maanantai 24. kesäkuuta 2013

SISUSTUSHAAVEITA VAIN

Tällä hetkellä minulla on muutama sisustushaave omaa huonetta varten. Vaihdon parin huonekalun paikkaa. Sen jälkeen totesin, että pari isoa ja varjossa viihtyvää helppohoitoista huonekasvia sopisi vielä tänne ja lisäisi viihtyvyyttä.  Yhden reilummankokoisen kasvin jo sain, mutta haaveissa olisi vielä yksi, leveämpi ja rehevämpi tapaus. Sen tehtävänä olisi peittää tuo vähän liian synkkä nurkka.
 
Verhojen sininen väri on alkanut kyllästyttämään niin paljon, että kasvin ohella verhot tulevat olemaan seuraava must –hankinta. Jotain pitsistä, vaaleaa kenties..?

Haaveilen myös mustasta sohvanpäällisestä. Punainen päällinen punaisen lattian kanssa ei ole se paras yhdistelmä, eikä alunpitäenkään ollut tarkoitukseni yhdistää punaista punaisella. Herranjestas! Minulla vain sattui silloin olemaan yksi joutava punainen päällinen ja se on kyllä parempi kuin sohvan oma kuosi. Kukkakuviot beigellä pohjalla on vähän liian mummomainen omaan makuuni. 

Olen alkanut lämmetä ajatukselle mustasta sohvasta. Ehkäpä siksi, että se mätsäisi punaisen lattian kanssa täydellisesti ja kun päiväpeittokin on musta, niin… Mustia verhoja en kuitenkaan halua, ettei vain vahingossakaan tulisi liian synkkää! 

Voisiko tämä...
...olla tällainen?
Kuva on lainattu täältä.
Tämä huone on ollut yksi ISO ikuisuusprojekti. Joitakin vuosia sitten sain vain päähänpiston, että haluan tehdä huoneesta viihtyisän ja minun näköisen. Siinä on vain yksi mutta. Se ei ole edelleenkään valmis! 

Olen sisustanut sitä vähän kerrallaan. Valkoinen vaatekaappi siellä oli jo aikapäiviä sitten. Se kun tuli sinne remontin yhteydessä. Samaten tuo kirjoituspöytä on se sama vanha jo vuosikymmenen takaa. Voisi siis sanoa, että oikeastaan tämä minun sisustusprojektini alkoi, kun ensitöikseni hankin upouuden joustinpatjan -mukavuudenhaluinen kun olen. 

Sen jälkeen ostin valkoisen arkistokaapin, pienen kaapin sekä kahden hengen sohvan. Sängyn maalasin valkoiseksi tässä yksi kesä. Matto-ostos oli yksi parhaimmista, koska ne raikasti aika paljonkin huoneen ilmettä. Paras hankinta on kuitenkin edelleen se joustinpatja. 
Mutta lista hankittavista jutuista on edelleen aika pitkä. Haaveissa siis...
- yksi kasvi lisää
- uudet kesäverhot
- musta sohvanpäällinen
- valkoinen kirjoituspöytä
- valkoinen tv-taso 
- uudet koristetyynyt
- kattovalaisin
- musta / valkoinen design –valaisin pöydälle / lattialle nurkkaan, ja siinä saisi olla jotain kristallin säihkyä
Pöytävalaisin voisi olla tällainen hieman erikoisempi. Tässä on jotain kivaa, joskin malli voisi olla hieman yksinkertaisempi. Kuva on lainattu täältä.

Visio on siis olemassa. Yritän sitä kovin epätoivoisesti toteuttaa… jo ties monennettako vuotta.
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)