WANHOJA ESINEITÄ

Tässä tätä kirjoitan hieman surumielellä. Sain mummoltani kaikkea ihanaa lahjaksi, mutta suru on puserossa. Mummoni on todella huonossa kunnossa. Hän on viimeinen elossa oleva isovanhempani. Olisi niin surullista menettää hänetkin. Kuolema toki kuuluu elämän kiertokulkuun, mutta samalla se on jotenkin niin… lopullista.

Noh, en minä tullut tähän kirjoittamaan kuinka suruissani olen, vaan oikeastaan halusin esitellä, mitä kaikkea ihanaa sain mummolta. Niillä on minulle tunnearvoa. Mielestäni etenkin vanhoissa esineissä on aivan erityistä lumoa. Ehkä olen vähän taikauskoinen, mutta haluaisin uskoa, että esineet ei ole vain esineitä. Vaan, että ne on ikään kuin tarkoitettu juuri sille tietylle henkilölle. 

Ensimmäisenä esittelen wanhan puukon vai liekö kyseessä tikari? Oli miten oli, niin sen täytyy olla todella vanha. Kahva on varmaan visakoivua. Tuo terä on niin kuluneen näköinen, mutta samalla jotenkin hassu. Juuri se tekee tästä niin erityisen. Käyttöön en tätä ota, vaan aion säilyttää sen muistona.

Sitten sain koruja. Rahallisesti ne ei ole kovin arvokkaita ja niistä muutamasta vain yksi oli sellainen, jota oikeasti käyttäisin. Se on todella nätti ja sopii minun klassiseen tyyliini.

Isoäidilläni oli paljon mekkoja. Pari vintage-mekkoa otin itselleni. Tai en tiedä onko juuri nämä vintagea tai retroa. Ne muut oli vieläkin vanhempia ja ehkä juuri siksi en niitä itselleni halunnut. Näissä kahdessa oli vain jotain kivaa ja otin ne sillä ajatuksella, jos joskus pääsisi johonkin ”wanhan ajan pilleissiin”. Ajatus minusta vintage-mekossa saa väkisinkin hymyn huulille, mutta eihän sitä koskaan tiedä. ;) Joka tapauksessa, hyvähän sitä on säilyttää kaapissa pari mummon mekkoa. Loput vintage-mekot lahjoitan eräälle ihanalle henkilölle, joka puvustaa. Ajatus, että joku päivä jollain näyttelijättärellä olisi yllään joku näistä mekoista, lämmittää mieltä. Näin ne ikään kuin saavat uuden elämän.

Lisäksi oli jokunen vaate, jonka otin itselleni.

Ja muistatteko, kuinka kerroin etsiskelleeni itselleni puutuolia. Senkin sain nyt sattumalta mummoltani ja kaiken lisäksi valkoisena, eli juuri sen värisenä, mitä halusinkin. Tuntuu jopa kohtalokkaalta. Nyt minun on melkeinpä pakko toteuttaa suuri haaveeni eli sarjakuvatuoli. Haaveena on saada tehtyä se hyvän sään aikaan eli mahdollisimman pian. Tulevasta sarjakuvaprojektista tulen varmasti turisemaan lisää täällä blogin puolella.

Sokerina pohjalla esittelen vielä minun ehdottoman lempparini, eli lasten potkukelkan. Voi hellyyksien hellyys! Eikös olekin i-ha-na? Tämän(kin) täytyy olla todella vanha. Ajan platinaa -check, kulumaa -check, ruostetta -check!