keskiviikko 29. toukokuuta 2013

VAATTEIDEN VALITSEMISEN VAIKEUS

Toissapäivä ja eilinen olivat hyviä päiviä. Maanantaina puin ensimmäistä kertaa kesävaatteet ja eilen oli jo talviturkin heitto lähellä. 
Pepe Jeans-housut ja Anna Fieldin toppi, joka on aivan ihana -tosin himppusen liian iso miulle. Olin varmaan niin häikäistynyt sen kauneudesta, etten sitä huomannut. Mutta olen tyytyväinen ja olo uusissa kesävaatteissani on vallan mainio.

Vaatteiden valitseminen ei aina ole läheskään mutkatonta. Siinä missä joku näkee jo rekistä mieluisan vaatekappaleen ja parhaimmassa tapauksessa kiikuttaa sen kassalle sovittamatta (!), on miulle sula mahdottomuus. On hämmästyttävää, että tosiaan on ihmisiä, jotka jo yhdellä silmäyksellä näkevät vaatteen olevan juuri oikea: mallia, istuvuutta ja koko myöten. 

Ensinnäkin jo vaatteiden valitseminen tuottaa hankaluuksia. Minulla taitaa olla tiedostettuja ja tiedostamattomia kriteereitä siitä, mikä vaate päätyy sovitukseen. Vasta sovitus on se varsinainen tulikoe, sillä siellä katson itseäni kriittisin silmin. Makutuomarina toimin monesti yksinäni, mutta joskus myös ystävättärieni kanssa sekä lukuisina ja taas lukuisina kertoina poikaystäväni, joka on vaatteiden suhteen erittäin tyypillinen espanjalainen –eli todella tarkka. 

Vaatteessa yritän katsoa sen istuvuutta, mutta ennen kaikkea sen täytyy tuntua ”minun vaatteelta” ennen kuin vakuutun ostamaan sen. Aikaisemmin kävin aina kivijalkaliikkeissä. Siellä sai heti sovittaa vaatteen.

Nyt olen tullut ostaneeksi vaatteita netistä. Selaan ja selaan, mutta se, miksi kiinnostun erityisesti jostain vaatteesta tai kengistä, on mysteeri. Tai miksi se lopulta päätyy ostoskoriini. Viimeaikaisissa ostoksissa uskon siihen vaikuttaneen erityisesti värit. Ostin valkoiset tennarit ja vaikka kyseessä on niin epäkäytännöllinen väri kuin olla voi, niin veikkaanpa juuri sen värin vetäneen minua puoleensa magneetin lailla. Olen ristinyt nuo valkoiset tennari aurinkoisiksi. Käytän niitä vain päivinä, jolloin aurinko paistaa täydeltä terältä. Onneksi niitä päiviä on nyt ollut! Eilenkin kävin taas pyöräilemässä (kilometrejä on nyt kertynyt yhteensä 116 verran) ja silloin jalassani oli nuo tennarit. 
 Jatkossakin vaatteiden valinta tapahtuu siis sovituksen kautta, oli se sitten pukukopissa tai kotona.  Ja ehkäpä myös suurennuslasi olisi tarpeen… ;)
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)