torstai 12. tammikuuta 2017

KATSAUS VUOTEEN 2016

Tavallisesti kaikki kirjoittavat omasta, menneestä vuodestaan tässä vaiheessa vuotta. Niin minäkin, vaikkakin nyt pienesti. 

Vuosi 2016 oli hieno vuosi, mutta johon mahtui vastoinkäymisiä ja suruakin. Olin niin Suomessa kuin Espanjassa. 

Emme matkustelleet ulkomaille meille uusiin kohteisiin, mutta teimme sitäkin merkityksellisempiä reissuja niin Espanjassa kuin Suomessa ja yhden ulkomaanmatkan Lontooseen. Lontoo oli meille ennestään tuttu kaupunki, mutta tällä kertaa matkankaan tarkoitus ei ollut siitä tavallisimmasta päästä. Se oli myös koko vuoden yksi onnistuneimmista matkoista. Häämatka Lontooseen, jossa saimme osallistua espanjalais-englantilaisiin häihin. <3 

Vuoden epäonnistunein reissu oli ylivoimaisesti matka Bilbaoon ja alla olevasta linkistä voitte lukea koko postauksen ja miksi se meni niinkuin meni. Ai niin, myös matka Imatralle oli hienoinen pettymys, koska menimme piätäkauten koskea ihastelemaan ja sitten siellä ei ollutkaan mitään koskea... Karua matkailua kotimaassa.

Talvella matkustimme talviseen Bilbaoon… Talvinen Bilbao Baskimaassa
Teimme pääsiäisretken, jolloin näin ensimmäistä kertaa elämässäni dinosauruksen jälkiä.
Keväällä synttäreideni kunniaksi suuntasimme Alhama de Aragón -kylään, joka on melko lähellä. Matkasta kerroin Ainutlaatuinen paikka Euroopassa –postauksessa.

Kesän vietin Suomessa töissä ja perheen luona. Bloginkin saralla oli hiljaisempaa. 

Palasimme syyskuussa Helsingin ja Porvoon kautta Espanjaan, matkasimme Salouhin.
Jatkoin kirjoittajakurssilla erään kuuluisan kirjailijan ohjauksessa. Siitä en olekaan tainnut kertoa blogissa, mutta tosiaan aloitin sen viime keväänä ja se on ollut todella opettavaista. Ja edelleen kurssi jatkuu. Aion osallistua Aragón Negro -festivaaliin ja olisin näillä näkymin lukemassa siellä itse kirjoittamaani novellia, jonka olen siis kirjoittanut espanjaksi.

Marraskuussa menimme siis Lontooseen, Englantiin, kuten jo aiemmin ehdin mainita.Kuvassa häävieraan asu. Oiva valinta syyshäihin.
Aloitin uudessa mielenkiintoisessa työssä ja melkein heti perään pistin pystyyn oman yritykseni. Sen tiimoilta minulla pyörii toinen blogi, jota kirjoitan luonnollisesti espanjaksi. Jos joku espanjankielen taitoinen haluaa lukea toista blogiani, niin se löytyy täältä klik.

Järjestin muotinäytöstapahtuman, jossa esiteltiin pohjoismaista designia, joka on yritykseni perusajatus. Tapahtuma onnistui yli odotusteni –varsinkin ottaen huomioon kaikki ne kamalat vastoinkäymiset, joita minua kohtasi. Kuten se, että juuri kaiken hässäkän keskellä sukulaiseni kuoli. Pahinta oli se, että hän kuoli verrattain nuorena. En päässyt hautajaisiin, sillä matka Suomeen on pitkä ja en olisi voinut jättää työtä tai muitakaan kuvioita kesken. Jos minä johonkin lupaudun, niin pidän lupauksistani kiinni. Voin siis omasta kokemuksesta sanoa, että melkeinpä pahinta, mitä ulkomailla ollessa voi kohdalle sattua on juurikin tuo, että saat tiedon sinulle läheisen ihmisen poismenosta.

Summasummarum, olen tyytyväinen vuoteen 2016. Minulla oli mielenkiintoisia matkoja, unohtumattomia hetkiä, uusia tuttavuuksia ja töitä ja mikä parasta, pääsin Suomeen ja reissasin Suomessa.

Vastoinkäymiset puolestaan opettivat minua ja samalla näytti, keneen voin luottaa ja keneen en. Olen todella suruissani sukulaiseni poismenosta ja pelkkä ajatus saa kyyneleen silmänurkkaan ja palan kurkkuun.  Vuosi toi mukanaan myös uusia, mielenkiintoisia tuttavuuksia. Uusia töitä.

Leffoja ja sarjoja seurasin paljon, mutta loppuvuonna vähemmän. Mieleenpainuvin sarja oli ehdottomasti Stranger thing, mutta myös kestosuosikkini Game of Thrones oli erittäin mielenkiintoista seurattavaa.
Parhaimmat elokuvat, jotka tuona vuonna näin, olivat minusta The Revenant ja Mr.Right.

Muistatteko muuten vielä, että syksyllä 2015 osallistuin extrana erääseen yhdysvaltalaiseen elokuvaan? Nyt tuo elokuva on käsittääkseni tullut jo ulos, mutta minä en ole sitä edelleenkään nähnyt syystä, että sitä ei ole laitettu levitykseen Espanjassa. Luulenkin, että se jäi aiheensa vuoksi Yhdysvaltoihin. Leffan nimi on Megan Leavey ja pääosassa nähdään Kate Mara ja minäkin näin hänet eräässä kohtauksessa livenä! Jos joku tietää, miten saada käsiinsä kyseinen leffa, niin laittakaas sähköpostia. Voisin mielelläni vaikka ostaa leffan, kun vain tietäisin miten!

Kaiken kaikkiaan uusi vuosi on alkanut nyt erittäin mielenkiintoisissa tunnelmissa! Tästä tulee varmasti hyvä vuosi. Odotan mielenkiinnolla uusia tapahtumia ja projekteja. Kaikkea, mitä uusi vuosi voikaan minulle tarjota. Aion tarttua tilaisuuksiin, joita elämä heittää minulle eteen. Aion uurastaa omien työprojektieni kanssa. Ennen kaikkea yritän. Yritän päästä jaloilleni. Yritän selviytyä elämän myrskyistä. Olisi mahtavaa osallistua elokuvan tai sarjan tekoon. Se jää nähtäväksi.

Matkoista minulla on oikeastaan vain pari haavetta.
1. Että edes pääsisin reissuun, kohteella ei niin ole väliä. ja 
2. Jospa saisin vuoden 2017 joulun viettää Suomessa?

Mutta nokka kohti uusia tuulia… tai pettymyksiä! 


Tahdon toivottaa teille oikein hyvää uutta vuotta! Toivon teille terveyttä, rakkautta ja iloa ja että vuodesta tulisi kaikin puolin parempi kuin edellinen.

 Millainen vuosi sinulla on ollut?
  post signature

4 kommenttia:

  1. Kyllä sitä aina vuoteen tuntuukin mahtuvan vaikka mitä! Kävin jo kurkkimassa toistakin blogia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Ja aina vaan vuosi tuntuu hujahtavan entistä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulloo. :P Hihi, kiitti! :) Mukavaa viikonloppua, Menninkäinen! :)

      Poista
  2. Osanottoni läheisesi poismenosta. Minä jos kuka tiedän, miten hirveää se voi olla. Onneksi vuoteesi mahtui pääosin mukavia asioita.

    Tsemppiä yrityksellesi! :) Olin kovin innoissani puolestasi jo silloin, kun luin siitä ensi kertaa aikaisemmassa kirjoituksessa. Valikoimassa on niin herkullisen näköisiä takkeja!

    Toivottavasti sinulla on edessä huippuvuosi, johon mahtuu matkusteluakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Tosiaan aivan liian nuorena lähti serkku. Ei voi ymmärtää. :'(
      Samoin, otan osaa äitisi poismenosta. Täytyy olla kiitollinen niistä mukavista, hienoista asioista, joita vuoteen mahtui.

      Kiitos paljon! :) Ei ole helppoa, mutta onpahan nyt uusia haasteita. Yrittänyttä ei laiteta. :) Takit ovat todella erikoisia ja ainutlaatuisia, miullakin on pari omaa takkia ja on kyllä hyviä -eikä taatusti tule vastaan toista samanlaista. :)

      Toivotaan, hih. :) Oikein hyvää uutta vuotta myös siulle! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)