keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

YKSI VEITSIJUTTU

Eilen yllätyin kovasti. Ja vieläkin olen hämmästyksestä ymmyrkäinen, mutta samalla kiitollinen. Miulle lahjoitettiin erikoistakin erikoisempi veitsi! Ehkä sitä voisi lahjaksikin kutsua. Vaikka se, miten veitsi päätyi miulle, oli melko kummallinen juttu.
 
Tapasin tutun sepän, joka itse takoo veitsen teriä ja lopulta niistä tulee mitä upeampia puukkoja. Katsoin silmät pyöreinä, kuinka terä muotoitui osaavissa käsissä. Puukkoja oli esillä jos monen moista. Ensin oli rivissänsä pelkkiä veitsenteriä, juuri vasta tehtyjä ja sitten ihan valmiita puukkoja. Siellä sitten oli hieman erilaisempi veitsi. Puukkoihin verrattuna se oli pieni ja siro, ehkä hivenen nokinen. Seppä itse kutsui sitä ronskin malliseksi. 
Miusta se oli hieno! Siinä testailimme veitsen terävyyttä. Minä en kylläkään uskaltanut koskettaa terää edes sormenpäällänikään. Terä oli kuin peilikirkas jää. Varsi yksinkertaisen kaunis ja sen mallinen, että sen voi vaikka ripustaa koukkuun. On kuulemma aivan erityisen hyvä kasvisten ja vihannesten leikkuuseen. Miten oiva veitsi emännälle siis! Sitten sepän piti lähteä ja mennessään huikkasi: ”Sie saat sen!”

post signature

4 kommenttia:

  1. Voi mahdoton, tosi komea veitsi! Kiva kun sait :)
    Me muuten suunnitellaan viikon-parin reissua eteläisempään Espanjaan, jossa vuokrattaiiin autokin. Ehkä jonnekin Gordoban lähelle...olisi kiva käydä siellä. Varmaan tunnet paikan? Täytyy lukaista sun kyläpostaus vielä läpi jos jokin osuisi lähelle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Vielä on näköjään ihania, kilttejä immeisiä olemassa. :)

      Teidän reissusuunnitelma Córdobaan kuulostaa todella kivalta ja mielenkiintoiselta! Oi, Córdoba on toki tuttu paikka! Siellä kannattaa vierailla Mezquita-moskeijassa. Andaluciassa myös Granada ja siellä eritoten Alhambra on aivan ihastuttava.

      Hyvä, kun lähdette autolla, niin saatte tehtyä reitistä mieluisan. Kylä-postauksen kylistä Ronda, Casares, Ubeda ja Priego voisivatkin osua reittinne varrelle. Ehkäpä näistä Ronda lienee mielenkiintoisin? Se erikoinen kiven alla sijaitseva kylä Setenil de las Bodegas olisi myös yksi vaihtoehto, jos autoilette enemmänkin Andaluciassa. Olen myös kuullut sellaisista paikoista kuin Mijas, Nerja ja Frigiliana -ovat kuulemma kauniita ja vierailemisen arvoisia.

      Oletko muuten lukenut Secret Wardrobe-blogia? Haluaisin lämpimästi suositella sitä. Korundi juuri palasi Etelä-Espanjan ja Marokon reissulta ja olivat Espanjassa tehneet automatkan, josta varmasti löytyisi vinkkejä teidän automatkallenne.

      Eikun hyvää, antoisaa ja turvallista matkaa! Ja suunnittelun iloa ajoreittiin! :) Ps.Joskus haluaisin vierailla muutamassa sen kylä-postauksen kylissä. Etenkin Ronda, Cangas de Onís, Besalú, Setenil de las Bodegas ja Castellfollit de la Roca jäivät kutkuttelemaan mieltäni. :)

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä! Vielä ei olla varattu lentoa (ensin Malagaan, sieltä otetaan auto), mutta kyllä se syksymmälle menee. Täytyypä tutustua tuohon blogiin :)

      Poista
    3. Ollos hyvä ja tosi kiva, jos olin avuksi. :) Nyt eikun suunnittelemaan ajoreittiä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)