keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

NELLYN LAUKKUKILPAILU

Nelly on järjestänyt tosi ihanan kilpailun aivan huikeilla palkinnoilla.

Koska rakastan kaikenlaista suunnittelua, uuden kehittelyä ja visiointia, niin ajauduin osallistumaan tähän.

Laukun suunnittelu alkoi laukun muodosta... Pidän yksinkertaisesta tyylistä ja rakastan värejä! Yllätinkin tässä itseni totaallisesti tehden täyskäännöksen. Lopputulokseksi syntyi jotain aivan muuta kuin olin aluksi visioinut: mustavalkoinen laukku!

Osaltaan siihen varmaankin vaikutti se, että vaikka kuinka yritin sottailla värien kanssa, niin mikään sävy ei oikein tuntunut kolahtavan ja kaikki sävyt tuntuivat jotenkin "onnettomilta". Ja lopulta laukustani tuli kokonaan mustavalkoinen... Mutta vaikka itse sanonkin, niin siitä tuli varsin tyylikäs ja kelpuuttaisin heti tuon laukun itselleni. Elegantti Black&White. :)

Niin ja tähän kilpailuun tosiaan osallistuin Vivi Vinna-nimimerkillä, koska halusin blogata siitä, enkä ilmoittaa Facessa ja samalla kalastella Face-kavereiden ääniä. Vaikka who knows, ehkä osallistun toisella laukulla, mutta omana itsenäni. Luulen kuitenkin, että tämä yksi laukku riittää. Se on uniikki, yksinkertainen, mutta elegantti ja vaikka se on nyt mustavalkoinen, niin jotenkin se viehättää. Ja hei, ainakin sitä olisi sitten helppo yhdistellä!

Tässä siis Black&White -laukkuni, by Vivi Vinna. Enjoy!


Jos laukkuni viehätti Sinua, niin ole kiltti ja käy klikkaamassa äänesi minulle.

Minua pääsette äänestämään TÄSTÄ.

Kilpailuun pääsette osalistumaan TÄSTÄ.

Jokainen ääni on tärkeä ja arvostettu. :) Vaikken yltäisikään 100 eniten ääniä saaneiden joukkoon, niin joka tapauksessa jo tähän kilpailuun osallistuminen itsessään oli hauskaa!!! :) Tosiaan kilpailussa on uskomattoman paljon laukkuja mukana, joten yleisesti ottaen on varmasti tosi hankala päästä top100 joukkoon. Mutta anyway, pääasia, että pääsi käyttämään luovuuttaan. Ties vaikka tästä ura urkenisi? Vivi Vinna -laukkumerkki, hahaha. ;)

Hei mutta kirjoittakaa kommenttia! Olisi kiva kuulla millaisia ajatuksia laukkuni teissä herättää. Jos tekin osallistuitte kilpailuun, niin laittakaa ihmeessä kommenttiboxiin linkki laukkuun, niin käyn kurkkaan suurella mielenkiinnolla teidän visioitanne. Ja tietenkin äänestän, jos laukku miellyttää silmää. :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)