tiistai 15. marraskuuta 2016

LONTOON MATKA JA HÄÄT

Toissa viikolla me teimme sen ja matkustimme Lontooseen. Matkalle oli kovat odotukset, sillä tarkoituksena oli osallistua miehen tädin häihin sekä siinä sivussa tutustua myös itse kaupunkiin. 

Zaragozasta oli suora lento Lontoon Stanstedin kentälle. Menimme yhdessä miehen ja tämän äidin kanssa, joka ei ole koskaan eläissään ollut lentokoneessa saati Espanjan rajojen ulkopuolella. Tämän lisäksi vielä se, ettei hän osaa englantia yhtään. 
Muut espanjalaiset puolestaan olivat lopulta organisoineet matkansa kuka mitenkin omien aikataulujensa puitteissa. Olisi ollut mahdotonta päästä yhteisymmärrykseen matkajärjestelyistä, joten näin oli parempi. Lisäksi muiden espanjalaisten tulo Lontooseen, Englantiin, oli salattu morsiamelta, sillä hänet haluttiin yllättää. Alun perinhän se oli ollut morsian, joka olisi halunnut yllättää muut, kutsumalla nämä Lontooseen omiin 50v. syntymäpäiväjuhliin. Kävi vain niin, että hän ei malttanut olla kertomatta tulevista häistä omille sukulaisilleen. Kertominen kannatti, sillä siten useampi espanjalainen innostui buukkamaan oman matkansa Lontooseen. 

Me lensimme torstaina. Itse lento oli varsin jännittävä, sillä meitä jännitti miehen äidin puolesta. Ensimmäinen lento oli hänelle aikamoinen kokemus turvatarkastuksineen. Zaragozan lentokenttää voisi verrata Joensuun kenttään. Hiljainen ja rauhallinen, jossa lentoliikennettä on vähän. Espanjalaiset turvatarkastajat bongasivat minut ulkomaalaisen ja intoutuivat juttelemaan englanniksi. Olisivat halunneet minun osallistuvan johonkin mielipidekyselyyn. 

Stanstedin kentällä puolestaan piti taas mennä tarkastukseen. Oli kaksi jonoa, toisessa passin ja toisessa henkilöllisyyskortin kanssa matkaavat. Siinä jouduimme erillemme, sillä minulla oli tietenkin passi. Sillä pääsin sujahtamaan paljon nopeammin tarkastuksen läpi, mutta jouduin odottelemaan hyvän aikaa miestä ja tämän äitiä. 

Täti oli onneksi tullut meitä vastaan, joten ei tarvinnut ollenkaan miettiä rahaa saati miten selviytyä Lontooseen, sillä hän oli hankkinut meille liput ja toimi oppaana. Menimme ensin junalla Liverpool Street –asemalle ja sieltä edelleen metrolla ja lopulta bussilla hänen kaupunginosaansa. 

Vaikka minulle Lontoon reissu ei ollut ensimmäinen, niin kyllä se vaan jaksaa yllättää suuruudellaan ja ihmispaljoudellaan kerta toisensa jälkeen. Kuvitelkaa miehen äidin hämmästystä ja varsinkin ilmettä.

Matkatavarat jätimme hotellille. Täti oli tehnyt varaukset, joka oli aikamoinen soppa sekin. Sisäänkirjautuessa paljastui, että meille onkin kolme huonetta varattuna kahden sijasta. Emme sanoneet mitään, ettei yllätys muiden sukulaisten häihin tulosta menisi pilalle. Epäilimme kuitenkin hotellivirkailijalla menneen varaukset sekaisin. 

Vaikka olimme väsyneitä näinkin lyhyen matkan jäljiltä, niin menimme illastamaan kiinalaiseen ravintolaan koko konkkaronkka morsiusparia myöten. He ovat kyseisen ravintolan vakkariasiakkaita ja intoutuivat kutsumaan tutun tarjoilijan lauantain juhlaan. 

Tein tädin kanssa vaihtokaupat, jolloin eurot vaihtuivat punniksi. 

Lontoossa turistina
Perjantaina menimme tietenkin heti ensi töiksemme Lontoon keskustaan, jossa aloitimme tutustumisen Tower Bridge –sillan luota.
Sitten hurautimme metrolla British Museumiin, jossa saimme mm. koskettaa museon vanhinta esinettä. 
Evästauko ja siitä matka jatkui Big Beniä ihastelemaan. Liikuimme metrolla. Lupaavasti alkanut päivä sään puolesta muuttui sateeksi. Ostimme myös sateenvarjot. 
Äidin jätimme tädin hoiviin ja me menimme London Dungeoniin, jossa kerrottiin Lontoon historiasta kauhuteemalla. Se oli kyllä jokaisen punnan arvoinen ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Se ei niinkään ollut pelottava, vaan hauska. Tosin oli siinä joitakin pelottavampia kohtia. 

Sen jälkeen kierrettiin vielä porukalla Lontoota ja näimme niin Bughimhamin palatsin kuin Soho-alueen ja päivän kruunasi visiitti Chinatownissa, jossa illastimme taas kerran, yllätys, yllätys, kiinalaisessa.
Tosin paljon piti päivän aikana vahdata anoppia, ettei huku miljoonakaupungin sykkeeseen ja vieläpä kielitaidottomana. Tämä kun pysähtyi vähän väliä ihastelemaan milloin mitäkin, eikä edes muistanut huikata. Oli kuin olisi ollut Liisa Ihmemaassa, niin ihmeellistä hänelle kaikki oli Lontoossa ja jokainen näyteikkuna tai erikoisempi paikka veti häntä puoleensa magneetin lailla.

Häät                                        
Heräsin hyvissä ajoin, sillä halusin valmistautua huolellisesti hääpäivään. 

Hotellin aamupalalla törmäsimme espanjalaisiin sukulaisiin, eli serkkuun ja tämän vanhempiin.
Hääasuksi laitoin suomalaisen design mekon. Koska Lontoossa oli vilpoista, niin oli pakko laittaa päälle vähän muutakin. Koruksi valikoitui Kalevalan koru. Sydän sopi mielestäni kivasti teemaan. 

Minun piti auttaa morsianta häämeikin teossa. Kun morsian lopulta pääsi hotellille kampaamosta, jossa hänelle oli tehty hieno kampaus, niin aikaa ei enää ollut kovinkaan paljoa. Piti toimia nopeasti. Onneksi morsian oli itse jo tehnyt rajaukset silmiin. Meikistä tuli erittäin luonnollinen, mutta rajaukset toivat särmiä ja sopivat erittäin hyvin espanjattarelle. 

Enää piti vain hypätä taksiin, mutta morsian äkkäsi hotellin aulasta espanjalaiset sukulaisensa. Lopulta poskipusujen jälkeen piti tosiaankin mennä taksiin, että ehtisimme vihkitoimitukseen Suttoniin. 

Taksi kulki niin vauhdikkaasti ja oli hassua nähdä, kun liikenne oli aivan päinvastainen kuin mitä Espanjassa. Oikeastaan Briteissä kaikki muukin oli aivan päinvastoin, kuin mitä on tottunut.

Paikka, jossa siviilivihkiminen tapahtuisi, yllätti minut täysin ja halusin ehdottomasti ikuistaa sen kuviin.
Pian paikalle ilmestyi lisää espanjalaisia sukulaisia, kun morsiamen veli, tämän vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta tulivat paikalle. Oli hauska nähdä englantilaisia sulhasen sukulaisia, tämän veljeä, sisarta ja näiden lapsia. 

Tässä vaiheessa tunnelma oli vielä melko jännittynyt, sillä ei tunnettu puolin ja toisin ja lisäksi oli kielimuuri. Tosin minä, mies ja suureksi yllätyksesi serkku osasivat englantia. Myös nuoriso osasi jonkun verran, mutta heiltä puuttui vielä uskallus puhua. 

Tämän päivän Espanjassa kuulemma englantia ei enää opiskella vain englannin tunneilla, vaan esimerkiksi historian tunnit saatetaan vetää englanniksi. Uskomatonta, vai mitä? 
Lopulta morsiuspari tuli paikalle. Toimitus alkoi. Voitte vain arvata, miten ilahtuneita he olivat, kun näkivät, miten paljon espanjalaisia lopulta oli tullut paikalle.  

Toimitus oli pitkälle hyvin samantapainen kuin kirkollinen vihkinen. Mies joutui todistajaksi. Allekirjoitukset tehtiin sulkakynällä. 
Kuvia ja videoita otettiin ahkerasti.

Toimituksen jälkeen ulkona valokuvattiin kaikki yhdessä, kuten on tapana Espanjassa. 

Sen jälkeen siirryimme kävellen italialaiseen ravintolaan häälounaalle. Samalla törmäsimme espanjalaiseen serkkuumme ja tämän vaimoon!!! He olivat myöhästyneet vihkitoimituksesta totaalisesti. Olivat siis tulleet Espanjasta Englantiin varta vasten häitä varten perjantaina ja kun lauantaina lähtivät hotellilta, niin olivat jumittuneet Lontoon aamuruhkaan. Minkä lisäksi oli ilmeisesti ollut jonkinlainen lakko. Uskomatonta tuuria!

He eivät suinkaan olleet ainoat mattimyöhäiset. Tiesimme, että vielä puuttuu yksi espanjalainen perhe…

Ravintolassa söimme hyvin ja espanjalaiset pääsivät vauhtiin. Tarkoittaen sitä, että kovaa ääntä riitti, servettejä pyöritettiin pään ympärillä ja kiljuttiin yhteen ääneen ”Que se besen! Que se besen!”.

Tarjoilijakin innostui pyörittämään lautasliinaa ja naurettiin tämän esitykselle vedet silmissä. Englantilaiset olivat jäyhempää porukkaa –ainakin tässä vaiheessa päivää. Kuvia otettiin paljon ja sitten huomasimme sedän tehneen käsimerkin, joka Espanjassa tarkoittaa hyvää tai voittoa, mutta Englannissa se on sama kuin keskarin näyttäminen. 
Kommelluksilta ei siis voinut välttyä.

Lounaan jälkeen siirryimme sulhasen äidin asunnolle, jossa oli teetä ja kahvia. Näimme aidon englantilaisen asunnon, joka oli melko pieni ja lisänä puutarha. Porukkaa oli tupa täynnä ja tunnelma korkealla. Juomia kului ahkerasti, valokuva-albumin sivuja käänneltiin ja kakku leikattiin.
Lopulta siirryimme taksilla englantilaiseen pubiin, jossa morsiusparin ystävät odottivat. He eivät tienneet mitään häistä, vaan olivat tulleet syntymäpäiväjuhlille. Se oli heille aikamoinen uutispommi ja muistan vieläkin kuin eilisen heidän ilmeensä. Se oli näkemisen arvoinen. 
Lisäksi oli aivan mahtavaa olla Lontoon yössä jammailemassa. Iltapalaa tuli ja drinkkejä sai tilata niin paljon kuin teki mieli. Ihmettelin pubin toilettia, ne oli jotenkin tosi kivasti laitettu, mutta vallan erikoista oli, miten naisille oli hiuslakkaa, kuivashampoota ja vaikka mitä. 

Ai niin, tässä vaiheessa mukaan liittyi se puuttuva espanjalainen perhe, vanhemmat ja meidän ikäinen poika. He todellakin saatoivat tehdä myöhästymisen maailmanennätyksen saapumalla näin myöhään juhlaan, mutta kenties tämä oli kivan päivän kaikista kivoin osuus. 

Tällainen oli reissu Lontooseen. Sunnuntaina tultiin takaisin. 

Oletko sinä ollut joskus häissä ulkomailla?
post signature

tiistai 25. lokakuuta 2016

MATKA BRITANNIAAN JA RAHAN VAIHTO?

Lontoon matka lähestyy kovaa vauhtia ja jo nyt huolena on mitä, missä ja milloin. Kaikista suurin kysymysmerkki tässä vaiheessa on yllättäen rahan vaihto. Olen ollut Lontoossa aikaisemminkin, mutta tässä kohdin minulla on iso musta aukko. En muista yhtään, miten toimimme rahan kanssa. Täällä Espanjassahan meillä on eurot ja Lontoossa punnat.
 
Reissuun mukaan lähtevä anoppi kommentoi, että pankin lähikonttorissa lupasivat rahan vaihdon onnistuvan kolmen päivän viiveellä. Siis hetkinen, mitä? Minä en ainakaan halua jäädä odottelemaan kolmen päivän ajaksi mitään rahoja. Varsinkin, kun kyse on Espanjasta, jolloin moni asia saattaa hieman venähtää. 
Niinpä aloin miettiä muita vaihtoehtoja. Zaragozassa on keskustassa ainakin pari pankkia, jossa valuutan vaihto yleisimpiin rahayksikköihin onnistuu tuosta noin vain. 

Tämän lisäksi valuuttaa voi varmasti vaihtaa siellä toisessa päässä eli Iso-Britanniassa. Lisäksi automaatista voi nostaa käteistä. Kortilla voi maksaa. 
Kuva on lainattu netistä.
Paljon sitä rahaa sitten oikeasti tarvitsisi? Itsellä ei ole suurempia haluja kuluttaa paljoa. Kun anoppi mietti 150€ vaihtoa punniksi, niin se tuntui minusta kovin suurelta summalta ottaen huomioon, että tullaan melko myöhään kaupunkiin. Seuraavana päivänä tutustutaan Lontooseen täysillä, mutta esim. museot ja monet muut nähtävyydet ovat ilmaisia. Sitä seuraava päivä on se kuuluisa hääpäivä, jolloin koko päivä menee morsiusparin piikkiin, takseista ruokiin. Seuraavana päivänä on paluu takaisin, eli..? 

Miljoonan punnan kysymys, paljonko puntia olisi hyvä varata vai kannattaako rahan vaihto etukäteen vaiko vaihtaa sitten vasta siellä Lontoossa, lentokentällä..? 

Lontoon täti lupasi tulla lentokentälle vastaan ja matkakortit jo ladattuina, eli periaatteessa edes menopäivänä ei tarvitsisi vielä huolehtia punnista.

Ehkä päätöstä auttaisi, jos tietäisi vaihtokurssit…

Olisi kiva kuulla, miten te muut olette toimineet Iso-Britannian matkalla, vaihtuiko raha ennen vai jälkeen punniksi vai sujuiko kaikki korttimaksuilla?

Minulla on hämärä muistikuva, että olen nostanut puntia automaatista. Sitten minulta yllättäen jäi vähän yli. Laiska kun olin, niin sitten tippasin lentokentän tarjoilijaa ja vieläkin muistan, miten äärettömän kohtelias ja kiitollinen hän oli (niistä vähistä) tipeistä. Kyseessä ei ollut edes kovin suuri summa… Mutta ainakin sain tosi hyvän mielen!
post signature

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

LONTOO KUTSUU

Tätä kirjoittaessa olen niin haltioissani ja innoissani, että tekisi mieli hyppiä ja pomppia. Arvatkaa kuka lähtee Lontooseen..? Ja arvatkaa ennen kaikkea miksi?

Matka tuli niin yllättäen, että huhhuh. Jo parisen kuukautta sitten ostimme matkaliput. En vain uskaltanut hiiskua asiasta kellekään. Sen piti olla yllätys… Jotenkin asia konkretisoitui vasta nyt. Saimme juuri vieraan Lontoosta. Eikä mikä tahansa vieras, vaan miehen espanjalainen täti. Tässä on nyt koko iltapäivä pölisty ja ihmetelty, onniteltu ja poskipusut vaihdettu.
Marraskuussa otamme suunnan kohti Lontoota ja samalla puoli Espanjan sukua lähtee mukaan. Siellä Espanjan täti juhlii viisikymppisiään. Paitsi ei niistä taidakaan tulla ihan tavallisimmat synttärijuhlat, vaan samalla rykäisyllä hän menee myös naimisiin.

Lontoossa soivat siis hääkellot ja kovaa. Me saamme olla mukana todistamassa espanjalais-englantilaisia häitä.

Yllätys paljastui ennen aikojaan. Morsiuspari ei vain malttanut olla kertomatta ”hei, me mennään naimisiin!”.

Tosin jos joku ei aikaisemmin ollut lähdössä ”vain” synttärijuhlille, niin nyt viimeistään saivat hyvän syyn tulla mukaan. Valitettavasti ihan kaikki eivät tästäkään huolimatta pääse lähtemään.
Minullekin lähtö tulee erittäin vaikeaan saumaan muutamien asioiden takia. Kunhan palaset loksahtelevat paikoilleen, kerron teillekin. Myös rahatilanteen vuoksi, sillä nyt jos koskaan pitäisi olla todella tarkka rahan kanssa. Ja mitä minä teenkään? Ilmoittaudun tietenkin matkalle. Kun on luonteeltaan seikkailija, jota matkakärpänen on päässyt puraisemaan, niin sitä on vaikea vastustaa. Vaikka kuinka järkisyyt puoltavat, ettei nyt olisi paras mahdollinen hetki mennä ulkomaille. 

Mutta toisaalta… Ei Lontoo ole niin kaukana. Täältä Zaragozasta sinne lentää parissa tunnissa. Lentoaikataulutkin on kelvolliset, eipähän tarvitse yötämyöten kukkua.

Olin viimeksi Lontoossa tasan viisi vuotta sitten, jolloin teimme muutaman päivän reissun juurikin marraskuussa 2011. Siitä bloggasin melkein ensitöikseni, kun lopulta minäkin rohkenin perustaa oman blogin.

Odotan jännityksellä ja mielenkiinnolla Lontoon reissuua. Millaista tulee olemaan, kun minä ja mies olemme melkein ainoat koko poppoosta, jotka osaa englantia? Millaista on matkustaa noin isolla porukka miljoonakaupungissa? Miten vilkkaat espanjalaiset kokevat marraskuisen Lontoon? Mukaan lähtee muun muassa anoppi, joka ei ole eläissään koskaan matkustanut lentokoneella, eikä myöskään ole poistunut Espanjasta. Ja minä, joka en todellakaan ole tottunut suvun kanssa matkustamiseen.

Jotenkin minusta tuntuu, että tästä voi tulla elämämme matka. 
post signature

maanantai 17. lokakuuta 2016

LEFFAT JA SARJAT –VIIKKOKATSAUS

Tässä tulee nyt samassa parin viikon leffat ja sarjat. Olen harventanut julkaisutahtia, sillä olen yksinkertaisesti niin kiireinen, ettei aikaa riitä niin paljon kuin haluaisin.

Sarjoista tuli katsottua peräti yksi jakso Sota ja rauha –sarjaa. Jäljellä onkin enää vain yksi jakso ja se olisi sitten siinä. Sota ja rauha on ollut minusta ihan kelvollinen ja tirautinpa eilen muutaman kyyneleenkin. 
Kuva on lainattu netistä.
Aloitimme sellaisen sarjan kuin Sons of Anarchy, koska olimme kuulleet siitä hyvää. Sons of Anarchy on yhdysvaltalainen draamasarja, joka kertoo kuvitteellisesta, rikollisesta moottoripyöräkerhosta ja sen värikkäistä persoonista.

Sons of Anarchy onkin ihan ok ja mielenkiintoiset hahmot, tosin siinä on kohtia, jotka eivät ole kovin uskottavia. Jatkan seuraamista ja katsotaan, mihin suuntaan tarina menee. Yleisesti ottaen vaikuttaa varsin lupaavalta.
Kuva on lainattu netistä.
Leffoista katsoin vain The Cold Light of Day (v.2012, toiminta, trilleri), joka oli melko kökkö. Se alkoi melko lupaavasti ja sijoittui Espanjaan, joten siinä mielin sitä oli mielenkiintoista katsoa. Lupaavan alun jälkeen alkoi sellainen toimintapläjäys, joka kesti elokuvan loppuun saakka. Pöyristyin huomatessani, millaisen osan Bruce Willis oli saanut. Olisi luullut hänen olevan tärkeämmässä roolissa. 

Oli myös häiritsevää, että ensin oltiin rannalla ja sitten yhtäkkiä Madridissa. Elokuvassa oli paljon piilomainontaa. Tuli nimittäin selväksi, mikä on yksi Madridin tunnetuimmista diskoista! Juoni ei ollut kummoinen, eivätkä näyttelijät onnistuneet sitä pelastamaan. Mukana oli tunnettujakin nimiä.

Elokuvan hyvä puoli oli oikeastaan se, miten siinä kuvattiin Madridia ja näin itselleni tuttuja paikkoja. 
Kuva on lainattu netistä.



Mitä leffoja ja sarjoja sinä olet katsonut? 
post signature

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

KADULLA NÄHTYÄ

Monesti kadulla kävellessä tulee vastaan jotain vallan omituista, jopa pysäyttävää. Jotain, josta on pakko saada kuva nyt heti! Tietenkin juuri silloin kamera on sattunut unohtumaan kotiin. Tuolloin ei auta muu, kuin tyytyminen kännykkäkameraan. Onneksi näissä nykyajan kännyköissä on edes se!

Tämän postauksen aiheena on nuo pysäyttävät jutut, joihin olen törmännyt Zaragozan kaduilla nyt ihan viime aikoina. Monenmoista on tullut vastaan. Sellaistakin, joka saa ajattelemaan. Tuoreimmat kuvat ovat viime illalta! Aloitetaan siis niistä. Loogisin mahdollinen järjestys...

Fiestas de Pilar
Zaragoza on viikon ajan ollut juhlahumussa, sillä täällä vietetään Pilarin juhlaa (Fiestas de Pilar). Viikon jokaiselle päivälle on jos monenlaista ohjelmaa, konserttia tai näytöstä. Eilen olimme sopineet näkevämme isommalla porukalla. Päätimme lähteä juhlahumuun paria tuntia aikaisemmin, sillä halusimme illastaa ulkona.
Miehen ottama kuva.
Kuinkas ollakaan päädyimme alueelle, jossa oli monen monta ns. ”food truck”-autoa, jotka ovat kovassa huudossa Espanjassa. Eikä ihme. Ne on usein niin taitavasti ja upeasti laitettu ruoka-annoksineen, että oikein houkuttelevat luokseen. Emme voineet vastustaa kiusausta ja ostimme hampparit, jotka olivat muuten tosi hyviä. Ihmisiä oli ihan älyttömästi. Heti, kun saimme hampparit käteen, siirryimme taka-alalle läheiseen puistikkoon ja nautimme ne kaikessa rauhassa penkillä istuen.
 
Jatkoimme matkaa Ebro-joen viertä kulkevaa kävelytietä pitkin kohti Pilarin aukiota. 

Vasemmalla näimme tällaisen näyn. Siellä oli konsertti menossa.
Yhtäkkiä kuului korvia huumaavaa melua oikealta, Pilarin aukion suunnalta. Pilarin aukio on aivan Zaragozan ydinkeskustassa ja on kenties kaupungin tunnetuin paikka. Jos olet joskus piipahtanut Zaragozassa, niin olet takuulla käynyt myös siellä.

Luulin ensin, että nyt alkaa joku ilotulitusnäytös. Sen sijaan näimmekin huikean tulishown, jollaista en ole eläissäni kokenut. Missään en myöskään ole pelännyt niin paljon kuin tuossa! 
Miehen ottama kuva.
Miehen ottama kuva.
Piruiksi pukeutuneet ihmiset tanssivat ja soittivat rytmikkäästi. Melu oli kova. Kipinät vain lensivät ja saattoivatpa tulla vauhdilla eksyen yleisön joukkoon, jolloin moni joutui hyppelemään ja jotkut perääntymään. 

Ihmiset kirkuivat; moni säikähdyksestä, osa innosta. Itse jäin johonkin siihen välimaastoon, sillä niin kaunista ja erikoista kuin se olikin, niin kyllä niskavillat nousivat pystyyn. Eturiviin en missään nimessä uskaltanut mennä kuten mies.
Spektaakkeli liikkui koko ajan eteenpäin ja sitä valvoi niin palomiehet kuin poliisit ja ambulanssikin oli paikalla. Me häivyimme omille teillemme, jotta ehdimme näkemään kaveriporukkaamme.

Sattumalta eräs ystäväni oli myös ollut tuossa samaisessa spektaakkelissa, mutta sain tietää siitä vasta tänään. Kuulin häneltä, että kipinät olivat osuneet joidenkin ihmisten hiuksiin, jolloin ne vähän kärähti. Olipa joku viety pois ambulanssilla. 

Hänen setänsä ja serkkunsa ovat erikoistuneita noihin tulishow:n ja pyrotekniikkaan. He käyvät monessa eri kylässä esiintymässä ja yksi vaatimus on, että kylissä esiintyessä katuvalot on laitettava pois esityksen ajaksi. 

Voin vaan kuvitella, millainen eilinen show olisi ollut, jos katuvaloja ei olisi ollut. Olen kerran ollut katsomassa ilotulitusta pienessä espanjalaisessa kylässä, jonka ajaksi valot laitettiin pois päältä ja se oli unohtumaton kokemus.

Kavereita oli kiva nähdä. Yksi heistä kysyi tarjoilijalta:
− Paljon maksaa litra olutta?
− 5€, vastasi tarjoilija.
− Laitapas minulle sellainen. 

Lopputulos näkyy kuvasta.
Erikoinen pikku putiikki
Tämä pieni putiikki kiinnittää huomioni sen ohi kulkiessa. Syyn huomaat kuvasta. Putiikin myyjä kirjoittaa tauluun aina jonkin mietelauseen tai tiedonjyvän. Rakastan noita tekstejä. Kerran, kun taulua ei enää näkynytkään, pelkäsin, etten enää näe niitä koskaan. Noita mietelauseita, jotka ovat piristäneet minua jo monen vuoden ajan. 
On ollut kiva kulkea siitä. Sitä oikein odottaa, mitä myyjä on tällä kertaa kirjoittanut. Kertaakaan ei ole kuitenkaan tullut mentyä sisälle liikkeeseen, sillä ei ole ollut tarvetta esim. huiveille. Niitä on minulla ihan liikaa!

Tällä kertaa taulussa luki: 

Et ole se, mitä sinulla on. Olet se, mitä annat.
Varasongelma?
Seuraava kuva on pysäyttävästä ilmoituksesta, johon törmäsin eräässä Zaragozan lähiössä. Luojan lykky kyseessä ei todellakaan ole meidän lähiömme, sillä jos olisi, niin voisin olla jo melko huolissani…
Kuvateksti: 


"Hyvät varkaat: Tämä on tanssikoulu, joka yrittää selviytyä (talous)kriisistä. Täällä ei ole
● kassaa, koska EI ole rahaa.
● uusia ja moderneja laitteita tai muita varusteita, jotka voisivat antaa teille suurta hyötyä mustassa pörssissä.
Neuvoni on, että menette ryöstämään poliitikoilta, sillä he ovat ainoita, joilla on rahaa."

Kyseinen ilmoitus ei ollut ainoaa laatuaan kyseissä lähiössä...

Millaisia ajatuksia kuvat herättävät sinussa?
post signature