tiistai 15. tammikuuta 2019

2018 –MUUTOSTEN VUOSI!



Ihanan Tiinan Follow your dreams -blogissa oli kiva katsaus vuoteen 2018 kysymysten kautta. Vaikka olenkin tehnyt jo Vuosi 2018 ja Tervetuloa 2019 –postaukset, tällainen postaus voisi olla vielä paikallaan. Eihän tammikuukaan ole vasta kuin puolessavälin…
1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan tehnyt?
Suuren elämänmuutoksen, jossa aloitin yksin puhtaalta pöydältä. Muutin kokonaan toiseen paikkaan, manner-Espanjasta Kanarialle, Zaragozasta Palm-Mariin. Löysin töitä Los Cristianosista eräästä hotellista PR-työssä. Sitten tulin Suomeen kesäksi töihin ja takaisin Teneriffalle päätyen mutkan kautta Santa Cruziin ja sillä tiellä olen edelleen...

2. Oletko kyennyt pitämään uuden vuoden lupauksesi? 
En ole varma, tuliko vuosi sitten tehtyä lupauksia tai asetettua tavoitteita, mutta yksi asia on ainakin varmaa. Vuosi 2018 on opettanut minulle enemmän kuin mikään vuosi. Sen verran oli rankkaa, mutta sitten loppuvuotta kohden parani.

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä kuluneen vuoden aikana?
Voi kyllä! En olisi osannut unelmoidakaan, miten ihania ihmisiä täältä Teneriffalta löytyi. Ihmisiä, joiden toivon jääväni elämään. Ihmisiä, joista tuntuu, että oltaisi tunnettu koko elämä. 


4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En onneksi. 


5. Missä maissa vierailit?

Ainoastaan Suomessa ja Espanjassa. Tänä vuonna toivoisin pääseväni matkoille, mutta riippuu myös työ -ja rahatilanteesta.

6. Mitä sellaista toivoit itsellesi, mitä et saanut?
Noh, varmastikin ulkomaan matka. Olisi ollut hienoa matkustaa, mutta aina ei pysty.


7. Mikä päivämäärä tulee muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Suomen itsenäisyyspäivä.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi?
Varmastikin se, kun uskalsin aloittaa elämän yksin. 



9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Se, että minun täytyi tehdä tällainen elämänmuutos. 

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Paria pikkuflunssaa lukuunottamatta, olen ollut terveenä. Kesällä minulta poistettiin luomi, muistoksi jäi arpi.


11. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Eräs henkilö, jonka epäilen vahvasti olevan bipolar. Tällaisiin henkilöihin en luonnollisestikaan halua olla yhteydessä.

12. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ihan elämiseen. Näin se vaan on, että elämään menee rahaa.
13. Mikä oli paras ostoksesi?
Huawei P20. Ostin uuden ja minulle kalliin puhelimen, mutta halusin puhelimen, jolla saa hyviä kuvia. 


Uskon myös, että copywriter-kurssi oli vuoden paras hankinta, mutta tulokset näkyy myöhemmin. :)


14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Monista asioista. Omien artikkelien julkaisuista, mielenkiintoisiin ihmisiin tutustumisesta.


15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Tässä muutamia kappaleita, jotka antavat voimaa opiskella ja kirjoittaa.

16. Viime vuoteen verrattuna, oletko...

Olen onnellinen! 

Lihavampi vai laihempi?  Muutaman kilon verran lihavampi, tavoitteena onkin karistaa nuo joulukilot pois.

Rikkaampi vai köyhempi?  Sama rahatilanne. Päivä kerrallaan.


17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Itsehallintaa ja tehokkaampaa opiskelua.
 
18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Sosiaalista mediaa.

19. Miten vietit juhannusta ja joulua?
Joulu ja juhannus Suomessa kotona itärajalla.

20. Rakastuitko kauden aikana?
En, mutta vaikutuin.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
Nyt täytyy kyllä sanoa, että telkkari on jäänyt. Netflixiä katson ja varmaankin OA, koska katsoin niin vähän!

22. Vihaatko jotain tai ketään, jota et vihannut viime vuonna?
En! En jaksa vihata ketään, en halua negatiivisia tunteita omaan elämääni. 

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
4 tunnin työviikko

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Jaa, en osaa sanoa.

25. Mitä halusit ja sait?
Muutoksen elämääni.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Olisin halunnut julkaista enemmän kirjoittamiani artikkeleita. Olisi ollut kiva matkustella ulkomailla.

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Apua... En ole käynyt leffassa, enkä ole pahemmin katsonut leffoja Netflixistäkään. Nyt en kyllä osaa sanoa. Elokuvat ovat jääneet minimiin.

28. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt selvästi vuodestasi paremman ja onnellisemman?
No raha.

29. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävät.
30. Ketä julkkista himoitsit eniten?
En himoitse julkkiksia, heheh.

31. Mikä poliittinen tapahtuma tai tilanne liikutti sinua eniten?
No kyllä tuo ilmastonmuutoskriisi on saanut minut huolestumaan.
32. Ketä tai mitä kaipasit?
Kyllä sitä tiettyjä ihmisiä kaipaa.

33. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Oi, ei voi sanoa yhtä parasta! Heitä oli monta ihanaa ihmistä, joita kohtasin.

34. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Yllätin varmastikin itse itseni, että pystyin tähän ja miten hyvin minulla meni. Mutta tuntuu, että nyt se vasta testataan ja vasta nyt alkaa todellinen tulikoe.
35. Mitä tavoitteita asetat uudelle vuodelle?
Monia, mutta tärkein niistä on itseni kehittäminen ja saisin elämäni järjestykseen. Olen hyvällä tiellä!
Vielä kerran kaikille lukijoilleni oikein mahtavaa vuotta 2019!
 post signature

2 kommenttia:

  1. Voi että, olipa kiva lukea sinunkin ajatuksiasi. Ei ole sinullakaan tainnut olla helppo vuosi. Tsemppiä kuluvaan vuoteen ja muista olla armollinen itsellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut helppo vuosi ja tästä varmasti tulee myös haastava kaikin puolin, mutta positiivisessa mielessä. :) Kiitos, samoin siullekin tsemppii! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)