perjantai 12. huhtikuuta 2013

TERASSIKAUSI AVATTU

Eilen oli ihana sää. Sattumalta bongasin kaverini terassilta, joten menin itsekin partsille paistattelemaan päivää punaviinilasilliselle. En oikeasti keksinyt mitään järkevää syytä kieltäytyä lasillisesta punaviiniä, kun taas kaverini kertoi sen pitävän lääkärit loitolla -joka päivä nautittuna.  Ja vaikkei se vetänytkään vertoja sangrialle, tuolle espanjalaisten kansallisjuomalle, niin yllättävän mukavanmakuinen, tuhti viini.

En kuitenkaan aio noudattaa ”kerran päivässä”-vinkkiä, vaan miulle riittää kerran vuodessa, jos silloinkaan. En oikeasti muista, milloin viimeksi olisin muka juonut punaviiniä. Jos juonkin punaviiniä harvakseltaan, niin nyt oli ensimmäinen kerta, kun piti pidellä lasia ihan lapaset käessä, heh. Aurinkoisesta säästä huolimatta ulkona oli edelleen yllättävän viileää. Kevät, tule jo!
Kuva on lainattu täältä.
Oli hauska nähdä pitkästä aikaa ja jutella. Omatkin kiireet unohtuivat hetkeksi, ennen kuin miulla itsellä alkoi olla kiire kohti kämppiä. Halusin ehtiä katsoa yhtä sarjaa, josta kirjoittelen tänne myöhemmin sitten joskus. 

Aamulla oli kunnon talvikelit, takatalvi iski. Ties monennenkohan kerran? Aamuvarhaisella miun töihin mennessä lunta tupsutti kuin viimeistä päivää. Huh. Vaikka kevät antaa odotuttaa, niin näiden aikaisempien aurinkoisten päivien myötä mielikin on aurinkoisempi. Olen aina tykännyt keväästä, olenhan itsekin keväällä syntynyt härkä. Kevät on täynnä odotusta, lupaus lämmöstä ja tulevasta kesästä. Kaiken kaikkiaan kaunista aikaa, kun luonto pikku hiljaa heräilee eloon.

Kevään myötä olen alkanut myös kiinnittää erityishuomiota ravintooni. Yritän syödä entistä terveellisemmin ja liikkua enemmän, kun tässä alkaa olemaan "pakko-päästä-rantakuntoon" -fiilikset. Kohta varmaan pitäisi taas hankkia uusia hiustuotteitakin, jos mielii suojata hiukset auringolta taas tulevana kesänä. Mikäli vanhan kansan sanonnat pitää kutinsa, niin heidän mukaansa jos huhtikuussa tarkenee paitahihasillaan, niin heinäkuulla tarvitsee kintaat. Ehkäpä meille on tulossa lämmin ja aurinkoinen kesä! :)
post signature

2 kommenttia:

  1. Itse en tykkää punaviinistä, pelkkä haju saa pahoinvoimaan. Kesää ja ballerinakelejä innolla odottaen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään ole mikään puna-tai valkoviinien ystävä, mut just siks yllätyin, kun oli ihan mukavanmakuinen ja sitä pystyi juomaan -saavutus sinänsä. :D Roseeviinit on omia lemppareita (ja kuoharit on kans ihan hyviä), vaikkei niitäkään tule juotua kovin usein. Mut sen oon huomannu, et ainakin puna-ja valkoviinien kans tarvii jotain syömistä. Muuten voi olla liian voimakkaan makuista.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)