sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

SARJA, JOKA SAI SUUNI LOKSAHTAMAAN AUKI

Viime aikoina minulla ei ole ollut aikaa katsoa elokuvia saati seurata sarjoja. Olen ollut Teneriffalla kohta puoli vuotta. Huh, tässä vaiheessa täytyy nipistää itseään ja kysyä: olenko minä oikeasti ollut täällä jo näin pitkään? Muistan, kun vielä saarelle tullessa olin epävarma, pystynkö jäämään tänne joulun jälkeen ollenkaan vai tulenko maitojunalla Suomeen.

Ja jotenkin vielä ihmeellisesti täällä olen. Noh, katsotaan parin kuukauden päästä. Olen kuin laiva, joka seilaa merellä ja on parhaillaan myrskyn kourissa. Myrsky kieputtelee, taivaalla salamoi ja vettä sataa kuin saavista.

Teneriffalla olon aikana olenkin katsonut vain yhden ainoan sarjan. Ja millainen sarja se olikaan! Se oli sarja, joka heti ensimmäisen jakson aikana sai suuni loksahtamaan auki. Se sarja oli kuin suoraan minun elämästäni. Oli todella hätkähdyttävää törmätä tällaiseen sarjaan, jossa on niin paljon minua.

Perkule, käsikirjoittajat ovat varmasti lukeneet miun blogia ja vakoilleet yksityiselämääni. 
Kuva on lainattu netistä.
Kuva on lainattu netistä.
Aloitetaan sarjan päähenkilöstä. Beck on vaaleahiuksinen, vihreäsilmäinen ja kurvikas nainen –siis aivan kuten minä. Hänen hiuksensa ovat samanpituiset kuin minulla. Ulkonäkö sinällään ei vielä tarkoita mitään. Maailma on pullollaan näköisiäni naisia. Vaikka toisaalta… vain 2%:lla koko maapallon väestöstä on vihreät silmät! Beck on kirjoittaja. Aivan kuten minäkin. Beck on vaikeassa elämäntilanteessa, taistelemassa unelmiensa eteen ja haaveilee kirjailijan urasta. Aivan kuten minäkin. Jopa hänen pukeutumistyylinsä on, jos ei nyt samanlainen, niin melko paljon samoja elementtejä siinä on, kuten farkut ja ruutupaidat.

Ei siis ihme, että samastuin häneen sillä sekunnilla. Mutta yhtäläisyydet sarjan ja minun elämän välillä jatkuvat…

Kun kuulin sarjan toisen päähenkilön oikean nimen, siis sen pidemmän version, oli minun kelattava taaksepäin. Mitä minä juuri kuulin? Kyllä, Joseph. Myös minun elämässäni on samanniminen mies ja fyysisesti heissä on paljon samaa: pitkä, hoikka, tumma ja tietenkin komea. Häneen tutustuin täällä Teneriffalla. Meistä tuli todella hyvät ystävät ja vaikka hän nyt asuukin muualla, niin pidämme ahkerasti yhteyttä.
Kuva on lainattu netistä.
Yhtäläisyydet elämäni ja sarjan kanssa eivät olleet tässä. Sarjassahan Joe saa pakkomielteen tästä vaaleasta kirjoittajanaisesta. Hän seuraa Beckiä niin sosiaalisessa mediassa kuin myös hänen elämässään. Joe on kuin varjo. Hän sulautuu kadun hämäryyteen ja sieltä tarkkailee Beckiä. Väsymättä, saamatta hänestä tarpeekseen ja samalla fantasioiden... 

Myös minun elämässäni oli mies, joka yhtäkkiä vain tulla tupsahti. Yhden viikon aikana hän alkoi ilmestyä sinne, minne minäkin. Tutustuimme kielivaihdossa täällä Teneriffalla. Sen jälkeen hän tuli samaan patikointiporukkaan. Seuraavana päivänä törmäsin häneen kuntosalilla, sitten taas kielivaihdossa…

Tässä vaiheessa aloin jo vähän pelätä. Onko elämässäni joku ihme ahdistelija? Joudunko kurkkimaan olkapääni yli aina kulkiessani hämärässä yksin kotiin? Kunnes sitten tutustuin häneen paremmin ja totesin, että tässähän on ihan mahtava tyyppi. Lopulta hän kuitenkin katosi elämästäni ihan yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Kyseessä on tietenkin sarja nimeltä YOU. Ja siinäpä ne yhtäläisyydet olivatkin... Koskaan ikinä ennen ei mikään sarja ole kolahtanut tällä tavalla. On jotenkin samanaikaisesti hämmentävää ja pelottavaa löytää näin paljon yhtäläisyyksiä, mutta on tälle myös naurettu.

Josephin kanssa jutellessa yhdessä nauroimme, miten meidät on ilmiselvästi varastettu sarjaan. Tosin sillä erotuksella, että tämä tosielämän Joseph ei todellakaan ole mikään psykopaatti. Eikä hän halunnut edes katsoa muutamaa jaksoa pidemmälle, kun sarja meni hänen mielestään liian sairaaksi.

Jep. Olen tosielämän Beck. :O 

Kuva on lainattu netistä.
YOU on psykologinen trilleri, joka perustuu Caroline Kepnesin samannimiseen novelliin. Kirja ilmestyi jo vuonna 2014, kun taas sarja tuli Netflixiin viime syksynä. 

Sarja jakaa mielipiteet voimakkaasti. Joidenkin mielestä You on erinomainen ja toisten mielestä ylihehkutettu. Mielipiteitä on monia. Itse en sanoisi sen olevan mikään erinomaisen hyvä sarja, mutta jotain koukuttavaa siinä on. Toki siinä oli hitaammin eteneviä kohtia, suorastaan myös ahdistavia, koska siinä mentiin ajatusten tasolle. Juoni kuitenkin kantoi loppuun asti. 

En ole varma olisinko katsonut sarjaa ollenkaan, jos en olisi kokenut näin voimakasta samaistumista. Tällaista tunnetta minulla ei ole ollut ikinä yhdestäkään toisesta sarjasta. Todella pelottavaa. En halua paljastaa sarjasta tämän enempää, etten pilaa kenenkään katselukokemusta. Voin kuitenkin suositella ja todellakin toivoisin kuulevani sinun mielipiteen sarjasta?
Mitenkäs sinä, oletko katsonut kyseistä sarjaa?
Entä oletko löytänyt sellaista sarjaa, joka on kuin sinun elämästä?
 post signature

6 kommenttia:

  1. Aika hurjaa... En ole katsonut sarjaa, mutta pitäähän sitä "echar un vistazo" jos vaikka jäis koukkuun. Olen etsinyt katsottavaa, mutta hyviä (tai edes siedettäviä) sarjoja on jotenkin hirveän vaikeaa löytää.

    En ole suoranaisesti löytänyt "elämästäni kertovaa" sarjaa, mutta joskus pienenä ajattelin, että mitä jos kaikki muut ihmiset seuraavatkin minun elämääni? Tietävät kuka olen ja mitä teen. Mutta minulle ei vain ole sitä paljastettu. Sitten näin vuosien jälkeen Truman Shown ja olin sitä mieltä, että joku onneton oli varastanut ajatukseni ja tehnyt siitä elokuvan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kato ihmeessä! Se on tosiaan saanu kovan suosion ja uskon, ettei se ole tullut tyhjästä. :)

      Apua, miullakin on ollut tuo sama ajatus! :D Mutta toisinpäin, eli ensin näin Truman Shown ja se oli miusta tosi hyvä elokuva. Sitten alkoi tulla nuo ajatukset, mitä jos elämääni seurataan? :O Eli voin hyvin samaistua noihin siun tuntemuksiin. Jotenkin pelottava ajatus.

      Poista
  2. Meissähän on enemmän yhteistä toisiimme, siis ihmisissä, kuin erilaisuuksia. Individualistisena aikana vain korostetaan erilaisuuksia, kaikkien pitäisi olla niin erinomaisen omaleimaisia. Vaan kun ei olla=)
    Onko vihreitä vain 2%?? Tuo oi uusi tieto, mulla ja!! IIIIIKKKK, olen harvinainen Susi!!!
    Taidanpa tarkista tämän sarja, olenkin etsiskellyt uutta koukuttavaa, ahmin nääs sarjan aina kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, toki meissä on paljon yhteistä, mutta sitten erilaisuuksia. Näkisin, että lopulta jokainen on kuitenkin uniikki juuri sen erilaisuuden kautta. :)

      Tuo tieto tuli vastaan Facebookissa jollain sivustolla. En voi tietenkään olla satavarma sen paikkaansapitävyydestä, mutta voihan se olla mahdollista koko maailman väestöön verrattuna. Suurimmalla osalla on ruskeat silmät. Mutta meidän keskuudessa ei ehkä ole niin harvinainen, miunkin ystävissä monilla on vihreät silmät. :)

      Juu, tsekkaa ihmeessä! Tosiaan todella suosittu sarja on kyseessä, just sellainen mielipiteitä jakava, että sitä joko rakastaa tai vihaa. :D

      Poista
  3. Hauska sattuma sarjan kanssa, mutta hyvä, ettei se ole täysin paikkansa pitävä sinun elämässä psykopaatin osalta! :D Minulla ei vastaavia samaistumisia ole, vaikka monista sarjoista olenkin elämäni aikana nauttinut. Olen havainnut, että pitämistään sarjoista pitää (kuten vaikka Serranon perheestä), vaikka hahmot voivat olla täysiä pösilöitä ja täysin erilaisia kuin itse on. Toisinaan ihmiset toki ihastuvat fiksuun ja kypsään hahmoon, kuten norjalaisen Skamin Nooraan. Hän oli katsojien suosikki, niin myös minun, ja olikin kehityksessään valovuosia edellä muita lukiolaisia. Tiettyjä sarjoja ja niiden upeutta voisi käsitellä pitkäänkin. :)

    P.S. Uusi bannerisi on kiva ja raikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, juu, olipa tosiaan sattuma! :D Niinpä, ihan totta. Sarjoista kyllä voisi puhua vaikka enemmänkin. :) Kuulostaa kivalta tuo norjalainen SKamin Noora. Serranon perhe oli muuten kiva sarja, tykkäsin, vaikka en nähnytkään loppuun asti. Ja sitten kuulin, että loppu oli aika pettymys...

      Oo, kiitos paljon. Tein tuon bannerin tosi nopeasti. Oisin toki voinu laittaa parempia kuvia, mutta näillä mennään nyt. Teki mieli vähän vaihtelua. :) Mukavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)