keskiviikko 17. toukokuuta 2017

MITÄ KUULUU IHOLLENI AKNEN JÄLKEEN?

Aikalailla pari vuotta sitten kirjoitin aknesta ja nimenomaan aikuisiän aknesta, josta minulla oli omakohtaista kokemusta. Tosin olen kärsinyt myös nuoruusiän aknesta. Tiedän siis erittäin hyvin, miltä tuntuu, kun iho ei voi hyvin, naama on täynnä finnejä ja punaisia kohtia ja tuntuu, ettei mikään auta.

Nyt pari vuotta kirjoituksen jälkeen voin hyvillä mielin kertoa, että ihoni voi todella hyvin. Mikä parasta: minä onnistuin jättämään e-pillerit ilman, että akne puhkeaisi uudelleen. Huippua on myös se, että jos siltä tuntuu, voin lähteä ulos ilman meikkiä.Nyt kerron, mitä tässä välissä on tapahtunut eli miten kaikki kävi. 

Pienenä pohjustuksena niille, jotka eivät tiedä taustoja: minulle puhkesi akne neljä vuotta sitten, kun tulin talvella takaisin Suomeen. Ilmastonmuutos, stressi, apea mieliala ja e-pillereiden jättäminen saivat ihon oireilemaan. Halusin lopettaa pillereiden käytön, koska ne eivät enää tuntuneet mieluisilta käyttää. Uskon, että siltikin suurin syyllinen aknen puhkeamiseen oli e-pillereiden käytön lopettaminen.
Ennen ja jälkeen kuvat. Vasemmalla kuva aktiivisesta aknesta (kesällä 2013) ja jälkeen (keväällä 2015).
Kamppailua aknen kanssa
Olin kuullut ja lukenut paljon siitä, miten monelle ilmestyy akne juurikin e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Pelkäsin, että minulle käy samoin. Niin myös kävi. En säästynyt aknelta. Muutaman kuukauden kuluttua lopettamisen jälkeen ihoni kunto huononi merkittävästi. Se sattui samaan aikaan Suomeen muuton aikoihin. Olin 26-vuotias.

Minulle oli puhjennut akne. Kyse ei ollut mistään parista finnistä, vaan poski oli kauttaaltaan kirkuvan punainen. Sanomattakin lienee selvää, että se vaikutti itsetuntoon. Jos elämä muutenkin potki päähän, niin ei siihen halua lisäksi vielä akneongelmia. Tiedän, että se voi vaikuttaa pinnalliselta. Kyseessähän on puhtaasti ulkonäköseikka. Mutta silti se oli iso asia. Minulle.

Aknen aikoihin halusin vain peitellä sitä meikkivoiteella, mutta se vain pahensi itse ongelmaa. Hakeuduin lääkärille ja ratkaisu oli, että pitäisi aloittaa e-pillerit uudestaan. Ironisesti siis minun pitäisi alkaa pillereiden käyttäjäksi uudestaan, kun olin alun perin halunnut päästä niistä eroon. 

En voinut aloittaa pillereitä uudestaan heti, sillä kuukautiskierto oli sekaisin. Ehti kulua muutama kuukausi, ennen kuin pystyin aloittamaan e-pillerit uudestaan. Tuona aikana akne oli ehtinyt pahentua. Pillereiden aloittamisen jälkeen uusia finnejä ei enää tullut, mutta iho helotti silti punaisena.

Apua Espanjasta
Palasin Espanjaan ja hakeuduin dermatologille, josta sain avun. Se oli kallis käynti, sillä se maksoi n. 90€. Sieltä sain selkeän ihonhoito-ohjelman. Onneksi Espanjassa apteekkireissu ei tullut niin kalliiksi kuin mitä pelkäsin. Pillereiden syöntiä oli kuitenkin jatkettava. 

Ihonhoito-ohjelman avulla sain selätettyä ongelman. Minulla oli kuitenkin toinen ongelma: e-pillerit. Miten enää uskaltaisin jättää pillerit, jos minulle tulee taas akne? Ystäväni lohdutti, että kyllä se hormonitoiminta laantuu iän myötä ja siksi minulle ei välttämättä tule aknea uudestaan, jos ja kun joskus tulevaisuudessa aion jättää pillerit.

Olin huojentunut parantuneesta ihostani ja niin iloinen, että siltä osin ongelma oli voitettu. Pystyin myös jättämään dermatologin hoito-ohjelman, sillä iho oli parantunut. Silloin päätin hoitaa ihoani vain parhaimmilla ihonhoitotuotteilla ja niin aloitin Mary Kay –tuotteiden käytön.
Ensimmäinen kohtaus
Kului puolitoista vuotta ja olin jälleen Suomessa kesällä 2015. Uusin e-pillereiden reseptin. Tuona kesänä sain kuitenkin ”ensimmäisen” migreenikohtaukseni. Silmissä sumeni. Näin saharaitakuviota. En voinut lukea tietokoneen näytöllä olevaa tekstiä. Luulin, että silmissäni on jotain vikaa. Soitin hätääntyneenä optikolle, joka lupasi ottaa minut vastaan klo 14, eli reilu tunnin päästä puhelinsoitostani.

Kun lopulta pääsin optikolle, näin aivan normaalisti, mutta minulla oli todella kova päänsärky. Optikko sanoi, että kuulostaa ihan migreeniltä. Migreeniin auttaa lepo pimeässä huoneessa, jonka sittemmin opin. Tuona kesänä minulla oli muistaakseni pari kertaa migreeni. Muistelen, että ihan ensimmäisen vastaavanlaisen kohtauksen olin saanut itse asiassa jo talvella.

Aika kului ja migreenikohtaukset olivat harvinaisia. Olin oppinut, että jos vähänkin näen saharaitakuvioita, on parasta ottaa lääke esim. aspiriini, ettei se etenisi päänsärkyvaiheeseen. Minä olen vielä sellainen, että viimeiseen asti yritän välttää kaikenmaailman lääkkeitä, sillä en halua laittaa kehooni mitään ylimääräistä. Ja silti samaan aikaan käytin e-pillereitä…

Viime vuoden kesällä olin jälleen Suomessa ja halusin uusia e-pillereiden reseptin. Uusittaessa reseptiä kysytään kysymyksiä. Yksi niistä oli ”oletko kärsinyt aurallisesta migreenistä?”. Meni hetki, ennen kuin sain sanotuksi, että itse asiassa minulla on ollut joitakin migreenikohtauksia kuluneen vuoden aikana.

Pois pillerikierteestä
Sain käskyn lopettaa pillereiden käytön HETI. E-pillereitä ei saa missään nimessä käyttää, jos kärsii migreenistä. Se on hengenvaarallista. Olisin voinut kuolla.

Tietenkin oma terveys on paljon tärkeämpi kuin mikään muu asia. Varsinkin minulle se on korvaamattoman tärkeä. Terveyttä en haluaisi menettää koskaan. Se on sellainen asia, jota arvostan äärettömän paljon ja siksi olen aina tehnyt parhaani itseni huolehtimiseksi. Liikun, syön hyvin, en tupakoi, en juuri käytä alkoholia enkä varsinkaan huumeita. 

Olen kiitollinen, että olen pysynyt terveenä ja toivon, että olen sitä vastaisuudessakin. Siksi minulle oli melkoinen shokki tajuta, että olen leikkinyt omalla hengelläni noinkin pitkään. Olisin voinut saada aivoinfarktin. Onneksi en saanut. Pillereiden käyttö loppui saman tien.

Siinä sitten kävimme keskusteluja, mitä tehdä, jos akne puhkeaa. Tietenkin akne on pikkujuttu verrattaessa siihen, että voisin olla kuollut. Silti murehdin sitä etukäteen.

Mitä tein?
Jatkoin ihostani huolehtimista entiseen malliin Mary Kayn tuotteilla. Minun kaikki ihonhoitotuotteet olivat ja ovat edelleen Mary Kayta ja jopa meikkivoide ja puuteri. Lisäksi käytän kasvoharjaa ihonhoidossa.

Aloin kuitenkin valmistautua siihen, että minulle tulee akne. Sehän on väistämätöntä, vai mitä?

Netistä sai lukea vastaavanlaisia tarinoita lukuisia. Ainakaan en olisi ainoa, jolle niin on käynyt. 

Sattumalta törmäsin tähän artikkeliin. Löysin otsonoidun oliiviöljyn.

Hämmästyin todella paljon kyseisestä tuotteesta, mutta jos sitä on kokeillut joku julkkis, niin sen on pakko olla hyvä juttu. 

Vaihtoehtoja oli lukuisia, mutta lopulta päädyin O-Live normaaliin otsonoituun oliiviöljyyn. Kaiken lisäksi kyseessä on SUOMALAINEN tuote. Minulla luotto suomalaisiin tuotteisiin on äärimmäisen korkea. 

Tilasin tuotteen Ruohonjuuri-verkkokaupasta ja hinta oli erittäin kohtuullinen (n.20€). Kun sain paketin, siinä oli käsivoidenäyte ja lappu, jossa kiitettiin, että olin valinnut juuri heidät. Eniten kuitenkin hämmästyin, että mukana oli kaksi A4-sivua molemmin puolin täynnä asiaa O-liven otsonoiduista ihonhoitotuotteista.
Otsonoitu oliiviöljy on antimikrobista öljyä, jota laitetaan kasvoille kasvovoiteen tavoin. O-Livellä on jo reilu 10 –vuoden kokemus. Tuotteita suositeltiin säilytettävän jääkaapissa, jossa niiden terapeuttiset vaikutukset säilyvät pidempään. Tuotteiden testauksessa ei ole tehty eläinkokeita.

”O-LIVE-tuotesarja sisältää otsonoituihin öljyihin perustuvia kosmeettisia tuotteita, joilla on myös hoitavia vaikutuksia. Kaikkia öljyjä on käsitelty happi-otsoniseoksella päiväkausia. Ostonikaasun reagoidessa öljyn kanssa, syntyy otsonideja, peroksideja ja muita happea sisältäviä yhdisteitä, joilla on terapeuttisia vaikutuksia.”

”Tuotteiden valmistusaineena on luonnonmukainen kasviöljy.”

Lisäksi kerrottiin hyvin tarkkaan, miten tuotteet vaikuttavat. Niillä on siis antimikrobisia ominaisuuksia ja antibiooteista poiketen otsonoidut öljyt tehoavat myös muunlaisiin mikrobeihin, kuten silsa-, home -ja muihin sieniin, viruksiin ja erilaisiin parasiitteihin. Käytännössä nämä ominaisuudet tekevät siitä erinomaisen mihin tahansa ulkoiseen infektioon niin ihmisille kuin kotieläimillekin, mutta otsonoidun oliiviöljyn on havaittu tehostavan antioksidanttisuojausta ja siten ennaltaehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista ja jopa auttaa nuorentamaan sitä.

Lisäksi kerrottiin hyvinkin tarkasti miten käyttää O-liven tuotteita. Minua kiinnosti akne, josta kerrottiin seuraavaa:
”Akne: käytetään normaalia otsonoitua O-LIVE öljyä kahdesti päivässä. Mikäli iho ei ole rikkonainen, voidaan aloittaa myös vahvalla. Kun oireet on saatu kuriin, voidaan ylläpitävää hoitoa tehdä O-LIVE OxyCream-voiteilla, joita on tarkoituksenmukaista käyttää myös hoitokuurin aikana päiväsaikaan. ”


Jo pelkästään se, että tuotteesta annettiin näin paljon infoa minulle, yksittäiselle asiakkaalle, oli minusta positiivista. Toisaalta tuote kuulosta liian hyvältä ollakseen totta ja pelkäsin sen olevan humpuukia. Ehdottomasti info oli hyvä juttu, sillä siten sain lukea suoraan valmistajalta, mihin tätä oikeasti voi käyttää ja mistä heillä on tutkimustuloksia. Toisaalta he uskalsivat myöntää myös sellaiset ihotaudit, joista heillä ei ole olemassa tutkimustietoa.

Minä käytin tuotetta säännöllisen epäsäännöllisesti, ehkä noin kerran viikossa alkuaikoina ja lopulta harvemmin. Voin sanoa, että sen käyttö ei ole kovin mieluisaa, sillä kuten arvata saattaa, niin koostumus on öljymäinen. Kaiken lisäksi tuote tuoksuu pahalle. Silti pikkuvikoja, jos tuote todella toimii. 
Vein putelin mukanani Espanjaan ja olen käyttänyt sitä viime kesästä asti. Aina kun minulle ilmestyy finni naamaan, laitan tuotetta. Kunhan ensin tietenkin olen pessyt kasvoni huolellisesti eli aina puhtaalle iholle. Ja heti finnit tuntuvat katoavan.

Olen niin vakuuttunut tästä tuotteesta sekä säännöllisestä ihonhoidosta, että en voi kuin suositella. Varsinkin tämä otsonoitu oliiviöljy tuntuu erittäin potentiaaliselta tuotteelta. 

En kuitenkaan osaa sanoa varmaksi miksi minulle ei enää ole puhjennut aknea. Olenko jo vain niin vanha, että hormonitoiminta on laantunut, kuten ystäväni ennusti? Vai onko se säännöllisen ja tarkan ihonhoidon ansiota? Vai onko se tämä otsonoitu oliiviöljy? Vai kenties kaikkien noiden tekijöiden summa? 

Joka tapauksessa. Olen todella kiitollinen, että akne ei ole palannut ja pillereiden jättämisestä on kulunut jo 10 kuukautta. En ole enää pillereiden orja!
Kuvat on otettu kännykällä, eikä niitä ole muokattu. Ainoastaan kuvan kokoa on pienennetty. Minulla on meikkiä (mm.meikkivoidetta ja poskipunaa). 
Oletko sinä onnistunut välttämään iho-ongelmat e-pillereiden lopettamisen myötä? Tai oletko itse joskus kärsinyt aknesta? Oliko otsonoitu oliiviöljy sinulle entuudestaan tuttu?
 post signature
Ps. Haluaisin vielä korostaa, ettei tämä ole mikään tuotemainos, vaan minun ihan oma, henkilökohtainen kokemukseni. Jos joku siellä ruudun toisella puolella kärsii aknesta, niin suosittelisin vähintäänkin kokeilemaan otsonoitua oliiviöljyä. Tai jos olet jo kokeillut, niin kerro ihmeessä oma kokemuksesi! Kuulisin mielelläni.

4 kommenttia:

  1. Heippa, täällä taas tauon jälkeen! Ihana palata blogisi pariin, olin jo melkein unohtanut! :)

    Todella mielenkiintoinen postaus, eikä vähiten siksi, että aihe on kovin tuttu minullekin. Hommahan meni niin, että nuorempana ihoni oli älyttömän huonossa kunnossa. Ihmiset kuittasivat huoleni sillä, että se kuuluu murrosikään ja menee aikanaan ohi. Syö terveellisesti, hoida ihoa jne liiba laaba. Ihon kunto paranikin muutamiksi vuosiksi. Finnejä oli kyllä jonkin verran, mutta ei niin näkyviä, saati kipeitä.
    Viime vuoden puolella jostain syystä, joka on edelleen vähän mysteeri, ihon kunto otti radikaalin loikan huonompaan. Naama oli jok´ ikistä senttiä myöten täynnä valtavia, punoittavia, inhottavia ja ennen kaikkea hemmetin kipeitä paiseen kaltaisia finnejä. Olin neuvoton asian suhteen. Nukuin todella huonosti, sillä heräilin siihen, että naama oli tyynyllä vähän väärässä asennossa, tai satuin vahingossa koskemaan kasvoihin. Sitä kivun määrää, jos erehdyit tökkäämään finniä...
    Tässä vaiheessa aloin tajuta, että ei tämä ole normaalia. Varasin sitten suoraan ihotautilääkärille ajan, joka totesi kyseessä olevan jonkinsorttinen paha akne. Sain tujuja pillereitä vuoden kuurin, jonka aloitin vähän vuodenvaihteen jälkeen. Nyt kasvot voivat taas kohtalaisen hyvin, ja kipeistä paiseista on päästy eroon. Paljon työtä on jäjellä, mutta parempaan päin mennään. Ja toivon, että ei enää ikinä uudestaan lähtötilanteeseen!

    Vaikka sanoit, että akne on vain ulkonäköseikka ja on pinnallista murehtia sitä, niin allekirjoitan väitteesi ulkonäön tärkeydestä täysin. Ei kukaan halua huonoa itsetuntoa, jonka akne väistämättä aiheuttaa. Mielestäni ei ole pinnallista murehtia, kun ainakin omalla kohdallani naama näytti turvonneelta tomaatilta 24/7. Ole siinä sitten itsevarma ja tunne olosi kauniiksi...
    Pilleriseikkailusi kuulostaa aika rajulta. Todella hyvä, että hoksasit lopettaa ajoissa. Olen samaa mieltä kanssasi, että terveys on korvaamaton asia!
    Itsehän en ole mikään kosmetiikan suurkuluttaja, enkä meikkaakaan ollenkaan, mutta kiinnostavaa lukea, että olet löytänyt akneiholle käypiä kosmetiikkatuotteita. Voisin itsekin joskus kuvitella kokeilevani, vaikuttaa kertomasi perusteella nimittäin aika hyviltä!
    Olen äärettömän iloinen puolestasi, että kasvosi ovat taas kunnossa! Mieletöntä nähdä, kuinka viimeisessäkin kuvassa oikein hehkut!

    Kiitos mielenkiintoa ja ajatuksia herättävästä tekstistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa takaisin! :) Ohhoh, sinullakin on hurja tarina, jonka luin mielenkiinnolla useampaan kertaan. Tosi ikävää, että olet joutunut kärsimään aknesta ja vielä noin ärhäkästä ja kivuliaasta. Se kyllä tosiaan vaikuttaa itsetuntoon ja mielialaan. Onneksi olet kuitenkin päässyt jo pahimman vaiheen yli! Toivotaan, ettei akne enää palaa.

      Teit ihan oikein, kun menit ihotautilääkärille. Joskin mietin, että eikö hän määrännyt minkäänlaista ihonhoito-ohjelmaa..? Kun itse menin dermatologille, niin juurikin piti apteekista ostaa erilaisia ihonhoitotuotteita ja olisi kai käskenyt minun aloittaa e-pillerit uudestaan, jos en olisi jo ehtinyt. Lisäksi kävin siellä myöhemmin uudestaan tarkistuttamassa, miten hoito on tepsinyt.

      En kyllä voi suositella pillereitä kenellekään ja tuntuu, että vähän liian heppoisasti niitä myönnetään. Murrr. Minustakin tuntuu melko hurjalta, että olisin tosiaan voinut saada aivoinfarktin, kun en ollut tajunnut, miten vaarallinen yhdistelmä pillerit ja migreeni on.

      Hyvä, ettet meikkaa, niin iho saa hengittää. Niin minullekin dermatologi ohjeisti, ettei pitäisi meikata. Aknen aikana kannattaa käyttää tosiaan niitä tuotteita, jotka dermatologi/ihotautilääkäri määrää ja käyttää niin pitkään, kuin on tarve. Se, haluaako sen jälkeen hoitaa ihoa, on jokaisen oma asia. Itse ”jäin koukkuun” ihonhoitoon ja tuli ahmittua paljon tietoa ihonhoidosta. Ihohan on ihmisen suurin elin, niin siinäkin mielin, haluan pitää siitä huolta. Hyvä, että mainitsit myös ruokavaliosta. Ruokavaliokin voi vaikuttaa ja tosiaan myös sisältäpäin voi hoitaa ihoa ja esim. veden juonti on tärkeää.
      Mutta tosiaan terveys ja oma hyvinvointi on ne kaikista tärkeimmät asiat ja siitä pitää olla kiitollinen.

      Toi otsonoitu oliiviöljy oli todellinen löytö, vaikka olin skeptinen ja enhän minä voi varmaksi tietää, onko juuri sen ansiota, ettei akne ole tullut takaisin vai oliko se yksi osatekijä. Se on kuitenkin suomalainen tuote ja suomalaisiin tuotteisiin minulla on suuri luottamus ja ainakin käytön jälkeen se jättää ihon superpehmeäksi, jos ei muuta. ;) En ainakaan ihan heti ole jättämässä sen käyttöä ja itse asiassa minulla on yksi ystävä täällä Espanjassa, jolle ostin syntymäpäivälahjaksi otsonoitua oliiviöljyä, koska hänelle myös puhkesi akne ihan yllättäen. Eli nyt testataan täällä vielä lisää, toimiiko.

      Voi, kiitos paljon! Paljon on tehty, että sain ihon kuntoon. Artikelilla halusin myös antaa vertaistukea ja jos siitä olisi apua edes yhdelle, niin se olisi todella hienoa. Kiitos paljon myös sinun ajatuksia herättävästä kommentistasi ja tsemppiä aknen hoitoon!

      Poista
  2. Mukavaa, että kirjoitit tästä aiheesta aivan niin kuin blogissani uumoilit. :) Oli mielenkiintoista lukea taipaleestasi, jonka ikävin osa on tuo pillerikierre. Onneksi pääsit pillereistä ja niiden aiheuttamista hengenvaarallisista haittavaikutuksista! Ihanaa, että ihosi rauhoittui ja voi nyt niin hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siun kirjoitus oli niin innostava, että pakko oli tarttua aiheeseen. :) Tästä tulikin yllättävän pitkä teksti ja tuo pillerikierre oli ihan kamalaa. En voi vieläkään oikein uskoa, että olisin selvinnyt e-pillereiden lopettamisesta kuivin jaloin... Kun katselee tuota vuoden 2013 kuvaa, niin kyllä se vetää hiljaiseksi. Mutta onneksi nyt lopulta pillerit ja toivottavasti myös akne ovat taaksejäännyttä ja kyllä kannatti lopettaa jo ihan tuon hengenvaaran takia. Parashan olisi ollut, jos en koskaan olisi aloittanutkaan. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja ainakin nyt osaan todella arvostaa tervettä ihoa ja terveyttä ylinpäänsä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)