torstai 20. huhtikuuta 2017

VASTUSTAMATON TARJOUS

Minulla on kohta syntymäpäivät. Yleensä syntymäpäivien aikaan olemme lähteneet jonnekin. Myös tänä vuonna sillä erotuksella, että olisimme menneet asumattomaan taloon keskelle ei mitään.

Luonnon rauhaa ilman nykyajan mukavuuksia ja mikä parasta, saisimme majoittua ilmaiseksi. Mökkeilyä parhaimmillaan. Näin maalailin tulevaa reissua mielessäni.

Kunnes syntymäpäivät alkoi häämöttää uhkaavasti. Ja ajatus mökkeilystä alkoi ahdistaa! Ensinnäkin koko kylä on oikeasti Jumalan selän takana, eikä siellä ole yhtään mitään. Ei edes kauppaa. Ihmisiä asuu ympärivuotisesti ehkä viisi henkeä. Myöskään talossa ei ole mitään ja olisi pitänyt raahata kaikki oliiviöljystä lähtien.
Niinpä päädyin tutkimaan erilaisia lähimatkoja. Ja kuinkas ollakaan… Vastaan tuli vastustamaton tarjous. Se oli niin hyvä, että lopulta suostuttelin miehen mukaan. Tai oikeastaan siinä kävi niin, että ensin ostin ja vasta sitten kysyin. Tarjous oli nimittäin niin hyvä ja olen aivan täpinöissäni tulevasta reissusta!

Lähtökohdat täydelliselle matkalle on olemassa. Toivottavasti kaikki sujuisi hyvin.

Ensi viikolla palaan blogiin matkakuulumisten kera. Olkaahan siis kuulolla! Vielä en paljasta kohdetta, mutta pitäkää peukkuja, että reissu sujuu hyvin!
post signature

6 kommenttia:

  1. Hihii, vai salaiselle matkalle! Mukavaa reissua ja onnea synttäreiden johdosta! Minulla on syksyllä synttärit ja suunnittelimme että lähdemme Skotlantiin, se on ollut yksi unelmakohteistani jo pidempään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Skotlantiin menosta olen minäkin haaveillut pidempään. NIIN ymmärrän, miksi sinne haluat. :) Tämä meidän matka ei sentään suuntaudu minnekään ulkomaille, vaan suhkot lähelle Zaragozaa... Mutta se pitää sisällään yhden Espanjan kauneimmista linnoista. :D

      Poista
  2. Kuulostaa jännälle! Pekut on pystyssä ja onnenpotkut synttärienkin johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Menninkäinen!!! :) Yksi vuosi taas tulee lisää, apua... :D Matkasta on tulossa todella mielenkiintoinen, mutta melko lähellä kuitenkin. :)

      Poista
  3. Jännittävää mysteerimatkaa ja hyvää syntymäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Ei olla menossa minnekään kovin kauas, ihan lähimatkailua täällä Espanjassa, mutta varmasti tulossa todella mielenkiintoista ja pitää sisällään esimerkiksi visiitin yhteen Espanjan kauneimmista linnoista. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)