tiistai 31. tammikuuta 2012

PILATES –KEHONHALLINTAA HITAASTI JA RAUHOITTAVASTI

Pilates on kehonhallintatekniikka, joka vahvistaa keskivartalon lihaksia, parantaa hengitystä ja opettaa liikkumaan fysiologisesti oikein. Pilateksen kehitti 1900 -luvun alussa saksalainen Joseph Pilates. Se perustuu kiinalaisiin menetelmiin ja perinteisiin itämaisiin liikuntamuotoihin kuten joogaan. Pilates on todella tehokasta. Siinä yhdistyvät lihaksien vahvistaminen, mielenhallinta, hengitys ja rentoutuminen. Näin ollen voisi sanoa, ettei pilates ole menetelmä vain vartalolle, vaan myös mielelle.

Minulla oli ilo tutustua pilatekseen. Kuntosalilla alkoi maksullinen pilates -kurssi, mutta jonka ensimmäinen tunti oli ilmainen. En siis halunnut jättää tilaisuutta käyttämättä ja kiisin mukaan pilatekseen aamun ensi tunneilla. Tunti alkoi erittäin rauhallisesti, kuten pilatekselta oli voinutkin odottaa. Oli tärkeää yhdistää oikea hengitystekniikka liikkeisiin, jotka yhdessä loivat harmonisen kokonaisuuden. Liikkeitä säesti rauhoittava musiikki, joka täydensi pilatesta.

Tunnin edetessä liikkeet olivat edelleen hitaita, mutta sitäkin tehokkaampia. Harmistuin, kun en pystynyt suorittamaan joitakin liikkeitä niin hyvin, kuin olisin halunnut. En vain osannut hallita omaa kehoani riittävästi, että olisin saanut puserrettua itsestäni energiaa liikkeen suorittamiseen. Niinpä suoritukseni joidenkin liikkeiden osalta jäi auttamattomasti puolitiehen. Ohjaaja kuitenkin neuvoi ja kävi jokaisen luona opastamassa hengityksessä ja oikean asennon kanssa. Loppua kohden liikkeet taas helpottuivat. Tunti päättyi, mutta olin saanut ihanan ja rentouttavan olotilan. Kävellessäni kotiin oli synkkää ja sateista, mutta mieleni oli sitäkin iloisempi. Kiitos Pilateksen.

maanantai 30. tammikuuta 2012

ENSISILMÄYKSELLÄ SYKÄHDYTTÄVÄ PUNAINEN HAME

Tämä punainen hame on merkiltään Formula Jeans ja se on ostettu El Corte Inglésistä, Espanjasta. El Corte Inglés on laadukas, v. 1940, perustettu espanjalainen tavaratalo ja nykyään El Corte Inglés –tavarataloja löytyy ympäri Espanjan. El Corte Inglés myy kaikkea mm. matkoja, elektroniikkaa, vaatteita, useimmiten merkkivaatteita. El Corte Inglés panostaa laatuun ja hyvään asiakaspalveluun. Tuotteet ovat melko kalliita, mutta laatu on myös monesti parempaa. El Corte Inglésin alennusmyynneissä voi tehdä hyviä löytöjä.

Jo ensi näkemältä punainen hame erottui joukosta ja sovituksen jälkeen se päätyi ostoskoriin. Kangas on 98% puuvillaa ja 2% elastaania.


MUUTAMA SANANEN MUODISTA

Puhuttaessa vaatemuodista tarkoitetaan yleensä vaatetustyyliä. Sille tyypillistä on, että se vaihtuu usein. Se syntyy, kun monet alkavat käyttämään samanlaisia vaatteita. Siinä mielessä muoti on hyvä asia, että koko ajan tulee uutta ja se elää. Olen myös huomannut, että monesti se mikä on tänä päivänä muotia, on itse asiassa ollut sitä jo aikaisemmin. Tietyt asiat siis palaavat takaisin muotiin.

Tänä päivänä pukeutuminen on vapaata ja jokainen saa pukeutua, kuten haluaa. Se on hienoa, mutta miten muoti sopii tähän yhtälöön?

Sen sijaan, että olisimme ns. muodin orjia, miksi emme valjastaisi muotia omaksi tyyliksemme? Vaikka muoti vaihtuu ja vaihtuu, niin uskon sieltä aina löytyvän jonkin vaatteen, joka vastaa omaa tyyliämme. Itse esimerkiksi olen tarkka, mitä pistän päälleni.  Monesti vaatekaupassa ollessa on kuitenkin tullut se tunne, että vaatteita suunnitellaan vain tikkulaihoille ja minä tosiaan en sellainen ole. Minulla on tiimalasivartalo, joten on välillä haastavaa löytää esimerkiksi hyvin istuvia housuja.

Vartalotyyppejä on siis erilaisia. Kun tunnistaa oman vartalotyyppinsä, niin se auttaa jo paljon vaateostoksilla. Tässä blogissa esittelen ostamiani vaatteita, jotka sopivat... noh, ainakin minulle. Hienoa, jos saatte ideoita pukeutumiseen ja mitkä vaatteet näyttää hyvältä ja mitkä ei. Ennen kaikkea haluan kannustaa jokaista etsimään itselleen oman tyylisiä vaatteita.

Jokainen siis rohkeasti omaa tyyliään etsimään! 

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

SUURENNUSLASIN ALLA KOSTEUSVOIDE CLARINS PARIS

“Kosteutus, raikkaus, terveellinen hehku”
”Kosteusvoide, joka lieventää ihon epätäydellisyyksiä, parantaa hyvää ulkonäköä ja korostaa nuorien ihojen hehkua. Ohut ja suojaava, ei rasvaa, rikastettu c-vitamiinilla ja poimulehti-, maustekurkuma- ja neidonpuu-uutteilla.”
Näin Clarins paris esittelee kosteusvoiteensa, joka on siis suunnattu nuorille. Ranskalaisella Clarinsilla on yli 50 vuoden kokemus alalta. He käyttävät luonnon tehokkaimpia kasveja tehden koko ajan kehitystyötä.

Clarins paris on itse asiassa ensimmäinen kosteusvoide, jonka ostin pelkästään näytteen perusteella.  Jokin aika sitten olin ostamassa ihonhoitoon liittyviä tuotteita ja ostosten yhteydessä sain ilmaisnäytteen, joita aina asiakkaille annetaan. Testasin voidetta. Se vaikutti erittäin lupaavalta ja tuntui miellyttävältä käyttää. Hinta n. 20€ mietitytti, mutta lopulta päädyin ostamaan kosteusvoiteen itselleni. Kuitenkin verrattuna muihin Clarinsin voiteisiin on hinta sieltä edullisimmasta päästä. Pakkaus on yksinkertainen ja sievä, josta tulee tunne laadukkaasta ja hyvästä perusvoiteesta, joka käy päivittäiseen käyttöön meikin pohjalle. 


Aloitin voiteen käytön ja olen oikein tyytyväinen. Se on erinomainen meikin pohjalla. Voide tuntuu miellyttävältä ja raikkaalta, se levittyy melko helposti ja on ohut. Tuoksu on hyvin mieto. En huomannut, että voide olisi antanut sen enempää terveellistä hehkua kasvoilleni, kuin mitä normaalisti. Kaikesta huolimatta tämä oli todella hyvä löytö. Hienoa, että se ottaa huomioon myös nuoren ihoni. Uskon käyttäväni Clarins parisia varmasti jatkossakin.

Yhteenveto:        kosteuttava päivävoide nuorille
● hinta n. 20€ (If, Espanja)
● sopii hyvin meikin alle
● mieto tuoksu
● ohut, miellyttävän tuntuinen
● levittyy melko helposti
● raikas


lauantai 28. tammikuuta 2012

KAKSI KUULUISAA

José Mota ja Fernando Tejero ovat monelle suomalaiselle tuntemattomia. Kotimaassaan Espanjassa he ovat kuitenkin todella kuuluisia ns. julkkiksia. José on pitkänlinjan koomikko ja näyttelijä, kuten Fernandokin. Ei siis ollut mikään ihme, että heidän uutuuselokuvansa ”La chispa de la vida”-promotilaisuuteen saapui valtaisa määrä ihmisiä. Jono oli niin pitkä, että moni oli huolissaan, mahtuuko enää saliin katsomaan. 
 
Fernando Tejero sanoikin heti tilaisuuden alussa, että oli nähnyt ulkona pitkän jonon saapuessaan Paraninfoon, Zaragozaan. Sinä hetkenä hän oli ajatellut, että jos nuo ihmiset eivät pääse sisään, niin silloin ei hänkään tulisi. Loppujen lopuksi väki mahtui saliin, vaikka istumapaikkoja ei kaikille riittänyt.
Puheensorina valtasi salin ja jännitys oli käsin kosketeltavaa. Lopulta se raukesi, kun José ja Fernando astuivat sisään Luis Alegren johdolla, joka toimi juontajana. Itse asiassa on myös hänen ansiotaan, miksi niin monet kuuluisuudet espanjalaisesta elokuvamaailmasta poikkeavat Zaragozaan.
José Mota, Luis Alegre ja Fernando Tejero
26.1.2012
Luis Alegren luoma La Buena Estrella (suom. Hyvä tähti) on keskustelu-ja promotilaisuus, jossa kuuluisuudet esittelevät elokuviaan. Keskustelu etenee yleensä leppoisassa tunnelmassa –eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. José sai yleisön nauramaan, aidosti ja vilpittömästi. Näytti siltä, että koomikoksi ei tulla, vaan synnytään.
 
Lopuksi sai esittää kysymyksiä. Kysymysten avulla saatiin vastauksia mm. siihen, miten pitkään elokuvaa tehtiin ja millainen oli normaali työpäivä. Elokuvaa tehtiin 7½ viikkoa ja normaalisti kuvattiin ilta –ja yöaikaan klo 17-7. Yleisöä kiinnosti myös Salma Hayek, meksikolainen näyttelijätär, joka oli mukana elokuvan teossa. José kertoikin, että Salma on hyvin ammattimainen näyttelijätär. Olipa hän kysynyt Salmalta, luuleeko tämä olevansa kauniskin. Salma oli katsonut Joséa hölmistyneenä ja revennyt nauramaan ja vastakysymykseksi hän heitti: ”Oletko höpsö vai mitä?”

”La chispa de la vida” on tragikomedia, joka kertoo työttömäksi jääneestä Robertista. Robert on epätoivoinen mies, joka haluaa muistaa ne onnelliset päivät. Niinpä hän palaa hotellille, jossa vietti kuherruskuukauden vaimonsa (Salma Hayek) kanssa, mutta löytääkin jotain aivan muuta... Tragikomedian tyylilajiin kuuluu, että surullinen tarina esitetään humoristisin keinoin. Molemmat näyttelijät totesivat, että komedia ei ole niin arvostettua kuin vaikkapa draama.

Keskustelutilaisuus päättyi ja näyttelijät joutuivat lähtemään sellaisella vauhdilla pois, ettei aikaa jäänyt nimikirjoitusten tai kuvien ottoon. Siitä huolimatta kaikki olivat varmasti tyytyväisiä tilaisuuteen. Yksi kokemus lisää ja yksi kysymys vähemmän. 

torstai 26. tammikuuta 2012

LUPAUKSENA LIIKKUA ENEMMÄN

Vuoden alussa moni antaa lupauksia. Niin tein minäkin. Lupasin alkaa liikkua enemmän. Halusin aloittaa terveellisemmän elämän, kiinteytyä ja kasvattaa kuntoa. Tästä se sitten alkaa, aika lunastaa lupaukset. Aloitan juoksun ja kuntosalin.

Urheiluliikkeen kautta juoksulenkille
Ihan ensimmäiseksi päätin ostaa juoksuhousut, vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että liikuntavaatteet eivät tee urheilijaa. Juoksuhousut kuitenkin näyttävät niin tyylikkäiltä, joten sorruin ostamaan sellaiset itselleni. Olenkin jo ehtinyt käymään muutaman kerran juoksulenkillä ja yllätyin, miten miellyttävät ne ovat jalassa. Itse juoksemisen tuntui hyvältä. Siinä on sellaista vauhdin hurmaa ja menoa. Kovin pitkiä lenkkejä en ole vielä tehnyt, koska olen näin alkuvaiheessa niin huonokuntoinen, että en jaksaisi juosta kilometrikaupalla. Tarkoituksena on kuitenkin lisätä pituutta vähitellen ja saada samalla haastetta.

Kuntosalin treeniohjelma ja tuliterät laitteet
Kuntosalille meno jännitti ensimmäistä kertaa. Tiesin omat tavoitteeni, mutta en tiennyt, mitä siellä tarkalleen ottaen pitää tehdä. Nyt ensimmäisen kerran jälkeen olen paljon viisaampi. Kuntosalilla oli ystävällinen ohjaaja, joka auttoi alkuun treeniohjelman ja laitteiden kanssa. Kuukauden ajan treenaan tavallisella joka matin ja maijan -ohjelmalla, minkä jälkeen siirryn räätälöityyn treeniohjelmaan. Samalla myös panokset kasvavat. Treeniohjelmaa on hyvä muuntaa ja vaikeuttaa, koska muuten minun vartalo tottuisi siihen.

Kuntosalin treeni ohjelma koostui kolmesta osiosta: lämmittely/verryttely, treenaus ja lopuksi venyttelyt. Lämmittely alkoi kuntopyörällä, taso 7 ja 12 min. Sen jälkeen juoksumatolle, jossa piti aluksi juosta 10 min ja sen jälkeen vielä 2 min kävelyvauhtia. Sitten alkoi itse treenaus erilaisissa kuntoilulaitteissa, joissa käytiin läpi eri lihaksia. Idea on sarjojen tekemisessä eli jokaisessa kuntoilulaitteessa piti tehdä 3 x 15. Kunkin sarjan välillä on hyvä pitää pieni tauko, n. 1 min. Kun kaikki laitteet on käyty, jäljellä on venyttelyt.

Suihkuepisodi
Kuntosalin jälkeen suuntasin pukukopille. Olin jo livahtaa sieltä pois pikaisesti, mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni. Totesin, että parasta ottaa suihku paikan päällä, kun se on kuitenkin pakollinen juttu hikitreenin jälkeen. 

Sekin oli aikamoinen episodi, sillä en tykkää yhtään olla alasti. Silloin sitä on muiden arvioivan katseen alla ja olo on nolo. En myöskään tiennyt mitään espanjalaisten suihkukulttuurista, joten päätin pelata varman päälle... Niinpä menin suihkuun – vaatteet päällä! Riisuin suihkukopissa vaatteet ja otin pikaisen suihkun. Kirosin, kun siellä ei ollut naulaa tai mitään, mihin laittaa vaatteet roikkumaan. Ei ollut suihkugeeliäkään. Ilmankos kuntosali olikin niin edullinen... Olihan se outoa, kun vaatteet roikkuivat suihkukopin ovessa, mutta nohevasti tuumasin sen olevan hyvä juttu. Niistä olisi varmasti hyötyä, jos pukukoppi menisi jumiin –niin kuin se minun tuurilla varmasti menisi.

Pikasuihkun jälkeen olo oli virkeä ja hyvä. Kotimatkalla mietin, että kyllä kannatti aloittaa kuntosali. Huomasin ensimmäisen kerran jälkeen, miten huonokuntoinen olen ja sillehän on jotain tehtävä. Onnittelin itseäni hyvästä kuntosalivalinnasta. Suihkuepisodikin tuntui jo hassulta, kaukaiselta muistolta. Enköhän jo seuraavalla kerralla uskalla mennä suihkuun ilman vaatteita. Pyyhkeen aion kuitenkin pitää jatkossakin vartalon verhona.


MATKAKOHTEENA LONTOO

Syksyllä tein matkan Lontooseen, Iso-Britanniaan. Matkakohteeksi Lontoo valikoitui sattuman kautta. Sinne oli tarjolla edullisia lentoja, joten päätin tarttua tilaisuuteen. Miksi ei? Kerrankin, kun on aikaa ja vähän ylimääräistä rahaa.

Kolmas kerta toden sanoo
Lontoossa olin käynyt kaksi kertaa aikaisemmin, mutta kummallakaan kerralla ei tullut tutustuttua sen syvällisemmin Lontooseen. Jos totta puhutaan, niin minulle jäi melko ankea kuva Lontoosta. Muistan, kuinka kadut olivat täynnä ihmisiä ja kaikilla tuntui olevan mahdottoman kova kiire.

Päätin kuitenkin, että minun täytyy nähdä Lontoo ainakin vielä kerran ja tutustua kaupunkiin perusteellisemmin. Laadin matkasuunnitelman. Tein sen lähinnä siksi, että siinä olisi esillä tärkeimmät asiat. Niin kuin aina, itse paikan päällä suunnitelma eli ja muuttui. Kaikkeen ei aika taikka tarmo riittänyt, mutta toisaalta eteen tuli myös mielenkiintoisia ja yllättäviä asioita. Suunnitelman muuttuminen ei kuitenkaan menoa haitannut ja reissusta tuli ikimuistoinen.

Liitän tämän artikkelin loppuun matkasuunnitelman, jotta siitä olisi apua ja ideoita muille oman Lontoon matkan suunnittelussa. Sen verran muokkasin, ettei näy kaikki muistiinpanot (sää -ja valuuttatiedot, kartan sivunumerot jne.) taikka lentojen ja bussien aikatauluja.

Suosittelen lämpimästi matkasuunnitelman tekoa, koska se on paikan päällä varsin hyödyllinen. Matkasuunnitelmaan saa kätevästi jäsenneltyä ne paikat, joissa haluaa käydä ja samalla myös budjetti selkiytyy ja siten saa myös laskettua kuinka paljon tarvitsee käteistä eli tässä tapauksessa puntia. Minulle matkasuunnitelma on tärkeä apuväline, ohjenuora, jonka avulla saan kaiken irti matkasta. Teen matkasuunnitelmat aina sillä mielellä, että hienoa, jos ehdin näkemään kaiken, mutta ei todellakaan haittaa, jos reissussa mieli muuttuu tai eteen tulee joku mielenkiintoisempi juttu. 

Muutamia huomioita matkasuunnitelmasta ja säästövinkkejä
Kuten aiemmin mainitsin, matkasuunnitelma on minulle enemmänkin ohjenuora, kuin esimerkiksi minuutintarkka aikataulu, jossa pitäisi sinkoilla paikasta toiseen. On kuitenkin hyvä laittaa reilummin ideoita käyntikohteista, jotta ei ainakaan paikan päällä tule sellaista tilannetta, että minnehän sitä nyt menisi. Kaikissa paikoissa en millään ehtinyt käymään (Regent´s park, Catwalk Nearly New Designer Clothes, Olympia, Gardens of Buckingham Palace, The Geffrye Museum, British Museum, Spitafields Market), mutta ainakin jäi mielenkiintoisia kohteita seuraavalle kerralle.

Kannattaa pitää mielessä, että on mahdollista saada alennuksia, jos käy monessa paikkaa. Esimerkiksi jos tarkoituksena on käydä Madame Tussaudsissa ja London Dungeonissa, niin voisi harkita yhteislipun ostoa, jolloin se tulee edullisemmaksi kuin jos ostaisi liput erikseen. Alennuskuponkeja on mahdollista saada mm. karttojen yhteydessä. Monesti pääsylippu on mahdollista ostaa internetistä hieman edullisempaan hintaan.

Matkalla liikuimme pääsääntöisesti kävellen, koska siten näkee aina hiukan enemmän kuin pelkästään metrolla paikasta toiseen siirtyen. Lontoon metro on todella kallis, joten kävely on varteenotettava vaihtoehto, jos haluaa säästää rahaa. Lontoo on kuitenkin iso kaupunki. Välillä se metro on ihan hyvä vaihtoehto. Meillä oli käytössä Oyster Card, mutta muitakin vaihtoehtoja toki on esim. London Travelcard.

Hotelli
Hotelli oli sijaintinsa ja melko edullisen hintansa puolesta nappivalinta. Tärkeät nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä ja Victoria-asema todella lähellä. Victoriasta on hyvät yhteydet esimerkiksi Stanstedin lentoasemalle, josta lähtee lentoja Suomeen. Terravision-bussit ovat edullinen vaihtoehto. www.terravision.eu. Hotellihuone oli pieni, mutta toimiva. Aamupala kuului huoneen hintaan. Se oli yksinkertainen. Hotellin miinuspuolina voisi mainita, että suihku oli todella pieni. Lisäksi jonkun verran kantautui muiden vieraiden ääniä, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Jos menemme Lontooseen uudelleen, niin luultavasti palaamme Huttons Hotelliin.

Parhaimmat palat reissun varrelta
Madame Tussauds on kuuluisa vahamuseo, jonka taidokkaat figuurit julkisuuden ja historian henkilöistä takaavat unohtumattoman elämyksen. Museo on kallis, mutta hintansa arvoinen. Ennen lipunostoa piti jonottaa jokunen tovi, mutta itse museossa käynti sujui hyvin. Madame Tussauds onnistui yllättämään.

Forbidden Planet oli mielenkiintoinen kauppa, joka on omistettu täysin sciencia fictionille. Siellä oli kaikkea mahdollista, jopa muumiaiheisia tuotteita! Erikoista olivat erikoisuudet, vai mitäpä sanotte juotavaksi tarkoitetusta verestä? Sarjakuvavalikoima oli erittäin vaikuttava.

Covent Garden Piazza on kaunis alue täynnä erikoisia kauppoja, kahviloita ja upeita esityksiä. Näimme mm. Charlie Chaplinin humoristisen esityksen, jota oli ilo seurata.

Jack The Ripper Tour Viiltäjä-Jack kävelykierros oli yksi matkamme kohokohdista. Kaikki varmaan tietävät Viiltäjä-Jackin? Sen kuuluisan tunnistamattomaksi jääneen sarjamurhaajan, joka kylmäverisesti tappoi todennäköisesti ainakin viisi prostituoitua Whitechapelin kaupunginosassa Lontoossa v.1888. Niinpä oli jännittävää osallistua opastetulle kävelykierrokselle, jossa pääsimme liikkumaan samoja katuja pitkin kuin itse Viiltäjä-Jack aikoinaan. Opas oli hyvä. Hän osasi tuoda jopa huumoria mukaan opastukseen. Ryhmä oli pieni, joten opastukseen pystyi keskittymään helposti.

Ace Cafe London on kuuluisa, erikoisempi kahvila ja suunnattu moottoripyörien, autojen ja rock n´rollin ystäville. Sieltä löytyy mielenkiintoisia tapahtumia ja kokoontumisia, joten pakkohan siellä oli käydä.  http://www.ace-cafe-london.com/

Harrods oli yksi niistä yllätyksistä, joka sattui matkan varrelle. Ylellinen tavaratalo täynnä ylellisiä ja kalliita tuotteita ja lahjaideoita. Mennessämme Harrodsiin ovella oli ovimies vihreässä univormussaan ja niin kohtelias, että jo pelkästään siitä tuli iloiselle mielelle. Harrodsissa kannatti ehdottomasti poiketa.

Big Ben: Lontoon ydinkeskustassa sijaitseva kellotorni, joka käynnistettiin v.1859.

Harrods: ylellinen tavaratalo, jossa on yli 300 osastoa

Mistä tiedät olevasi Lontoossa? Punaisista puhelinkopeista ja punaisista kaksikerroksista busseista. :)
Jos saatte tilaisuuden, kannattaa siis matkata Lontooseen!
                                                               



Lontoon matka

Sunnuntai 13.11.11.
Madrid, Barajas (terminal 1) à Lontoo Gatwick (2 h 15 min)
·         Lento Ryanairilla aamulla

Lontoo Gatwick à Huttons Hotel, Belgrave rd 53-57
·         EasyBus www.easybus.co.uk

Kävelyreitti Lontoon keskustassa kera tärkeiden nähtävyyksien: 

1. (Hyde Park?)Buckingham Palace, Gardens of Buckingham Palace
2. Westminster abbey, Big Ben, London Eye, Houses of parliament.
3. Waterloo Bridge (panoramic view)
4. St. Paul’s catedral
5. Leadenhall market + Lamb tavern (10-12 Leadenhall market)
6. Tower Bridge ja paluu hotellille

Maanantai 14.11.11.
Madame Tussauds Marylebone rd (metro: Baker Street)

Regent´s park

Marble Arch

Oxford Street & SOHO& Piccadilly Circus

Forbidden Planet (Lontoon suurin science fiction kauppa) Shaftesbury Avenue 179

Catwalk Nearly New Designer Clothes, Blandford Street 52

Tiistai 15.11.11.
Natural History Museum (ilmainen sisäänpääsy) Cromwell Road
Aukioloajat ma-su 10-17.50

Regents street

British Museum (ilmainen sisäänpääsy)

Spitafields Market

Jack The Ripper Tour klo 18.45
Keskiviikko 16.11.11

The Geffrye Museum Kingsland road 136

Covent Garden Piazza (metro: Covent Garden)

Chinatow

Ace Cafe London

Torstai 17.11.11
Science museum (ilmainen sisäänpääsy)

Kensington palace&gardens

 Perjantai 18.11.11
Paluulento aamulla

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

BARBIE -MUOTINÄYTTELY: VALLOITTAVA SEKOITUS MUOTIA JA BARBIE-NUKKEJA

Espanjassa on menneillään erikoisempi muotinäyttely. Yli 200 Barbieta esittelee muotia ja elokuvamaailmaa menneiltä vuosikymmeniltä. El Corte Inglés tarjoaa Barbie-muotinäyttelylle tilat ja näyttely esitellään kuudessa kaupungissa. 

Tällä hetkellä Barbie -muotinäyttelyyn voi tutustua Madridissa, El Corte Inglésissä (Puerta del Sol), jossa se on 11. maaliskuuta 2012 asti. Näyttely on kaikille avoin ja ilmainen ja se löytyy seitsemännestä kerroksesta. Näyttely perustuu Manuel Seguran kokoelmaan.

Barbie on maailman tunnetuin ja myydyin nukke, joka syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1959. Barbeja tuottaa Mattel Inc. Barbie-nuken keksi Ruth Handler, joka nimesi sen tyttärensä Barbaran mukaan.
Kleopatra: Elizabeth Taylor tähditti Egyptiin sijoittuvaa elokuvaa (1963). Ohjaajana toimi Joseph L. Mankiewicz.
Erilaisia Barbieta. Huomatkaa ihastuttavat tummaihoiset Barbiet ja miten hiusten pituus ja väri muuttuu.
Elokuva Liisa Ihmemaassa (2010) on innoittanut näiden nukkejen värikkäisiin asuihin.
Hääpukumuotia Barbie-tyyliin.

                                                            

tiistai 24. tammikuuta 2012

MATKA MAAILMAN YMPÄRI

166 maata / aluetta, viisi maanosaa ja samalla tulee kierretyksi ympäri maailman. Miten se on mahdollista? Vastaus on Fitur.

Vuosittain perinteisesti tammikuussa Espanjan Madridissa järjestettävä Fitur on yksi tärkeimmistä matkamessuista maailmanlaajuisesti. Fitur avasi ovensa matkailun ammattilaisille ja yleisölle 18.–22.1.2012. Matkailun mahdollisuuksiin kävi tutustumassa yli 209 000 kävijää. Suomessa 19.–22.1. Matka 2012 -messuilla puolestaan kävi noin 71 000 vierasta. Kyseessä on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma.

Fitur tarjosi tuttuun tapaan matkailun ammattilaisille mahdollisuuden luoda kontakteja, strategioita ja suunnitelmia. Matkamessuilla oli paljon annettavaa myös tavallisille kävijöille. Yhdessä päivässä oli mahdollisuus tutustua eri maihin ja alueisiin, osallistua arvontoihin, nähdä monipuolisia esityksiä, kokea ja kokeilla erilaisia juttuja kuten vaikkapa hierontaa, tarkastella eri yrityksien ja maiden tuotteita ja tarjontaa unohtamatta miettiä seuraavaa jännittävää matkakohdetta.

Matkamessut onkin oiva ensiapu matkakuumeeseen. Siellä maiden kirjo on niin valtaisa, että jokaiselle löytynee unelmamatkakohde tai sitten voi käydä niinkin, että jää paljon pohdittavaa minne matkustaa seuraavaksi.

Fitur 2012
Asiallinen Aasia
Aasian osastolla leijui itämaiden eksoottinen tuoksu heti sisään astuessa. Ympärillä vallitsi ystävällinen ja asiallinen tunnelma. Matkanjärjestäjät ja maat olivat sulassa sovussa. Erityisesti Kiina, Tahiti ja Intia jäivät mieleen. Lisäksi Aasian osastolla oli tarjolla matkamessujen parhaimmat arvonnat, koska ne liittyivät suoraan matkailuun. Ei ollut pakko liittyä jonkun yrityksen sähköpostilistalle ja ei tarvinnut ostaa mitään, jotta saisi osallistumisoikeuden arvontaan.
Messutunnelmaa Aasian osastolla

Eloisa Etelä-Amerikka ja poikkeuksellinen Pohjois-Amerikka
Etelä-ja Pohjois-Amerikka erottuivat edukseen matkamessuilla iloisuudellaan ja eläväisyydellään. Näytteilleasettajat olivat selvästi panostaneet matkamessuihin. Maat olivat erittäin hyvin esillä ja kokonaisuus miellytti silmää. Upeat musiikki- ja tanssiesitykset kruunasivat kokonaisuuden. Tosin Yhdysvallat oli hyvin pienesti esillä ja ”hukkui” muiden maiden joukkoon. 
Costa Rica

Ainutlaatuinen Afrikka
Afrikan osastolla kaikuivat rytmit ja näkyivät kauniit yksityiskohdat, 
jotka houkuttelivat tutustumaan Afrikan eksoottisiin maihin. 

Tunisia

Uganda jäi mieleen ”Afrikan helmenä”. Lonely Planet onkin valinnut maan vuoden 2012 ensimmäiseksi matkailukohteeksi Afrikassa. Pohjois-Afrikan maista Tunisian kaunis ja yksinkertainen osasto herätti uteliaisuuden.
   
Ensiluokkainen Eurooppa
Euroopan osasto edusti melko perinteisesti matkaesitteiden ja tarjousten avulla. Pohjoismaat olivat lyöttäytyneet yhteen ja näin messuvieraiden oli helppoa löytää pohjoismaat. Tosin Suomi loisti poissaolollaan. Iso-Britannian osastolla kävi kuhina, kun Mr. Bean yllätti poliisina. Myös vahamuseosta tuttu Bruce Willis oli päässyt Espanjaan asti edustamaan Iso-Britanniaa.

Isäntämaa Espanja pienoiskoossa
Fiturissa Espanja oli luonnollisesti edustettuna erityisen monipuolisesti itsehallintoalueiden, kaupunkien ja yritysten voimin. Huvipuisto PortAventura oli panostanut matkamessuihin, joissa se paljasti vuoden 2012 uutuudet. Andalucia, Kanariansaaret ja monet muut Espanjan itsehallintoalueet olivat hienosti esillä.