Teen ikään kuin matkan sisimpääni. Uskon siihen, että meissä jokaisessa on pieni minä ja suuri minä. Pieni minä on järjen ääni, joka haluaa olla mukavuusalueella. Suuri minä tietää minussa olevan potentiaalia paljon enempään.
Vuosi 2020 oli historiallinen. Tässä postauksessa pohdin myös noita tapahtumia omasta näkövinkkelistäni. Tein niin, että ensin katselin kuvia vuodelta 2020 ja muistelin samalla, mitä kaikkea silloin tapahtuikaan.
Varmasti jokaisen olisi hyvä tehdä tämä harjoitus, jotta voidaan lopullisesti kääntää sivua ja aloittaa uusi vuosi puhtaalta pöydältä.
Tällainen oli minun 2020…
Vuosi alkoi
minulle epävarmoissa merkeissä. Tunsin olevani eksyksissä oman projektini
kanssa, eikä minulla ollut tuloja. Asuin kimppakämpässä ja olin tyytyväinen
elooni siellä. Silti minusta tuntui kovasti, että kaipaan taas jonkinlaista
muutosta. Tulevaisuus näytti synkältä ja minusta tuntui, etten etene mihinkään
suuntaan. Päädyin sanomaan huoneeni
irti ja ajattelin muuttaa pois Teneriffalta.
Kämppikseni oli tosi ymmärtäväinen, vaikka hän ei olisi halunnut päästää minua menemään. Minä olin kuitenkin aloittanut etsimään vuokralaista tuttavien kautta.
Sitten Teneriffalle iski kova hiekkamyrsky... Ulos ei voinut mennä, koska ilma oli täynnä hiekkapölyä. Nuo päivät olivat minulle raskaita, koska ahdistuin ilmastonmuutoksesta ja olin niin surullinen ihmisten välinpitämättömyydestä. Kirjoitin aiheesta postauksen Teneriffan hiekkamyrsky – näin sen koin. Nyt sitä lukiessa ei voi kuin todeta, että se oli kuin lämmittelyä tulevaa varten…
Korona oli alkanut levitä ja ei mennyt pitkään, kun piti sulkeutua
karanteeniin. Uusi kämppis ehti muuttaa asuntoomme juuri ennen sitä. Asuimme siis
jonkun aikaa kolmistaan. Minun oli tarkoitus lähteä maaliskuun lopulla, mutta
karanteenin vuoksi lähtö siirtyi. Noina hetkinä kuuntelin paljon Lauren Daiglen kappaleita.
Kirjoitin muutaman
artikkelin karanteenista:
Koronavirus – Espanjassa hätätila, katso pysäyttävät kuvat
Lopulta karkasin karanteenista ja menin ystäväni luokse Etelä-Teneriffalle. Siitä voit lukea lisää tästä artikkelista.
Koronasta ja karanteenista minua muistuttaa Lauren Daiglen You say-kappale.
Alkoi uusi aikakausi minulle. Hoidin kahta ihanaa koiraa ja yritin päästä eteenpäin projektini kanssa. Ajatelkaa, koronan keskellä! Minun onnekseni voin tehdä töitä etänä, mutta muotoillaan näin, että se kevät ei ollut paras ajankohtani. Kävin jossain pohjalla.
Kun karanteeni tuli päätökseen, elämäni jatkui melko samalla tavalla kuin karanteenin aikaan. Tein vain lenkkejä koirien kanssa, mutta en juuri muuta. Silloin tällöin lähdimme ystäväporukalla lähialueille ja luontoon.
Erityisen mielenkiintoinen oli retki Abadesin aavekylään.
Tuo kesä oli ikimuistoinen! Vaikka alku oli ”hankala”, en kadu päätöstäni. Sitä, että uskalsin tarttua tilaisuuteen. Opin niin valtavasti ja tuo koira piirtyi sydämeeni ikuisiksi ajoiksi. Pääsin jaloilleni ja mielessäni vahvistui ajatus projektini suhteen: I can do this.
Kuuntelin paljon Dua Lipaa, etenkin The One ja Sian Big Girls Cry.
Kirjoitin pitbull-koiran hoidosta ja kesän kokemuksistani artikkelit:
Muutin, ei mennyt kuin Strömsössä
Tämän viikonlopun muistan ikuisesti…
Koiranomistaja ei päässyt suunnitellusti palaamaan Espanjaan, mikä tarkoitti sitä, että olin koiranhoitajana pidempään.
Kun hän palasi, minun piti etsiä uusi koti. Jo kolmas muutto vuoden sisään ja minä mietin, miten tässä käy?
Kaikki onneksi järjestyi parhain päin. Sattuipa niin, että koronatilanteen vuoksi täällä ei ole enää paljoa turisteja. Se tarkoittaa sitä, että tuolla on valtavat määrät kämppiä tyhjillään. Tyhjät kämpät ovat omistajillekin riski, jos sinne tulee vaikka joku okupa, eli asunnonvaltaaja.
Pistin kaiken energiani kämpän etsintään ja visualisoin unelmieni kämppää. Ja sellainen löytyi. Vuokrasin asunnon ja sain mahdollisuuden uuteen alkuun.
Joulun ja uuden vuoden vietin Teneriffalla. Pääsin soittamaan taikarumpua, josta video.
Vuoden aikana sattui niin hyvää kuin huonoa. On tärkeää kirjoittaa omat onnistumiset ja ne hyvät asiat ylös. Näin voin konkreettisesti nähdä, että olen mennyt eteenpäin ja miten paljon minulla on aihetta olla kiitollinen. Hyvistä asioista saa voimaa jatkaa.
- Kirjoitin lyhytelokuvakäsikirjoituksen ja opin, millainen käsikirjoitusprosessi on.
- Olen mukana kahdessa kirjassa, joista toinen on myynnissä El Corte Inglésissä Teneriffalla.
- Pystyn elämään kirjoittamisella.
- Kehityin omassa työssäni valtavasti (opin esimerkiksi tekemään sähköpostimarkkinointia).
- Olin valmennuksessa, minulla oli oma coach
- Minitarinoitani julkaistiin espanjalaisessa lehdessä.
- Olen ollut pääsääntöisesti terveenä, enkä ole saanut tietääkseni koronaa, kuten ei myöskään yksikään tuttavani, ystäväni tai perheeni.
- Olen viettänyt aikaa ystävien kanssa ja soitellut Suomeen perheelleni.
- Olen lukenut kirjoja.
- Sain oman mentorin
- Olen käynyt haikkaamassa.
- Vietin kesän pitbull-koiranhoitajana ja opin valtavasti
Huonot asiat ovat oppikokemuksia ja mahdollisuuksia peilata, mikä meni pieleen ja missä itse mokasin.
- Jouduin pettymään joihinkin ihmisiin.
- Olin ilman projekteja ja tuuliajolla.
- En päässyt omiin kirjajulkkareihin. Ensimmäinen peruttiin koronan takia. Seuraavalla kerralla kutsu tuli niin myöhään, etten yksinkertaisesti päässyt paikalle.
- En edistynyt opiskeluissa. Jotkin aloittamani kurssit jäivät kesken.
Summasummarum
Vuosi oli todella mielenkiintoinen ja opin paljon. Kuten esimerkiksi sen, että jokainen vastoinkäyminen kasvattaa ja tekee minusta vahvemman.
Tiedän, että olen oikealla polulla. Oma sisäinen ääni on vahva ja usko parempaan huomiseen on suuri. Ja niinpä pienimmänkin epäilevän kuiskauksen kumoan ajattelemalla yksinkertaisesti: Minä ansaitsen elää kirjoittamisella, koska olen oikeasti hyvä.
Muistelen täälläkin maininneen ”tiedän, mitä teen.” tarkoittaen sillä polkuani ja niitä seuraavia steppejä, jotka on otettava. Nyt voisin todeta, että pöh. Minä vain luulin tienneeni. Kun katsoo taaksepäin, olen kulkenut laput silmillä. Enkä ole aina edes tiennyt, minne tämä polku vie, enkä tiedä edelleenkään.
Juuri siksi, etenkin näin uuden vuoden alussa olen tosissani miettinyt niitä tavoitteita. Haluan, että joulukuussa 2021 voisin sanoa ”vau, mikä vuosi.” Ja että minulla olisi onnistumisia.
Ja niinpä olen nyt tehnyt toimintasuunnitelman. Ihan ensiksi haluan kehittää itseäni kaikin puolin ja varsinkin korvien väliä, sitä mindsettia.
Sitten päätin, että teen ensimmäisen oman kirjallisen tuotoksen, elokuvakäsikirjoituksen. Ja sitä olen tehnyt. Olen suunnitellut sen alusta loppuun ja aloin jo kirjoittamaan ensimmäisiä kohtauksia. Olo on innostunut. Tämä on se tarina, joka minun pitää kirjoittaa.
Entä sinä? Millainen oli sinun 2020? Jos olet tehnyt vastaavanlaisen koostepostauksen blogissasi, jaa ihmeessä se tähän alle.
