tiistai 25. lokakuuta 2022

TULOSSA KIRJAJULKKARIT

Pian minulla on kirjan julkaisutilaisuus – kaksi vuotta myöhemmin sen julkaisusta! Minulle kilahti sähköpostiin kutsu kirjan julkaisutilaisuuteen. Eikä minkä tahansa kirjan, vaan kyseessä on kirja, jossa allekirjoittanut on itsekin mukana.

Olen aivan äimänkäkenä. Juttu on niin, että en ole koskaan elämässäni ollut omien kirjojeni julkaisutilaisuuksissa. Näitä kirjoja on syntynyt muutama yhdessä muiden kirjoittajien kanssa.

Kun he ovat olleet julkaisutilaisuuksissa, minä olen ollut jo muissa maissa työnteossa, yleensä Suomessa. Ja viimeksi tämä kuuluisa pandemia sotki meidän kirjajulkkarit eli ne peruuntuivat. Toisin sanoen olen missannut kaikkiaan kolmet kirjajulkkarit.

Tämän kirjan julkaisutilaisuus on tämän viikon torstaina täällä Teneriffalla. Kirja on myynnissä El Corte Inglésissä, mutta vain tällä saarella.  

Kustantaja myy kirjaa myös e-kirjana. Ajattelin selvittää, onko myös minun mahdollista alkaa myydä kirjaa e-kirjana siten, että saisin vaikkapa komissiota. Lisätulot olisivat tarpeen!

Minusta nämä kirjat ovat olleet minulle mahdollisuus tuoda omia töitä julki, vaikka taloudellisesti en olekaan niistä hyötynyt. Uskon vahvasti siihen, että tulevaisuudessa kirjoitan vain luovia kirjoituksia ja saan siitä elantoni.  

Jotenkin nämä tulevat kirjajulkkarit saivat minut herkistymään. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsen osallistumaan oman kirjan julkaisutilaisuuteen. Tippa on linssissä. Tämä on pieni, suuri askel. Jotenkin niin uskomaton tunne. Päässä pyörii tuhat ja sata ajatusta. Kuten mitä laitan päälle? Ehkä päädyn kuvan asukokonaisuuteen.

Voin kuvitella, miten hienoa on tuoda yleisön eteen tuotos, jossa on itsekin mukana. Tämä kirja on siitä erityinen, että olen mukana peräti kahdessa tarinassa. Normaalisti sääntönä on vain yksi tarina per kirjoittaja.

Joudun myös esiintymään eli 3 minuutin ajan olen lavalla. Eikä minulla ole vielä aavistustakaan, miten käytän nuo minuutit. Puhunko siitä, miten tarina syntyi? Vai luenko pienen pätkän kirjoittamastani tarinasta? 

Toivottavasti en ainakaan rupea kyynelehtimään, vaikka minut tuntien sekin on paljon mahdollista. Joskus minusta tuntuu, että olen superherkkä. Olen yrittänyt kovettaa itseni, ettei ulospäin näy mitään ja olen eleissäni hyvin minimaalinen. Mutta oikeasti olen sisältä todella herkkä taiteilijasielu.  

Tänään tämä taiteilija-kirjoittajasielu menee teatteri-elokuvanäyttelykurssille petraamaan omia esiintyjäntaitojaan. Se varmasti tulee tarpeen torstaita ajatellen. 

Kurssilla joudun esittämään monologin, espanjaksi tietysti. Meillä on onneksi pieni porukka, joten saan sen varmasti vedettyä jos ei muuten, niin ainakin improvisoimalla.   

Millaiset tilanteet jännittävät sinua? Onko sinulla hyviä vinkkejä esiintymiseen?

post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)