sunnuntai 8. syyskuuta 2019

HARKITSEN TATUOINNIN OTTAMISTA

Kun olin pieni, vannoin, etten koskaan ikinä kuuna päivänä aio ottaa tatuointia. Minun isä oli nimittäin oman aikansa edelläkävijä ja hänellä on useampikin tatuointi. Paitsi, etteivät ne ole kovin kauniita… Tosin sitäkin persoonallisempia ne kyllä ovat!

Olen jo siis pienestä pitäen tullut tutuiksi tatuointien kanssa. Ja olen aina tykännyt tarkkailla muiden tatuointeja sekä kuulla tarinoita niiden takaa. Erityisen kiinnostavaa on kuulla, miksi joku on päätynyt johonkin tiettyyn kuvioon.

Jollekin tatuointi on osa selviytymisprosessia. Toiselle tatuointi on kaunis muisto. Ja kolmas vain halusi tatuoinnin ilman sen suurempaa suunnitelmaa tai syvällisempää tarinaa. 

Olen seurannut, miten vuosien saatossa tatuoinneista on tullut suosituimpia ja suosituimpia. Vesipuistossa ollessani näin tietenkin paljasta pintaa ja huomioin, että kyllä vain: suurimmalla osalla on tatuoinnit. 

Aivan erityisesti mieleeni piirtyi se hetki, kun olin tässä parisen vuotta sitten Gran Canarialla reissussa. Yövyimme laivassa, jota meille vuokrasi eräs islantilainen. Hän oli yltä päältä tatuointien peitossa ja hän kuvasi olevansa taiteilija. Paitsi hänen taiteensa oli nimenomaan juuri tatuoinnit. Kun kerroin, ettei minulla ole yhtään tatuointia, hän sanoi minusta tulevan joku päivä muodin edelläkävijä. Jonain päivänä iho, jossa ei ole tatuointeja, palaa muotiin. 

Minua ei ole koskaan kiinnostanut muoti. Jos joku asia on muodissa, alan jopa välttelemään sitä. Näin myös tatuointien kanssa. En ole koskaan kokenut tatuointia tarpeelliseksi.
Olen joskus kyllä leikitellyt ajatuksella. Mitä jos minulla olisi tatuointi? Millainen se olisi? Olen kuitenkin aina ajatusleikissäni ajautunut umpikujaan. 
Kuva on lainattu netistä.

Tatuoinnin riskit
Ensinnäkin tatuoinnissa on aina olemassa riski. Riski, että joidenkin vuosien kuluttua kuva alkaa tympimään. Miten sitä osaa valita sellaisen tatuoinnin, johon ei kyllästyisi koskaan? Värillisissä tatuoinneissa värit myös haalistuvat ajan myötä. Iho muuttuu ajan saatossa ja vanhetessa meistä tulee ryppyisempiä, joka varmasti vaikuttaa osaltaan tatuoinnin ulkonäköön. Entäs sitten aineet, joista tatuointi on tehty? Iho on ihmisen suurin elin, joten mietin, liukeneeko tatuoinnista kehoon jotain sinne kuulumatonta? 

Piikkien kautta voi periaatteessa levitä myös vakavia tauteja. Espanjassa on kyllä todella tiukat hygieniamääräykset, joten täällä kyllä uskaltaisin tehdä tatuoinnin.

Tuoretta tatuointia on hoidettava huolellisesti, koska kyseessä on avohaava. Se ei saa päästä tulehtumaan. Ja tietenkin pelottaa, mitä jo se kaikesta huolimatta tulehtuu? Tämä kohta mietityttää Espanjassa ja Kanarialla ollessa. Onko tämä sittenkään se paras paikka tatuoinnin ottamiseen.

Lisäksi tatuointi jää iholle käytännössä loppuiäksi. Tatuointeja ei voi poistaa, korkeintaan haalistaa. Tai sitten voi tehdä uuden ja paremman tatuoinnin päälle. 

Tuskinpa kukaan, joka menee laittamaan tatuointia, kuitenkaan ajattelee sen poistoa myöhemmässä vaiheessa. Tatuointi tehdään loppuiäksi. 

Lisäksi se kipu pelottaa. Huh. 

Miten valita oma tatuointi?
Koska tatuoinnissa ajatuksena on, että se tulee olemaan lopun ikään, niin sitä suuremmalla syyllä sen tulisi miellyttää omaa silmää. Sen tulisi olla kuvio, johon ei pääse kyllästymään. Hyvän tatuoinnin kruunaisi tarina. Jos sillä olisi joku syvällisempi merkitys kantajalleen. Sillä ei ehkä ole väliä, kumpi tuli ensin: tatuointi vai tarina. 

Miettiessäni tatuointia omalle kohdalle, pohdin seuraavia kysymyksiä.

Mustavalkoinen vai värillinen tatuointi?
Värillinen, ehdottomasti. Vesivärin kaltaiset värit olisivat kauniit.
Listaa asioita, joita pidät visuaalisesti kauniina?
Revontulet, tähtitaivas, metsä, riikinkukko, sateenkaari, kukat, lootuksenkukka, perhoset, keijut, sulka, Feenix-lintu, lohikäärme
Listaa muuten vain asioita, joista pidät?
Karhut, eläimet, matkailu, sitaatit, kompassi, Otava-tähtikuvio, mytologia, historia, elokuvat, sarjat, kirjat, kirjoittaminen, vanhan ajan kirjaimet, museot, emalikyltit, orkideat, ruusut, pilvet, metsät, vesi, vesiputoukset, tiimalasi, pelikortit…
Tatuoinnin paikka
Mihin tatuointi tulee?

Paikalla on ratkaiseva merkitys. Vielä nykypäivänäkin se saattaa vaikuttaa työmahdollisuuksiin, vaikka niin ei tietenkään pitäisi olla.
Itse olen miettinyt, että paikan on oltava sellainen, joka on piilossa ja voin näyttää sen vain harvoille ja valituille. Esimerkiksi reisi olisi loistava.
Kuva on lainattu netistä.
Tatuointi –kyllä vai ei?
Olen kallistunut tatuoinnin kannalle. Enää pitäisi keksiä se oikea kuvio. 

Tatuointi olisi minulle symboli uudesta alusta. Haluan olla varma, että juuri se kuvio on minua varten. Olen varmaan vuoden ajan pohtinut, että kompassi olisi hyvä ja siinä olisi vesivärit taustalla. Kompassi kuvastaisi sitä, miten minussa yhdistyvät pohjoinen ja etelä, sekä toisaalta itä ja länsi. Värit taas kuvastaisivat värikästä persoonaani. 

Toisaalta olen miettinyt myös revontulia, mutta en keksi tarinaa. Haluaisin minun tatuoinnilla olevan tarina… Siksi kompassi tuntuu hyvältä. Ja se voisi olla myös minun ”suunnannäyttäjä”, etten enää koskaan eksy. 

Kompassikuvion huono puoli on, että se on sellainen klisee. Ties miten monta kompassitatuointia on tuolla maailmalla. 

Myös elämänpuu voisi olla mielenkiintoinen.

Vaarana on, että jään jahkailemaan tatuoinnin ottamista ja miettimään pääni puhki. Kaverini totesi, että minun vain tulisi mennä. Muuten en koskaan tee tatuointia. Mutta minun tulisi mennä sitten, kun haluan sen tatuoinnin. Olipas tyhjentävästi neuvottu. 

Ehkäpä minä kohta menen tatuointia tekemään...

Onko sinulla tatuointia? Mitä neuvoja antaisit ensikertalaiselle?
post signature

lauantai 24. elokuuta 2019

KOLUMNI: AJATUKSIA RAKKAUDESTA

Olen viime aikoina törmännyt häihin siellä sun täällä. Lehtien palstoilla, sosiaalisessa mediassa ja blogeissa, joita seuraan. Joko on menty naimisiin, ollaan suunnittelemassa häitä, ollaan juhlittu hääpäivää tai ainakin vähintään on osallistuttu hääjuhliin.

Tämä on ollut minusta masentavaa. Ei siksi, että olisin kateellinen kaikista niistä onnellisista ihmisistä, jotka ovat löytäneet rakkauden. Päinvastoin, olen iloinen! Sehän ei siis minulta ole pois missään nimessä. Kyse onkin siitä, että en ymmärrä, miten löytää elämänkumppani ja miten se rakkaus syttyy? Miten jotkut päätyvät naimisiin jakaakseen loppuelämän yhdessä?

Eihän se ole tietenkään mikään yllätys, että kesä on häiden sesonkiaikaa. Mutta silti minusta tuntuu, että häitä on jotenkin tavanomaista enemmän. Onko sinullakin samanlainen tunne?

Ja sitten eräänä päivänä yllätin itseni selailemasta hääpukuja. Ravistelin itseni heti takaisin todellisuuteen ja jatkoin työskentelyä. Vaikka erityisesti yksi luomus oli niin ihana, että päätin säilyttää kuvan. Olenhan blogini historiani aikana päässyt jututtamaan erästä espanjalaista melko tunnettua vaatesuunnittelijaa. Hän tuli tunnetuksi korseteistaan, mutta nykyisin on erikoistunut hääpukuihin. Ja ah, miten upeita ne ovatkaan. Tuon jutun voit muuten lukea täältä
 
Kuva on lainattu Martha Petersin sivulta.
Rakkaus
Tulin siihen tulokseen, että elämänkumppanin löytyminen on aina ihme, sattuma, kohtalo tai miksi kuka sitä haluakaan nimittää. 

Pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Pitää kohdata se oikea ihminen.

Pitää saada jonkinlainen keskustelu. 

Pitää olla jonkinlainen yhteys, syy, miksi haluta nähdä uudestaan.

Mahdollisuus nähdä uudestaan. Ei ihme, että monet suhteet alkavatkin kahvittelun merkeissä.

Pitää olla kemiaa, se kipinä. Tämä on se juttu, joka erottaa kaverisuhteet parisuhteesta. 

Tunteen pitää olla molemminpuolinen
Miten monta tarinaa tuolla onkaan torjutuksi tulemisesta, kun tunne ei ole ollut molemminpuolinen. Meillä kaikilla on varmasti tällainen tarina. Olet joko itse torjunut tai ollut korviasi myöten ihastunut, mutta toinen osapuoli ei ole vastannut tunteeseen. Silloin ei voi muuta kuin jatkaa eteenpäin. Se ihminen ei silloin ole sinua varten. Aikaa ei kannata käyttää ”jahtaamiseen”. Se Oikea on sinusta kiinnostunut ja vaikka hän olisi miten kiireinen, niin hän löytää sinulle aikaa.  Väärä ihminen taas ei. Parasta, mitä voit tehdä, on paeta tällaista ihmistä ja unohtaa, koska hän ei ole sinun arvoisesi.

Ja kun nuo kaikki edelliset palat ovat kohdallaan, niin siitä se rakkaus syntyy, jos on syntyäkseen. 

Mutta sekään ei riitä. Näiden kahden ihmisen on katsottava samaan suuntaan, haluttava samanlaisia asioita. Elämässä on tiettyjä kysymyksiä, joista ei voi joustaa. Yksi tällaisista asioista on esimerkiksi perheen perustaminen. Jos toinen haluaa lapsen ja toinen ei, niin siitä on mahdotonta jatkaa yhdessä. 

On mielenkiintoista ajatella elämää junamatkana, jonka aikana ihmisiä nousee kyytiin, osa poistuu ja osa jatkaa kanssasi määränpäähän asti. 

Uskon myös, että kohtaamme jokaisen ihmisen jostain syystä.

Yhdeltä opimme jonkin asian. 

Toisen kautta saamme uskomattoman työtarjouksen. 

Kolmas voi juurikin olla vaikkapa se elämänkumppani. 

Neljännestä tulee todella hyvä ystävä.
Mahdollisuuksille on siis avattava ovia. On laitettava nokkansa rohkeasti ulos ja liikuttava erilaisissa ympyröissä.

Minun elämä Teneriffalla on ollut täynnä tällaisia onnekkaita kohtaamisia. Juuri, kun olen ollut epätoivon syövereissä, elämääni on tullut joku onnekas kohtaaminen. 

Näitä onnekkaita kohtaamisia on ollut jo sen verran paljon, että mietin, että enää puuttuu vain se elämänkumppani. 

Mutta elämänkumppani ei tule etsimällä. Silloin se on vähän kuin epätoivoista. Ja jos olet epätoivoinen, on hyvin paljon mahdollista, että erehdyt. Saatat rakastua tunteeseen, etkä ihmiseen. 

Olenkin varma, että Se Oikea tulee silloin, kun sitä vähiten odottaa. Silloin, kun keskityt omiin projekteihisi ja omaan onnellisuuteesi. Keskityt olemaan itsesi paras versio ja jos et ole vielä itsesi paras versio, niin ainakin matkalla kohti sitä.

Tämä on minusta tärkeää, että olet onnellinen ihan yksiksesi. Teet sitä omaa juttuasi. Ei pidä myöskään pelätä yksin jäämistä. Mieluiten yksin, kuin huonossa seurassa. 

Mistä tunnistaa elämänsä rakkauden?
Niin, mistä sen tietää? Tähän ei ole varmasti yhtä oikeaa vastausta. Kukaan ei voi antaa takeita tulevaisuudesta. Uskon, että elämänkumppanin tunnistaa siitä, että hänen kanssaan on vain niin luontevaa olla. Voit keskustella hänen kanssaan mistä tahansa aiheesta muitta mutkitta, vaikka seksistä ilman punastelua. Ja voit olla hänen seurassaan omana itsenäsi, vaikka ilman meikkiä. 

Haluat esitellä hänet ystävillesi ja perheellesi. Haluatte toisillenne parasta ja onnellisuutta. Osaatte puhua myös ongelmista ja ratkoa ne yhdessä. Olette toistenne tukena niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Pidätte toistenne seurasta.
Juhannustaika
Muistan aina ja ikuisesti erään juhannuksen. Halusin tehdä juhannustaian. Se kun on aina niin taianomaista aikaa muutenkin. Niinpä 16 kesäinen minä halusi ihan vain uteliaisuuttaan kokeilla. 

Keräsin 7 erilaista kukkaa. Laitoin ne tyynyn alle. Yöllä näin unen, jossa eteeni ilmestyi tummahiuksinen nuorukainen. Hänen kasvonsa olivat sumun peitossa, mutta hiukset olivat tummat. Sen jälkeen olen aina ollut 100% varma, että tuleva puolisoni tulisi olemaan tuo unen tummatukkainen henkilö. 

Halusin kertoa tämän, koska niin monet kysyy toimiiko juhannustaika? Vaikka vielä ihan yksikseni elelen, niin uskallan sanoa. Juhannustaika toimii ja voi hyvinkin nähdä sen tulevan kumppaninsa. 

Miten sinä ja kumppanisi tapasitte? 
post signature

torstai 15. elokuuta 2019

UUTINEN, JOTA EN VOINUT USKOA TODEKSI

Kuten tiedätte, minulla ei ole ollut mikään maailman helpoin elämä. Olen yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt. Olen kohdannut sellaisia vaikeuksia, että on tehnyt mieli luovuttaa. Monesti on ollut se kauhea tunne, että olen nolla, enkä saa mitään aikaiseksi. 

Olen saanut niin monet kerrat EI-vastaukset, että toisaalta olen jo niin tottunut siihen, ettei enää hetkauta. Ja jokainen ei tuo minut lähemmäksi kyllä-vastausta. Mutta kyllähän se vähän laittaa miettimään, miksi aina tuntui tulevan kuraa niskaa. 
 
Kun muutin Teneriffalle, elämäni on ollut kuin myötätuulessa. Vaikeuksia on toki ollut, mutta kaikesta selvitty. Jotenkin ihmeellisesti elämä on kantanut. Jopa siinä määrin, että olen miettinyt elämäni olevan kuin elokuvasta. 

Ei-vastaukset voivat olla tosi lannistavia. Kukapa sitä jaksaa hakea kymmeniä kertoja samaan paikkaan?

Oikeasti, minua voisi kuvata jopa Alibaban perustajaksi siinä mielessä, että hänetkin torjuttiin monta kertaa. Kiinan rikkain mies, Jack Ma, sai monet kerrat ei-vastauksia. Omien sanojensa mukaan hän haki haki töitä 30 kertaa ja aina sai hylkäävän vastauksen. KFC tuli kaupunkiin. 24 haki työpaikkaa, ja 23 otettiin sisään. Jack oli ainoa, joka ei päässyt. Hän haki poliisiksi ja arvatkaa mitä? Viisi haki ja neljä otettiin sisään. Hän jäi siis taas nuolemaan näppejään. Harvard-yliopistoon hän haki peräti 10 kertaa, eikä häntä hyväksytty. 

Meillä on muutakin yhteistä. Tykätään molemmat Forest Gump-elokuvasta. Jack Man osalta loppu onkin historiaa. Hän on menestynyt elämässään. Hän on esimerkki, että toivoa ei saa koskaan menettää. Tyhjästäkin voi ponnistaa ja jopa sellaisessa maassa kuin Kiina. 

Muistatte varmaan, kun kerroin, miten tänä keväänä rohkaistuin ja hain kirjoittamisen perusopintoihin? Sain päätöksen toukokuussa. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Puolet pääsi sisään. Sitten tilanne oli viimeisten sisäänotettujen kohdalla niin tiukka, että jouduttiin arpomaan. En siis yllättynyt, kun jouduin viidennelle varasijalle.

Käytännössä siis olin saanut ei-vastauksen, jälleen kerran. Koska jokainen varmaan ymmärtää, ettei viidenneltä sijalta päästä sisään. Huoh. Taas minulle kävi näin. 

Ajattelin, että kaipa tälläkin joku tarkoitus on. Ehkä ei sitten ollut tarkoitettu, että aloitan yliopistossa ja täytyy löytää ihan yksin se oma polku. Jossain aikaisemmassa postauksessa taisin jopa uhata, etten hae enää koskaan yliopistoon, jos minua ei oteta nyt sisään.

Nyt ollaankin jo elokuun puolessa välin ja nuo kirjoittamisen opinnot ovat jo alkaneet. En ole katkera, en. Hyväksyin, että sain jälleen kerran ei-vastauksen. Hyväksyin, että tälläkin on joku tarkoituksensa.

Ei-vastauksilla viittaan siihen, miten olen kirjoittanut artikkeleita, joita ei ole koskaan julkaistu. Miten olen tehnyt sarjakuvaani, jota en kuitenkaan ole enää saanut yhteenkään lehteen. Miten hain Zaragozassa satoja työpaikkoja, enkä yleensä päässyt edes haastatteluun. Ja lukemattomia muita ei-vastauksia, joista voisi varmaan päätellä, että olen aikamoinen luuseri. 

En kuitenkaan koskaan ole itse ollut sitä mieltä. Olen aina uskonut itseeni 100%, koska olen aina sisimmässäni tuntenut minulla olevan kirjoittamisen lahja. Eikä kyse ole vain lahjasta, vaan tunteesta, että minulla olisi todella uskomattomia tarinoita teille kerrottavaksi. Olen saanut elää uskomatonta elämää. Se ei ole ollut vain mustavalkoista, vaan olen saanut elää kaikissa sateenkaaren väreissä. Olen kokenut niin paljon, että moni muu varmaan olisi minun tilassani lannistunut tai vähintäänkin masentunut. Välillä olen itsekin ihmetellyt, miten olen jaksanut.

Tänään sitten sain sellaisen uutisen, etten voinut uskoa silmiäni.  

Meinasin pyörtyä. Sähköpostiini kilahti viesti, joka alkoi näin:
Tervetuloa kirjoittamisen perusopintoihin 
Onneksi olkoon! Sinut on valittu varasijalta kirjoittamisen syksyllä alkaviin perusopintoihin.”

Ei voi olla totta. Minut on siis hyväksytty sisään? Siis what?! Viidenneltä varasijalta? Huhhuh.

Ensimmäistä kertaa elämässäni aloitan yliopistossa ja tiedossa on tiukkaa opiskelua. Nyt en tiedä, miten ihmeessä selviän kaikista työ -ja opiskelupaineista, koska tämän yliopisto-opiskelujen lisäksi minulla on menossa muitakin kursseja ja sen lisäksi joudun tekemään paljon töitä elantoni eteen, että minulla olisi jatkossakin katto pään päällä ja ruokaa. 

Mutta hyvät uutiset eivät lopu tähän...

Muutama päivä sitten sain tietää, että aloitan elokuvan käsikirjoituskurssilla täällä Teneriffalla. Tuntuu niin uskomattomalta, että melkein on nipistettävä itseään, voiko tämä olla totta.
  
Olen tosi onnellinen, että pääsin sisään noihin molempiin kursseihin. 

Tänään muutama kyynelkin vierähti poskelle, kun mietin, millaisista vastoinkäymisistä olen selvinnyt ja täällä sitä ollaan. Mietin, miten olen aina jaksanut yrittää, vaikka oikeasti on tuntunut siltä, ettei kukaan arvosta. Olen toisaalta saanut paljon tsemppiä tutuilta ja tuntemattomilta eli heiltä, jotka ovat nähneet töitäni.

Kun kirjoitin Facebookiin yhden, pienen tekstin, eräs runoilija-ystäväni kirjoitti: Es como una prosa poética. Me lo tradujo el señor Zuckerberg ;) Y aún así conserva la poesía.”

Jos yksi asia on varmaa, niin elämä on tehnyt minulle harvinaisen selväksi yhden asian: kirjoittaminen on se minun juttu. Ja nyt saan opiskella sitä! Huh, uskomatonta. <3
Lupasinkin laittaa teille hakukirjeeni kokonaisuudessaan, jos pääsen sisään. Tuota postausta kirjoittaessa olin melkein varma, etten pääse sisään, eikä minun koskaan tarvitse julkaista hakukirjettäni. Toisin kuitenkin kävi. Ja ihme tapahtui. Pääsin sisään.

Tässä siis hakukirjeeni Jyväskylän avoimeen yliopistoon kirjoittamisen perusopintoihin, jolla jotenkin ihmeen kaupalla pääsin sisään viidenneltä varasijalta. Minua inspiroi Interstellar-kappale ja toivoisinkin, että jos luet hakukirjeen, niin kuuntelisit taustalla sitä, jotta pääsisit sisään minun sielunmaisemaani. 
"Sanotaan, että elämän ensivuodet ovat tärkeitä. Ne voivat osoittaa suunnan koko loppuelämälle. Olen kirjoittanut ja lukenut niin kauan kuin muistan. Elän sanoista. Hengitän tarinoita. Kuuntelen sanojen sinfoniaa. Kuinka ne pala palalta rakentavat tarinan. Tarinan, joka vie sydämeen ja jää sinne. Tunnistan itsessäni tarinankertojan. Tällainen olen ollut pienestä pitäen.

Pirkko Varjo kertoo Kirjoittajan matkassa –blogissa kuinka alkoi kahdeksanvuotiaana uskoa kirjoittamisen olevan hänen kohtalonsa. Minulla on ollut aina se tunne. Tunne, että minulla on kyky luoda tarinoita ja siihen minut on tarkoitettu. Ehkäpä syntymäpäivälläni oli jotain tekemistä sen kanssa… Olen syntynyt huhtikuun 23. Se on kirjan ja ruusun päivä.

En kuitenkaan kerro siitä nyt. En myöskään kerro, kuinka asuin maaseudulla Pohjois-Karjalassa kaukana kaikesta, keskellä ei-mitään. Kuinka vuodet vierivät ja minun kasvaessani kehittyi myös mielikuvitukseni. En kerro, miten talvisin luin paetakseni pimeyttä. En kerro siitäkään, miten vanhemmiten kirjoittaminen jäi vähemmälle aloittaessani opiskelut ja lukemisen tilalle tulivat elokuvat ja sarjat. 

17-vuotiaana kirjoitin ensimmäiset lehtijuttuni, jotka nähtyään opettajani patisti minua hakemaan toimittajakouluun. En hakenut. Siinä, missä Pirkko Varjo päätyi elämään kirjoittamisella, vei minun polkuni maailmalle.  Blogissa hän kirjoitti: ”Opiskelkaa, mitä tahansa, mutta ahkerasti. Menkää töihin moniin erilaisiin paikkoihin.”

Ja juuri niin minä tein. Muutin ulkomaille. Ensin Ranskaan, ja sieltä matkani jatkui Espanjaan. Muistan kerran, kun olin Madridissa lentoasemalla. Näin erään tytön lukevan kirjaa. Se oli paksu, tummansininen ja kannessa komeili kissankokoisin kirjaimin: HEMINGWAY. Se hetki piirtyi mieleeni. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin Hemingwayn nimen. Eikä minulla tuolloin ollut edes aavistustakaan, kuka hän on.

Asuin manner-Espanjassa monta vuotta. Elämäni oli kuin tuulimyllyjä vastaan taistelua. Kuin olisin ollut sumussa, ilman suuntaa tai päämäärää. Ja ainoa asia, miksi olin siinä kaupungissa, oli poikaystäväni. Kirjoitin blogia, joka oli minulle kuin henkireikä. Anonyymisti tietenkin, enkä halunnut kertoa siitä edes ystävilleni. Bloggasin kirjoittamisen ilosta! Ja kehittyäkseni paremmaksi. Tein joitakin kirjoituksia pöytälaatikkoon. Kirjoitin matkoista, elämästä, onnistumisista ja epäonnistumisista. 

Muistan erityisesti yhden matkan. Menin Unkariin, Budapestiin, jossa majoituin 20 –ja 30 –luvun teemahotellissa. Jokainen huone oli erilainen ja sisustettu sen ajan kuuluisuuksien mukaan. Minulle osui Hemingway. Silloin petyin, sillä Hemingway ei sanonut minulle oikeastaan mitään.

Kunnes eräänä kevätpäivänä tein matkan Pamplonaan. Siellä on sellainen vanha kahvila, jossa törmäsin Ernest Hemingwayn patsaaseen. Aloin kiinnostua hänestä. Mitä enemmän luin Hemingwayn elämästä, sitä enemmän huomasin meillä olevan yhteistä. Molempien elämää on koskettanut niin sota kuin itsemurhat. Me molemmat olemme asuneet Ranskassa ja Espanjassa, olleet Punaisessa Ristissä, työskennelleet toimittajina… Ja lista vain jatkuu.

Manner-Espanjassa asuessani osallistuin kirjoittajakurssille. Sitä veti tunnettu, espanjalainen kirjailija Juan Bolea. Hän vaikuttui, miten hyvin kirjoitan espanjaksi. Yhdessä muiden nuorten kirjoittajien kanssa julkaisimme kirjan ja seuraavana vuonna toisen.
Minusta alkoi tuntua yhä vahvemmin, että olen väärässä paikassa. Lopulta jätin kaiken taakseni. Sitä ennen matkustin taas Pamplonaan, jossa menin ystäväni kanssa kahvilaan. Siihen samaan, jossa on Hemingway-patsas. Otimme kuvia ja hämmästyimme, kun niissä oli jotain vaaleaa. Vitsailimme sen olevan Hemingwayn henki. Yllättäen ystäväni löysi Hemingwayn luota kynän. Hän lahjoitti sen minulle. Olin otettu. Se oli juuri sellainen, jolla voisin kirjoittaa ja tehdä sarjakuvia.

Milla Liljeroos kirjoittaa kauniisti ”Joskus saamme lahjaksi jotakin sellaista, jonka merkitystä emme sinä hetkenä oikein ymmärrä.” Miten oikeassa hän olikaan! Kun tarkemmin miettii, niin mitäpä olisi kirjoittaja ilman kynää? Vasta myöhemmin ymmärsin, miten paljon erityisempi minun kynäni oli. Pyöritellessäni sitä käsissäni, osui silmiini kolme numeroa. Ne näyttivät jotenkin tutuilta. Silloin muistin. Se oli Ernest Hemingwayn kuolinpäivä. Kylmänväreet kulkivat pitkin kehoani. Kynä oli tullut elämääni hetkenä, jolloin sitä kaikkein eniten tarvitsin.


Sen jälkeen nimittäin muutin Teneriffalle. Aloitin elämäni nollasta keskittyäkseni vain kirjoittamiseen ja löytääkseni sisäisen kirjoittajani. Tuo matka on vasta alussa, mutta tunnen olevani oikealla polulla. Luin sattumalta kirjoittamisen perusopinnoista eräästä blogista ja mieleeni tuli, että voisin hakea. Kirjoittamisen osalta olen itseoppinut, mutta haluan kehittyä paremmaksi. Tunnen sisimmässäni, että olen jo kirjoittaja ja että olen löytänyt sisäisen ääneni. Nora Ekström kysyy postauksessaan mikä metafori kuvaa sinua? Minun vastaukseni on kirja. Kuten missä tahansa mielenkiintoisessa tarinassa, alku on kaikista tärkein. Monesti se on myös vaikein kirjoittaa. Minä olen saanut kirjani ensimmäiset sivut tehdyksi. Haen kirjoittamisen perusopintoihin, jotta voin kasvaa, kehittyä ja kirjoittaa vihdoin ne tarinat, jotka minun on tarkoitettu kirjoittaa.  

Nyt uskon kohtaloon. Opintojen avulla voisin löytää suunnan, jota kohti kulkea. Tuo matka ei tule olemaan helppo, mutta minä tein jotain, mitä kovin moni ei tee koskaan. Hyppäsin kohti tuntematonta."
Loppuun vielä kappale, joka sopii minun tämänhetkisiin tunnelmiin.
Onko sinulle sattunut ihmeitä? 
post signature

maanantai 1. heinäkuuta 2019

25 KAPPALETTA, JOTKA AUTTOIVAT MINUA ETEENPÄIN

Musiikki on suurelle osasta ihmisistä tärkeää. Jopa elintärkeää! Musiikki saa ihmiset liikuttumaan, kyynelehtimään tai parhaimmillaan kohottaa mielialaa. Ihmiset ovat valmiita maksamaan isoja summia päästäkseen maailmantähtien konsertteihin.

Siksi onkin hassua, että minulle musiikki ei ole ollut niin tärkeää. Se on korkeintaan ollut sivuosassa.

Tämä voi tulla monelle suurena yllätyksenä, mutta olen niin epämusikaallinen ihminen kuin olla voi. Itse asiassa koin musiikin jopa häiriötekijäksi, koska vapaa-ajallani tykkäsin lukea tai kirjoittaa. Eikä musiikki sopinut siihen kuvioon ollenkaan. Se häiritsi keskittymistäni.
Kuva Suomesta, vuosi sitten.
Tämä on varsin erikoista, koska olen kasvanut paikkakunnalla, jossa musiikki on ollut aina tärkeässä roolissa. Koulussa monet osasivat soittaa vaikka mitä hienoja instrumentteja. Itse asiassa minäkin soitin: pianoa. Sekin meni erikoisemman kaavan kautta, sillä siinä missä muut opiskelivat musiikkiopistossa, niin minua opetti äiti kotona. Voin kuitenkin ylpeänä sanoa äitini oppineen pianonsoiton eräältä kuuluisalta pianotaiteilijalta Helsingissä. Mutta se on kokonaan aivan oma tarinansa…

Minun pianonsoitto jäi kuitenkin lyhyeksi kokeiluksi. Piirtäminen, kirjoittaminen ja lukeminen kiinnostivat enemmän. Myöhemmin olen ollut töiden puolesta tekemisissä muusikkojen kanssa, mikä on ollut todella innostavaa. Ehkäpä sieltä sain kipinän, joka roihahti Teneriffalla.

Ennen en kuunnellut musiikkia juuri ollenkaan. Nyt on toinen ääni kellossa.

Teneriffa on ollut osa elämääni yli vuoden ja minä olen osa Teneriffaa. Tähän vuoteen on mahtunut PALJON! Ja blogistani olette voineet lukea pienen osan siitä, mitä on tapahtunut ja mitä kaikkea olen käynyt läpi.

Nyt voin onnellisena sanoa, että kannatti. Entisen elämän taakse jättäminen, hyppy tuntemattomaan… Mikä parasta, olen vielä täällä Teneriffalla toteuttamassa unelmiani.

Täällä olen tavannut aivan erityisiä ihmisiä. Ja ne kohtaamani ihmiset ovat tehneet tästä vuodesta aivan erityisen… Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa ja seikkailunsa. Jokainen tulee tälle saarelle jostain syystä. Teneriffa todellakin antaa mahdollisuuden muutokselle.

Muutoksen teko ei kuitenkaan ole helppoa, eikä se tapahdu yhdessä yössä tai sormia napsauttamalla. Voin sanoa, että itse asiassa se on vaikeaa. Kasvaminen tekee kipeää. Tällä saarella olen saanut suuria ahaa-elämyksiä.

Tässä blogissa haluan paneutua syvällisemmin elämänmuutokseen ja prosessiin, joka minullakin on vielä kesken. Haluaisin valottaa sitä polkua, jota kuljen. Asioita, joita olen joutunut kohtaamaan ja työstämään. Ehkä toivoen, että voisin auttaa oman kokemukseni kautta Sinua.

Yksi noista suurista ahaa-elämyksistä on musiikki, jonka olen löytänyt takaisin elämääni.

Nykyisin kuuntelen musiikkia JOKA PÄIVÄ. Ennen musiikki oli häiriöksi ja kuuntelin sitä korkeintaan kesällä työmatkoilla. NYT musiikki on minulle inspiraation lähde. Tätä postaustakin kirjoitan musiikin soidessa taustalla, mikä ei ennen olisi ollut mahdollista.
Kuuntelen tarkkaan sanoja, innostun rytmistä ja näen tiettyjä hetkiä elämästäni. Jotkut kappaleet yhdistän johonkin tiettyyn ihmiseen. Minulle etenkin ne sanat on se juttu. Niissä pitää olla sanomaa, mutta toisaalta myös itse kokonaisuus on tärkeää.

Miettiessäni kulunutta vuotta, kuunnellessani musiikkia…. Toistaen niitä samoja kappaleita yhä uudestaan ja uudestaan. Tajusin, että voin esittää Teneriffan vuoteni kappalein. Alusta asti jokainen kappale on sopinut kuhunkin hetkeen. Ja niin syntyi tämä erikoinen musiikkipostaus. 25 kappaletta, jotka auttoivat minua eteenpäin.

1. College Electric Youth - A Real Hero
Kuuntelin tätä kappaletta paljon, kun olin alamaissa ja vasta aloin suunnitella elämänmuutosta. Myöhemmin tämä kappale soi ja lohdutti eroprosessissa. Sen maaginen sointu vie mennessään. Vaikka kappale on surullinen, niin silti se on jotenkin lohduttava samanaikaisesti.

2. Kavinsky - Nightcall
Tätä kappaletta olen kuunnellut monet kerrat. Tämä on yksi ehkä kaikkien aikojen lempparikappaleeni ja löysin tämän itse asiassa paljon ennen Teneriffaa.

3. Charlie Puth -We don’t talk anymore
Tätä kappaletta kuuntelin myös erotessa. Sanat kuvastivat hyvin sen hetkistä ajatusmaailmaani.
4. Adele -Hello
Törmäsin tähän kappaleeseen monessa kohdin. En aluksi tiennyt kenen kappale se oli, mutta se antoi minulle voimaa. Vaikka kappale on hyvin surullinen, en liitä sitä esimerkiksi eroprosessiini. Tämä kappale on minulle kuin valonpilkahdus. Se antaa toivoa. Kuunnellessani tätä lentokentällä, tai ravintolassa, minulle tuli tunne jostain isommasta tarkoituksesta elämässäni ja että minä onnistun vielä. Tiedän, että sanat eivät vastaa ollenkaan näitä tuntemuksia, mutta se ”Hello from the outside.” on minulle se juttu.
5. Desire – Under your spell
Tämä kappale tuli osuvasti tutuksi, kun olin tavannut erään ihmisen Teneriffalla yli vuosi sitten. Hän vaikutti hyvin mielenkiintoiselta ja olisi ollut kiva tutustua enemmän, mutta niin ei käynyt. Meistä tuli kyllä tuttavat.

5. Wankelmut & Emma Louise - My Head Is A Jungle
Tämä on aivan huikea kappale, jota kuuntelin paljon vuosi sitten. Tuo ”My head is a jungle” on vaan niin mukaansatempaava niin kappaleena kuin nimenäkin, ihan niin kuin suoraan minun päästä!

6. Major Lazer & DJ Snake - Lean On (feat. MØ)
Kuulin tämän kappaleen livenä Ilosaarirockissa, jossa olin toissakesänä töissä. Oli huikea kokemus! Tämä artisti jäi mieleen ja kuuntelin paljon myös viime kesänä.  
7. Safri Duo - Played-A-Live
Löysin tämän kappaleen uudestaan viime kesänä ja se toi iloa elämääni.
8. Alice Deejay – Better of alone
Tätä kappaletta kuuntelin viime kesänä ja se tuli hyvään saumaan pohtiessani yksinoloa. Voin rehellisesti sanoa tykkääväni olla yksin omassa seurassani. Mutta tykkään myös kavereiden näkemisestä. Sanoisin, että sopivassa suhteessa kaikkea. Tiedän tämän kappaleen olevan vanha ja minulle se on nostalginen. En sanoisi tämän olevan mitenkään erityisen hyvä, mutta se on jännä kappale ja auttoi minua tuolloin.  
9. Swedish House Mafia - Don't You Worry Child
Lohduttava kappale, joka antaa uskoa johdatukseen.
10. David Guetta - Titanium ft. Sia
Etenkin viime syksynä kuuntelin tätä paljon.
11. David Guetta & Sia -Flames
Kun sain lehtiartikkeleitani julkaistuksi, kuuntelin tätä kappaletta todella monta kertaa. Se muistutti minua jatkamaan eteenpäin.
12. The Script - Hall of fame
Tämä kappale on myös yksi niistä kappaleista, joilla sain uskoa siihen oman juttuni tekemiseen.
13. Imagine Dragons –Whatever it takes
Viime marraskuussa aloin opiskella. Tämä kappale auttoi minua tarttumaan tilaisuuteen!
14. Alan Walker – Sing me to sleep
Hieman surullinen kappale, mutta tässä on jotain taianomaista.
15. Alan Walker – Alone
Viime syksynä kohtasin erään miehen, josta tuli minulle todella tärkeä. Hän kuitenkin muutti toiselle puolen palloa. Tiedän etten ole koskaan yksin, vaan hän on aina minun tukena.
16. Calvin Harris, Sam Smith – Promises
Olin eräänä iltana lähdössä ulos ja olin juuri laittautumassa, kun tämä soi. Näin sinä iltana minulle tärkeää ihmistä ja muistan hänet aina tästä kappaleesta. Se oli tavallaan käänteentekevä ilta. Yksi niistä illoista, jolloin olette vain te kaksi baarissa. Baari on täynnä ihmisiä. Olette niin uppoutuneena keskusteluun, että siinä hetkessä olette vain te kaksi. 
17. OneRepublic – Rescue me
Videolla poika juoksee metsän läpi pyöräilevä joukko perässään. Kadulla poika yhtäkkiä pysähtyy. Paljastuu, että hänellä on yliluonnollisia voimia! Täällä Teneriffalla minulle on sattunut asioita, jotka ovat kuin olleet ihmeitä ja ehkäpä tämä kappale muistuttaa niistä. 

18. Janna – Sä et ole hullu
Niihin todella vaikeisiin hetkiin…
19. Imagine Dragons – Bad liar
Tämä on hyvä kappale.
19. Kygo, Chelsea Cutler - Not Ok
20. The Chainsmokers - Closer ft. Halsey
21. Sia – Move your body
22. OneRepublic –Kids
Tämä on yksi parhaimmista kappaleista. Tässä on jotain maagista, toivoa antavaa.
23. Carly Rae Jepsen - Too much
Tämä on niin ihana kappale! Kuunnellessa tulee syvä kiitollisuuden tunne ja mietin ”onko tämä liikaa”?
24. Ellie Goulding –Still Falling For You
Uskon vahvasti siihen, että kun mieli ja sydän yhdistyvät, niin kaikki sujuu. Tämä kappale kuvastaa sitä.
25. Anna Puu – Ota minut tällaisena kuin oon
Loppuun on pakko nostaa suomalaisartisti, Anna Puu! Hänellä on monta hyvää kappaletta, mutta viime aikoina olen kuunnellut tätä kappaletta. Ja jostain syystä se saa minulle hymyn huulille…
Lopuksi
Nämä ovat vain kappaleita, joita olen kuunnellut tavallista tiuhempaan tahtiin tämän puolentoista vuoden aikana ja näkisin niiden olevan sidoksissa juuri tähän elämänvaiheeseen, eikä niinkään edusta musiikkimakuani, ainakaan täysin. 

Vaikka musiikki ei ole ollut elämässäni niin suuressa roolissa, niin ei se kuitenkaan tarkoita, että olisin ollut ilmankaan. Olen ollut konserteissa ja festareilla. Pariissa opin kuuntelemaan oopperaa. Rock-musiikkia opin kuuntelemaan entisen mieheni kanssa. Ja niin edelleen... Voisi kai siis sanoa, että Teneriffa toi minulle takaisin musiikin kuuntelemisen ilon. 
Tässä postauksessa esitellyt kappaleet ovat tärkeitä omalla tavallaan, enkä kaikkien osalta osaa sanoa, miksi laitoin tähän. 

Selvästi huomaa, että alkupään kappaleet ovat melankolisia, surullisia ja ehkä niistä heijastuu se suuri suru, jota kävin elämässäni läpi. 

Pikku hiljaa kappaleet alkavat tulla iloisemmiksi, vaikka joukkoon mahtuu edelleen myös surullisia kappaleita. Elämä Teneriffalla ei ole ollut ruusuilla tanssimista, vaan minulla on ollut vastoinkäymisiä. Oli lähellä, että meinasin heittää pyyhkeen ja palata Suomeen. 

Jotenkin olen selvinnyt. Nyt elämä näyttäisi hymyilevän. Katson varovaisesti kohti tulevaisuutta, jonka toivon olevan valoisa Espanjan auringon alla. Ehkäpä minun on tarkoitettu olla Teneriffalla... 

Mikä on sinun lempikappaleesi?
post signature