perjantai 13. heinäkuuta 2018

KESÄN KUULUMISIA

Heräsin aamulla aikaisin. Sain inspiraation kirjoittaa kuulumisia. Aloin kirjoittaa näppäimistö sauhuten. Sitten tuli tunne, että tekstini on liian rönsyilevä ja haluanko kertoa sittenkään blogin puolella kuulumisiani näin avoimesti…

Päätin, että antaa mennä. Ei tekstien tarvitse olla täydellisiä tai loppuun asti viilattuja –siis täällä blogin puolella. Blogi on ja tulee olemaan minulle harrastus ja vaikka haaveilen kirjoittamisesta ns. next levelillä, niin miksen saisi täällä irrotella oikein kunnolla?

Minulle on tänä kesänä sattunut yhtä sun toista, joista tekee mieli kirjoittaa. Eikä ainoastaan kesästä, vaan myös tulevasta. Edellisessä postauksessa paljastin suunnitelmiani ja kuinka kaipaan Espanjaan. Sen kirjoittamisesta on vierähtänyt tovi, joten haluaisin tässäkin tekstissä palata aiheeseen. Syksyn tuloon ja mitä silloin tapahtuu..?

Ennen kuin loikkaan syksyn suunnitelmien puimiseen, niin kerron pikaisesti kesän kuulumiset.

Oma kirja
Alkukesästä julkistettiin toinen kirjani, jonka olen kirjoittanut yhdessä muiden kirjoittajien kanssa. Kirja esiteltiin Espanjassa entisessä kotikaupungissani kirjamessuilla. Se on kooste meidän kirjoittajaporukan kirjoittamista tarinoista ja nyt nuo tarinat tosiaan pääsivät kirjaksi asti. Samalla päädyin myös espanjalaiseen lehteen. Saimme tukea eräältä kuuluisalta kirjailijalta, joka on tsempannut meitä kovasti parin vuoden ajan ja patistanut kirjoittamaan. Kirjoittamani tarina kertoo selviytymisestä ja tarinassa on myös koira.

Tuntuu uskomattomalta saada omaa tekstiä kansien väliin, vaikka kyseessä on vain muutama sivu. Olenkin nyt eräällä toisella kirjoittajakurssilla tavoitteena kirjoittaa kokonainen kirja. Teen sitä verkossa ja taistelen aikaa vastaan. Työt vievät ison siivun ajastani ja kun tulen kotiin, olen väsynyt päivän hulinoista. Olen siirtänyt kirjoittamista tuonnemmaksi, mutta samaan aikaan sisälläni vain kasvaa tunne kirjoittamisesta tai räjähdän.

Totta puhuen, olenhan minä kirjoittanut! Lehtiartikkeleita, joista yksi julkaistiin paikallislehdessä. Muita artikkeleita en ole vielä saanut julkaistuksi, vaikka yritystä on ollut. En aio kuitenkaan luovuttaa. Jos Suomessa en saa julkaistuksi, niin yritän Espanjassa. Hyvä, että molemmat kielet ovat hallussa. Yritän nyt olla kuulolla ja antaa elämän johdattaa. Eli jos Suomessa ei ovia avaudu, niin ehkäpä sitten Espanjassa? Minun sisäinen ääni vie minua vahvasti Espanjaan päin.

Ennen kuin kerron lisää, niin haluan mainita pari hauskaa ja vähemmän hauskaa juttua.

Dokumenttielokuva
Kesäni yksi omituisimmista tapahtumista oli, kun päädyin dokumenttielokuvan kuvauksiin. Kuvauksissa hauskinta oli se, että näyttelin omaa itseäni. Päädyin kuvauksiin sattumalta, kun tulin aamulla töihin ja huomasin pihalla kaksi hemmoa kuvaamassa. Oli todella mielenkiintoista ja onneksi ei tarvinnut puhua, sillä se ei olisi varmastikaan luonnistunut.

Tulipahan koettua ja olen yhtä muistoa rikkaampi. Täytyy siis sanoa, että minulla on todella mielenkiintoinen työ –ei ole tylsää päivää! Olen töissä asiakaspalvelutehtävissä, mutta en paikkaa tämän tarkemmin halua paljastaa. Itse asiassa niitä on kolme, eikä yksikään ole millään muotoa tavallinen ja ne kaikki liittyvät matkailuun tavalla taikka toisella.

Tv-sarja
Sain kutsun erääseen suomalaiseen tv-sarjaan haastateltavaksi. Sarja on todella laadukas ja vaikka en sitä totta puhuen ole katsonut, niin se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Myös aihe on kiinnostava ja sellainen, josta kertoisin mielelläni. Aion kuitenkin näillä näkymin kieltäytyä kutsusta, sillä olen varmastikin töissä. Toisekseen en osaisi puhua kameroiden edessä. Olen ollut avustajana elokuvissa ja nyt viimeksi siinä dokumenttielokuvassa, mutta eihän silloin tarvinnut puhua.

Kameran edessä en osaisi olla luonnollinen. Ja en tosiaan halua olla mikään teennäinen, vaan oma itseni. Minulla on vielä aikaa miettiä ennen lopullista vastaustani, mutta näin koen tällä hetkellä.

Outo tapaus
Olin torilla. Kiertelin eri kojuissa ja päädyin ihastelemaan magneettikoruja. En ollut aikaisemmin nähnyt niitä missään, joten kiinnostukseni heräsi. Olin lukenut niistä joskus netissä.

Yhtäkkiä paikalle saapui eräs tuttava, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Hän jatkoi matkaansa ja minä jäin tutkimaan koruja. Sieltä löytyi yksi pieni, viehättävä koru, mutta emmin raaskinko ostaa. Silloin tuo tuttava tulee uudestaan paikalle ja tarjoutuu ostamaan minulle korun. Kieltäydyin jyrkästi ja moneen otteeseen. En halua jäädä kenellekään ”velkaa” ja olisihan se nyt vähintäänkin outoa tai epäilyttävää. Tämä vanhempi mieshenkilö oli siis ollut samassa työpaikassa yhtenä kesänä ja olin ollut kuulemma niin kiva työkaveri ja hyvä asiakaspalvelija, josta koru olisi kiitos. Siinä torilla hänellekin sanoin, että jokainen tekee omilla rahoilla mitä haluaa ja että hänen tulisi käyttää ne itseensä. Siitä huolimatta hän halusi antaa korun minulle.  Lopulta suostuin, mutta kävimme läpi, että se ei tosiaan tarkoita mitään muuta kuin kiitos tuosta kesästä.

Olin todella kiitollinen ja otettu, että minun työtä arvostetaan. En voi vieläkään uskoa, kun se tuntuu isolta lahjalta. Nyt minulla on ensimmäinen, oma magneettikoru, josta olen todella iloinen. Mieleeni piirtyi myös myyjän kommentti: ”Oot ilmeisesti ihan älyttömän hyvä asiakaspalvelija.”

Koru on pieni ja siro. Siinä on lootuksenkukka, jonka symboliikkaan tutustuin myöhemmin ja tuntui kuin minulle tehdyltä. 

Syksystä
Näin on aika rientänyt ja toki kesääni on mahtunut paljon, paljon muuta kuten opiskelua. Tämä on ollut tähän asti upea kesä, vaikka tällä hetkellä minulla on jalassa muutama tikki. Tikit laittoi minulle muuten ulkomaalainen, noh puoliksi suomalainen lääkäri, joka on syntynyt samana vuonna kuin minä ja samassa kuussa. Hauska sattuma!

Vielä on kesää jäljellä. Loppukesältä toivon itselleni opiskeluintoa ja aikaa lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Eniten minua huolestuttaa ja pelottaa tuleva syksy. On vaan niin helppoa sanoa, että sinne menen. Mutta kun se on kohta ihan oikeasti edessä. Mitä silloin tapahtuu? Mistä saan rahaa? Uskallanko heittäytyä täysin tyhjän päälle?

Tilannehan on se, ettei minulla ole asuntoa, eikä työtä. Ei ole enää Suomessakaan silloin, ei sen puoleen. Ehdottomasti olen menossa Espanjaan, Suomessa minua ei sido mikään. Ja kuten mainitsin aikaisemmin, niin se on se sisäinen ääni, outo tunne. Espanja on minun koti, toinen kotimaani.

Tällä hetkellä en olekaan niin varma menenkö kuitenkaan Teneriffalle... Tai siis menen kyllä, mutta että jäänkö sinne enää? Ystäväni Pamplonassa on houkutellut minua sinne. Pamplona on aivan ihana paikka ja olen kirjoittanutkin siitä täällä klik.
Haluaisin matkustella ja nähdä maailmaa. Haluaisin olla yrittäjä. Olen miettinyt onko mahdollista yhdistää nämä… Olen tällainen haaveilija, taiteilijasielu ja varmasti on tulossa kivikkoinen polku. Eikä varmasti ole helppoa, olen kerran sen kokenut ja oli todella vaikeaa. Mutta haluaisin uskoa parempaan huomiseen, että jos teen sitä omaa juttua, niin ajan kanssa kaikki järjestyy ja löydän paikkani.

Samaan aikaan minua polttaa halu matkustella ja nähdä maailmaa. Haluan reissun päälle! Mutta minä ikään kuin kielsin reissut itseltäni ennen kuin työkuviot ovat kunnossa.

Twist trip
Siitä se ajatus sitten lähti… Aion vierailla syksyllä Espanjassa eri paikoissa ja ideana on yhdistää kavereiden näkeminen, rento lomailu ja kirjoittaminen. Ajattelin myös hävyttömästi käyttää hyväkseni kavereitani ja yöpyä heidän luonaan.

Ideana on yhdistää loma, matkustelu ja kirjoittaminen. Tuntuu, että tarvitsen irtioton, jota kautta voisin selvittää ajatuksiani. Menisin Espanjaan syyskuussa.

Mietin nyt aloittaisinko tämän hullun matkan, jota tykkään kutsua hyvin kuvaavalla sanalla twist trip. Taisin keksi ä tämän sanan juuri päästäni, mutta road trip ei mielestäni kuvaa ollenkaan tätä matkaa, kun en aja tienpäällä.

Mietin myös menisinkö peräti Vaasan kautta. Vaasa on ihana paikka ja siellä asuu hyvä ystäväni. Vaasasta menisin Helsinkiin, josta minulla on lento edelleen Madridiin.

Listalla on ainakin Madrid, Zaragoza, Pamplona, Logroño, Barcelona (ehkä?) ja lopuksi Teneriffalle. Näistä paikoista minulla on yöpaikat kaikissa paitsi Barcelonassa ja Madridissa, joten jää nähtäväksi, miten ne toteutuu. Lisäksi minua houkuttaisi kovasti kokea joku minulle aivan UUSI paikka Espanjassa. Olisiko ehdotuksia..?









Niin, matkani viimeinen etappi olisi Teneriffa, vaikkei tosiaan ole varmaa jäänkö sinne. Asuntotilanne on huono. Työtilanne on huono. Eli ei näytä ollenkaan hyvältä minun tilanne! Alkuun saattaisinkin tarvita lisätuloja, jos omat kuviot ei mene suunnitelmien mukaan. Uskoisin, että marraskuuhun asti minulle järjestyisi asuminen Teneriffalla. Sitten voisin tulla jouluksi Suomeen?

Monenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Syksy on vielä kaukana, mutta… Se lähestyy. Hitaasti, mutta varmasti. Hyppy tuntemattomaan pelottaa. Siitä minulla onkin kokemusta. Olikohan minulla silloin viimeksi moukan tuuria? Mitä jos nyt asiat eivät järjesty yhtä hyvin? No, se jää nähtäväksi. Aion muuten sitten blogata reissun päältä. Twist trip. Kyllä, sen minä teen!

 Mitäs paikkaa suosittelisit minulle Espanjassa vierailuun ja miksi?
 post signature

tiistai 22. toukokuuta 2018

MIKSI MENNÄ TAKAISIN ESPANJAAN?

Hei vaan kaikille! Kirjoittelen nyt Suomesta. Tosiaan tulin tänne jo aikapäiviä sitten, mutta bloggaan nykyään tosi harvoin. Olen huomannut, että blogia on luettu kyllä ahkerasti siitä huolimatta, joten siitä innostuneena päätin kirjoittaa extempore-postauksen. Tämä on taas rehellisesti sanottuna aivopieru, jonka kirjoitin noin vartissa. Se sai alkunsa erään tuttavan tai sanotaanko sukulaisen kommentista. Sukua mutkan kautta, kuten täällä sanotaan. Hän uteli, että aionko palata takaisin Espanjaan. Vastasin hänelle ilman hetkenkään epäröintiä ”kyllä, mie palaan”.

Näin iltasella, saunan jälkeen, hänen sanansa palautuivat mieleeni. Ja rupesin tosissani pohtimaan. Palaanko enää Espanjaan? Koska… Miksi ihmeessä? Mitä minä teen Espanjassa? Eihän minua sido mikään! Minua ei sido mikään tai kukaan Espanjaan, eikä Suomeen. Vain taivas on rajana. 

Olen asunut Espanjassa lähes kymmenen vuotta, vähän siellä sun täällä, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin Zaragozassa. Rupesin miettimään minun elämääni ylipäänsä. Täällä Suomessa minulla on ystävät, sukulaiset, perhe. Sää on ollut tajuttoman kaunis. Olen pyöräillyt töihin. Saan tehdä työtä, josta todella nautin. Maisemat ovat huikeat.

Toisaalta… Niin kuin aina, pienoinen kulttuurishokki on nostanut päätään. En kuitenkaan nyt aio kirjoitaa kotiinpaluusta ja kulttuurishokista, siitä kirjoitin joskus tässä postauksessa.
Nyt kirjoitan Espanjasta. Nimittäin pohtiessani Espanjaa, elämää ja vähän kaikkea, yhtäkkiä oivalsin. Muistin, miten paljon espanjan kielen oppiminen vaati. Muistin, miten paljon minulla kesti tottua Espanjassa asumiseen. Muistin, miten paljon kulttuurierot minua hämmästyttivät. Miten vaikea oli löytää ystäviä. Miten vaikea oli aloittaa uudessa maassa. Miten alku oli vaikea.

Mutta ennen kaikkea muistin, miten paljon olen oppinut ja saanut. Muistin, miten paljon olen kehittynyt ja miten paljon minulla on vielä opittavaa. Muistin, miten olen saanut unohtumattomia kokemuksia. Sellaisia kokemuksia, joihin Suomessa minulla ei olisi ollut mahdollisuutta. Kokemuksieni ansiosta taiteellinen puoli, kirjoittaminen, sarjakuvat ja elokuvat kiinnostavat nyt entistä enemmän. Muistin myös, että ei minun elämä Espanjassa ollut ainaista vastatuulta. Tai tuulimyllyjä vastaan taistelua, vaikka mukaan mahtuu konkkaan mennyt yritys ja kariutunut suhde. 

Se matka on ollut elämänmatka, jonka aikana olen oppinut valtavasti. Olen oppinut asioita, joita ei oppikirjasta opita. Nuo kaikki on tehnyt minusta paremman ihmisen, eheämmän. Voi, kuinka arvostan pieniä asioita ja iloitsen niistä! Nyt olen viisaampi, mutta täydellinen en ole. Minulla riittää opittavaa, mutta nyt minulla on laajempi näkökulma asioihin. Osaan laittaa itseni asioiden yläpuolelle.  
Tuoreessa muistissa on muuttoni Teneriffalle. Kun muutin sinne, minulla ei ollut asuntoa, töitä tai ystäviä. Aloitin elämäni niin sanotusti nollasta. Yhdessä päivässä asiat järjestyivät. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, koska Teneriffalla on kuulemma huono asuntotilanne ja huono työtilanne. 
En nyt kirjoita siitä(kään) tämän enempää, mutta ihmeellisesti asiat vain järjestyivät. Jopa niin ihmeellisen hyvin, että tuntui ihan kohtalon kujeelta. Monta vuotta Zaragozassa, siellä en löytänyt paikkaani. Muutan Teneriffalle ja sitten kävi niin hyvin. Teneriffa jäi välietapaksi, kun jo heti kohta minun piti palata Suomeen töiden perässä. Minut kutsuttiin töihin ja totesin, että kivempi olla kesä Suomessa kuin Teneriffalla, jossa olisi varmasti liian kuuma, liian paljon humalaisia turisteja, liian paljon elämää. 
Teneriffalla tunsin jostain syystä kuitenkin olevani kuin kotona. Tunsin löytäneeni ihanan paikan. Tunsin olevani upeassa paikassa ihanien ihmisten ympäröimänä. Niinpä ostaessani lentoa Suomeen, varasin samalla paluu-lennon. Toki meno-paluu on aina halvempi kuin pelkkä yhdensuuntainen, mutta minulle oli selvää, että Teneriffalle on palattava. 
Näillä näkymin, näine ajatuksin… Kyllä minä ihan tosiaan olen palaamassa takaisin Espanjaan. Sitten syksyllä, kun tulee kylmä. Olen kuin muuttolintu ja lennän pois. En ehkä enää kestäisi kylmää, enkä pimeyttä tai jatkuvaa vesisadetta. Enkä varsinkaan happamia ihmisiä, hiljaisuutta tai muunlaista hiljaiseloa. Olen varmaankin enemmän espanjalainen kuin suomalainen. Tai ehkä en ole kumpikaan, vaan outo sekoitus molempia kulttuureja. 
Kolmas kerta toden sanoo?
Joka tapauksessa, vaikka täällä Suomessa on ihanaa ja just hyvä näin, niin päätin, että vielä kerran muutan Espanjaan ja vielä kerran Teneriffalle. Se olisi minun kolmas muuttoni Teneriffan saarelle. 
Ensimmäisen kerran olin siellä pari viikkoa (vai oliko se kuukausi?). Asuin Los Cristianosissa. Toisella kerralla asuin kolme kuukautta Palm-Marissa ja eräässä toisessa kylässä. Kolmannella kerralla se voi olla kuukausi, kolme kuukautta, kahdeksan kuukautta… Saaren pohjois –tai eteläpäässä. En tiedä. 
Voin sanoa, että minua pelottaa. Epävarma tulevaisuus. Ei työtä, eikä asuntoa. Takataskussa on vain kesän työstä ansaitut rahat ja pari liikeideaa. Ja rehellisesti sanottuna ei mitään haisua, miten saan elämäni järjestykseen.
Tällä kertaa minulla on onneksi ystäviä. Ystäviä, jotka ottavat minut kotiinsa, jos minulla ei ole muuta paikkaa. Minulla on myös luottamusta ja rohkeutta. Tällä kertaa en pelkää ”mitä jos en onnistu”. Minulla ei oikeastaan ole mitään menetettävää. Jos en onnistu Teneriffalla, niin aina voin palata maitojunalla Suomeen. Tai aina voin aloittaa jossain muualla. Mutta ehkä hulluinta on, että minulla on hyvin vahva intuitio, että Teneriffa on minun paikka. En tiedä onko se, mutta koittamallahan se selviää.

Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että ostin kalevalaiset tarot-kortit. Minua on aina kiinnostanut Kalevala, kansaperinne, mytologia ja vaikka en usko mihinkään sellaiseen kuin tarot tai povaaminen, niin ostin ihan mielenkiinnosta. Huvikseni ladoin kortteja, mutta kun niitä kääntelin, niin sieltä tuli sellaisia vastauksia, jotka sopivat elämäntilanteeseeni kuin nenä päähän. Kaikista oudoin oli kortti, jolla halusin selventää Teneriffa-kuviota. Muutanko vai enkö muuta? Melkein putosin penkiltä, kun siihen tuli sellainen kuin Lintukoto. Siinä oli muuttolintujen kuvia ja tässä ihan pari lainausta kirjasta:

”Kaukana etelässä taivaan ja maan yhtymäkohdassa uskottiin olevan aukko, josta muuttolinnut lensivät etelään talvehtimaan. ”

”Uskottiin, että lämpimien maiden ja Suomen välillä oli suuri meri, jonka keskellä oli vain yksi saari.”
”Lintukoto kertoo turvallisuuden ja rauhan kaipuusta. Onnellisten saarella on aina lämmin ja ruokaa on runsaasti saatavilla”.
Avainsanoina oli mm. onnellisten saari, tasapainon ja mielenrauhan etsiminen, onni, utopiat, muuttomatka. Kuvaus sopi muutenkin täydellisesti tilanteeseeni. Ehkä minun kohdalla se voisi olla ihan konkreettisesti muutto onnellisten saarelle..? Kortti toi  minulle jonkinlaista vahvistusta, että se on oikea päätös. 
Totesin myös, että elämässä mikään ei ole varmaa. Paitsi kuolema ja rahan tarve. Rahan tarve on loputon ja siksi sitä pitää tavoitella. Kuolemaa taas en halua tavoitella, mutta se on väistämätön. Toivottavasti kuitenkin elämän ehtoopuolella.
Jännityksellä odotan, mitä syksy tuo tullessaan. Kesästä minulla ei ole sen suurempia odotuksia, mutta muutamia henkilökohtaisia tavoitteita minulla on. 
Näillä ajatuksilla päätän kirjoituksen. Muutan siis takaisin Espanjaan. Takaisin Teneriffalle. Vielä kerran. Miksi ei? Tällä kertaa annan myös elämän viedä. Hyväksyn sen, jos se onkin vain välietappi matkalla kohti jotain suurempaa ja parempaa. Täytyy uskoa elämän kantavan.
Kommenteissa kuulisin kovin mielelläni oletko sinä hypännyt tuntemattomaan ja vieläpä toistamiseen? Miten selvisit? Tai oletko tehnyt jonkun suuren elämänmuutoksen?
Kuvituskuvina omia kännykkäkuvia.
Vertaistukea, avainsanoina #muutto #ulkomaillemuutto #espanja.
post signature

torstai 22. maaliskuuta 2018

CHANGING CAN BE AN EXCITING EXPERIENCE

Minusta muiden ulkosuomalaisten blogien mielenkiintoisinta antia on ollut saada kurkkia muiden koteihin. Itsekin mietin, että voisin kirjoittaa aiheesta. Vielä en ole kuitenkaan ehtinyt ja nyt kävikin niin, että muutin kokonaan toiseen asuntoon ja toiseen kylään –väliaikaisesti.

Kämppäkaverini lähti reissuun toiselle puolen maapalloa. Koska koirat tarvitsevat hoitajan, niin hoitaja tuli meidän asuntoon ja niinpä päätettiin tehdä changing eli minä menin hänen asuntoon. Syy, miksi minä en voi koiria hoitaa, on minun työajoissa. Olen täysin busseista riippuvainen, joten koirille olisi tullut liian paljon yksinoloa. 
Uutta asumisjärjestelyä on takana viikko ja olen aivan innoissani. Tässä on paljon hyvää ja toki myös huonoa.
Aloitetaan niistä hyvistä puolista. Asustelen nyt ihastuttavassa ullakkohuoneistossa. Jo ensinnäkin ullakkohuone tuo sellaisen ”vau”-efektin. Miettikää, miten huippua on saada asua huipulla, siinä kerrostalon kaikista korkeimmalla olevassa asunossa? 
Kämppä on pieni, juuri sopiva yhdelle henkilölle. Keittiö, makuu/olohuone ja kylpyhuone. Lisäksi tässä on pieni parveke. Itse asiassa asuntoon tultaessa tullaan juuri tuon parvekkeen kautta. Kun on näin pienet tilat, niin se on helppo pitää siistinä. Joka aamu saan ihastella upeaa auringonnousua, joka on varsinainen spektaakkeli ja on todella harmi, etteivät nämä kuvat tee oikeutta. 
Joka aamu saan herätä myös kukon lauluun. Olen aina salaa haaveillut siitä, sillä minusta se on ollut jotenkin niin ihanan suloista. Nyt ehkä olen jo alkanut saamaan siitä tarpeekseen, sillä se ei rajoitu yhteen kertaan, vaan kukko laulelee pitkin aamupäivän. Mutta… pitää nauttia nyt senkin edestä, sillä kohta palaan siihen alkuperäiseen asuntoon.
Toisessa kylässä asuessa tulee tutustuttua minulle uuteen paikkaan vaivattomasti, arkielämän ohessa. Asunnon vaihto oli todella jännittävää, jotenkin stimuloivaa. 
Toisaalta se on tuonut mukanaan ylimääräistä päänvaivaa. Minullahan ei ole täällä autoa, joten käytän liikkumiseen bussia. Jostain syystä bussilla liikkuminen ei kuitenkaan ole ihan niin helppoa kuin esimerkiksi Zaragozassa. 
Itse asiassa se on melko kaameaa! Jokainen, jonka kanssa olen asiasta jutellut, on suosittelut pikaisesti auton hankkimista. Se ei vain nyt ole minulle tällä hetkellä järkevää, joten joudun jatkossakin seikkailemaan busseissa. Ja todellakin aikamoisia seikkailuja minulle on sattunut!
Olen huomannut, että nettiin ei voi luottaa, vaan paras on kysyä kuljettajalta. Ja varsinkin kertoa, mihin on menossa. Minulle on käynyt niin, että olen joutunut käyttämään jopa taksia, kun olen tullut iltamyöhäisellä. Bussilla pääsin melko lähelle kylää, mutta en perille asti ja kun en halunnut odottaa 40 min., niin piti ottaa taksi. Työpäivän jälkeen väsyneenä ei todellakaan tehnyt mieli odottaa noin pitkään, joten taksilla pääsin loppumatkan helposti.
Taksinkuljettaja kertoi, että tosi monet tekevät juurikin näin: ensin bussi ja sitten loppumatka taksin kyydissä. Hän myös neuvoi varovaisuuteen, kun ”olet niin vaalea”. Ja ”ei ole turvallista liikkua yksin yöllä”. Niin, ei varmaan missään ole turvallista liikkua yksin. 
Taksinkuljettaja kanssa nauroimme vedet silmissä. Hän sanoi, että mitä tulee bussiverkostoon, niin näyttää kuin olisimme jossain kehitysmaassa. Ja tottahan se on: bussit Teneriffalla kulkevat todella huonosti. Lisäksi hämmästyin myös sitä, että kun tulin toisen kerran tuon samaisen taksin kyydissä, niin taksinkuljettaja muisti minut. 

Eikä siinä vielä kaikki. Myös linja-autonkuljettaja muisti minut, silla han kysyi, enkö enää asu siinä toisessa kylässä. Minusta on hauskaa, jos minut muistetaan. Itsekin asiakaspalvelussa toimineena tiedän, miten vaikeaa on muistaa kasvoja satojen kasvojen joukosta.

Vapaapäivinäni olen nähnyt ystäviä, joihin olen tutustunut täällä Teneriffalla ja silloin olen päässyt heidän kyydillään. 
Tänään näin myös torakan vilahtavan ensimmäistä kertaa kylppärissä ja jouduin oitis tappopuuhiin. Mutta ne on ikään kuin Teneriffan ilmaston kylkiäisiä, niiltä ei voi välttyä ja niitä tulee ja menee. 
Ullakkohuoneessa asumisen varjopuoli on, että joudun kapuamaan viidenteen kerrokseen, eikä tietenkään ole hissiä. Ainakin hyvää harjoitusta jaloille ja takapuolelle. Mutta kaipa nämä maisemat ovat sen arvoisia!



Kaiken kaikkiaan tämä asumisjärjestely, changing, on todella hauska ja tuo mukavaa vaihtelua. Ei käy elo täällä ollenkaan tylsäksi!
post signature