lauantai 21. syyskuuta 2013

TÄSSÄ ON DAMA

Vilkas ja iloinen, koko ajan menossa ja leikkimässä. Kaikki vetää sitä puoleensa, pienestä muurahaisesta aina puluun asti. Mutta se on kiltti, ei pure ja se näyttää aina niin iloiselta, hymyilevältä. 

Sellainen on Dama, uusi perheenjäsenemme. Hän on siis poikaystäväni siskon koira, mutta kun yhtä suurta perhettä tässä ollaan, niin voinen varmasti puhua perheenjäsenestä. Ja ainakin häntä sellaisena kohtelen, aina rapsuttamassa ja paijjaamassa. Eipä Dama näytä siitä pistävän ollenkaan pahakseen. Se kun vaikuttaa rakastavan huomion keskipisteenä olemista ylitse kaiken. 
Dama on rodultaan cavalierkingcharlesinspanieli eli lyhyemmin ja helpommin sanottuna cavalier. Rotu on lähtöisin Britanniasta. Miusta on aika erikoista, että tämän näköisiä koiria on kuvattu maalauksissa jo 1400-ja 1500 –luvuilla. (Wikipedia)

Eikös olekin ihana koiruus? Vauva vasta, kuusikuukautinen. Oppi hiljattain haukkumaan, josta saimme taidonnäytteen eilen. Koko kerrostalolähiö raikui Daman haukuista. Toinen koira jossain haukkui ensin.

Tänä viikonloppuna Dama on täällä hoidossa. Juuri äsken veimme sen kävelylle läheiseen puistoon ja loppu viimein siitä tuli melko pitkä lenkki. Söimme hyvää espanjalaista kotiruokaa, jonka jälkeen jokainen vetäytyi levollensa. On siesta-aika. Ja jopa Damallekin näyttää pikku nokoset maittavan. 
post signature

2 kommenttia:

  1. Voi ei mikä söpöläinen hän on<3 Cavalierit ovat kyllä ihania koiria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, eikös olekin? :) Sydän ihan sulaa, kun sen näkee. Luonnossa vielä valloittavampi kuin kuvissa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)