sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

25 KAPPALETTA, JOTKA AUTTOIVAT MINUA ETEENPÄIN

Musiikki on suurelle osasta ihmisistä tärkeää. Jopa elintärkeää! Musiikki saa ihmiset liikuttumaan, kyynelehtimään tai parhaimmillaan kohottaa mielialaa. Ihmiset ovat valmiita maksamaan isoja summia päästäkseen maailmantähtien konsertteihin.

Siksi onkin hassua, että minulle musiikki ei ole ollut niin tärkeää. Se on korkeintaan ollut sivuosassa.

Tämä voi tulla monelle suurena yllätyksenä, mutta olen niin epämusikaallinen ihminen kuin olla voi. Itse asiassa koin musiikin jopa häiriötekijäksi, koska vapaa-ajallani tykkäsin lukea tai kirjoittaa. Eikä musiikki sopinut siihen kuvioon ollenkaan. Se häiritsi keskittymistäni.
Kuva Suomesta, vuosi sitten.
Tämä on varsin erikoista, koska olen kasvanut paikkakunnalla, jossa musiikki on ollut aina tärkeässä roolissa. Koulussa monet osasivat soittaa vaikka mitä hienoja instrumentteja. Itse asiassa minäkin soitin: pianoa. Sekin meni erikoisemman kaavan kautta, sillä siinä missä muut opiskelivat musiikkiopistossa, niin minua opetti äiti kotona. Voin kuitenkin ylpeänä sanoa äitini oppineen pianonsoiton eräältä kuuluisalta pianotaiteilijalta Helsingissä. Mutta se on kokonaan aivan oma tarinansa…

Minun pianonsoitto jäi kuitenkin lyhyeksi kokeiluksi. Piirtäminen, kirjoittaminen ja lukeminen kiinnostivat enemmän. Myöhemmin olen ollut töiden puolesta tekemisissä muusikkojen kanssa, mikä on ollut todella innostavaa. Ehkäpä sieltä sain kipinän, joka roihahti Teneriffalla.

Ennen en kuunnellut musiikkia juuri ollenkaan. Nyt on toinen ääni kellossa.

Teneriffa on ollut osa elämääni yli vuoden ja minä olen osa Teneriffaa. Tähän vuoteen on mahtunut PALJON! Ja blogistani olette voineet lukea pienen osan siitä, mitä on tapahtunut ja mitä kaikkea olen käynyt läpi.

Nyt voin onnellisena sanoa, että kannatti. Entisen elämän taakse jättäminen, hyppy tuntemattomaan… Mikä parasta, olen vielä täällä Teneriffalla toteuttamassa unelmiani.

Täällä olen tavannut aivan erityisiä ihmisiä. Ja ne kohtaamani ihmiset ovat tehneet tästä vuodesta aivan erityisen… Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa ja seikkailunsa. Jokainen tulee tälle saarelle jostain syystä. Teneriffa todellakin antaa mahdollisuuden muutokselle.

Muutoksen teko ei kuitenkaan ole helppoa, eikä se tapahdu yhdessä yössä tai sormia napsauttamalla. Voin sanoa, että itse asiassa se on vaikeaa. Kasvaminen tekee kipeää. Tällä saarella olen saanut suuria ahaa-elämyksiä.

Tässä blogissa haluan paneutua syvällisemmin elämänmuutokseen ja prosessiin, joka minullakin on vielä kesken. Haluaisin valottaa sitä polkua, jota kuljen. Asioita, joita olen joutunut kohtaamaan ja työstämään. Ehkä toivoen, että voisin auttaa oman kokemukseni kautta Sinua.

Yksi noista suurista ahaa-elämyksistä on musiikki, jonka olen löytänyt takaisin elämääni.

Nykyisin kuuntelen musiikkia JOKA PÄIVÄ. Ennen musiikki oli häiriöksi ja kuuntelin sitä korkeintaan kesällä työmatkoilla. NYT musiikki on minulle inspiraation lähde. Tätä postaustakin kirjoitan musiikin soidessa taustalla, mikä ei ennen olisi ollut mahdollista.
Kuuntelen tarkkaan sanoja, innostun rytmistä ja näen tiettyjä hetkiä elämästäni. Jotkut kappaleet yhdistän johonkin tiettyyn ihmiseen. Minulle etenkin ne sanat on se juttu. Niissä pitää olla sanomaa, mutta toisaalta myös itse kokonaisuus on tärkeää.

Miettiessäni kulunutta vuotta, kuunnellessani musiikkia…. Toistaen niitä samoja kappaleita yhä uudestaan ja uudestaan. Tajusin, että voin esittää Teneriffan vuoteni kappalein. Alusta asti jokainen kappale on sopinut kuhunkin hetkeen. Ja niin syntyi tämä erikoinen musiikkipostaus. 25 kappaletta, jotka auttoivat minua eteenpäin.

1. College Electric Youth - A Real Hero
Kuuntelin tätä kappaletta paljon, kun olin alamaissa ja vasta aloin suunnitella elämänmuutosta. Myöhemmin tämä kappale soi ja lohdutti eroprosessissa. Sen maaginen sointu vie mennessään. Vaikka kappale on surullinen, niin silti se on jotenkin lohduttava samanaikaisesti.

2. Kavinsky - Nightcall
Tätä kappaletta olen kuunnellut monet kerrat. Tämä on yksi ehkä kaikkien aikojen lempparikappaleeni ja löysin tämän itse asiassa paljon ennen Teneriffaa.

3. Charlie Puth -We don’t talk anymore
Tätä kappaletta kuuntelin myös erotessa. Sanat kuvastivat hyvin sen hetkistä ajatusmaailmaani.
4. Adele -Hello
Törmäsin tähän kappaleeseen monessa kohdin. En aluksi tiennyt kenen kappale se oli, mutta se antoi minulle voimaa. Vaikka kappale on hyvin surullinen, en liitä sitä esimerkiksi eroprosessiini. Tämä kappale on minulle kuin valonpilkahdus. Se antaa toivoa. Kuunnellessani tätä lentokentällä, tai ravintolassa, minulle tuli tunne jostain isommasta tarkoituksesta elämässäni ja että minä onnistun vielä. Tiedän, että sanat eivät vastaa ollenkaan näitä tuntemuksia, mutta se ”Hello from the outside.” on minulle se juttu.
5. Desire – Under your spell
Tämä kappale tuli osuvasti tutuksi, kun olin tavannut erään ihmisen Teneriffalla yli vuosi sitten. Hän vaikutti hyvin mielenkiintoiselta ja olisi ollut kiva tutustua enemmän, mutta niin ei käynyt. Meistä tuli kyllä tuttavat.

5. Wankelmut & Emma Louise - My Head Is A Jungle
Tämä on aivan huikea kappale, jota kuuntelin paljon vuosi sitten. Tuo ”My head is a jungle” on vaan niin mukaansatempaava niin kappaleena kuin nimenäkin, ihan niin kuin suoraan minun päästä!

6. Major Lazer & DJ Snake - Lean On (feat. MØ)
Kuulin tämän kappaleen livenä Ilosaarirockissa, jossa olin toissakesänä töissä. Oli huikea kokemus! Tämä artisti jäi mieleen ja kuuntelin paljon myös viime kesänä.  
7. Safri Duo - Played-A-Live
Löysin tämän kappaleen uudestaan viime kesänä ja se toi iloa elämääni.
8. Alice Deejay – Better of alone
Tätä kappaletta kuuntelin viime kesänä ja se tuli hyvään saumaan pohtiessani yksinoloa. Voin rehellisesti sanoa tykkääväni olla yksin omassa seurassani. Mutta tykkään myös kavereiden näkemisestä. Sanoisin, että sopivassa suhteessa kaikkea. Tiedän tämän kappaleen olevan vanha ja minulle se on nostalginen. En sanoisi tämän olevan mitenkään erityisen hyvä, mutta se on jännä kappale ja auttoi minua tuolloin.  
9. Swedish House Mafia - Don't You Worry Child
Lohduttava kappale, joka antaa uskoa johdatukseen.
10. David Guetta - Titanium ft. Sia
Etenkin viime syksynä kuuntelin tätä paljon.
11. David Guetta & Sia -Flames
Kun sain lehtiartikkeleitani julkaistuksi, kuuntelin tätä kappaletta todella monta kertaa. Se muistutti minua jatkamaan eteenpäin.
12. The Script - Hall of fame
Tämä kappale on myös yksi niistä kappaleista, joilla sain uskoa siihen oman juttuni tekemiseen.
13. Imagine Dragons –Whatever it takes
Viime marraskuussa aloin opiskella. Tämä kappale auttoi minua tarttumaan tilaisuuteen!
14. Alan Walker – Sing me to sleep
Hieman surullinen kappale, mutta tässä on jotain taianomaista.
15. Alan Walker – Alone
Viime syksynä kohtasin erään miehen, josta tuli minulle todella tärkeä. Hän kuitenkin muutti toiselle puolen palloa. Tiedän etten ole koskaan yksin, vaan hän on aina minun tukena.
16. Calvin Harris, Sam Smith – Promises
Olin eräänä iltana lähdössä ulos ja olin juuri laittautumassa, kun tämä soi. Näin sinä iltana minulle tärkeää ihmistä ja muistan hänet aina tästä kappaleesta. Se oli tavallaan käänteentekevä ilta. Yksi niistä illoista, jolloin olette vain te kaksi baarissa. Baari on täynnä ihmisiä. Olette niin uppoutuneena keskusteluun, että siinä hetkessä olette vain te kaksi. 
17. OneRepublic – Rescue me
Videolla poika juoksee metsän läpi pyöräilevä joukko perässään. Kadulla poika yhtäkkiä pysähtyy. Paljastuu, että hänellä on yliluonnollisia voimia! Täällä Teneriffalla minulle on sattunut asioita, jotka ovat kuin olleet ihmeitä ja ehkäpä tämä kappale muistuttaa niistä. 

18. Janna – Sä et ole hullu
Niihin todella vaikeisiin hetkiin…
19. Imagine Dragons – Bad liar
Tämä on hyvä kappale.
19. Kygo, Chelsea Cutler - Not Ok
20. The Chainsmokers - Closer ft. Halsey
21. Sia – Move your body
22. OneRepublic –Kids
Tämä on yksi parhaimmista kappaleista. Tässä on jotain maagista, toivoa antavaa.
23. Carly Rae Jepsen - Too much
Tämä on niin ihana kappale! Kuunnellessa tulee syvä kiitollisuuden tunne ja mietin ”onko tämä liikaa”?
24. Ellie Goulding –Still Falling For You
Uskon vahvasti siihen, että kun mieli ja sydän yhdistyvät, niin kaikki sujuu. Tämä kappale kuvastaa sitä.
25. Anna Puu – Ota minut tällaisena kuin oon
Loppuun on pakko nostaa suomalaisartisti, Anna Puu! Hänellä on monta hyvää kappaletta, mutta viime aikoina olen kuunnellut tätä kappaletta. Ja jostain syystä se saa minulle hymyn huulille…
Lopuksi
Nämä ovat vain kappaleita, joita olen kuunnellut tavallista tiuhempaan tahtiin tämän puolentoista vuoden aikana ja näkisin niiden olevan sidoksissa juuri tähän elämänvaiheeseen, eikä niinkään edusta musiikkimakuani, ainakaan täysin. 

Vaikka musiikki ei ole ollut elämässäni niin suuressa roolissa, niin ei se kuitenkaan tarkoita, että olisin ollut ilmankaan. Olen ollut konserteissa ja festareilla. Pariissa opin kuuntelemaan oopperaa. Rock-musiikkia opin kuuntelemaan entisen mieheni kanssa. Ja niin edelleen... Voisi kai siis sanoa, että Teneriffa toi minulle takaisin musiikin kuuntelemisen ilon. 
Tässä postauksessa esitellyt kappaleet ovat tärkeitä omalla tavallaan, enkä kaikkien osalta osaa sanoa, miksi laitoin tähän. 

Selvästi huomaa, että alkupään kappaleet ovat melankolisia, surullisia ja ehkä niistä heijastuu se suuri suru, jota kävin elämässäni läpi. 

Pikku hiljaa kappaleet alkavat tulla iloisemmiksi, vaikka joukkoon mahtuu edelleen myös surullisia kappaleita. Elämä Teneriffalla ei ole ollut ruusuilla tanssimista, vaan minulla on ollut vastoinkäymisiä. Oli lähellä, että meinasin heittää pyyhkeen ja palata Suomeen. 

Jotenkin olen selvinnyt. Nyt elämä näyttäisi hymyilevän. Katson varovaisesti kohti tulevaisuutta, jonka toivon olevan valoisa Espanjan auringon alla. Ehkäpä minun on tarkoitettu olla Teneriffalla... 

Mikä on sinun lempikappaleesi?
post signature


2 kommenttia:

  1. Minä en osaisi sanoa vain yhtä lempikappaletta, koska eri tunnetilassa minulla on aina sen hetken lempikappale :). Musiikki on hyvin voimaannuttavaa, sen taas huomasi viikonlopun festareilla, kun kävi kuuntelemassa upeita artisteja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ne tietyn hetken lempikappaleet muuttuvat ja sitä kuuntelee, mikä sillä hetkellä kuulostaa hyvältä. Huippua, että olet päässyt nyt festareille, niissä on upea tunnelma. Hyvää kesää, Laura! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)