torstai 17. lokakuuta 2013

KITARAN TARINA

Olipa kerran kitara, jonka olemassaoloa emme edes muistaneet -kunnes se vain paljastui kaapin perukoilta. Juu, meillä on tosi isot kaapit. ;) Tämä kitara oli periytynyt suvussa, isältä pojalle ja siten se oli päätynyt tähän huusholliin. Perintönä.
Se on perin erikoisen näköinen kitara. Erikoisen siitä tekee kaikukopan aukon muoto. Se ei ole pyöreä ollenkaan, vaan muodoltaan vaakuna. Tiesimme sen ilmeisimmin esittävän Valencian vaakunaa (vaakunassa olevaa lepakkoa myöten), mutta muuten meillä ei ollut parempaa tietoa kitarasta. Kitaran alkuperäiset omistajat olivat jo aikoja sitten menneet tuonpuoleisiin, joten ei ollut ketään keneltä kysyä tarkemmin. 

Ryhdyimme selvittämään kitaran tarinaa. Tuntui vähän hassulta omistaa kitara, mutta ei kuitenkaan tietää siitä mitään. Minä varsinkin kun olen kaikkien vanhojen esineiden ja tarinoiden perään, joten en voinut jättää asiaa siihen. 

Katsoimme taskulampun valossa kaikukopan aukkoon. Sieltä näkyi (pitkään ja hartaasti silmiä sihrustaessa) vanha etiketti. Oli vanhannäköiset kirjaimet ja vanhannäköinen etiketti kaikin puolin. Paljastuihan sieltä se valmistajakin: Telesforo Julve, ja paljon muuta.

Mies kitaran takana
Telesforo Julve oli espanjalainen kitaranrakentaja. Hän syntyi v.1884 Villarroya de los Pinaresissa ja kuoli v.1945 Valenciassa. Kaikki alkoi v.1909 perustetusta yrityksestä. Kitaroita hän rakensi aina kuolemaansa asti. Telesforo Julven kitaroilla oli hyvä maine ja edelleen tänäkin päivänä niitä arvostetaan. 
Kuva on lainattu täältä.
Halusin nähdä muita kyseisen miekkosen valmistamia kitaroita, joten menin katsomaan internetissä myynnissä olevia. Niiden hinnat näyttävät vaihtelevan paljon, 200 eurosta ylöspäin. Joskaan yksikään ei muistuta tätä.

Kitaran tarkka valmistusvuosi ei ole tiedossa, mutta etiketin perusteella uskoisin sen sijoittuvan 1920-luvulle. Näyttää myös siltä, että jossain vaiheessa kitaran virityskoneistoa on käsitelty, mutta en osaa sanoa siitä enempää.

Kitaran kaikukopan aukko on tehty Valencian vaakunan muotoon. Voisiko johtua siitä, että Telesforo Julve asui Valenciassa? 

Etsiessä tietoa kitarasta ja Telesfore Julvesta, vastaan tuli myös toisenlainen, hieman yllättävä tieto. Sillä tosin ei ole tämän jutun kanssa mitään tekemistä. Mielestäni se on niin mielenkiintoinen, etten malta olla mainitsematta. Miulle se oli ainakin ihan uutta tietoa. Nimittäin se, että espanjalaisilla sukunimillä on oma vaakunansa! García, Martinez, López… you name it! Tässä pari esimerkkiä kyseisistä vaakunoista. 
Martinez. Kuva on lainattu täältä.

Rodriguez. Kuva on lainattu täältä.
Niihin liittyy paljon historiaa. Jos haluat tarkistaa, millainen vaakuna jollakulla espanjalaisella tutullasi on, niin se onnistuu täällä
Mitä tulee meidän Telesfore Julven kitaraan, niin edelleenkin säilytämme sitä hyvässä jemmassa kaikella rakkaudella ja lämmöllä. 
post signature

6 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen juttu! Osaattekos myös soittaa kitaraa?
    Aloin heti katselemaan noita vaakunoita tuttujen sukunimistä -ompas huikeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Ei valitettavasti osata kumpikaan soittaa, vaikka tuo parempi puoliskoni haluaisi kyllä oppia. Kaverit osaa. :) Minua kiinnostaisi oppia soittamaan viulua. Olen samaa mieltä vaakunoista -ne on huikeita ja parasta, kun siinä vielä selostetaan (tosin espanjaksi) kunkin vaakunan historiasta. :) Mieki kurkin monta sukunimeä läpi. Emmin pitkään, lisätäkö vaakunajuttua tähän, ettei kirjoitus menisi liian rönsyileväksi. Lopulta laitoin, kun ajattelin, että se on hauska yksityiskohta ja oli tullut nimenomaan tämän kitarajutun yhteydessä esille. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :) Sitä oli kiva kirjoittaa. :)

      Poista
  3. Olipas kiinnostava tarina vanhalla perintökitaralla :) Ei voi mitään, vanhojen esineiden tarinat ovat aina ihanan kiehtovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Vanhat esineet ovat tosiaan kiehtovia. Mutta oli myös hienoa, että löytyi tietoa. :) Olisi ollut kurjaa, jos kitara olisi jäänyt mysteeriksi. Kiitos kommentistasi! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)