SAN SEBASTIÁN –KAUPUNKI KUIN SADUSTA

Istun bussissa, joka on matkalla San Sebastiániin. Takana olivat ihanat viisi päivää ystäväni luona Pamplonassa ja nyt oli aika jatkaa matkaa. En varsinaisesti tunne ketään San Sebastiánissa. Silti halusin mennä sinne, sillä se on vain tunnin ajomatkan päässä Pamplonasta ja niin moni on sitä minulle suositellut. Jopa siinä määrin, että veikkaan sen olevan espanjalaisten mielestä se kaikista kaunein kaupunki.

San Sebastián, baskiksi Donostia, on kuin sadusta. Se oli ensimmäinen ajatukseni tullessani hoodeille. Upea arkkitehtuuri, vehreys…  Ilta-aurinko valaisi kaupungin ja loi taianomaisen tunnelman. Linja-autoasemalla minua oli vastassa espanjalainen Marta. Olin vuokrannut häneltä huoneen Airbnb:n kautta. Vaikka emme tunteneet toisiamme entuudestaan, oli hän niin ystävällinen, että tuli minua vastaan asemalle omalla autollaan. Olin äärettömän kiitollinen, sillä minulla oli painava, iso ja temppuileva matkalaukku…

I päivä

Minulla oli kolme kokonaista päivää aikaa tutustua kaupunkiin. Ensimmäisenä päivänä lähdin keskustaan kävellen, joka on mielestäni paras tapa tutustua paikkaan kuin paikkaan. Casco viejo, ne lukuisat kadut, pintxos, veivät mennessään. Meren aallot löivät rantaan ja päivä oli uskomattoman lämmin ja aurinkoinen. Kaduin, etten ollut ottanut mukaan bikineitä!

Nousin Urgull–vuorelle, niin ylös kuin vain pääsin. Mitäpä olisi satujen kaupunki ilman linnaa, joten kävin linnassa -kirjaimellisesti! Kyseessä on tietenkin Castillo de la Mota, jonka uumenissa on näyttelyitä ja videoesitys, jossa kerrottiin San Sebastiánista. Sillä hetkellä kauniit maisemat houkuttelivat minua enemmän ja nälkäkin alkoi kurnia vatsassa.

Illalla menin Martan kanssa kaupungille, jota hän esitteli mielellään. Näin toisenlaisen San Sebastiánin, illan hämärtyessä, yön pimetessä. Olimme terassilla nauttimassa virvokkeita, siitä jatkoimme iltapalalle. Jotain oli haukattava ja Marta tiesi parhaimmat paikat.

II päivä

Seuraavana päivänä eli lauantaina oli aika mennä toiselle vuorelle. Kuljin meren vieressä kulkevaa kävelykatua pitkin. Kuten jossain oli kirjoitettu, tämän kaupungin rannat ovat maailman kauneimmat urbaanissa ympäristössä. Minä kuljin ne lähestulkoon päästä päähän, ensin tuli vastaan surffareiden suosima ranta isoine aallokkoineen, sitten La Goncha, jonka kauneutta ei voi sanoin kuvailla ja lopuksi perheiden suosiossa oleva poukama.

Minä suuntasin kohti Igueldo –vuorta, jonne pääsi kätevästi funikulaarilla eli kiskoköysiradalla. Nousu itsessään oli elämys, sillä se on toiminut yli 100 vuotta. Monte Igueldon huipulta löytyi vanha huvipuisto. Sellainen, jossa on sitä vanhan ajan havinaa. Sellainen, jossa historia herää henkiin. Se ei ole sellainen järisyttävä puisto extreme-laitteineen, vaan pikemminkin vintage-huvipuisto, jossa aika on pysähtynyt.

Nousin Torreóniin, joka on puiston keskipiste. Se on 1700 –luvulla rakennettu vanha majakka. Edullinen sisäänpääsy kannattaa maksaa, jotta voi nousta kattoterassille, josta avautuu ”maailman kaunein maisema”. Matkalla yläilmoihin kirjaimellisesti matkustaa menneisyyteen tornin seinillä olevien vanhojen valokuvien kautta. Aina, kun katson vanhoja valokuvia, herkistyn ja saattaapa kyynel vierähtää poskelleni ajatellessani ajan kulua. Siitä hetkestä tähän hetkeen ja miten monia vuosia, monta elettyä elämää siihen mahtuukaan. Tai entäpä ne ihmiset niissä kuvissa? Kuten myyjä, jolla ei ollut kenkiä jaloissa. Millaisen elämän he lopulta elivät? Mitä heille tapahtui? Olivatko he onnellisia?

Tornin huipulla eteeni avautui henkeäsalpaavan upea maisema, maailman kauneimmaksi maisemaksi tituleerattu.

Matkalla törmäsin myös vihaiseen tosi elämän "angry birdiin" eli kalkkunaan, joka huusi kuin viimeistä päivää. Rakennus, jossa kalkkuna käyskenteli oli myös "outo", sillä se näytti olevan kuin kauhuelokuvasta. Puutarha näytti viidakolta, rakennus oli ränsistynyt ja paikan karmivuuden kruunasi numero 13. 

III päivä

Sunnuntaina menin tutustumaan Palacio de Miramariin, joka sijaitsee kahden rannan välimaastossa. Sen historia ulottuu 1800 –luvun loppupuolelle. Kuningatar Isabel II vietti kesiä San Sebastiánissa ja kaupunki tarjosi tonttia kesänviettopaikaksi. Kuningatar kieltäytyi tarjouksesta ja halusi mieluummin ostaa sen itselleen. Siihen rakennettiin englantilaisen arkkitehdin suunnittelema palatsi, joka on kuin jonkun ylhäisen talo Englannin maaseudulta.

Kiertelin palatsin puutarhassa. Tämä päivä oli pilvinen ja tuulisempi, joten ulkona lukemisesta ei tullut mitään. Päätin mennä museoon. Siellä oli vaihtuvana näyttelynä Kreikan mytologia, jumalat ja puolijumalat. Näyttely oli täynnä mielenkiintoisia tarinoita, maalauksia ja esineitä. Kiersin näyttelyn todella suurella mielenkiinnolla ja siinä tuli niin paljon informaatiota, että kaikki muu tuli vain kierrettyä kevyesti ja nopeasti.

Palasin tukikohtaani ja matkan varrella ostin bussilipun Zaragozaan, jonne lähdin seuraavana aamuna.

Seuraavissa postauksissa kerron matkastani Zaragozaan ja miten yllättäen päädyin Espanjan televisioon. Tulossa on myös postaus sellaisesta aiheesta kuin yksin matkustaminen.

Tätä kirjoittaessa olen jo Teneriffalla, eikä kaikki mennyt kuin Strömsössä...

Oletko sinä käynyt San Sebastiánissa?