PÄÄTÖS

Elämä on täynnä valintoja, päätöksiä. On tehtävä tärkeitä ja vähemmän tärkeitä valintoja. Jokainen valinta johtaa johonkin. Jos et tee jotain, on sekin valinta. Valinta olla tekemättä mitään asialle.

Ja kun tekee ison päätöksen, niin ei voi tietää mistään, onko se oikea. Vain aika näyttää. Toisaalta joskus sitä kyseenalaistaa oman päätöksen ja miettii olisiko se toinen vaihtoehto ollut oikeampi… Se tunne... mitä jos..? Mistä sen tietää, onko päätökseni ollut oikea?

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Jokainen valinta johtaa johonkin. Kaikella on seurauksensa. Hyvässä ja pahassa.

Viime aikoina minun elämä on ollut täynnä isoja päätöksiä, kuten…

Entisen elämäni taakse jättäminen.

Muutto Teneriffalle.

Suomeen paluu kesäksi töihin.

Muutto takaisin Teneriffalle.

Erään kurssin aloittaminen ja sitä myöten uusi aluevaltaus ammatillisesti.

Koko minun elämäni järkkyi vuosi sitten. Monen vuoden ”tuttu ja turvallinen” haihtui savuna ilmaan. Muutos ja muutto Teneriffalle kuitenkin kannattivat, koska jotenkin ihmeellisesti selvisin.

Palasin takaisin Suomeen ja olin neljä kuukautta töissä. Työpaikka oli sama, missä olen ollut kaikkina näinä vuosina. Pyysin uusia haasteita ja niitä myös sain, mistä olen todella kiitollinen. Opin uutta ja kehityin, vaikka paluu Suomeen oli ”tuttu ja turvallinen” päätös.

Se kuitenkin mahdollisti minulle paluun Teneriffalle. Sain mahdollisuuden aloittaa alusta. Toisen kerran. Nyt en kuitenkaan enää halunnut palata hotellimaailmaan töihin. Sekin vaihtoehto minulla olisi ollut. En vain halunnut palata enää samaan, koska en koe Etelä-Teneriffaa minun paikaksi, enkä sitä työtä omakseni.

Sydän veti kohti kaupunkia, kohti Santa Cruzia. Päädyin asumaan Teneriffan pääkaupunkiin. Jotenkin ihmeellisesti jälleen järjestyi asunto. Töitä minulla ei ollut. Kukaan ei tietenkään tule kotoa hakemaan töihin, mutta en halunnut etsiäkään. Koin, että minun on yritettävä selvitä omillani.

Halusin keskittyä kirjoittamiseen. Siihen, missä olen hyvä. Tein lehtiartikkeleita, vaihtelevalla menestyksellä. Ei mikään helppo polku. Sattumalta törmäsin erääseen kurssiin Facebookissa ja se suorastaan huusi minun nimeäni. Sen sanoma oli selvä. Kirjoittamisella voi elää. Se oli kuin minulle ja lopulta ostin todettuani sen todella olevan minulle hyödyllinen. Kurssi ei ollut halpa, mutta ei mikään ylitsepääsemätön hinta. Tiedän, että omaan itseensä sijoittaminen on aina hyvä päätös. Kuten myös se, että jos en yrittäisi hakea muutosta, jäisin taas paikoilleni. Eikä mikään muuttuisi!

Olen sellaisessa vaiheessa elämää, jossa olen löytänyt opiskelun riemun. Lukemisen ilon. Uuden oppimisen. Soimaan itseäni, miksen silloin parikymppisenä opiskelija ollut tajunnut, miten kiehtovaa uudenoppiminen on? Ja nyt soimaan itseäni siitä, ettei vuorokaudessa ole tarpeeksi tunteja voidakseni tehdä kaiken haluamani. Kirjoitin tätä postausta viime yönä puolenyön aikaan…

Viime viikonloppuna Barcelonan matka loi minuun uskoa huomisesta. Uskoa itseeni. Hitto, minä olen hyvä tässä ja olisi synti, jos en hyödyntäisi lahjaani. Matka oli hyvä ja avartava kokemus. Näin Barcelonaa. Tutustuin kollegoihini. Tapasin ne kaksi kuuluisaa espanjalaista. Opin, koin ja näin uutta. Kiertelin Barcelonan ihanilla kaduilla… Kävin maagisessa kahviossa... Söimme ravintoloissa ja nautimme hyvästä ruoasta.

Teneriffalle paluu tuntui hyvältä. Täällä on minun koti. Täällä on ihana olla. Juuri tällaisesta elämästä olen unelmoinut. Heräsin uuteen päivään intoa ja tarmoa täynnä. Palasin kuntosalirutiiniin. Viime viikolla minulla oli sellainen bajón. Alamäki. Tein töitä paljon, en mennyt kuntosalille. Olin tulossa kipeäksi ja lukittauduin sisälle, etten sairastuisi juuri ennen matkaa. Tämä viikko on vasta alussa, mutta olen tehnyt töitä, käynyt kuntosalilla ja opiskellut aivan uudenlaisella tarmolla. Joka päivä olen ollut yhteydessä Barcelonassa tutustumiin ihmisiin ja saan heiltä paljon hyvää energiaa.

Nyt olen taas valintojen ja päätösten edessä. Mietin pääni puhki, kunnes lopulta olin varma. Kirjoitin sähköpostin. Emmin hetken, mutta painoin lopulta Lähetä-nappia. Tiesin, että minun on lähetettävä se mahdollisimman pian, tai muuten saattaisin katua. 

Heti sen jälkeen minusta tuntuikin kuin olisin ollut shokissa. Tuossa sähköpostissa ilmoitin, etten voi tänä kesänä tulla vanhaan työpaikkaani takaisin. 

Tosi asiassa en ole ollenkaan niin varma, oliko päätökseni lopulta oikea. Halusin hypätä kohti tuntematonta. Uudestaan! Ottaa riskin ja katsoa, mihin minun rahkeet riittävät. Minulla on vain usko itseeni ja omiin kykyihini. Siis kaikki se, mitä olen oppinut kokemusteni, epäonnistumisten ja kurssien kautta. Ja yksi mahdollisuus, jossa voin näyttää kykyni. Jatkan myös artikkelien, blogin ja tarinoiden kirjoittamista, joista suurin osa jää sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon -paitsi blogin osalta.

Voin sanoa, että tämä päätös pelottaa. Minulla oli niin ihana, hyvä ja erikoinen työ Suomessa. Monena vuonna olin siinä, eikä kesä oikein tuntunut kesältä ilman sitä. 

Viimeksi Suomessa ollessani isä vei minut lentokentälle. Hänen mielestään minun pitäisi palata Suomeen, ainakin taas kesäksi ja minun entiseen työpaikkaani. Kokemuksesta olen oppinut, että minun kannattaa tehdä juuri päinvastoin kuin neuvotaan. 

Ja kuten eräs nainen sanoi: ”Jokainen tulee Teneriffalle syystä.”

En päätynyt tälle saarelle sattumalta. Tulin Teneriffalle etsimään omaa paikkaani maailmassa. Ja hassua kyllä, minulla on tunne, että täällä voisin jopa löytää sen! En ole kertonut tätä kovin monelle, mutta minusta on aina tuntunut, että olen erilainen. Sellainen outolintu. Etten sovi joukkoon. Että olen ulkopuolinen. Tämä tunne on varmasti johtunut osittain siitä, että minun elämässäni mikään ei ole mennyt suunnitellusti. Mutta lopulta kaikkien kokemusteni myötä olen päätynyt sinne, missä olen. 

Miksi päätin jäädä Teneriffalle? Tai ainakin yrittää jäädä?

Kun mietin menneisyyttäni, niin kaikista rohkeimmista päätöksistä tuli lopulta jotain hyvää, kuten lähtö pois Zaragozasta ja hyppy Teneriffalle.

Kun tulin ensimmäisen kerran Zaragozaan talvella, satoi lunta. Kun muutin sieltä lopullisesti pois, satoi lunta. Oli kuin ympyrä olisi sulkeutunut. Nimittäin minun aikaan Zaragozassa ei koskaan satanut lunta. Vain kaksi kertaa: silloin, kun tulin. Ja silloin, kun lähdin.

Siksi tiedän. Kun uskaltaa hypätä kohti tuntematonta, niin universumi ottaa kopin ja mitä ihmeellisimpiä asioita voi sattua. Ja jos pitää silmät auki, niin voi nähdä merkkejä, joista saa vahvistuksen omalle päätökselleen. Kuten esittämäni esimerkki lumisateesta. Minulle se oli kuin viesti korkeammalta taholta. Olin tehnyt oikean päätöksen. Ympyrä sulkeutui. Minun oli aika kääntää sivua elämässäni. Voi kuulostaa hullulta, mutta minulle se käy järkeen.  

Tiedän myös. Jos ei poistu mukavuusalueelta, ei voi kehittyä.

Jos ei muuta jotain, niin mikään ei muutu.

Jos tekee kaiken aina samalla tavalla, ei voi edistyä elämässään.

Siksi päätin näin. Ja pelkkä ajatus päätöksestä saa minulle kylmänväreet. Pelkkä ajatus pelottaa. Mutta tämä kortti on katsottava...

Postauksen kuvat ovat Barcelonasta.

Millaisia ajatuksia sinulla heräsi? Miten teet vaikean päätöksen? Ja mistä tiedät sen olevan oikea päätös? Lukisin mielelläni ajatuksiasi!