perjantai 15. tammikuuta 2021

2020 – VUOSI, JOKA JÄÄ HISTORIAAN

Aina vuosittain olen tehnyt koosteen, jossa käyn mennyttä vuotta läpi. Välillä on hyvä pysähtyä ja katsoa taakseen. Erityisesti minua kiinnostaa myös missä pisteessä olen? Olenko oikealla polulla? Mitä olen oppinut?

Teen ikään kuin matkan sisimpääni. Uskon siihen, että meissä jokaisessa on pieni minä ja suuri minä. Pieni minä on järjen ääni, joka haluaa olla mukavuusalueella. Suuri minä tietää minussa olevan potentiaalia paljon enempään.

Vuosi 2020 oli historiallinen. Tässä postauksessa pohdin myös noita tapahtumia omasta näkövinkkelistäni. Tein niin, että ensin katselin kuvia vuodelta 2020 ja muistelin samalla, mitä kaikkea silloin tapahtuikaan.

Varmasti jokaisen olisi hyvä tehdä tämä harjoitus, jotta voidaan lopullisesti kääntää sivua ja aloittaa uusi vuosi puhtaalta pöydältä. 

Tällainen oli minun 2020…

Vuosi alkoi minulle epävarmoissa merkeissä. Tunsin olevani eksyksissä oman projektini kanssa, eikä minulla ollut tuloja. Asuin kimppakämpässä ja olin tyytyväinen elooni siellä. Silti minusta tuntui kovasti, että kaipaan taas jonkinlaista muutosta. Tulevaisuus näytti synkältä ja minusta tuntui, etten etene mihinkään suuntaan. Päädyin sanomaan huoneeni irti ja ajattelin muuttaa pois Teneriffalta.

Kämppikseni oli tosi ymmärtäväinen, vaikka hän ei olisi halunnut päästää minua menemään. Minä olin kuitenkin aloittanut etsimään vuokralaista tuttavien kautta.

Sitten Teneriffalle iski kova hiekkamyrsky... Ulos ei voinut mennä, koska ilma oli täynnä hiekkapölyä. Nuo päivät olivat minulle raskaita, koska ahdistuin ilmastonmuutoksesta ja olin niin surullinen ihmisten välinpitämättömyydestä. Kirjoitin aiheesta postauksen Teneriffan hiekkamyrsky – näin sen koin. Nyt sitä lukiessa ei voi kuin todeta, että se oli kuin lämmittelyä tulevaa varten…

Korona oli alkanut levitä ja ei mennyt pitkään, kun piti sulkeutua karanteeniin. Uusi kämppis ehti muuttaa asuntoomme juuri ennen sitä. Asuimme siis jonkun aikaa kolmistaan. Minun oli tarkoitus lähteä maaliskuun lopulla, mutta karanteenin vuoksi lähtö siirtyi. Noina hetkinä kuuntelin paljon Lauren Daiglen First-kappaletta. 

Se oli se hetki, kun tosissani pohdin mahdollista Suomeen paluuta. Loppujen lopuksi en uskaltanut ostaa lippua. Pelkäsin, etten pääse takaisin saarelle. Kuuntelin sisäistä ääntäni ja jäin tänne. Minusta oikeasti tuntuu, että minun paikkani on täällä.

Kirjoitin muutaman artikkelin karanteenista:
Koronavirus – Espanjassa hätätila, katso pysäyttävät kuvat

Karanteenielämää Espanjassa

Lopulta karkasin karanteenista ja menin ystäväni luokse Etelä-Teneriffalle. Siitä voit lukea lisää tästä artikkelista

Koronasta ja karanteenista minua muistuttaa Lauren Daiglen You say-kappale.

Alkoi uusi aikakausi minulle. Hoidin kahta ihanaa koiraa ja yritin päästä eteenpäin projektini kanssa. Ajatelkaa, koronan keskellä! Minun onnekseni voin tehdä töitä etänä, mutta muotoillaan näin, että se kevät ei ollut paras ajankohtani. Kävin jossain pohjalla.

Kun karanteeni tuli päätökseen, elämäni jatkui melko samalla tavalla kuin karanteenin aikaan. Tein vain lenkkejä koirien kanssa, mutta en juuri muuta. Silloin tällöin lähdimme ystäväporukalla lähialueille ja luontoon.  

Erityisen mielenkiintoinen oli retki Abadesin aavekylään.

Tiesin, etten voi ystävänikään luokse jäädä ikuisiksi ajoiksi. Siksi olikin aikamoinen sattuma, että tutustuin erääseen nuoreen naiseen… Ja pian löysinkin itseni hänen asunnostaan hoitamassa hänen silmäteräänsä eli pitbull-koiraa.

Tuo kesä oli ikimuistoinen! Vaikka alku oli ”hankala”, en kadu päätöstäni. Sitä, että uskalsin tarttua tilaisuuteen. Opin niin valtavasti ja tuo koira piirtyi sydämeeni ikuisiksi ajoiksi. Pääsin jaloilleni ja mielessäni vahvistui ajatus projektini suhteen: I can do this. 

Kuuntelin paljon Dua Lipaa, etenkin The One ja Sian Big Girls Cry.

Kirjoitin pitbull-koiran hoidosta ja kesän kokemuksistani artikkelit:

Muutin, ei mennyt kuin Strömsössä

Kolme viikkoa koiranhoitajana

Kissaterapeutin esittely

Tämän viikonlopun muistan ikuisesti…

Täällä tapahtuu kummia

Valkoinen paholainen

Mitä sitten tapahtui?

Koiranomistaja ei päässyt suunnitellusti palaamaan Espanjaan, mikä tarkoitti sitä, että olin koiranhoitajana pidempään.

Kun hän palasi, minun piti etsiä uusi koti. Jo kolmas muutto vuoden sisään ja minä mietin, miten tässä käy?

Kaikki onneksi järjestyi parhain päin. Sattuipa niin, että koronatilanteen vuoksi täällä ei ole enää paljoa turisteja. Se tarkoittaa sitä, että tuolla on valtavat määrät kämppiä tyhjillään. Tyhjät kämpät ovat omistajillekin riski, jos sinne tulee vaikka joku okupa, eli asunnonvaltaaja.

Pistin kaiken energiani kämpän etsintään ja visualisoin unelmieni kämppää. Ja sellainen löytyi. Vuokrasin asunnon ja sain mahdollisuuden uuteen alkuun. 

Joulun ja uuden vuoden vietin Teneriffalla. Pääsin soittamaan taikarumpua, josta video

Asiat, jotka ovat menneet hyvin

Vuoden aikana sattui niin hyvää kuin huonoa. On tärkeää kirjoittaa omat onnistumiset ja ne hyvät asiat ylös. Näin voin konkreettisesti nähdä, että olen mennyt eteenpäin ja miten paljon minulla on aihetta olla kiitollinen. Hyvistä asioista saa voimaa jatkaa.

- Kirjoitin lyhytelokuvakäsikirjoituksen ja opin, millainen käsikirjoitusprosessi on.

- Olen mukana kahdessa kirjassa, joista toinen on myynnissä El Corte Inglésissä Teneriffalla.

- Pystyn elämään kirjoittamisella.

- Kehityin omassa työssäni valtavasti (opin esimerkiksi tekemään sähköpostimarkkinointia).

- Olin valmennuksessa, minulla oli oma coach

- Minitarinoitani julkaistiin espanjalaisessa lehdessä.

- Olen ollut pääsääntöisesti terveenä, enkä ole saanut tietääkseni koronaa, kuten ei myöskään yksikään tuttavani, ystäväni tai perheeni.

- Olen viettänyt aikaa ystävien kanssa ja soitellut Suomeen perheelleni.

- Olen lukenut kirjoja.

- Sain oman mentorin

- Olen käynyt haikkaamassa.

- Vietin kesän pitbull-koiranhoitajana ja opin valtavasti

Asiat, jotka eivät ole menneet niin hyvin 

Huonot asiat ovat oppikokemuksia ja mahdollisuuksia peilata, mikä meni pieleen ja missä itse mokasin.

- Jouduin pettymään joihinkin ihmisiin.

- Olin ilman projekteja ja tuuliajolla.

- En päässyt omiin kirjajulkkareihin. Ensimmäinen peruttiin koronan takia. Seuraavalla kerralla kutsu tuli niin myöhään, etten yksinkertaisesti päässyt paikalle.

- En edistynyt opiskeluissa. Jotkin aloittamani kurssit jäivät kesken.

Summasummarum

Vuosi oli todella mielenkiintoinen ja opin paljon. Kuten esimerkiksi sen, että jokainen vastoinkäyminen kasvattaa ja tekee minusta vahvemman.

Tiedän, että olen oikealla polulla. Oma sisäinen ääni on vahva ja usko parempaan huomiseen on suuri. Ja niinpä pienimmänkin epäilevän kuiskauksen kumoan ajattelemalla yksinkertaisesti: Minä ansaitsen elää kirjoittamisella, koska olen oikeasti hyvä.

Muistelen täälläkin maininneen ”tiedän, mitä teen.” tarkoittaen sillä polkuani ja niitä seuraavia steppejä, jotka on otettava. Nyt voisin todeta, että pöh. Minä vain luulin tienneeni. Kun katsoo taaksepäin, olen kulkenut laput silmillä. Enkä ole aina edes tiennyt, minne tämä polku vie, enkä tiedä edelleenkään.

Juuri siksi, etenkin näin uuden vuoden alussa olen tosissani miettinyt niitä tavoitteita. Haluan, että joulukuussa 2021 voisin sanoa ”vau, mikä vuosi.” Ja että minulla olisi onnistumisia.

Ja niinpä olen nyt tehnyt toimintasuunnitelman. Ihan ensiksi haluan kehittää itseäni kaikin puolin ja varsinkin korvien väliä, sitä mindsettia.

Sitten päätin, että teen ensimmäisen oman kirjallisen tuotoksen, elokuvakäsikirjoituksen. Ja sitä olen tehnyt. Olen suunnitellut sen alusta loppuun ja aloin jo kirjoittamaan ensimmäisiä kohtauksia. Olo on innostunut. Tämä on se tarina, joka minun pitää kirjoittaa. 

Videokooste vuodesta.

Entä sinä? Millainen oli sinun 2020? Jos olet tehnyt vastaavanlaisen koostepostauksen blogissasi, jaa ihmeessä se tähän alle. 

Oikein ihanaa ja innostavaa uutta vuotta!

 post signature

lauantai 19. joulukuuta 2020

ERÄÄN AIKAKAUDEN LOPPU

Viime aikoina olen elänyt aikamoista jännitysnäytelmää. Vielä marraskuussa en tiennyt varmaksi, missä olisin joulukuussa.
 
Mitä tapahtui?
#1. Olin koiranhoitajana aiottua pidempään
Koiranhoitajan pestini vähän venähti. Omistaja ei päässyt takaisin Espanjaan suunnitellusti lokakuussa, koska korona.
 
Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tuleman pitäisi. Minulla oli vain sataprosenttinen usko, että asiat järjestyvät tälläkin kertaa. Eikö olekin hullua? Sitä, kun toivoisi, että tulevaisuus olisi jotenkin kirkkaampi ja polku selvempi. Että tietäisi edes sen seuraavan askeleen, eikä kaikki olisi aina niin… epävarmaa. 
 
Toivoin sydämeni pohjasta omistajan pääsevän takaisin omaan asuntoonsa ja ennen kaikkea näkemään koiraansa ja kissaansa. Vaikka se olisi tarkoittanut minulle hyppyä kohti tuntematonta... 
#2. Omistajan paluu
Ja niin kävi. Eräänä päivänä olin terassilla siestalla aurinkotuolissa, koira jaloissa ja kissa sylissä. 
 
Yhtäkkiä koira valpastui ja meni portille, josta se työnsi kuononsa ulos, kuten sillä on tapana. Mutta tällä kertaa se oli aivan erityisen innostunut - suorastaan tärisi.
 
Voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun omistaja astui sisään portista. Koira heittäytyi selälleen. Pian sen ympärillä olikin kahdet käsiparit antamassa rapsutuksia. 
 
Iloitsin suuresti tuosta lämpöisestä jälleennäkemisestä, vaikka samalla se tarkoitti minulle huonoja uutisia. Minun olisi lähdettävä. Ei heti, mutta pian. 
#3. Ratkaisun etsintä
Ehkä otsallani oli huolestunut ryppy tai kaksi. Mietin, miten minun kävisi?
 
Omistaja sanoi, että löydämme ratkaisun asuntoasiaan. Ystäväni sanoivat, että minä en jää ilman kotia. 
 
Mutta minä halusin löytää oman paikan. Seisoa omilla jaloillani, eikä turvautua ystävien apuun. Varsinkin, kun vasta viime keväänä olin ystäväni asunnolla. Hän otti minut siipiensä suojaan, kun minulla ei enää ollut voimia jatkaa. 
 
Asunnon etsinnän olin aloittanut jo pari kuukautta aiemmin. Kerroin myös täällä blogissani toiveestani löytää asunto. Visualisoin mielessäni, millainen sen tulisi olla. 
Tunsin vahvasti ansaitsevani kaiken hyvän elämääni.
 
Olen tehnyt niin kovasti töitä oman unelmani eteen. Vaikka näyttää, etten ole saanut aikaiseksi paljon mitään, tunnen vahvasti olevani oikealla polulla. Ja se tekee tästä seikkailusta niin antoisan. 
Tänä vuonna kirjoitin lyhytelokuvakäsikirjoituksen ja se on nyt toteutumassa. Olen myös mukana kahdessa kirjassa. Kahdessa! Toinen niistä on myynnissä El Corte Inglésissä, Teneriffalla.
 
Harmi vain, etten taaskaan päässyt omiin kirjajulkkareihin. 
 
Kirjajulkkareiden piti olla keväällä. Korona tuli ja sotki suunnitelmat. Lopulta ne järjestettiin joulukuussa. Sain kuitenkin tiedon siitä niin myöhään, etten enää päässyt paikalle.
#4. Ratkaisu
Puhelimeeni kilahti viesti. Sain kutsun asuntonäyttöön. Kerroin rehellisesti tilanteeni. Kerroin myös, etten halua viedä hänen aikaansa, jos asunnosta on moni muu kiinnostunut, koska ”enhän tiedä edes muuttopäivää”. 
 
Omistaja kuitenkin oli päättäväinen, hän halusi tavata minut. Ja niin minä menin. Vastassa oli aivan ihana pariskunta, jotka heti tekivät minuun vaikutuksen.
 
He halusivat vuokrata minulle asunnon ja antaa mahdollisuuden.
En uskonut asiaa edes sinä päivänä, kun menin kirjoittamaan sopimusta. 
Kirjoitan tätä nyt asunnosta, jota voisin kuvailla unelmieni asunnoksi. Kaikki on aivan uutta ja hyvällä maulla sisustettu. Täällä on terassi ja koen vihdoinkin olevani ”oikeassa paikassa”. 
 
Olen inspiroituneempi kuin koskaan. Nyt tiedän seuraavat steppini kirjoittamisen saralla.
post signature 
Ps. Katso video kesästäni.


keskiviikko 30. syyskuuta 2020

MERI VEI MENNESSÄÄN – JA SITTEN OIVALSIN JOTAIN SUURTA

Tutkimusten mukaan meren läheisyydellä on positiivisia vaikutuksia terveyteen. Aaltojen ääni, hiekka jalkojen alla ja rauhoittava maisema… Siinä on jotain taikaa.

Moni tulee Teneriffalle kauniin ilmaston, meren ja auringon perässä – paitsi minä. Tulin alun perin, koska olin huomannut täällä olevan maaginen ilmapiiri ja positiivista energiaa. Tunsin jonkin pienen äänen sisälläni kuiskaavan, että tänne on palattava.

Ja niin minä palasin. Päätin antaa mahdollisuuden kokeilla siipiäni kirjoittajana ja saada elämälleni uusi alku. Siitä on nyt kaksi vuotta, kun olen keskittynyt tiukasti omaan projektiini. Huvitukselle minulla ei ole ollut liiemmin aikaa.

Tämä kesä muutti kaiken.

Siihen tarvittiin niinkin outo juttu, että kirjoittajasta tuli pitbull-koiran hoitaja.  Muutin tänne heinäkuussa muutamaksi kuukaudeksi. Joka päivä koira on iso osa elämääni. Sen kanssa on naurettu ja itketty.

Joka päivä vien sen lenkeille ja joka kerta silmieni edessä avautuu uskomattoman upea merimaisema. Silloin koen syvää kiitollisuutta kaikesta ja miten uskalsin ottaa hypyn kohti tuntematonta.

Viime aikoina olen alkanut ajatella, että tästä matkasta on myös nautittava. On nautittava elämän pienistä, suurista iloista. Kaksi vuotta on mennyt kuin siivillä oman projektini kimpussa. Kaksi vuotta ylä- ja alamäkiä. 

Viikonloppu Teneriffalla

Kun ystäväni kutsuivat minut viime viikonloppuna viettämään rantapäivää, en kieltäytynyt. Menimme rannalle ja hämmästyimme, kun siellä ei ollut ristin sielua. Pakko myös tunnustaa, että en ole koskaan ollut mikään vesipeto. Osaan uida, mutta en mitenkään kovin hyvin tai nopeasti. Siksi minua ei yleensä rannoilla nähdä. 

Mutta en ollut yksin. Niinpä halusin yrittää. Laskeuduin laituritikkaita pitkin, askel kerrallaan. Merivesi ryöppysi varpailleni. Se tuntui kylmältä ja haukoin henkeäni. Ystävät kannustivat päästämään irti tikkaista.

Ja niin minä päästin. Annoin itseni kellua ja tunsin olevani kuin korkki vedessä. Lähdimme uimaan toisessa päässä olevaa rantakalliota kohdin. En ollut yksin vedessäkään, vaan seuranani oli eräs mies.

Aallokko oli välillä melko voimakkaan tuntuinen. Uidessa se oli niin kova, etten edistynyt juuri yhtään, mutta voimat hupenivat. Pääsimme kuitenkin rantakalliolle ja nousimme kivelle lepäämään.

Palatessa takaisin ranta tuntui olevan niin kaukana. Minun piti yrittää uida rivakammin voidakseni edetä nopeammin. Kun olin melkein perillä, aallokko veikin minua kauemmas ja sen myötä myös laituritikkaat loittonivat. 

Piti olla kärsivällinen ja odottaa. Oikean hetken tullessa hyödynsin aallokkoa, jonka avulla tartuin laituritikkaisiin kaksin käsin.

Silloin tuntui, kuin olisin ylittänyt itseni.  

Meressä ja elämässä on paljon samaa

Mietin, miten meri ja elämä eivät juuri toisistaan eroa. Ensinnäkin ihminen on kuin kärpäsen paska niin meressä kuin universumissa. 

Meri on suuri ja pelottava, kun olet keskellä aallokkoa. Ne voisivat koska vain imaista pienen ihmisen syövereihinsä. Meressä vastavirtaan meno vie voimat.

Jännä, miten se on juuri näin myös elämässä. Tiedän omasta kokemuksesta, että elämän ei tulisi olla jatkuvasti sitä vastavirtaan menoa. Muuten menevät voimat, väsyy ja lopulta myös masentuu. Vaikka joskus on pakko mennä vastavirtaan. Ei voi kulkea massan mukana.

Elämän tulisi soljua eteenpäin yhtä kevyesti kuin aallot meressä. Silloin on myös helpompi mennä oikeaan suuntaan, eikä jäädä paikoilleen junnaamaan.

Mutta joskus kuitenkin voi käydä niin, että virta loppuu. Kuten näille herroille, jotka olivat vesijetillä liikkeellä. He joutuivat pyytämään apua. 

Meillä kaikilla voi elämässä olla tällaisia hetkiä, jolloin tarvitsemme toistemme apua. Olisi todella kurjaa olla yksin, ilman minkäänlaista tukiverkkoa ja tukea.

Minä tulin Teneriffalle yksin, mutta en kuitenkaan ole ollut yksin. Täältä olen löytänyt tosiystäviä. Esimerkiksi viime talvena minulla oli tiukkaa. Siis oikeasti niin tiukkaa, että en tiennyt, miten selviän eteenpäin. 

Ystävieni avulla pääsin eteenpäin ja selvisin. En tule koskaan unohtamaan sitä ja aion itse auttaa aina, kun siihen tulee tilaisuus. 

Aivan kuten viikonloppuna ystävät auttoivat, kun yksi porukastamme kadotti sukelluslasinsa. Hän yritti etsiä niitä ensin itse. Kun hän nousi takaisin pinnalle ja tajusi, että lasien lisäksi hän oli hukannut myös kellonsa.

Toinen vesijettimiehistä tuli auttamaan ja sai pelastettua kellon merestä! Eikö olekin uskomatonta? Hetken päästä myös lasit löytyivät.

Seuraavaksi Espanjan meripelastus kurvasi paikalle. Se pelasti puolestaan vesijettimiehet pälkähästä. Tällaista ei ihan joka päivä näe.

Kyllä, meri on kuin heijastus elämästä. 

Oletko samaa tai eri mieltä? Millaisia ajatuksia meri sinussa herättää?

post signature