Kun viikonloppuna syyskuun lopulla pakkasin jälleen kerran kimpsuja ja kampsuja, alkoi todella ahdistaa.
Ahdisti koko tilanne. Ei pelkästään se, että yhteisasuminen ei ollut sujunut odotetusti, mutta myös mahdollinen home.
Kun tulin Suomesta takaisin asuntoon, eikä huonettani oltu tuuletettu, huomasin kaapissa olevan kosteutta.
Pari takkia oli saanut jotain ihme läikkää pintaan. Myös yksi huonekalu oli kauttaaltaan homeen peitossa.
Olin, että ”ei voi olla totta” ja että ”taasko tämä rumba alkaa?”.
Kävin vaatteeni ja tavarani läpi. Hankkiudun eroon niistä, joita en enää tarvinnut tai joissa oli hometta.
Lopuille vaatteille ja liinavaatteille tein kunnon pyykkirumban. Pesin kaikki, jopa matkalaukut. Niin ikään esineet käytin kiehuvan veden kautta.
Loppusiivous
Muutoissa eniten stressaa loppusiivous. Onko se varmasti tehty niin hyvin, että vuokranantajat ovat tyytyväisiä ja saan takuuvuokran takaisin?
Tässä tapauksessa kämppä ei jäänyt tyhjäksi, vaan kämppikseni jäi sinne asumaan. Halusin silti varmistua, että kaikki on tiptop, joten siivosin kuin viimeistä päivää.
• Kävin keittiön kaapit läpi: yhteiset ja omani.
• Pyyhin pölyt, seinät ja tasot. Pesin ikkunat keittiöstä ja omasta huoneestani.
• Siivosin kylpyhuoneen.
Silti tämä loppusiivous oli kevyimmästä päästä.
Muutosta potkua elämään
Muuttoja miettiessä tulee mieleen, että niihin on ollut aina joku syy. Koska totuus on se, että jos todella viihtyisin jossain paikassa, en muuttaisi.
Muutolla olen yrittänyt saada omaan elämään jotain positiivista muutosta. Joskus on muutettu olosuhteiden pakosta.
Kun muutin manner-Espanjasta Zaragozaan, halusin tehdä elämänmuutoksen.
Teneriffalla olen asunut vuodesta 2018 ja olen asunut seuraavissa paikoissa:
- Palm-Mar
- La Camella
- Santa Cruz
- Los Menores
- Guargacho
- El Médano
- Valle San Lorenzo
Asuessani Santa Cruzissa vuosina 2018–2020, kämpässä oli torakoita, jotka joka yö tulivat vipeltämään keittiön tasoihin.
Muutin lopulta kämpästä pois, kun kävin talouden kanssa pohjalla. Toisaalta kaipasin muutosta ja etelään muutto tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta siihen hetkeen.
Asuessani Los Menoresissa v. 2020, kämpässä oli paljon muurahaisia. Olin kämpässä vain koiranhoitajana, joten myös asuminen päättyi, kun koiranomistaja tuli takaisin kuvioihin.
Asuessani Guargachossa v. 2020–2021, jouduin välillä pelkäämään, törmäänkö ahdistelijaani, jonka tiesin asuneen siellä. Onneksi niin ei käynyt.
Muutin pois unelmien kämpästä, kun halusin löytää asunnon, johon saisi koiran. Olin silloin parisuhteessa, jossa jaoin miehen kanssa kämpän ja totesimme melko pian, ettei tästä tule mitään.
Valitettavasti muutto vuoden 2022 alussa pieneen teneriffalaiseen kylään ei mennyt kuin Strömsössä. Universumi näytti mahtinsa ja osoitti, että se ei ollut minun paikka.
Valle San Lorenzoon muutin syksyllä vuonna 2022 ja tämän vuoden syyskuun lopussa muutin pois. Jos en olisi itse sanonut lähteväni, universumi olisi sen osoittanut pontevasti. Tällä kertaa homeen kautta.
Ei ihme, kun energiat eivät liikkuneet, kun huonekalukin oli homeessa!
Onneksi minulla on Teneriffalla yksi tukikohta: ystäväni ja hänen miehensä talo, jonne voin palata aina. Tällä kertaa ystäväni oli pyytänyt minua koiria hoitamaan – juuri sopivasti, kun minun piti muuttaa pois.
Nyt olen siis tämän ystävän luona kuun loppuun asti. Sen jälkeen muutan erääseen vuoristokylään hautausmaan viereen.
Mitähän tästä muutosta tulee? Asunko siellä kolme kuukautta vai puoli vuotta? Nähtäväksi jää.
Ajatus hautausmaan vieressä asumisesta tuntuu jännittävältä. Olen nimittäin se tyyppi, joka matkoillaan tykkää tutustua hautausmaihin.
Toki hieman huolestuin, kun eräs toinen ystäväni pohti, miten hautausmaiden lähellä on surullista, jopa negatiivista energiaa.
Silti uskon, että muutaman kuukauden pätkä haustausmaan naapurissa on ihan hyvä tähän hetkeen.
Uusi asumisjärjestelyni tuntuu myös kohtalokkaalta siinä mielessä, että kirjoitan parhaillaan käsikirjoitusta, jossa käsitellään juurikin kuolemaa ennen näkemättömällä tavalla.
Mitähän ideoita hautausmaan lähellä asuminen minulle vielä tuokaan? Ehkäpä se antaa minulle inspiraatiota?
Eräs espanjalainen ystäväni puolestaan ilmoitti, että hän muuttaa takaisin manner-Espanjaan.
Häneltä vapautuu kohtuuhintainen kämppä, mutta valitettavasti siihen tulee uutena vuokralaisena eräs nainen, joka on vuokrannut sitä ystävältäni aina loma-aikoina.
Minun pitää siis nyt vain hyväksyä, että asun jonkun aikaa hautausmaan vieressä ja katson siitä sitten uuden kodin. Olen kiitollinen, että ainakin minulle järjestyi vuokrahuone.
Teneriffalla on nimittäin erittäin hankala asunto- ja huonetilanne.
Asunnonomistajat vuokraavat mieluummin turisteille korkeaan hintaan, minkä johdosta meille paikallisille ei tahdo löytyä kohtuuhintaista asuntoa.
Siksikin minulla kävi tuuri asunnon kanssa! Vaikka joudun jälleen jakamaan kämpän, mutta tärkeintä on se, että yhteisasuminen toimii.
Eräälle ystävälleni tokaisin, että tämä saari näköjään haluaa, että pysyn täällä. Ystäväni räjähti nauramaan ja sanoi: ”Tai sinä et vain halua lähteä pois”.
Sitten me nauroimme vedet silmissä. Aivan, onhan tässä ollut vaikka minkälaisia mutkia matkassa, mutta minä vain sinnikkäästi pysyttelen saarella.
Sitkeyteni on postimerkin tasoa. En päästä irti, ennen kuin olen perillä. Mutta mistä tietää, että on perillä?
Kyllä tämä Teneriffalla asuminen on ollut aikamoinen matka. Ja se jatkuu edelleen!
Oletko sinä asunut jossain todella persoonallisessa paikassa? Onko täällä muita, jotka ovat asuneet hautausmaan vieressä?
