lauantai 6. lokakuuta 2012

UUDISTUNUT ULKOASU KERA KUULUMISIEN

Yllätin (jälleen kerran) itseni ja muokkasin blogini ulkoasua uuteen uskoon. Vaihdoin blogitaustaa ja hienosäädin joitakin pieniä juttuja.  Juuri, kun ehdin murahtaa, etten ulkoasuun aijjo koskea. Tosiaan entinen blogitausta, vaikka siitä niin tykkäsin, alkoi ihan yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta kyllästyttää. Sen kummempaa syytä en muutokselle myönnä. Paitsi ehkä syksy, joka tuntuu olevan juurikin muutosten aikaa. ;) Nyt selvisi myös sekin, minkä takia en voisi koskaan ottaa tatuointia… kyllästyn liian helposti. Tämän radikaalimpia muutoksia en kuitenkaan ole tehnyt ja banneri pysyköön toistaiseksi ennallaan. Toivottavasti uudistunut blogi on myös teidän mieleenne! Mielipiteitä saa laittaa. Oletan ettei tämä ole ainakaan huonompi kuin se edellinen? :)

Blogin ulkoasu on Itkupillin blogin kautta saatu. Jos tekin haluatte muokkailla blogia uuteen uskoon, niin käykää hänen sivuillaan tutustumassa. Siellä on sellainen kohta kuin Free Blog Stuff, ja sieltä löytyi vaikka mitä ihanaa miunkin blogiin. Oikein iso kiitos ja kumarrus!

Minä jatkan tästä illan viettoon. Kiva pitkästä aikaa laittautua. Suuntaan kaupungille juhlimaan. Täällä Zaragozassa starttasi käyntiin Pilarin fiestat, joten kaikkialla on menossa kunnon pippalot. Kyllä -espanjalaiset osaa juhlia! Siinä sivussa kans yks suomalainen... ;) Hyvää viikonloppua!
post signature

2 kommenttia:

  1. Ihan mukavan ja pirteän näköinen uusi ilme :) Minäkin muuten tykkään Itkupillin blogista, hän on tosi taitava!

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva kuulla! :) Itkupilli on taitava, kuten sanoit, ja tykästyin tähän tyyliin kovasti. :)Näyttää jotenkin raikkaammalta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)