HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ –JA KIITOS MIEHILLE!

Vuosi sitten olin pyytänyt tämän päivän vapaaksi töistä. Matkustin Etelä-Teneriffalta Santa Cruziin, Teneriffan pääkaupunkiin. Tiedätkö miksi? Olin sopinut tapaavani erään naiskirjailijan osallistuakseni erääseen tapahtumaan.

Mutta naistenpäivän mielenosoitus pilasi koko homman. Tapahtuma peruttiin, joka tuntui minusta uskomattomalta.

Lehdissä uutisoitiin ”Historiallinen femitistien mielenosoitus”. Naistenpäivänä liikkeellä oli 20.000 naista, enemmän kuin yhtenäkään toisena maaliskuun 8. päivänä millään muulla Kanariansaarella koskaan! 

Muistan hyvin tuon päivän. Menin bussilla Santa Cruziin ja linja-autoasemalta kävellen kohti keskustaa. Jouduin keskelle mielenosoitusta. Naiset yrittivät repiä minutkin mukaan, mutta kun en suostunut, ihmeteltiin miksi. Olin pukeutunut mustaan hameeseen, punaiseen paitaan ja bleiseriin. Siinä hötäkässä hamekin kiepsahti väärinpäin.

Tässä vaiheessa olin vain ärsyyntynyt. Mokoman mielenosoituksen vuoksi oli peruttu tapahtuma. Tapahtuma, jossa olisi ollut naiskirjailijoita.

Mielenosoituksesta huolimatta, päivästäni tuli silti ikimuistoinen. Tapasin kuin tapasinkin naiskirjailijan. Menimme yhdessä syömään ravintolaan ja siitä jatkoimme erääseen kahvilaan. Sitten hänen piti mennä puhumaan radioon ja minä jäin hengailemaan kaupungille. Olimme sopineet vielä yhden tapaamisen illemmalla. Tällä kertaa mukaan tuli eräs mieshenkilö. Tarkoituksenamme oli tutkia hänen kirjoittama tarina ja auttaa häntä parantamaan tekstiä.

Tämä tapahtui tasan vuosi sitten. Nyt naistenpäivänä se tuli mieleeni. Totta kai haluan tasa-arvoa. Totta kai haluan, että me naiset olemme samanarvoisia miesten rinnalla. Mutta en halua erityisoikeuksia vain, koska olen nainen.

Mietin naistenpäivää ja minua naisena. Mieleeni pulpahti miespuolinen mentorini ja miten hän oli tullut elämääni kuin taivaan lahjana. Tajusin, että minun täytyy kiittää miehiä. Mitä olisi elämäni ilman miehiä? Hyvin tylsää.

Kiitos siis mentorilleni, joka on kannustanut minua tällä matkalla, jota kutsun elämänmuutokseksi. Kun minulla on ollut heikko hetki, kilahtaa puhelimeeni viesti ”Sé que tu puedes.” eli suomeksi ”Tiedän, että sinä pystyt”. Ja uskokaa pois, minulla on ollut heikkoja hetkiä –ja paljon! Välillä käperryn itseeni ja surkuttelen, etten saa mitään aikaiseksi, vaikka minulla on kaikki maailman aika käytössäni. Tai miksi en osaa organisoida päivääni ja illalla tuntuu, etten ole saanut paljon mitään aikaiseksi.

Espanjassa tämä päivä tunnetaan myös El Día Internacional de la Mujer Trabajadora eli kansainvälinen työssäkäyvien naistenpäivä. Se muistuttaa pitämään kiinni omista unelmistaan ja taistelemaan. 

Jotenkin vain olen jatkanut, pienin askelin. Jokainen pieni askel on voitto. Ja mentorin apu on ollut korvaamaton. Kutsun häntä mentoriksi, vaikka todellisuudessa hän on ystäväni. Yrittäjänä hän kuitenkin tietää valtavan paljon liikemaailmasta. Ja vaikka hän asuu tällä hetkellä toisella puolen maapalloa, pidämme yhteyttä.

Elämässäni on tietenkin myös muita miehiä. 

Kiitän isääni. Häneltä olen oppinut hetkeen heittäytymisen, spontaaniuden, elämästä nauttimisen ja tietyn iloisuuden.

Kiitän ex-miestäni. Hänen ansiostaan olen paljon parempi versio minusta. Hänen kanssaan kasvoin, opin ja minusta tuli viisaampi.

Kiitän espanjalaista kirjailijaa. Häntä, joka on kannustanut ja kannustaa minua kirjoittamisessa.

Kiitän espanjalaista liikemiestuttavaani. Häntä, jota autan nettisivujen tekemisessä ja saan siten arvokasta kokemusta.

Kiitän Ernest Hemingwaytä. Vaikkei hän enää ole keskuudessamme, on hänen elämänsä ja kirjansa minulle suuri inspiraation lähde. 

Ylipäänsä haluan kiittää kaikkia niitä miehiä, joilta olen saanut jotain positiivista elämääni.

Ystävällinen hymy, katse, oven avaus tai mielenkiintoinen keskustelu. Ne ovat rikkauksia ja piristävät mieltä.  

Ja kyllä: miehetkin ansaitsisivat oman päivänsä kalenteriin. Huomio naiset, se ei olisi pois meiltä.

Samaan hengenvetoon haluan sanoa vielä, että myös naisilta olen saanut paljon. Parhaimmat ystäväni ovat naisia. Heidän kanssaan nauran, iloitsen ja olen oma itseni.

Näen, että miehet ja naiset täydentävät toisiaan. Olemme kuin tiimi. 

Näine ajatuksin haluan toivottaa oikein ihanaa naistenpäivää!

Mitä ajatuksia sinulla on naistenpäivänä? Juhlistatko naistenpäivää?

   
Ps. Fun facts behind the scenes. Minut kutsuttiin osallistumaan tämänpäiväiseen naisten mielenosoitukseen.  Kaikista maailman paikoista se järjestetään aivan minun asunnon vieressä, eli voin joko katsoa sitä ikkunasta tai ottaa osaa. En ole vielä päättänyt, menenkö.Viime syksynä päädyin vahingossa Espanjan televisioon puolustamaan palomiesten oikeuksia tehdä kalenteri, jossa näkyy paljasta pintaa. 

PÄÄTÖS

Elämä on täynnä valintoja, päätöksiä. On tehtävä tärkeitä ja vähemmän tärkeitä valintoja. Jokainen valinta johtaa johonkin. Jos et tee jotain, on sekin valinta. Valinta olla tekemättä mitään asialle.

Ja kun tekee ison päätöksen, niin ei voi tietää mistään, onko se oikea. Vain aika näyttää. Toisaalta joskus sitä kyseenalaistaa oman päätöksen ja miettii olisiko se toinen vaihtoehto ollut oikeampi… Se tunne... mitä jos..? Mistä sen tietää, onko päätökseni ollut oikea?

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Jokainen valinta johtaa johonkin. Kaikella on seurauksensa. Hyvässä ja pahassa.

Viime aikoina minun elämä on ollut täynnä isoja päätöksiä, kuten…

Entisen elämäni taakse jättäminen.

Muutto Teneriffalle.

Suomeen paluu kesäksi töihin.

Muutto takaisin Teneriffalle.

Erään kurssin aloittaminen ja sitä myöten uusi aluevaltaus ammatillisesti.

Koko minun elämäni järkkyi vuosi sitten. Monen vuoden ”tuttu ja turvallinen” haihtui savuna ilmaan. Muutos ja muutto Teneriffalle kuitenkin kannattivat, koska jotenkin ihmeellisesti selvisin.

Palasin takaisin Suomeen ja olin neljä kuukautta töissä. Työpaikka oli sama, missä olen ollut kaikkina näinä vuosina. Pyysin uusia haasteita ja niitä myös sain, mistä olen todella kiitollinen. Opin uutta ja kehityin, vaikka paluu Suomeen oli ”tuttu ja turvallinen” päätös.

Se kuitenkin mahdollisti minulle paluun Teneriffalle. Sain mahdollisuuden aloittaa alusta. Toisen kerran. Nyt en kuitenkaan enää halunnut palata hotellimaailmaan töihin. Sekin vaihtoehto minulla olisi ollut. En vain halunnut palata enää samaan, koska en koe Etelä-Teneriffaa minun paikaksi, enkä sitä työtä omakseni.

Sydän veti kohti kaupunkia, kohti Santa Cruzia. Päädyin asumaan Teneriffan pääkaupunkiin. Jotenkin ihmeellisesti jälleen järjestyi asunto. Töitä minulla ei ollut. Kukaan ei tietenkään tule kotoa hakemaan töihin, mutta en halunnut etsiäkään. Koin, että minun on yritettävä selvitä omillani.

Halusin keskittyä kirjoittamiseen. Siihen, missä olen hyvä. Tein lehtiartikkeleita, vaihtelevalla menestyksellä. Ei mikään helppo polku. Sattumalta törmäsin erääseen kurssiin Facebookissa ja se suorastaan huusi minun nimeäni. Sen sanoma oli selvä. Kirjoittamisella voi elää. Se oli kuin minulle ja lopulta ostin todettuani sen todella olevan minulle hyödyllinen. Kurssi ei ollut halpa, mutta ei mikään ylitsepääsemätön hinta. Tiedän, että omaan itseensä sijoittaminen on aina hyvä päätös. Kuten myös se, että jos en yrittäisi hakea muutosta, jäisin taas paikoilleni. Eikä mikään muuttuisi!

Olen sellaisessa vaiheessa elämää, jossa olen löytänyt opiskelun riemun. Lukemisen ilon. Uuden oppimisen. Soimaan itseäni, miksen silloin parikymppisenä opiskelija ollut tajunnut, miten kiehtovaa uudenoppiminen on? Ja nyt soimaan itseäni siitä, ettei vuorokaudessa ole tarpeeksi tunteja voidakseni tehdä kaiken haluamani. Kirjoitin tätä postausta viime yönä puolenyön aikaan…

Viime viikonloppuna Barcelonan matka loi minuun uskoa huomisesta. Uskoa itseeni. Hitto, minä olen hyvä tässä ja olisi synti, jos en hyödyntäisi lahjaani. Matka oli hyvä ja avartava kokemus. Näin Barcelonaa. Tutustuin kollegoihini. Tapasin ne kaksi kuuluisaa espanjalaista. Opin, koin ja näin uutta. Kiertelin Barcelonan ihanilla kaduilla… Kävin maagisessa kahviossa... Söimme ravintoloissa ja nautimme hyvästä ruoasta.

Teneriffalle paluu tuntui hyvältä. Täällä on minun koti. Täällä on ihana olla. Juuri tällaisesta elämästä olen unelmoinut. Heräsin uuteen päivään intoa ja tarmoa täynnä. Palasin kuntosalirutiiniin. Viime viikolla minulla oli sellainen bajón. Alamäki. Tein töitä paljon, en mennyt kuntosalille. Olin tulossa kipeäksi ja lukittauduin sisälle, etten sairastuisi juuri ennen matkaa. Tämä viikko on vasta alussa, mutta olen tehnyt töitä, käynyt kuntosalilla ja opiskellut aivan uudenlaisella tarmolla. Joka päivä olen ollut yhteydessä Barcelonassa tutustumiin ihmisiin ja saan heiltä paljon hyvää energiaa.

Nyt olen taas valintojen ja päätösten edessä. Mietin pääni puhki, kunnes lopulta olin varma. Kirjoitin sähköpostin. Emmin hetken, mutta painoin lopulta Lähetä-nappia. Tiesin, että minun on lähetettävä se mahdollisimman pian, tai muuten saattaisin katua. 

Heti sen jälkeen minusta tuntuikin kuin olisin ollut shokissa. Tuossa sähköpostissa ilmoitin, etten voi tänä kesänä tulla vanhaan työpaikkaani takaisin. 

Tosi asiassa en ole ollenkaan niin varma, oliko päätökseni lopulta oikea. Halusin hypätä kohti tuntematonta. Uudestaan! Ottaa riskin ja katsoa, mihin minun rahkeet riittävät. Minulla on vain usko itseeni ja omiin kykyihini. Siis kaikki se, mitä olen oppinut kokemusteni, epäonnistumisten ja kurssien kautta. Ja yksi mahdollisuus, jossa voin näyttää kykyni. Jatkan myös artikkelien, blogin ja tarinoiden kirjoittamista, joista suurin osa jää sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon -paitsi blogin osalta.

Voin sanoa, että tämä päätös pelottaa. Minulla oli niin ihana, hyvä ja erikoinen työ Suomessa. Monena vuonna olin siinä, eikä kesä oikein tuntunut kesältä ilman sitä. 

Viimeksi Suomessa ollessani isä vei minut lentokentälle. Hänen mielestään minun pitäisi palata Suomeen, ainakin taas kesäksi ja minun entiseen työpaikkaani. Kokemuksesta olen oppinut, että minun kannattaa tehdä juuri päinvastoin kuin neuvotaan. 

Ja kuten eräs nainen sanoi: ”Jokainen tulee Teneriffalle syystä.”

En päätynyt tälle saarelle sattumalta. Tulin Teneriffalle etsimään omaa paikkaani maailmassa. Ja hassua kyllä, minulla on tunne, että täällä voisin jopa löytää sen! En ole kertonut tätä kovin monelle, mutta minusta on aina tuntunut, että olen erilainen. Sellainen outolintu. Etten sovi joukkoon. Että olen ulkopuolinen. Tämä tunne on varmasti johtunut osittain siitä, että minun elämässäni mikään ei ole mennyt suunnitellusti. Mutta lopulta kaikkien kokemusteni myötä olen päätynyt sinne, missä olen. 

Miksi päätin jäädä Teneriffalle? Tai ainakin yrittää jäädä?

Kun mietin menneisyyttäni, niin kaikista rohkeimmista päätöksistä tuli lopulta jotain hyvää, kuten lähtö pois Zaragozasta ja hyppy Teneriffalle.

Kun tulin ensimmäisen kerran Zaragozaan talvella, satoi lunta. Kun muutin sieltä lopullisesti pois, satoi lunta. Oli kuin ympyrä olisi sulkeutunut. Nimittäin minun aikaan Zaragozassa ei koskaan satanut lunta. Vain kaksi kertaa: silloin, kun tulin. Ja silloin, kun lähdin.

Siksi tiedän. Kun uskaltaa hypätä kohti tuntematonta, niin universumi ottaa kopin ja mitä ihmeellisimpiä asioita voi sattua. Ja jos pitää silmät auki, niin voi nähdä merkkejä, joista saa vahvistuksen omalle päätökselleen. Kuten esittämäni esimerkki lumisateesta. Minulle se oli kuin viesti korkeammalta taholta. Olin tehnyt oikean päätöksen. Ympyrä sulkeutui. Minun oli aika kääntää sivua elämässäni. Voi kuulostaa hullulta, mutta minulle se käy järkeen.  

Tiedän myös. Jos ei poistu mukavuusalueelta, ei voi kehittyä.

Jos ei muuta jotain, niin mikään ei muutu.

Jos tekee kaiken aina samalla tavalla, ei voi edistyä elämässään.

Siksi päätin näin. Ja pelkkä ajatus päätöksestä saa minulle kylmänväreet. Pelkkä ajatus pelottaa. Mutta tämä kortti on katsottava...

Postauksen kuvat ovat Barcelonasta.

Millaisia ajatuksia sinulla heräsi? Miten teet vaikean päätöksen? Ja mistä tiedät sen olevan oikea päätös? Lukisin mielelläni ajatuksiasi!

 

HEI, MENEN BARCELONAAN!

Huomenna lähden matkalle. Se tulee olemaan yksi niistä matkoista, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Yksi niistä matkoista, jolloin tajuan, miten paljon olen oppinut ja miten vähän todellisuudessa tiedän. Siksi on vielä paljon matkaa kuljettavaksi ja opittavaksi. Yksi niistä matkoista, jotka rikastuttavat elämääni. Yksi niistä matkoista, jolloin tutustun uusiin ihmisiin. 

Tapaan varmasti niin paljon uusia ihmisiä, etten ehkä muista edes kaikkien nimiä. Ei, vaikka kasvot jäisivät muistiin.

Lauantaina osallistun Barcelonassa tapahtumaan. Kyseessä ei ole mikään turistimatka, vaan menen työasioissa ja ehkä tapaan silloin kaksi melko tunnettua espanjalaista. Jotenkin se on tosi ihana tunne päästä matkalle ja tiedän, että tulen oppimaan paljon. Olen todella innoissani tästä tapahtumasta!

Minulla on vapaata perjantaina ja sunnuntaina, jonka voisin hyödyntää. Voisin tehdä tai nähdä jotain uutta. Barcelonahan on minulle entuudestaan tuttu kaupunki, mutta se on niin iso, että näkemistä varmasti riittää. Ehkäpä visiitti museossa? Tai tutustuminen johonkin näyttelyyn?

Tosin jo lentokentällä tapaan kollegani, enkä yhtään tiedä, mitä odottaa. Kuten Espanjassa sanotaan: ”sobre la marcha” eli mennään ilman sen kummempia suunnitelmia ja siinä se sitten selviää, matkan varrella. Ainoastaan lauantai on lyöty lukkoon. Silloin olen tiukasti kiinni tapahtumassa aamusta iltaan.

Barcelona on yksi suosikkikaupungeistani, vaikka samalla se on yksi niistä kaupungeista, jossa pelottaa liikkua. Vaikka muuten koen Espanjan turvalliseksi maaksi kaikin puolin, niin Barcelonassa olen ollut kaksi kertaa todistamassa varkautta. Se jättää jäljen, kun yhtäkkiä näet silmiesi edessä sellaisen pakotilanteen, joka vetää vertoja parhaimmalle Hollywood-elokuvalle.

Mutta toivotaan, ettei tällä(kään) kertaa sattuisi mitään ikävää!

Instagram päivittyy matkan varrelta

Tulin tänne huikkaamaan tästä matkasta, koska tarkoituksenani on päivittää minun Instagram-tiliä matkan varrelta. Eli olen Instagramissa nimimerkillä vivi.vinna.

Instagram on mielenkiintoinen appi. Tykkään tosi paljon.  Minulla on siellä myös henkilökohtainen tili, joka on siis aivan tavallinen. Nyt parina päivänä olen saanut yli 200 uutta seuraajaa, joka sinällään on pieni ihme. Mutta että kaikki tuntuvat olevan julkkiksia! Näyttelijöitä, laulajia, bändejä, ohjaajia, urheilijoita… 

Tuntuu vähän hassulta ja miten ihmeessä he ovat minun tilini löytäneet? Ja mistä tällainen liikehdintä on peräisin?! Sen seurauksena olen tietenkin kommentoinut ja ruvennut seuraamaan muita. Samalla sain blogini vivi.vinna-tilille lisää seuraajia, kun olen ollut aktiivinen.

Minulla on myös ongelmana se, että en tiedä, miten hoitaa noita kahta tiliä. Blogin tiliin halusin päivittää kuvia tapahtumista, joista en aina ehdi kertoa blogissa. Henkilökohtaista blogiani haluaisin viedä enemmän ammattimaiseen suuntaan ja ehkä käyttää sitä työkaluna omien palveluiden markkinoimiseen. 

Meinasin siis jopa sulkea oman tilini ja luoda kokonaan uuden "ammattimaisemman" tilin, eikä niinkään esitellä hetkiä elämästä, kuten tähän asti. Nykyinen tilini on siis todella kotikutoinen. 

Noh, nyt minun tilillä on kuin tyhjästä tullut seuraajia, joilla on tuhansia, kymmeniä tuhansia ja satoja tuhansia seuraajia. Mietin kaksi kertaa raaskinko sittenkään sulkea nykyistä tiliä. Mistä nuo ihmiset ovat tulleet minun tilille, on minulle täysi mysteeri.

Mutta se siitä, en aio miettiä asiaa tämän enempää, kun he nyt siellä ovat ja olenhan itsekin löytänyt tosi mielenkiintoisia tilejä sitä kautta. Instagram on tosiaan vienyt mennessään. Minun vaan pitää saada ohjat käsiini ja päättää, mihin suuntaan lähden tilejäni kehittämään. Vaikka olo on kuin olisi Liisa Ihmemaassa.

Oletko sinä Instagramissa? Vinkkaa oma tilisi alla, jos en vielä ole tajunnut seurata sinua siellä.

Entä onko sinulla vinkata jostain kivasta käyntikohteesta Barcelonassa? Mitä itse tekisit, jos olisit huomenna Barcelonassa?

 

UUDET HIUKSENI

Minun hiustarinoista saisi kokonaisen kirjan. Olen elämäni aikana käynyt kampaajalla Suomessa, Virossa, Ranskassa ja tietenkin Espanjassa. 

Noista ylivoimaisesti paras kampaajakokemukseni on Ranskasta, kun olin Au Pairina Pariisissa. Menin kampaajalle lähes kielitaidottomana. Kommunikointi tapahtui kuvaa näyttämällä ja eräs ystävällinen asiakas auttoi tulkkauksessa. 

En vieläkään tiedä, mitä hiuksilleni tuolloin tarkalleen ottaen tehtiin. Minulla ei ole koskaan ollut niin paksuja hiuksia kuin sen kerran jälkeen. Lisäksi minulle tehtiin sivuttainen otsatukka ensimmäistä kertaa. Olipa todella upea tukka väreineen, leikkauksineen ja raitoineen. Hintakin oli sen mukainen, mutta lopputulos oli ehdottomasti sen väärti.

Hiustyylini Ranskassa, v. 2006.

On minulla myös huonoja kokemuksia. Tässä pari vuotta sitten menin hiusmalliksi Espanjassa (virhe!) ja hyvä, etten hiuksiani menettänyt. Ensimmäinen ja viimeinen kerta. Olevinaan siinä piti olla hiusalan ammattilaisia eli oikeita parturi-kampaajia. Siksi uskalsin mennä. 

Hiukset vaalennettiin valkoisiksi ja tukka sai todella kovaa kyytiä, kun he pari tuntia sitä työstivät. Seuraavana päivänä havahduin, että päänahassani oli rakkuloita. Siitä alkoi aikamoinen hoitoruljanssi. Onneksi, onneksi selvisin siis säikähdyksellä ja hiukseni säästyivät.

Viimeistään tuon kokemuksen jälkeen olen ollut todella tarkka siitä, kenen käsiin uskallan hiukseni jättää. Toki olen aina hiuksistani ollut tarkka, mutta nyt olen vienyt tämän aivan uudelle tasolle.

Kun viime talvena tulin Teneriffalle ja oli aika mennä kampaajalle, tein pientä taustatutkimusta. Halusin löytää kaupungin tai mikseipä koko saaren parhaimman kampaajan. 

Ensiksi kysyin työkaveriltani suosituksia. Ehdotuksena tuli kaksi varteenotettavaa kampaamoa. Ensimmäinen oli jossain hotellissa, joten en siitä innostunut niin paljoa. Toiseen kampaamoon tutustuin netissä ja luin kommentteja. Sen lisäksi kävin vielä paikan päällä katsomassa, uskaltaako sinne mennä.

Vakuutuin sen verran, että varasin ajan. Ensimmäisen käynnin jälkeen olen palannut tuohon kampaamoon ja viime perjantaina tuli neljäs kerta! Olen tykännyt todella paljon, koska he työskentelevät laadukkaitten tuotteiden parissa ja hiukseni ovat olleet hyvässä kunnossa.

Viimeksi minulle tuli sanomista siitä kerrasta, kun olin mennyt omin päin sävyttämään hiukseni sinisiksi. Sitä oli hankala korjata, mutta lopulta kampaaja sai kuin saikin hiukseni kuosiin. Silloin minulle laitettiin raitoja, joista tykkäsin todella paljon.

Siitä innostuneena halusin nyt uudestaan raitoja. Yritän saada hiuksistani luonnollisemmat. Aion kasvattaa omaa väriä, jotta hiukseni tervehtyisivät pikku hiljaa kaikkien näiden käsittelyiden jälkeen. En ihan aivan halua omaan väriin palata, joten uskon vaaleiden raitojen olevan kiva kompromissiratkaisu.

Ei mikään tavallinen kampaamo

Tämä kampaamo ei ole siitä tavallisimmasta päästä, joten myös kokemus oli sen mukainen. Siellä nimittäin asustaa kissa. Tälläkin kertaa se tuli minun syliin kehräämään ja kyllä se minusta on kivaa. Vähän erikoisempi kampaamokäynti!

Kaikkien asiakkaiden mieleen kissa kampaamossa ei ole ollut kommenttien perusteella ja jotkut olivat olleet hyvin tuohtuneita asiasta. Toki ymmärrän. "Hygieniasyiden" takia kissa ei kampaamoon kuuluisi. Ehkäpä he vain olivat kateellisia kissan huomiosta. ;) Se, kun kuulemma valikoi huolellisesti, kenen luo menee. Ei se tule läheskään kaikkien sylkkyyn. 

Mutta minun syliin se hyppäsi heti, kun olin ehtinyt istahtaa. Eräs vanhempi miesasiakas naureskeli ja sanoi kissojen olevan älykkäitä ja etsivän kaltaistensa seuraa. Eihän siinä voinut kuin nyökytellä hymyillen. 

Los gatos me adoran. / Kissat jumaloivat minua. ;)

Kampaaja kertoi myös kissan tarinan eli miten se lopulta päätyi asumaan kampaamoon. Kyseinen kisuli on adoptoitu. Se löydettiin puusta ja he ottivat sen kotiinsa. Kotona oli toinenkin kissa, jonka kanssa se tuli hyvin toimeen kunnes se kuoli. Sen jälkeen tuli uusia kissoja taloon, mutta niiden kanssa tämä taas ei tullut toimeen ja ainoa ratkaisu oli muutto kampaamoon. 

Kampaamossa pyöri myös todella isokokoinen koira, joka välillä innostui haukahtelemaan. En ottanut siitä kuvaa, koska pitäähän minulla olla kerrottavaa seuraavallekin kerralle. Ihmeellistä kyllä, kissa ja koira tulivat hyvin juttuun keskenään. Ainakin todella eläinystävällinen paikka! Ei varmaan ihan Suomessa tulisi tällaista kampaamoreissua missään. Only in Spain. ;)

Mano de santo. ;)

Kampaaja Hollywood-tyyliin. 

Pääasia, että hiukset tehtiin hyvin ja ammattitaidolla. Tämä kampaamo sijaitsee Los Cristianosissa. Jotain kertoo jo sekin, kun minä menen Santa Cruzista Los Cristianosiin päästäkseni kampaajalle. Toki nuo reissut hyödynnän ja näen saaren eteläpäässä asuvia ystäviäni. 

Ei ehkä paras kuva takaapäin, mutta ei nyt ole toista. Hiukset ovat tasaiset myös takaa, jotenkin vain nyt en osannut laittaa niitä kuvaushetkellä hyvin. Laitan tämän kuvan kuitenkin selventämään väriä, eikä niinkään leikkausta. :)

Tällä kertaa jäin yhden ystävän luo yöksi perjantaina ja lauantaina palasin jo Santa Cruziin. Mukava viikonloppu kaikin puolin, mutta se olisikin jo toinen tarina...

Mikä on sinun erikoisin kampaamokäynti?