sunnuntai 17. helmikuuta 2013

YSTÄVÄNPÄIVÄKUULUMISIA

Hei, hyvää ystävänpäivää näin hieman myöhässä! Olin töissä nämä päivät ja vapaa-aikaa ei ole ollut nimeksikään, niinpä en ole ehtinyt tehdä uusia postauksia. Ystävilleni toki jo toivottelin hyviä ystävänpäiviä, kuten myös espanjalaisille ystävilleni. Sitten vasta muistin, että ai niin, Espanjassahan tuo San Valentin on rakastavaisten juhla. Siellä ei siis juhlita 14.2. ystävänpäivänä ollenkaan. No, ei kai se haittaa.
Kuva on lainattu täältä.
Töistä tultuani olen tehnyt (sarjakuva)työtäni ja vaikka se ei niin työltä tunnukaan, niin jo vain vapaa-aikani menee kuin siivillä piirtäen ja ideoiden. Dead-linet painaa päälle. Huh. Kaiken tämän kiireen keskellä olen alkanut salaa haaveilemaan oman sarjakuva-albumin teosta. Haihattelua? Ehkä. Joka tapauksessa... Olisi ihana koota stripit yksiin kansiin. Niitähän miulla riittää… Nimikin minulla olisi valmiina… Hih. 

Toinen haaveilun aiheeni liittyy tuleviin matkoihini. Olen tosiaan palaamassa Espanjaan, kunhan olen nyt ollut töissä ja saanut rahaa säästöön. Olen miettinyt kovasti, että olisi ihanaa opiskella itselle uusi ammatti. Alanvaihdos voisi olla paikallaan. Varsinkin, jos siten työllistyisi Espanjassa paremmin. Olen miettinyt vakavissani opiskelua lähi-tai hammashoitajaksi.

Nyt kuitenkin haaveissa päällimmäisenä siintää matkat. Kesän lomakohdetta olisi suunniteltava ja mietin, että tällä kertaa matka voisi olla pidempi. Minähän lähtisin vaikka maailman ääriin, mutta matkakumppanini ei varmaan olisi samaa mieltä. Ehkä siis Euroopassa pysytään. Olen miettinyt Kroatiaa, Skotlantia, Venäjää tai Turkkia. Toisaalta minua houkuttaisi myös interrail-reissu. Minua kiehtoo ajatus matkustaa halki Euroopan. Euroopassa olisi monia, monia ihania maita, jotka olisi valloittavaa nähdä, kiertää ja kokea. 

Tällä erää jätän mahdolliset matkakohteet mietintämyssyyn ja sitten tuonnempana mietin paremmin, kun aikaakin olisi sitten enemmän. Huomenna olisi vielä töitä ja sitten parin päivän vapaa, jolloin pystyn keskittymään sarjakuviin. Loppurutistus. Jaksaa, jaksaa.
 post signature

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea, että olet innostunut uudne oppimisesta. Kannattaa valita ala, joka toki kiinnostaa luonnollisesti mutta myös joka työllistää pomminvarmasti. Matkailu on ihana asia elämässä, en voisi elää ilman, että pääsen matkoille joka vuosi. Viimekin yönä unissani oli matkolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkoilla on aina niin kivaa ja uusia asioita on ihana nähdä! :) Ihana, että pääset matkoille noinkin usein! :)Hoitoala on varmasti hyvä vaihtoehto. Minua kiinnostaa niin monet asiat, että välillä on ollut vaikeaa päättää omaa alaa kun ainoa selvä asia on ollut se, että ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä. :) Hoitoalalla työllistyisi ainakin Suomessa hyvin. Floristikin olisi mielenkiintoinen ammatti. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)