sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

ESPANJALAINEN TORTILLA ELI PERUNAMUNAKAS

Hei, kerrankin onnistui minun tortilla niin hyvin, että ilkeää laittaa tänne. ;)

Niinkin yksinkertaisista aineksista kuin oliiviöljystä, suolasta, sipulista, kananmunista ja perunoista saa tehtyä todellisen makunautinnon. Helppoa, hyvää ja halpaa. Perunamunakas sopii mainiosti iltapalalle tai illanistujaisiin. Espanjalaisista ruoista se onkin yksi lemppareistani.
Resepti
4-5 perunaa
4-5 kananmunaa
½ tl suolaa
oliiviöljyä ”sopivasti”
1 sipuli

1. Pilko sipuli pieneksi silpuksi ja laita paistinpannuun, jossa reilusti oliiviöljyä.
2. Viipaloi perunat ja laita sipulin seuraksi pannuun. Oliiviöljyä pitäisi olla sen verran, että perunaviipaleet juuri ja juuri peittyvät.
3. Anna paistua miedohkolla lämmöllä kunnes perunat ovat kypsyneet ja pehmenneet, mutta eivät ole kuitenkaan liian pehmeitä.
4. Sekoita kananmunat kulhossa ja lisää suola. Sen jälkeen laita peruna-sipuliseos kulhoon ja sekoita.
5. Ota oliiviöljy talteen paistinpannulta (öljyä voi käyttää muussa ruoanlaitossa)
6. Laita pari ruokalusikallista oliiviöljyä paistinpannulle (sitä samaa, minkä juuri otit talteen)  ja kaada muna-peruna-sipuli-suolaseos.
7. Anna kypsyä, mutta huolehdi, ettei munakas pala pohjaan.
8. Käännä munakas lautasen avulla (lautanen munakkaan päälle ja nopeasti käännä paistinpannulta lautaselle). Ei haittaa, vaikka keskeltä olisi hieman löysä.
9. Laita tortilla uudestaan paistinpannulle paistumaan myös toiselta puolen. Valmista!

2 kommenttia:

  1. Meillä sekaan laitetaan vielä valkosipulia ja tuoretta, silputtua persiljaa, i-ha-naa! (ja ah, niin täyttävää...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, kuulostaapa hyvältä! :) Täytyy kokeilla seuraavalla kerralla. Tortilla de patatas on kyllä herkkua.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)