maanantai 12. elokuuta 2013

MATKAPUUHIA

Olen tässä nyt pikku hiljaa aloitellut matkalaukun pakkailemista. Matkaan on vielä aikaa, joten olen oikeasti kunnolla etuajassa.  Ehkä vain olen tällä kertaa niin aikainen lintu tai muuten vain hätäinen. Tänään olen muutenkin hoidellut muuttoon liittyviä asioita. Matkafiilis vain kasvaa!
 
En varmaan ole koskaan ollut näin aikaisessa tuon matkalaukun pakkaamisen suhteen. Tällä kertaa miulla on tunne, että olisi tavallista enemmän mukaan otettavia asioita. Vaatetta on tullut aika paljon lisää. Mietin jopa paketin laittamista Espanjaan, jolloin saisin vähän hajautettua vaatteita ja laitettua siinä nuo painavat purkit ja putelit. Niitä en matkalaukkuun kaipaisi oikeastaan ollenkaan. 

Siinä olisi sekin ”etu”, että jos katoaisi jompikumpi (matkalaukku tai paketti), niin sitten olisi kuitenkin varavaatteet. Niin huonoa tuuria tuskin olisikaan, että molemmat katoaisivat jotenkin mystisesti. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä... Unkarin ja Kroatian reissu alkaa niin pian miun Espanjaan menon jälkeen, ettei olisi aikaa odotella kadonnutta matkalaukkua. Pohdinkohan vähän liikaa..? 

Lomamatkastamme puheen ollen…
Tänään varasin pienen retken Kroatian reissullemme. Odotan jo jännityksellä sitä! Vaikka olen aina niin innokas järkkäilemään omat reissuni majoituksesta lentomatkoihin ja nautin asioiden hoitamisesta, niin silti joskus tilaisuuden tullen käytämme tällaisiakin palveluita. Kaikki riippuu kokonaisuudesta. Monesti hinta on ratkaiseva, mutta riippuu niin paljon retkestä ja ohjelmasta. Katson aina kokonaisuutta, mutta toki hintakin vaikuttaa. 

Elämyksiä retkistä
Tunisiassa matkatessamme, otimme ylimääräisen retken. Tunisian matkahan oli jo muutenkin matkatoimiston kautta, joten ohjelmaa oli runsaasti. Siihen lisäksi halusimme kokea kamelikyytiä ja perinteisen juhlan esityksineen. Ja miten kävikään? Se oli varmasti yksi sen reissun ikimuistoisimpia juttuja. 
Tunisian matkaltamme.
Olen myös käynyt sukeltelemassa Espanjassa, Lanzarotella. Tosin miulla oli uskomaton tuuri, kun miun ei tarvinnut maksaa siitä mitään. Mietin kuitenkin sen olleen niin ikimuistoinen juttu, että tuskinpa tulevaisuudessa tarvitsee edes miettiä osallistuuko vai ei sukellusretkille. Tosin seuraavalla kerralla haluaisin nähdä koralleja! Missähän päin maailmaa se sitten tapahtuisikaan...

Lontoon matkallamme osallistuimme Viiltäjä-Jack –kierrokselle. Kierros alkoi illalla, kun oli jo sopivasti pimeää. Historia valottui kuitenkin ihan uudessa valossa, kun näki ne paikat. Oppaan mukana siitä sai niin paljon enemmän irti... Vaikkakaan tiedonjanoani retki ei sammuttanut. Taisi käydä päinvastoin. 
Museovieraana Lontoossa.
Teneriffalla kävimme luolaretkellä, jossa tutustuimme Cueva del Vientoon. Se oli varsin ihana retki, jossa pääsimme maan uumeniin. Oli pilkkopimeää ja tuli tunne, että luolassa vallitsi oma maailmansa.
Teneriffalla, Cueva del Viento.
Niinpä aina matkoja suunnitellessani, haluan pitää silmät ja korvat auki mahdollisuuksista päästä jälleen uudelle retkelle. Ne ovat mielenkiintoisia, monesti ryhmittäin. Jos siten saa hintaa pikkuisen edullisemmaksi, niin se ei ole huono juttu.

Olen monesti haaveillut, miten ihana olisi toimia matkaoppaana suomalaisille ja tutustuttaa heidät Zaragozaan ja viedä erilaisille retkille, jotka olisin suunnittelut itse alusta loppuun. Tunnen lähialueen melko hyvin ja mahdollisuuksia olisi… Zaragoza ei vielä kuitenkaan ole niin kovin tunnettu ja suosittu matkailukohde suomalaisten keskuudessa. Toivotaan, että suomalaiset löytäisivät Zaragozan!


 post signature

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Minä tykkään myös vastaavista retkistä lomalla ja niiden etsimisestä ja järkkäämisestä. Kenties tulemme joskus sinun opastettavaksi Zaragozaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiva kuulla, että tykkäsit! :) Retket on kyllä parhautta, kun lähes aina niistä jää niin hyvät muistot ja parhaassa tapauksessa valokuvia muistuttamaan. :) Varsinkin nykyään on tarjontaa ilahduttavan paljon, miten onnekasta! Hih, hauska olisi törmätä suomalaiseen Zaragozassa. :D Tervetuloa!

      Poista
  2. Sä oisit kyllä hyvä matkaopas. Matkojen suunnittelu ja matkustaminen ovat jotain niin ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mitäpä muuta tähän voisikaan sanoa kuin kiitos ihan hirveästi! :) Niinpä ja matkustaminen on niin avartavaakin, ettei siitä voi olla pitämättä. Aina tulee mietittyä seuraavaa kohdetta, haaveiltua sitäkin enemmän. :)

      Poista
  3. Ja sitten me odotellaan postauksia ja briiffejä kaikista tulevistakin reissusta, jooko? Ja ihan fiksua laittaa pakaasit ojoon jo ajoissa - ei tule sitten mitään viime hetkien paniikkeja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo tottakai teen matkapostauksia! :) Ihan reissun päältäkin ajattelin jotain ehtiä kirjoittaa. Se on vielä vähän auki miten, kun koen tämän miun kannettavan olevan liian iso matkalle mukaan otettavaksi. Toivottavasti tulee nettipaikkoja vastaan! :) Niinpä, yleensä miulta jää asiat siihen tippaan, niin parempi kerrankin näin päin. :D Muutenkin edessä pikalähtö Espanjaan.. paniikki iskenee kaikesta huolimatta!

      Poista
  4. Mulle tulee aina kauhee matkakuume, kun luen näitä sun juttuja ja selailen kuvia :) Toi Tunisian matkakuvakin, siinä on vaan jotenkin niin upee fiilis! Mä oon kerran ollut Dubaissa aavikkosafarilla yöllä, ja tosta kuvasta tuli se mieleen :D Ja pakko sanoa kyllä munkin vielä, että sä vaikutat kyllä just ihan siltä, että olisit tosi hyvä matkaopas! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuplaten kiitoksia siulle! :) Ihana kommentti! :)Oi, mahtavaa, jos jostain kuvasta tulee omia reissuja ja muistoja mieleen. :) Kyseinen kuva on miun ja poikaystäväni yhteiseltä matka-albumilta ja hänelle siis kiitos kuvasta. Tai itse asiassa kuvista, koska hän on tietenkin ottanut nuo kuvat, joissa esiinnyn. Kiitos ihanasta kommentistasi! Miun täytyy kyl tunnustaa, että olen alalla. :D Vaikka puhuminen yleisön edessä saa miut aina yhtä jännittyneeksi kuin viulunkielen... :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)