Juuri, kun kone laskeutui Teneriffalle, sain viestin vuokranantajaltani. Kyllä, juuri siltä samaiselta amerikkalaiselta, josta olin kertonut aiemmissa postauksissa. Kun viesti alkoi näillä sanoilla: ”Tengo malas noticias…”, voitte varmaan arvata, miltä minusta tuntui.
Yhtäkkiä olin taas lähtöruudussa ja mikä pahinta, ilman huonetta. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja järjestänyt asiani niin, että ainakin pariksi kuukautta minulla olisi katto pään päällä.
Lentoasemalta minut haki eräs suomalainen, jonka luokse pääsin ihastuttavaan maalaiskylään Etelä-Teneriffalle. Hän itse lähti matkoille ja minä jäin hoitamaan koiria.
En kuitenkaan ollut aivan yksin koirien kanssa, vaan siellä majoittui eräs toinen nainen. Mustaihoinen, pitkä, hoikka, kaunis, aivan kuin malli. Ja tietenkin kovin mukava. Oli jotenkin jännittävä kuulla hänen tarinansa. Kuinka hän oli tullut Hollannista Espanjaan, Valenciaan. Valenciassa hän ei nähnyt työtilannetta enää hyvänä, joten hän tuli nyt Teneriffalle kokeillakseen onneaan. Kuulosti jotenkin niin kovin tutulta tarinalta…
Ensimmäisinä
päivinä jatkoin verkkokursseja, jotka halusin saada tehtyä. Nautin auringosta
ja olin relax yhdistäen opiskelun ja rentoilun. Opiskelu voi olla yllättävän
hauskaa oikeassa ympäristössä!
Paitsi sitten
huomasin, että olen sellaisessa paikassa, jossa auto olisi ehdoton. Ette voi
uskoa, kun sanon… Mutta nämä mäet, ne ovat jotain ihan toisesta maailmasta! Minä,
joka rakastan kävelyä, jouduin toteamaan, että ne ovat liian kova pala jopa
minulle. Bussi kulkee vain kerran tunnissa vieden Los Cristianosiin. Eli nyt
ollaan todellakin niin maalla kuin vain voi olla.
Liikkumiseni
onkin rajoittunut koirien ulkoiluttamiseen ja kauppareissuihin. Sellaiset
tärkeät palvelut kuten locutorio,
jossa voisin tulostaa, skannata ja ladata espanjalaisen prepaid-liittymäni on
2,5 km päässä. Kiitos mäkien se tuntuu aivan 5 km. Suuntaansa.
Olen ollut aivan
ystävieni varassa. Yhtenä päivänä ystäväni vei meidät rannalle. Toisena menimme
ystäväni puolison synttärikemuihin. Silloin muuten jouduin ajamaan myös autoa
kieputellen mutkaisia teitä, kun jouduin yllättäen kuskiksi! Voitin ajopelkoni,
vaikka edelleen minua jännittää autolla ajelu Teneriffalla.
Summasummarum.
Huomasin, että
olen alkanut kaivata kaupunkiin! Lähelle palveluja, lähelle toimivia
kulkuyhteyksiä… Ja kyllä, jos joskus haluaisin mennä ulos, niin sitä toivoisi,
että olisi siihen edes mahdollisuus.
Asiaa ei
tietenkään auttanut tämä minun kämppäkaverini, joka alkoi olla todella
”desesperada” muuttamisen ja työkuvioiden suhteen. Hän oli tullut minua
aikaisemmin tänne ja alkoi melkein hyppiä seinille, kun ei ollut vielä
työntouhussa ja hän toivoi jo asuvansa nimenomaan Las Galletas –paikassa.
Monet illat
keskustelimme tilanteestamme ja miten meillä molemmilla on oma ”taistelunsa”.
Ja miten monet kerrat aloinkaan kyseenalaistaa tätä omaa hullua seikkailuani.
Päivä päivemmältä Santa Cruz, Teneriffan pääkaupunki, alkoi houkuttaa. Enkä
voinut välttää ajatusta… Jos kaikki olisi mennyt kuin Strömsössä, niin olisin
jo asumassa Santa Cruzissa!
Olen päättänyt,
että tapahtui, mitä tapahtui, niin Teneriffalla aion olla jouluun asti. Suomeen
palaan joulukuussa ja riippuen tilanteesta, palaan tai en.
Aloin etsiä
aktiivisesti huonetta. Kämppää minulla ei ole mahdollista saada, koska siihen
tarvitaan säännöllinen palkka tai espanjalainen takaaja, eikä minulla ole
kumpaakaan.
Tämä etsiminen käy ihan työstä ja seuraavassa postauksessa kerron enemmän huoneen metsästyksestä. Ei ole helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)