A LITTLE BIT ZOMBIE (komedia, kauhu, sci-fi, v.2012, 87 min.)

Pidän suuresti kaikista zombie-elokuvista. Siinä vaiheessa, kun zombie-tarinaa aletaan tehdä komediana, se ei ehkä olekaan enää niin mielenkiintoista –jos sitä ei osata tehdä taidolla.  

Ohjaaja: Casey Walker

Rooleissa: Kristopher Turner, Crystal Lowe, Shawn Roberts

Kuva on lainattu täältä.

Esittely

Steve muuttuu zombieksi, mutta ei täysin. Jotenkin hän onnistuu säilyttämään ihmisyytensä. Se vain on hieman vaikeaa, kun zombien vaistot jylläävät ja nälkä kurnii…ja kaiken lisäksi häätkin lähestyisivät.

Arvostelu

Elokuva on erilainen verratuna muihin tämän lajityypin elokuviin. Sitä ei käy kiistäminen. Valitettavasti A little bit zombie on varmasti huonoin koskaan näkemäni zombie-elokuva. Ajanhukkaa. Minuun ei iskenyt elokuvan komediallinen puoli ollenkaan. Verrattuna esimerkiksi Zombieland –elokuvaan, tämä on täydellinen floppi. Zombieland oli melkoisen hauskaa katseltavaa. Jos haluatte katsoa komediallisen zombie-elokuvan, niin katsokaa mieluummin se, kuin tämä.

Tässä oli paljon sellaista teinimeininkiä ja ikävintä oli jatkuvaan kiisteleminen. Tosi puuduttavaa katsottavaa, kun näyttelijät vain kirkuvat. Miulle elokuva oli ikään kuin yhtä samaa mössöä. Mikä teki elokuvasta kökön.

Noh, kaikista elokuvista ei vain voi tykätä ja tämä on nyt yksi niistä harvoista, joka ei iskenyt yhtään miun makuun. 

KUN SYKSY TULI VAATEKAAPPIIN

Nyt eletään vielä syyskautta Espanjassa, vaikka itse syksyalkoi aikoja sitten ja talvi alkaa virallisesti joulukuun puolella. Tämän syksyisen postauksen kirjoitinkin jo syksyn alussa, mutta vasta nyt päädyin julkaisemaan...

Syksyllä vaatteissa näkyy synkkyyttä, mutta myös väriloistoa. Näkyy erilaisia värejä. Ehkä ei niin iloisia ja kirkkaita kuin keväällä. Värejä kuitenkin. Syksyn tulo näkyy myös luonnossa. Lehdet ovat lakastuneet, jopa täällä. Katselin harmaan ruskeaa katukuvaa. Vähän ihmisiä kadulla, vaikka tämä on tosi iso kaupunki. Isompi kuin Helsinki ja silti kadulla näkyy päiväsaikaan vain kourallinen ihmisiä ja yöllä ei varmaan ristinsielua. Aikaisempiin vuosiin verrattuna näky on ankea. 

Täällä on kaikesta huolimatta lämmin ja kylämäinen tunnelma! Se on paljon sanottu minulta, joka olen maalta Pohjois-Karjalasta kotoisin ja joka olen ollut töissä tämän espanjalaisen kaupungin keskustassa. Uskomatonta, mutta omalla tavallaan söpöä, miten mummot ja papat tulivat luokseni höpöttelmään kuin oltaisiin tunnettu iät ajat.

Syksy=muutos?
Näin, kun lehti tippui puusta. Se leijui suoraan miun päälle. Ehkä se oli merkki. Nyt on muutosten aika.

Minua on jo pidemmän aikaa kyllästyttänyt oma tyyli. Kaipaan vaihtelua, jotain uutta. Kun tuo lehti osui minuun, tein monta päätöstä. Tein päätöksen olla iloisempi ja onnellisempi. Tein päätöksen alkaa iloita enemmän pienistäkin asioista. Tein päätöksen alkaa parantaa vaatekaapin sisältöä. Viime aikoina on tullut liian usein tunne, ettei ole mitään päälle laitettavaa. Vaikka on. Mutta ne samat vaatteet. 

Pidän klassisesta, yksinkertaisesta tyylistä. Mutta en halua kuitenkaan pukeutua mummomaisesti. Enkä liian hienosti. Enkä liian rennostikaan. En pidä korkokengistä. Tykkään katsella muiden kauniita korkokenkiä, ihastella, miten hyvin muut osaavat kävellä niillä. Haluaisin tykätä korkokengistä, omistaa sellaiset ja osata kävellä niillä. Mutta ne tuntuvat niin hienoilta. Kunnes yksi päivä menin ja ostin ikiomat korkokengät ja aloin käyttää niitä. Siitä lisää tuonnempana!

Syksyssä on parasta, kun saa taas vetää sukkikset jalkaan ja pukea hameita. Omatekoinen hame, josta kirjoittelin täällä, on jo päätynyt käyttöön! Kunpa joskus muistaisin kuvatakin...

Kaipaisin uusia tuulia vaatekaappiin.

Paitaostoksilla

Olenkin käynyt Mangossa ja Cache-Cachessa. Ostin kolme paitaa. Kolme! Yksi on mustavalkoinen, jossa on tosi kiva leikkaus. Uskon sen sopivan monen muun kanssa. En uskonut löytäväni Mangosta mitään. Siellä tartuin neljään erilaiseen vaatteeseen. Sellaisiin, jotka normaalisti olisin ohittanut ja sanonut, ettei tuo ole minua varten. Vaateliikkeissä silmäilen vaatteet nopeasti ja teen valinnan sillä sekunnilla. Nyt muutin strategiaa ja kiersin kunnolla. Edelleen vähän liiankin nopeasti, mutta monen vaatteen kohdalla pysähdyin miettimään, voisiko se olla miun. 

Catche-Cache

Sovituskopissa kokeilin neljää paitaa ja kaksi niistä päätyi ostoskoriin, aika hyvin! Punaisen paidan kohdalla ei liiemmin tarvinnut miettiä, kun osasin perustella itselleni aika hyvin, miksi se käy minulle. Siinä yhdistyivät pirtsakka väri, kiva leikkaus, kaulus ja ilmavuus, jota ei muissa omistamissani vaatteissa ole.

Mango

Toinen ostokseni Mangosta oli tämä harmaa kukkakuvioinen paita. Jotain ihan tyystin erilaista, jota miulta ei varsinkaan löydy. Ja juuri siksi se kiehtoi. Sellaisenaan päällelaitettuna en siitä hirveämmin syttynyt, koska näytti kuin siitä puuttuisi jotain. Kokeilin niinkin hullua yhdistelmää kuin Cache-Cachen paitaa, jolloin tämä kukkapaita näytti ihan erilaiselta. Luultavasti ne kaksi erilaisine kuvioineen ei mätsää yhtään, mutta näytti jotenkin kivalta, leikkisältä. Siinä tuli tunne, että kukkapaidassa on potentiaalia.

Mango

Pitkän aikaa mallailtuani suuren suuren peilin edessä, tein epävarman valinnan ostamalla kukkapaidan. En ole varma, sopivatko nuo kaksi vaatekappaletta toisilleen, enkä kertaakaan ole niitä laittanut käyttöön yhtäaikaa. Molempia olen käyttänyt erikseen ja tykännyt kovasti.

Se oli kuitenkin iso askel minulle. Tästä alkoi operaatio vaatekaappi. Taidan odottaa tammikuun alennuksia, ennen kuin ryntään pää kolmantena jalkana ostoksille.

TORSTAIN KUVA

Olen varmaan taas tosi tylsä, kun osallistun Valokuvatorstain haasteeseen –jonka aihe on muuten kultaiset vuodet, luontoaiheisella kuvalla. Mutta minkäs teet, kun pidän niin kovin luonnosta. Valokuva-arkistostani ei löytynyt muutakaan kuvaa, joka sopisi haasteeseen.

Tämä kuva on kuvattu Sorian reissulta Espanjassa, josta kerroin täällä, klik. Kuvaa on muokattu siten, että vain tietty osa kuvasta on värillinen ja loppuosa mustavalkoista. Jotenkin tuo kuva on syksyinen, vaikka se on kuvattu lopputalvesta.

En tiedä millä kriteereillä  päädyin juuri tähän kuvaan. Varsinkaan, kun tämä ei mikään maata mullistava kuva ole, vaan ihan tuikitavallinen maisemakuva. Jotenkin tästä vain tuli sellainen fiilis, joka kuvastaa ajankulkua. Niin kuin vesi virtaa, niin myös aika kulkee. Mustavalkoisuus ja väriläikkä kuvastavat mielestäni menneen ja nykyajan kohtaamista.

VALOKUVATORSTAI –ENSIMMÄISTÄ KERTAA MUKANA!

Valokuvauksesta on tullut yhä suurempi osa elämääni kiitos matkustelun ja bloggauksen. Myös ulkomailla oleskelun myötä olen herkempi ottamaan kuvia kuin jos olisin kotikonnuillani Suomessa. Tätä nykyä kamera tosiaan kulkee lähes aina mukana. Ilokseni olen huomannut, että pientä kehitystä parempaan on tapahtunut.

Valokuvaus ei nimittäin mielestäni ole ollenkaan helppoa! Se, miten näen maailman, ei ole samanlainen linssin takaa. Nähdessäni jonkun upean maiseman, kaivan kamerani esille ja nappaan kuvan tai useamman. Yleensä vain todetakseni, ettei se ole läheskään sellainen, millaisena minä olin maiseman nähnyt.

Näine ajatuksin ajattelin nyt hypätä ensimmäistä kertaa mukaan Valokuvatorstain haasteeseen! Kiitos Nauran auringolle-blogin Matkattarelle, joka vinkkasi tästä mahdollisuudesta!  

Jos oikein intoudun, niin jatkoa on luvassa. Haluaisin joku päivä osata kuvata niin, että ympäröivän maailman kauneus ikuistuisi kuvaan. Niinkuin minä näen sen omin silmin. Se on varmaan helpommin sanottu kuin tehty, ellei jopa mahdottomuus. Yrittänyttä ei laiteta.

Valokuvatorstaihin olin aikaisemmin törmännyt satunnaisesti muissa blogeissa ja aina ihastellut muiden kekseliäisyyttä.

Vaikkei miulla mitään huippukuvia olekaan, niin tällaiseen on mukava ottaa osaa ja toivottavasti kuulla myös teidän ajatuksianne. 

Haaste kuului näin: ” Minkälaisen valokuvan sinä lähettäisit Mars-planeetalle?”

Tämä oli todella kinkkinen aihe! Ensinnäkin, kenelle kuva on? Sattumoisin juuri toissapäivänä olin nähnyt dokumentin, jossa pohdittiin elämän mahdollisuutta Marsissa. No, lähdin liikkeelle ajatuksesta, että jospa siellä vaikka olisikin joku… 

Mitä haluaisin näyttää tälle jollekulle? Ensimmäisenä tulee mieleen luonto, koska se on jotain niin kaunista.

Ryhdyin selailemaan valokuva-arkistojani. Löysin neljä kuvaa, joissa kussakin oli jotain kivaa. Kaikki kuvat on Espanjassa kuvattu. Yksi oli maisemakuva Aragonian luonnosta, lumihuippuisia vuoria, karua luontoa. Toinen kuva oli merimaisema Teneriffalta, jossa maa ja meri kohtasivat. Kolmannessa kuvassa näkyi sateenkaari, myöskin Teneriffalla kuvattu. Neljännessä oli vesiputous, kuvattu Monasterio de Piedrassa.

Päädyin sateenkaareen. Mielestäni se on yksi upeimmista ilmiöistä maailmassa. Yksinkertainen, mutta silti aina niin uskomattoman kaunis.