juuri ystäväni kämpällä koiranhoitajana. En siis voinut silittää vaatteitani, joten se vaikutti osaltaan vaatevalintaani.

Mitä sitten laitoin päälle? Ihanan pirtsakan keltaisen minihameen ja mustan, silkkisen ja sopivasti väljän raitapaidan, joka on suomalaista suunnittelua. Muuten olisi pitänyt päätyä housuihin ja se ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta kahdesta syystä.

Ensinnäkin sää oli tosi kuuma, joten hame olisi miellyttävämpi. Toisekseen haluan miehen, jolla on maskuliinista energiaa. Tällöin minä edustan feminiinistä naisenergiaa, joten minun naiseuteni saa näkyä.

Matkalaukkuelämästä johtuen minulla oli mukanani vain mustat tennarit. Ei kovin naisellista! Niinpä ostin paikallisesta kenkäkaupasta itselleni uudet kengät. Hankin mustat sandaalit sekä perinteiset, espanjalaiset kengät eli espadrillot (las alpargatas).

Mustat sandaalit sopivat hienosti vaatevalintaani. Oli kiva laittautua pitkästä aikaa, vaikka pohdin, olinko laittautunut liikaa? Toisaalta kyseessä ovat normaalit kesävaatteet ja Teneriffalla on vielä todella lämmin sää. Illallakin voi vielä kulkea ilman takkia, joten lämpöä piisaa!

Meikkasin myös, mutta en mitenkään räikeästi. Vaaleaa luomiväriä ja siihen seuraksi rajauskynällä mustat rajaukset ripsiväriä unohtamatta. 

Huuliin laitoin punaista huulipunaa. Tulin siihen tulokseen, että mikä tahansa muu valinta olisi ollut liian tylsä. Halusin myös huulipunani pysyvän, joten se oli ainoa, joka kestää monta tuntia kauniina.

Hiukset annoin olla vapaana, mutta pään takaosaan loihdin sellaisen mininutturan. Se tekee tyylistäni ihanan boheemin. 

Eeppinen matka tapaamiseen

Olimme sopineet näkevämme Los Cristianosissa. Minulla ei ole autoa, joten minun täytyi käyttää tämän saaren fantastisia bussipalveluja. Oikeasti ristin sormeni ja toivoin, että ehdin ajoissa paikalle. 

Odottaessani bussia, vaihdoin muutaman sanan erään chileläisen naisen kanssa. Hän kertoi elämästään ja kuinka osaa kahdeksaa eri kieltä. Olin todella yllättynyt! Koskaan ei tiedä, millainen tausta vierelläsi olevalla ihmisellä on.

Tämä bussimatka oli myös eeppinen toisestakin näkökulmasta. Kerrottakoon nyt tähän samaan syssyyn, että näköjään vieläkin tämän ikäisenä vaaleana ja laittautuneena saan huomiota. 

Yksikin mies hidasti autolla ajeluaan kohdallani. En usko, että hän ainakaan on tämän blogin lukija, joka olisi minut tunnistanut kadulla. Toiset autot joutuivat tööttäämään hänelle. Sitten näytti, kuin tämä sama autoilija olisi ajanut uudestaan ohi hetken päästä!

Kun lopulta pääsin bussiin, istahdin penkille, jossa ovi on suoraan minua vastapäätä. Eräällä bussipysäkillä huomasin, kuinka eräs nuorehko mies ulkopuolella tiiraili minun suuntaan bussin sisälle. 

Tuli epämiellyttävä tunne, että taisi yrittää katsella hameen alle. Minihameessa istuessa olen kuitenkin tiukasti jalat yhdessä, joten ikävä tuottaa pettymys tälle piip-haukalle.

Ensikohtaaminen ja treffit

Pääsin kuin pääsinkin Los Cristianosiin nippa nappa sovittuna ajankohtana. Myöhästyin ehkä pari minuuttia. Näin tämän tyypin kadulla ja tunnistin oitis kuvasta. Jähmetyin hetkeksi ja en tiennyt, miten tervehtiä. Yllätyin siitä, että hän oli minun pituiseni. Olen 165 cm.

Mies antoi minulle poskipusut, mutta huomasi epäröintini. No, siitä saimmekin sitten juteltavaa. Miten Suomessa tervehditään? Kerroin, että olen kyllä jo todella espanjalaistunut. En vain tiennyt, miten tervehtiminen tässä tapauksessa tapahtuisi.

Juttelimme kaikenlaista ja huomasimme meillä todellakin olevan paljon yhteistä. Etenkin henkisyys yhdisti meitä ja siitä riittikin keskustelemista. 

Miten jokainen sielu tekee sopimuksen omasta elämästään ja tulee maan päälle oppimaan ja käymään läpi tiettyjä tapahtumia. Miten sielut matkustavat yhdessä ja löytävät sielunperheensä. Ja tietenkin se suuri kysymys, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Näiltä osin ajattelemme hyvin samankaltaisesti.

Kysyin myös hänen ajatuksiaan maailmantilanteesta. Jollain tasolla hänkin on huomannut, että elämme eräänlaisessa Matrixissa. Toisaalta hän menee massan mukana ja tämä teki minut surulliseksi. Hän on tietoinen, mutta kuitenkin tekee, koska pakotetaan tai kauniimmin sanottuna ohjataan siihen suuntaan.

En tiedä, kumpi on pahempaa. Se, että eletään oravanpyörässä, omassa kuplassaan, eikä yhtään ajatella asioita isossa mittakaavassa. Vai se, että on tietoinen asioista, mutta silti tehdään, kuten sanotaan.

Menimme lopulta yhdelle terassille, jossa otimme juomista. Minä join kuplavettä, koska yksinkertaisesti oli niin kuuma. En halunnut alkoholia, vaikka en mikään absolutisti olekaan. Mies valitsi itselleen Piña colada -drinkin. Se näytti oikein hyvältä.

Tässä vaiheessa keskustelimme aikaisemmista suhteista ja ajatuksistamme liittyen suhteisiin ja elämään itseensä. Lopulta keskustelu ohjautui siihen suuntaan, näemmekö uudestaan ja voisiko välillemme syntyä jotain.

Kysyin, saanko olla aivan rehellinen. Hän näytti vihreää valoa. Kerroin, etten huomaa sitä energiaa, jota kaipaan. Hän tuntui minulle ennemminkin kaverilta. Kerroin myös, että haluaisin miehen, jolla on maskuliinienergiaa (kuten hänellä on), mutta sen lisäksi haluan miehen olevan minua pidempi.

Hän ymmärsi täysin ja oli oikein ymmärtäväinen asian suhteen. Minusta tuntui pahalta. Onhan kyseessä asia, jolle hän ei yksinkertaisesti voi yhtään mitään! 

Sanoin bussin lähtevän kohta ja halusin palata hoitamaan koiraa. Tämä oli tietenkin myös totta, eikä vain tekosyy poistua paikalta. Olimme kuitenkin jo jutelleet 2,5 tuntia.

Toisaalta kyseessä ei ollut vain se pituus. Tässä miehessä oli pari muutakin isoa seikkaa, joiden vuoksi en voisi ajatella jutun etenevän tästä pidemmälle. Palasin kotiin.

Olinko pettynyt? Ehkä vähän. Toisaalta… Tämä tapaaminen todisti, että olen lähempänä tavoitetta. Universumi on kuullut toiveeni ja laittaa elämääni kyllä sen oikean miehen. 

Matkan varrella universumi voi lähettää montakin miestä. Näin universumi toimii. Minä asetan rajat ja hyväksyn elämääni miehen, joka on minulle se oikea. Loppujen lopuksi en pyydä yhtään enempää kuin mitä itse annan.

post signature

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

TILANNEKATSAUS

Tulin takaisin Teneriffalle. Kesä Suomessa ja siten myös kesätyö tuli päätökseen. Sulkiessani työpaikkani ovia viimeistä kertaa, nousi minulle pala kurkkuun ja tuli todella nostalginen fiilis.  Mietin, oliko tämä nyt todella viimeinen kerta näissä töissä?

Mutta minun oli aika palata sinne, missä minun sydän on. Teneriffalle. Tunne oli vahva. Tähän sain myös vahvistusta eräältä mieheltä, jonka kanssa juttelin toista tuntia puhelimessa elokuun alkupuolella.

Hän on erään tuttavan poika, joka aistii energioita. Siviilissä kyseessä on normaali tyyppi, mutta sivutoimena hän tekee henkistä coachausta. Hänellä on vain tällainen astetta coolimpi lahja eli kyky aistia energioita.  

Tämä sama tyyppi sanoi minun olevan haaveilija. Sitten hän veti sanansa takaisin ja korjasi: ”Sinulla on rikas sisäinen maailma.”

Sydämessäni tiedän, että näin on. Ja tiedän, että Teneriffa on minulle oikea paikka. Vaikka jälleen kerran matkan aikana pohdin, MIKSI. Miksi palata Teneriffalle? Siis ihan järkisyillä ajateltuna.

Minulla ei ole kotia (kirjaimellisesti), eikä mitään velvollisuuksia. Olen vapaa menemään, olemaan ja asumaan, missä haluan. Voisin olla Suomessa tai jossain muualla.

Silti palasin Teneriffalle. Olen kirjoittanut joskus aiheesta postauksen. Voin edelleen allekirjoittaa nuo ajatukset…

Teneriffalla on ainutlaatuinen energia

Minua ei saanut Teneriffalle upea ilmasto, vaan se energia. Huomasin saarelle tullessani täällä olevan ainutlaatuinen ilmapiiri. Vielä tuolloin en ollut varma, johtuuko se positiivisista ihmisistä vai mistä.  

Nyt ymmärrän, että kyseessä on energia. Saari on vulkaaninen eli täällä on tulivuori Teide. Se luo ympärilleen energiaa, jonka voi aistia paikan päällä. Itse asiassahan kaikki on energiaa. Minä, sinä… Siksi loppu viimein kuolemaakaan ei ole. Meidän energia on ikuista.

Monille tämä saari on vain pysäkki ohikulkumatkalla. Tänne tullaan ”jostain syystä” ja sitten jatketaan matkaa. Toisille tämä saari on loppuiän paikka, jonne jäädään. 

En vielä tiedä, kumpaan kategoriaan itse lukeudun. Olenko vain ohikulkumatkalla vai jäänkö tänne loppuiäkseni?

Vauhdikas vuosi

Kuten tiedät, minulla on ollut poikkeuksellisen vauhdikas vuosi. Blogissani olen kertonut, miten vuosi sitten olin onnettomuudessa. 

Palovammani parani lopulta hienosti, vaikka tapahtumasta muistuttavat palovamman ääriviivat. Siitä jäi siis ikuinen muisto jalkaan. Minua kuitenkin lohduttaa se, että sitä tuskin huomaa. Ellei katso oikein tarkkaan.

Viime tammikuussa jouduin ikävään lutikkaepisodiin, jonka seurauksena jäin kodittomaksi. Olen tänä vuonna muuttanut/vaihtanut maisemaa jo kuusi kertaa… Samaan aikaan olen tasapainotellut yrittäjyyden ja oman elämän kriisien kanssa.

Olen myös opiskellut siinä sivussa. Tutustunut uusiin ihmisiin ja kävinpä pyörähtämässä entisellä työpaikallani tekemässä kuukauden mittaisen pätkän tänä kesänä.

Tässä kohdin vuotta ja matkaani on aika tarkastella, missä mennään ja koota vähän ajatuksia. 

Loppuvuosi – mitä on luvassa?

Syyskuu menee koiranhoitajana, joten ainakin minulla on katto pään päällä sen aikaa. Muuten asuntokuvioni eivät ole selvillä. 

Luotan universumiin, Jumalaan. Kaikki järjestyy ja löydän sen täydellisen paikan, josta käsin voin opiskella, kirjoittaa ja tehdä töitä. 

Ehkäpä siinä sivussa voin hoitaa omaa kasvimaata, mutta samanaikaisesti olla hyvien kulkuyhteyksien päässä. 

Seuraavat kuukaudet pitävät sisällään ainakin seuraavia asioita:

opiskelen koko ajan copywriting- ja kristallikursseilla

• olen mastermind- ja mentorointiryhmissä hakemassa boostia omaan elämääni ja yrittäjyyteeni

• hoidan kolmea ihanaa koiraa kahdessa eri paikassa

• jatkan elokuvakäsikirjoituksen tekemistä (kasassa on 85 sivua ja tavoitteena on saada se valmiiksi vuoden loppuun mennessä)

• keskityn omaan yritykseeni ja tavoitteena on ansaita enemmän

Mitä haluan elämääni?

Toiveenani on saada uusia, mielenkiintoisia projekteja. Toivon myös voivani jatkaa vanhojen asiakkaideni kanssa. Haluan elämääni hyvää energiaa ja arvojeni mukaisia töitä. 

Ajatuksenani on saada säännölliset tulot joka kuukausi, mutta myös vapaa-aikaa. Siten voin keskittyä käsikirjoitukseeni. Haluan mielenrauhaa, voida hyvin, olla terve.

Unelmissani siintävät matkat Egyptiin ja Peruun. Egyptiin haluaisin jo tämän vuoden puolella marraskuussa! 

Yksi isoimmista ja kiireellisimmistä asioista on kuitenkin uuden kodin etsintä. Luultavasti päädyn vuokraamaan huoneen näin aluksi. Se mahdollistaa rahan säästämisen ja siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Ja kyllä  ̶  minä edelleen haaveilen omasta koirasta. Mutta selvästi nyt ei ole sen aika. Ensin on keskityttävä omaan elämään ja saatava asiat mallilleen, jotta voi tarjota hyvän ja turvallisen kodin. Se kieltämättä tuntuu ikuisuusprojektilta. Välillä minusta tuntuu, että kierrän kehää. 

Universumin opetuksia

Ongelmat voivat olla syvemmällä, omissa uskomuksissani. Jos kerta toisensa jälkeen löytää itsensä samasta tilanteesta, tarkoittaa se jotain. Se on viesti joltain korkeammalta, joka haluaa minun oppivan jotain jostain kokemuksesta.

Ja se kokemus tulee eteeni aina uudestaan ja uudestaan, kunnes viesti menee perille. Hyvä on, olen itsepäinen luonne ja saatan tarvita monta läksytystä. Mutta uskomusten kanssa on haastavampaa, sillä joudun tekemään tutkimusmatkan itseeni.

Mikä kumma minussa kiikastaa? Mikä on minua jarruttava uskomus tai se pahanmoinen blokki, joka ei anna minun edetä ja onnistua? 

Avoin uusille ihmisille

Olen myös avoin tutustumaan uusiin ihmisiin ja löytämään elämänkumppanin. Sitten, kun sen aika on. 

Kirjoitin itselleni listan, millainen mies minulle sopisi. Siellä nousivat eteen mm. älykäs, ymmärtää ja uskoo universumiin, huumorintajuinen, näkee maailman niin kuin minä, samanlaiset arvot kuin minulla, terveelliset elämäntavat, eläinrakas, harrastaa liikuntaa kuten luonnossa vaeltamista, tykkää matkustaa ja mielellään yrittäjähenkinen.

Mietin, onko liian pinnallista sanoa, että miehen tulisi olla myös silmääni miellyttävä? Mikään Mr. España ei tarvitse olla, mutta että jokin hänen ulkonäössään ja olemuksessaan saisi minut syttymään.

Ennen kaikkea toivon syvällistä suhdetta. Kyllä, Tinder on nyt käytössä. Vaikka en oikeastaan odota löytäväni sieltä mitään. Olen kuullut myös niin paljon tarinoita siitä, miten viestin välityksellä syntyy yhteys, mutta sitten elävässä elämässä ei vain tule sitä tunnetta. Aika kamalaa! Mutta halusin nyt kuitenkin jättää tämän oven avoimeksi.

Sanna Kiisken Tinder-päiväkirja onkin minulla nyt menossa äänikirjana. Tähän mennessä erittäin hauskaa kuunneltavaa. Itselle ei ole vielä tapahtunut mitään noin rajua. En ole saanut edes niitä arveluttavia kuvia miesten sukukalleuksista. Ja hyvä niin!

Aika näyttää, mitä elämässäni tulee tapahtumaan, minne päädyn ja kehen törmään. Elämme jännittäviä aikoja, myös maailman mittakaavassa.

Olisi ihana kuulla rakkaustarinoita, miten tapasitte? Tai onko kokemusta Tinderistä? Voiko sieltä löytyä mitään… hmm, syvällisempää? Loppuun vielä kappale, jonka löysin kiitos Tinderin. 

post signature