maanantai 23. joulukuuta 2013

JOULUN ODOTUSTA

Tänä vuonna vietän Joulua Espanjassa. Se taitaa olla viides jouluni tässä maassa, vaikka tosi asiassa olen seonnut laskuissa jo aikoja sitten. Milloin olemme Suomessa, milloin Espanjassa.
 
Joulu Suomessa on aina paras. On lunta. On aito oikea joulukuusi, jonka olemme itse hakeneet. Kerran kun menimme metsään, oli jo pilkkopimeää. Oli haastavaa löytää kuusi säkkipimeydessä taskulampun valossa!

Espanjassa joulu ei ole samanlainen. Ei ole lunta. Aurinko paistaa. Lämpöäasteita on 8 tällä siunaaman hetkellä. Joulumielikin oli kadoksissa, kunnes koristelin koko huushollin. Miten joulukuusi, vaikkakin teko, voi olla niin kaunis? Tai kynttilä. Tai lyhty. Ne pienet suuret jouluiset jutut. 
Mutta sitten on se iänikuinen panikointi lahjoista. Suomessa ei koskaan tarvitse stressata, koska kukaan ei odota mitään sen kummempaa. Yhdessäolo on tärkeintä. Niin kuin tietenkin täällä Espanjassa, jolloin koko perhe kokoontuu yhteen. Ja se tarkoittaa tätejä, setiä, serkkuja ja heidän lapsiansa. Montakymmentähenkeä. Onneksi miun ei tarvitse tehdä jouluruokia. Menen valmiiseen pöytään. Ensimmäisenä joulunani Espanjassa söin etanoita. Ne oli aika hyviä. Mutta ei täällä ole jouluruokia, niin kuin Suomessa. Aina on menu vaihtunut. Ja sen koommin ei ole etanoitakaan osunut kohdalle.

Tänä jouluna lahjojen osto jäi viime tippaan. Onnistuin kuitenkin hankkimaan kivat lahjat. Kiva lahja on sellainen, josta on hyötyä ja iloa. Tai se voi olla ainutkertainen kokemus, elämys. Kun olin joululahjojen metsästyksessä, löysin myös itselleni jotain kivaa. Ostin pari korua. Olisin halunnut ostaa myös jonkun kivan vaatteen jouluksi, mutta ei löytynyt mieluista. Oli yksi mekko, mutta vähän vääränvärinen ja se maksoi 60€, joka on liian paljon vaatteesta jolle ei ole käyttöä kuin kerran pari vuodessa. 

Espanjalaiseen jouluperinteeseen kuuluu itämaan tietäjät, jotka tuovat lahjat ja tämä tapahtuisi loppiaisena. Mutta pikku hiljaa suomalainen keksintö nimeltä Joulupukki on näkynyt yhä enemmän Espanjassa. Kyllä menee pikulasten päät pyörälle, kun yksi päivä järjestettiin Joulupukkimaraton Madridissa. Monet ja monet joulupukit juosta vilistivät ja sitä näytettiin jopa televiisorissa. Jos olisin lapsi, kyseenalaistaisin koko joulupukin, mutta leikkisin mukana, jotta saisin lahjat aikaisemmin! ;)
Hyvää Joulua!
post signature

4 kommenttia:

  1. Minulla taitaa olla neljäs joulu Espanjassa. Eikä tämä tosiaan juuri joululta tunnu, olen samaa mieltä. Saanko kysyä, onko sinulla täällä omia sukulaisia vai kenties poikaystävän sukulaisia? Et ole muistaakseni raottanut asiasta mitään, mutta olen aina olettanut, että poikaystäväsi olisi suomalainen -ei taida ollakaan?
    Joka tapauksessa oikein mukavaa joulunaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siekin olet jo monta joulua viettänyt täällä! :) Kiva kuulla! :) Toki saa kysyä. Poikaystäväni on espanjalainen ja täällä miulla on siis sukulaisia vain hänen puoleltaan, tavallansa siis myös miunkin sukulaisia. Jotenkin jännä juttu, että blogin perusteella voi olettaa jotain, vaikken ole koskaan sanonut aiheesta mitään. :) Kiitos ja oikein hyvää Joulua siullekin, Matkatar! :) ¡Feliz Navidad!

      Poista
  2. Meidän espanjalais-suomalainen perhe vietti joulua Suomessa kuudetta kertaa. Eipä se kovin "jouluiselta" tai talviselta tuntunut täällä pimeässä ja sateisessa Suomessakaan... Kovasti kutkuttaa paluu Espanjaan, jossa asuimme / asuin 4 vuotta. Vaan kun ei tuo 22. päivän Gordo osunut taaskaan kohdalle, niin täällä sitä möllötetään edelleen paluukassaa pikkuhiljaa kokoon kasaillen. Itse innostuin blogin kirjoittamisesta tässä joulunpyhinä ja eksyin blogiisi kurkkiessani, onko muita samasta aihepiiristä kirjoittelemassa! Kiva blogi sinulla, tulen varmasti uudelleenkiin kurkkimaan! ¡Feliz Año Nuevo! (tervetuloa kurkkimaan blogiani osoitteessa : paivansateenmenninkainen.blogspot.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, ikävä kuulla, että Suomessa on ollut tänä jouluna pimeää ja sateista. :( Toivottavasti tulevaisuudessa olisi taas valkoisia jouluja! :) Oi, minäkin tavoittelin tuota gordoa, mutta ei miullekaan osunut mitään. :D Vielä olisi tulossa niño! Pitäisiköhän meidän yrittää sitä? ;) Kiva kuulla, että löysit blogiini ja lue toki aikaisempia juttujani. Mie käyn heti lukemassa siun blogia. Tsemppiä blogin kirjoitteluun! :) Se on mukava harrastus! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)