VAPAAEHTOISESTI

Viime viikolla osallistuin kampaajaan. Tein päivän hyvän työn. Keräsin elintarvikkeita lapsiperheille. Espanjan kurjaa taloustilannetta pitkään seuranneena ja osan sen vaikutuksista nähneenä, halusin omalta osaltani auttaa.

Olen nähnyt ne työkkärin pitkät jonot. Sosiaalitoimiston tungoksen. Kodittomia ja kerjäläisiä kadulla. Television huonot uutiset talouskriisistä lähes päivittäin. Olen nähnyt lukemattomia surullisia, itkuisia kasvoja kadulla. 

Jopa naapurintätiä ei jätetty rauhaan. Häneltä ryöstettiin kultakoru kadulla. Vaikka kyseessä oli yksittäistapaus ja koen kaupungilla liikkumisen edelleen suhkot turvalliseksi, niin tuollainen pistää ajattelemaan. 

Meillä kaikilla pitäisi olla oikeus työhön. Kenenkään ei pitäisi nähdä nälkää ja joutua sen takia tekemään epätoivoisia tekoja. En tietenkään voi tietää, mikä ryöstön perimmäinen motiivi oli, mutta se pysäytti ja pisti ajattelemaan näitä kaikkia asioita. Huoli tulevaisuudesta kasvaa. 

Halusin siis tehdä jotain, jonka avulla auttaisin. Tekoja. Siinäpä kai ne perimmäiset syyt, miksi päädyin vapaaehtoistyöhön. Halu auttaa ja vaikuttaa omien tekojen kautta. Tehdä jotain konkreettista.  

Ensimmäinen oma kokemus vapaaehtoistyöstä

Se oli perjantai-aamu. Monelle varmaan tuiki tavallinen päivä, mutta minä olin kovin jännittynyt. En tiennyt mitä odottaa, enkä tiennyt, miten homma tarkalleen ottaen toimii. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vain huomatakseni napottavani siellä yksin. Siinä oli aikaa alkaa jännittää. 

Monta kysymystä ja pelkoa pyöri päässä. Olisivatko espanjalaiset ennakkoluuloisia ulkomaalaista (minua) kohtaan ja miten minuun suhtauduttaisiin? Kuunneltaisiinko minua? Onnistuisinko työssäni? Näine ajatuksine havahduin lopulta siihen, ettei kukaan muu ollut tullut paikalle. Olin odottanut hetken jos toisen ja lopulta oli soitettava toimistolle. 

Jonkun ajan kuluttua järjestön auto tuli paikalle ja minä menin heidän mukanaan. Kiersimme eri supermarketeissa ja jaoimme tykötarpeet vapaaehtoisille. Sitten palasin lähtöpisteeseen. Sillä kertaa sinne tuli toinenkin vapaaehtoinen, jolloin pystyimme aloittamaan varsinaisen keräyksen. Mitä nyt pari tuntia hieman myöhässä aikataulusta. Ideana oli olla supermarketissa ja jakaa pieni paperilappunen immeisille ja valaista asiaa kampanjasta. Laitoimme järjestön liivit päälle ja valmistelimme keräyspisteen koreineen ja julisteineen. Koreihin oli tarkoitus saada elintarvikkeita.

Pitkän aikaa korit olivat tyhjillään ja me olimme huolissamme. Eikö ihmisiltä löydy halua auttaa? Vai ei voida auttaa? Tyhjät korit olivat surkea näky ja meinasin jo itse mennä ostamaan jotain antaakseni pikku potkun keräykselle.  Kunnes yhtäkkiä aloimme saada lahjoituksia. Ihmiset lahjoittivat mehua, maitoa, muffinsseja, oliiviöljyä ja vaikka mitä. Oli kaiken ikäisiä lahjoittajia, nuoria ja vanhoja sekä siltä väliltä. Oli eri kansalaisuuksia. Oli myös ihmisiä, jotka olisivat halunneet osallistua, mutta rahatilanteensa vuoksi eivät voineet. 

Eniten yllätyin niistä ystävällisistä ihmisistä, jotka antoivat koko muovikassillisen edestä elintarvikkeita. Olipa yksi rouva, joka antaessaan pussin meille, unohti juuri ostamansa kalan. Ja tietenkin rouva oli jo hävinnyt paikalta, kun huomasimme asian. Onneksi tarina päättyi hyvin ja rouva palasi hakemaan kalansa.

Ihmisten hyväntahtoisuus kannusti jatkamaan. Meillä olimme hyvä tiimi. Toverina minulla oli espanjalainen vanhempi herrasmies, jo eläkkeelle jäänyt, mutta joka tiesi Suomesta valtavan paljon. 

Loppujen lopuksi kaikki sujui hienosti ja onnistuimme tavoitteessamme nippanappa. Kaikissa kymmenessä korissa oli elintarvikkeita, vain kaksi koria oli hieman vajaata. Toisaalta oli koreja, jotka olivat kukkuroillaan.

Tästä kokemuksesta sain roppakaupalla hyvää ja iloista mieltä sekä uskoa tulevaisuuteen ja Espanjaan. Kokemuksena antoisa ja opettavainen.