lauantai 10. tammikuuta 2015

10 SYYTÄ VIHATA MATKUSTAMISTA?

Luin Veera Biancan matkablogin jutun 10 syytä vihata matkustamista. Otsikon mukaisesti siinä oli listattu erilaisia syitä, miksi matkustaminen voi suoraan sanottuna v*tuttaa.

Aihe on todella mielenkiintoinen siinä mielessä, että jokaisessa asiassa on myös ne kääntöpuolensa. Kuten matkustamisessa. Luin artikkelin suurella mielenkiinnolla vain todetakseni, ettei moni jutun kohta pätenyt minuun. Senpä myötä ajattelin, että käyn nuo 10 syytä läpi perustellen omasta näkövinkkelistäni. Ja ehkäpä tämän artikkelin loppuun lisään omat matkaintoani latistavat tekijät.
1. Jonottaminen
Totta. Valehtelisin, jos väittäisin, etten ole joutunut jonottamaan matkustaessa. Minun matkoissa onneksi tuo jonottaminen on rajoittunut yleensä lentokentille ja rautatie/linja-autoasemille siirryttäessä kaupungista toiseen. Muuten olen selvinnyt matkoistani helpolla, eikä minun ole tarvinnut jonotella tuntikaupalla esim. nähtävyyksiin. Nyt kerron teille, miten. 

Pyrimme matkustamaan ns. sesongin ulkopuolella. Toki joissakin kohteissa turisteja riittää, oli matkan ajankohta mikä tahansa. Veikkaan, että sesonkina tilanne ei ainakaan olisi yhtään helpompi. Suosittelen ainakin kokeilemaan! Matkusta vaikkapa touko/kesäkuussa tai syyskuussa. Myös hinnat ovat kohtuullisempia, mikä on vain plussaa.

Paikan päällä, olimme sitten Pariisissa taikka Lontoossa, lähdemme liikkeelle jo aamusta. Näin pystymme hyödyntämään koko päivän. Näemme niin paljon kuin mahdollista. Yritämme ottaa matkasta kaiken irti.

En ole koskaan käynyt Eiffelin tornissa, koska se ihmismassa sai minut melkein pyörryksiin. Sen sijaan kiipesin eräälle näköalatasanteelle, jossa ihastelin Pariisia korkealta. Ja taisinpa kerran mennä Notre Damen torniin, jonne jonoa ei ollut nimeksikään. Tämän pointti on siis se, että joitakin nähtävyyksiä voi ihan hyvin tyytyä ihastelemaan vierestä ja sitten voi miettiä vaihtoehtoja. Minä en tarvinnut Eiffel tornia nähdäkseni Pariisi korkealta. 

Monista kohteista olen ottanut etukäteen selvää. Roomassa varasin opastetun retken Kuolleiden kaupunkiin. Kellonaika oli sovittu prikulleen. Ei jonottamista. Kroatiassa osallistuimme retkelle Plitviceen, taaskaan ei tarvinnut jonottaa. Jne. 

Vatikaanissa pikkaisen säikähdin jonoa Pietarin kirkkoon, mutta sen me jonotimme kiltisti. Mutta se liikkuikin yllättävän nopeasti! 

Ja mitä tulee lentokentillä jonottamiseen - varsinkin silloin, jos sinulla on välilasku tai useampi. Tuosta luppoajasta voi yrittää tehdä itselleen mieluista. Lentokentillä tykkäänkin kierrellä kaupoissa, vaikken ostaisikaan yhtään mitään. Sähkökirja kulkee myös vissisti mukana. Lentokentällä ja koneessa jos missä on aikaa lukea vaikka romaani. Enää jonottaminen ei kuulostakaan niin pahalta vai mitä?
2. Hiilijalanjälki
Totta. Lentäminen ei ole hyväksi luonnolle. Omasta näkövinkkelistä katsottuna en kuitenkaan matkusta paljon. Kerran, pari tai korkeintaan ehkä kolme kertaa vuodessa, joten annettakoon anteeksi, jos ja kun päädyn lentokoneella matkustamiseen.

3. Internet-yhteys
Tämä ei ole ongelma eikä mikään tätä nykyä. Monissa hotelleissa on ilmainen wifi-yhteys ja jopa lentokentillä. Tätä mahdollisuutta minäkin hyödynsin viime matkallani Roomassa. Valitsin tarkoituksella hotellin, jossa on wifi ja iltaisin pääsin älypuhelimella kätevästi nettiin esim. selailemaan viime hetken vinkkejä Roomaan. Aikaisemmin olin haaveillut pienestä läppäristä, jota kautta tehdä postauksia reaaliajassa. Enää en. Postaukset ehtii tehdä myöhemminkin ja minulle oleellisinta on matkasta nauttiminen paikan päällä. 

Aikaa ennen älypuhelinta olin täysin netin ulottumattomissa matkan aikana. En pitänyt kehenkään yhteyttä. Laitoin vain perinteisen postikortin. Se teki hyvää! Kokeilkaa seuraavan kerran! Ei kaikkea tarvitse päivittää reaaliajassa… Loma tuntui todellakin lomalta ja tuntui kuin olisi saanut aidosti levätä. Väitän myös, että jokainen tarvitsisi tällaista irtiottoa. 

4. Huijatuksi tuleminen
Tämä on niin ikävää. Ja olen todella pahoillani, jos jollekulle on näin käynyt. Mutta varmasti siellä koto-Suomessakin voi tulla yhtä lailla huijatuksi, vaikkakin ihmiset vielä yleensä ottaen ovat suoraselkäisiä Suomessa. 

Minulle ei huijausta ole kohdalle osunut (koputetaan puuta), eikä kukaan ole varastanut minulta mitään. Muistan vieläkin niin hyvin, kun ensi kertaa menin Barcelonaan ja käsveskoihin teimme hakaneulavirityksiä. Olin melkein valmis tekemään myös ansan taskuvarkaille: tyhjä kukkaro, jonne vielä halusin ehdottomasti piirtää pyllistävän sian. Olisivatpa saaneet pitkän nenän! Ihan näin äärimmäisyyksiin en ole kuitenkaan mennyt, vaikka mielikuva saa minut edelleenkin hihittelemään. 

Yksinkertaisesti matkoilla en ole liikkunut takseilla, en ole mennyt yksikseni yöllä kapeille kujille tai muutenkaan hämäräperäisen näköisiin paikkoihin, en juttele tuntemattomille, en juo itseäni humalaan. Voikohan omalla käytöksellä vaikuttaa vai onko kyse vain todella huonosta tuurista? En tiedä. Mutta katsokaa sellaista sarjaa kuin Huijareiden kaupunki.

5. Luottokorttilasku
Sen voi välttää vain, jos ei omista luottokorttia. Minulla ei ole luottokorttia, enkä ole sellaista vielä tarvinnut omien matkojeni aikana. En toisaalta ole matkustanut kaukokohteisiin, mutta haluan luottaa siihen, että pärjään ilman –kuten tähänkin asti. 

6. Kulttuurishokki
Mielestäni kulttuurishokin voi kokea vasta sitten, kun oikeasti asuu maassa. Kulttuurishokki itse asiassa tarkoittaa vaikeutta sopeutua vieraaseen kulttuuriin. Matkustamiseen liittyy aina sellainen reissumeininki ja tiedät matkan olevan ohi x ajan päästä. Toki varmasti tulee outoja asioita vastaan matkalla. Kuten itselleni se, kun menin Lontooseen ekaa kertaa ja oikein hätkähdin sitä ihmispaljoutta. Mutta se ei mielestäni ole kulttuurishokki. Siihen tarvitaan enemmän. Edes Venäjällä matkustaessa en kokenut kulttuurishokkia, vaikka se oli ihan oma maailmansa. 

Espanjassa sen sijaan olen sen kokenut. Tai pikemminkin elin sen. Alussa kaikki tuntui ihanalta ja mikään ei ollut mahdotonta. Sitten aloin huomata niitä maan ikäviä asioita. Muistan ajan, kun vain päivät pitkät itkeskelin ja halusin takaisin tuttuun ja turvalliseen Suomeen. En tuntenut Espanjaa kodikseni ja vihasin tätä maata, tai siis joitakin asioita. Se aikakausi meni ohi ja nyt pidän Espanjaa enemmän kotinani kuin Suomea. Totta kai on edelleen asioita, joista en täällä tykkää, mutta enää en jaksa kantaa kaikkia maailman murheita hartioillani. Hyväksyn sen, etten minä yksinäni voi muuttaa asioita. En voi vaikkapa pelastaa noita kodittomia ihmisiä, joita näen kadulla. Sen sijaan päätin liittyä Punaiseen ristiin ja osallistua vapaaehtoistyöhön auttaakseni. En kyllä tiedä sopeutuisinko enää Suomeen. Viihdyn täällä tosi hyvin. Olen saanut paljon uusia ystäviä. Osaan vihdoin kieltä. Olen kuin kala vedessä. 

Tiedän kuitenkin sen inhottavan tunteen, kun palaa kotiin matkalta. Kaikki tuntuu harmaalta ja niin arkiselta.

7. Ruokavalio
Matkalla ruokavalio menee taatusti sekaisin. En kuitenkaan ota asiasta stressiä. Nautin siitä, että kerrankin voi syödä ulkona joka päivä, eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Toki olisi hienoa, jos olisi ravintoloita, joista saisi terveellistä kotiruokaa edullisesti. Monet ruoka-annokset matkoilla ovat varsinaisia kaloripommeja.

8. Ikävä
En ikävöi ollessani matkalla. En tutustu uusiin ihmisiin matkoilla tai jos tutustun, niin ei sitä ehdi tutustua niin hyvin, että jäisi pitämään yhteyttä puhumattakaan siitä, että ikävöisin heitä. Sen sijaan ikävöin perhettäni Suomessa.

9. Siihen jää koukkuun
Tosiaan, taidan olla pahassa matkakoukussa. ;) Matkat siintävät mielessä ja harmittaa, etten pääse niin usein reissuun, kun haluaisin. Onneksi voi suunnitella tulevia kohteita ja haaveilla matkoista. 

10. Kielimuurit
Olen ollut Espanjassa ilman, että osaisin espanjaa muutamaa sanaa enempää. Olen ollut Ranskassa ilman ranskan kielen taitoa. Kävin siellä kampaajallakin ja sain elämäni upeimmat hiukset. Olen ollut Venäjällä ja osasin kieltä jonkin verran. Juuri sen verran, että selvittiin ja osasin lukea liikennemerkkejä. Olen ollut Virossa ilman, että osaisin viron kieltä. Miten siis selvisin? 

Kielimuuri on todellinen, mutta jotenkin sitä vain on selvitty. En kuitenkaan tiedä, miten selviytyä kielimuurista joissakin eksoottisimmissa paikoissa. No, ehkä se selviää joskus.
Matkustuksen miinukset
Lupasin laittaa lopuksi asioita, jotka ketuttavat minua matkustuksessa. Joten tässäpä tulee.

1. Matkustamiseen uppoaa rahaa.
Ensin täytyy varata lennot ja hotellit ja sitten vielä paikan päällä rahaa kuluu museoihin, nähtävyyksiin, ruokaan ja juomaan, liikkumiseen… 

2. Siirtyminen paikasta A paikkaan B.
Matkustaminen on periaatteessa helppoa, mutta jotenkin se on samalla raskasta, vaikket tee mitään. Joskus lentojen aikataulut ovat niin outoja, että olen päättänyt suosiolla yöpyä kentällä.

3. Matkan jälkeen on ankea palata arkeen.
Tätä ei varmasti tarvitse selittää. Sen verran tuttu tunne varmasti jokaiselle. 

4. Lentoyhtiöiden järjetön hinnoittelupolitiikka.
Lentojen hinnat eivät ole koskaan kiinteitä, vaan ne muuttuvat. Oletus on, että mitä aikaisemmin ostat lippusi, sitä edullisemmin sen saat. Sitten kuitenkin on olemassa myös viime hetken matkoja, jolloin saa edullisesti. Näiden hyvien hintojen etsiminen on välillä turhauttavaa. On myös käsittämätöntä, miten meno-paluu voi joissakin tapauksissa tulla edullisemmaksi kuin pelkkä meno. Myös silläkin on merkitystä minä päivänä ja vuorokauden aikaan katsot lentoja. Olen kuullut, että paras päivä on tiistaina aamulla. Brysselin matkan suhteen se näytti pitävän paikkansa. Nimittäin seuraavana päivänä keskiviikkona olivat lentoliput 30 € kalliimpia… Muistakaa myös lippujen hintoja katsoessa, että tietokone tallentaa sivustot. Lentoyhtiöt käyttävät tätä kuulemma hyväkseen ja kun huomaavat, että olet vieraillut heidän sivustollaan useamman kerran, niin yhtäkkiä lentojen hinnat selittämättömästi nousevat. Ja tämä on ihan laillista, vaikkakin minusta todella kyseenalaista lentoyhtiöiden puolelta. Ainut kikka tähän on evästeiden tyhjentäminen/poistaminen. 

5. Hinnat eivät ole kaikille samat.
Katsoin kerran lentoyhtiöiden hintoja Rio de Janeiroon Suomesta. Meno-paluu oli pökerryttävän kallis. Sitten katsoin lentoja Espanjasta Rio de Janeiroon. Tuli paljon kohtuullisempia hintoja, ero oli useita satoja. Johtopäätökseni tästä oli, että suomalaisen on kannattavaa mennä Espanjaan ja lentää sieltä Rio de Janeiroon. Ja siltikin se tulisi paljon halvemmaksi kuin Suomesta suoraan meno. Toki ei ole sama asia lentää Suomesta kuin Espanjasta, mutta hintaero oli niin suuri, että vieläkin ihmettelen.Tosin tästä on aikaa, mutta veikkaan, ettei ole muuttunut.

Kuulin myös, että joidenkin maiden hotellit laskuttavat ulkomaalaisilta huomattavasti enemmän kuin oman maan kansalaisilta. En tiedä onko tämä totta, mutta jos on, niin ei kovin reilua, kun ollaan kuitenkin Eu:ssa.

Mitä mieltä sinä olet? Mikä sinua ketuttaa matkustamisessa? 
post signature

10 kommenttia:

  1. Eihän kukaan voi vihata matkustamista, se on ihanaa! :D

    Tuohon hiilijalanjälkeen: Minusta on typerää valittaa siitä, ne lennot lähtevät kuitenkin vaikka et kyytiin menisikään. Et periaatteessa pysty vaikuttamaan siihen minkään vertaa, joten melko turha valituksen kohde. Ei yhden ihmisen "saastuttamiset" voi olla niin suuria. Todella typerä syy olisi olla matkustamatta kyseisen asian takia. (Huomaa, tämä ei ollut misään nimessä sinulle kohdistettu, vaan yleiselä tasolla. :) )


    Ýlipäätään nuo kaikki syyt oli ratkaistavissa jollain järkevällä asialla! Jos ne niin tekstin kirjoittajaa haittaavat, niin ehkä hänen ei sitten tarvitse matkustella.

    Hyvä ja kattava postaus, tällaisia monimielipiteisiä (onko tämä edes sana? :D) tekstejä voisi olla lisää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, matkustaminen ON ihanaa! :) Hyviä puolia on niin paljon, että ne voittavat ne ikävät mennen tullen. Totta tuo, että lennot lähtee joka tapauksessa, olin kyydissä tai en. En minäkään jättäisi matkustamatta tuon takia, vaikka täytyy myöntää, että tunnen pienen pistoksen sydämessäni. Mutta se johtuu yleensäkin siitä mitä me ihmiset teemme luonnolle, ja silti on niin turhauttavaa, ettei yksin voi vaikuttaa.

      Niinpä, moni asia on ratkaistavissa! Ja monessa ikävässä jutussa voi olla myös niin, että kyse on yksittäistapauksesta. Niinkuin se, kun viime keväänä hotellissa sain paljon puremia yön aikana, mutta koska se oli vain yksi kerta verrattuna moniin mihin matkoihin, niin siksi sitä en tähän nostanut. Vaikka se oli tosi ikävää. :P

      Kiitos ja täytyy laittaa korvan taakse! :) Kiitos ihanan pitkästä kommentistasi! :)

      Poista
  2. Jonottamisesta tuli mieleen, ettei ainakaan kannata jonottaa ilman että on varma mihin jonottaa. Me jonotimme Sevillassa 3 tuntia (!) jumalanpalvelukseen vaikka halusimme vain kiivetä katedraalin torniin. :D (Juttua täällä.)

    - Hansu // Hassutellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, voi teitä! :) Voin vaan kuvitella teidän ilmeet. Huh, 3 tuntia on tosi pitkä aika jonottaa. Ette kuitenkaan suudelleet sitä patsasta vaikka edes muodon vuoksi? ;) Oi jestas, nuo on toisaalta just sellaisia muistoja, jotka jää mieleen ja varmasti jälkeen päin naurattaa. :)

      Siun blogi vaikuttaa kivalta, täytyy syventyä siihen paremmin! :)

      Poista
    2. Juu ei suudeltu, ei oikein noi uskontotouhut uppoa niin en olisi suostunut mokomaa patsasta pussailemaan. Vähin äänin livahdettiin suutelujonosta penkille istumaan ja miettimään pakosuunnitelmaa. Jonossa oven jo siintäessä lähellä tuli joku kaupustelija hämmästelemään, että ohhoh ulkomaalaiakin täällä jonossa, niin siinä kohtaa alkoi hieman hälytyskellot soimaan että luulisi jonon olevan täynnä turisteja. Se tunne, kun ovella ympärillä olevat alkaa itkeä liikutuksesta ja tajutaan, että tää ei nyt ollut se torniin kiipeämisjono :D

      Poista
    3. Tuli mieleen, ettei vaan ois ollu toi patsas joku sellainen, jolla uskotaan olevan jotain parantavia voimia. Muuten kuulostaa ihan ihmeelliseltä, että ois ollu noin paljon ihmisiä. :D Mut tosi hauska tarina muisteltavaksi! :)

      Poista
  3. Todella hyviä pointteja! Varsinkin nuo lentolippujen hinnoittelulogiikka on aivan järjetön. Ikinä ei oikein tiedä, milloin olisi järkevä aika ostaa ne... Samoin tuo, että matkustamiseen uppoaa paljon rahaa. Olen sitä mieltä, että matkustamiseen käytetty raha on ehdottomasti hyvin käytetty, mutta käyhän tuo välillä vähän liian kalliiksi kukkarolle :/

    Mutta hei, tosi kiva blogi sulla! :) Pitää jäädä katselemaan vähän tarkemmin vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli hyviä pointteja tekstissä. :) Niinpä, tuossa lentojen hinnoittelupolitiikassa ei ole päätä eikä häntää. Hyvä, etten ole ainoa, joka tämän on huomannut. ;) Totta, olen ihan samaa mieltä, että matkustamiseen kannattaa sijoittaa! Sen verta avartavaa ja mukavaa reissuilu on.

      Kiitos! Kiva, kun piipahdit blogissani. :)

      Poista
  4. Hyvä kooste ja hienot kuvat. Eniten matkustamisessa kyllä ärsyttää tietynlaiset huijaustapaukset, liian paljon on ihmisiä jotka esim. tarjoavat lomamajoitusta ja sitten kun menee paikan päälle ja istuu tuntikausia koneessa/junissa niin huomaasin että asia oli pelkkää huijausta. Joillain sivuilla on onneksi mahdollista maksaa majoitus vasta paikan päällä mikä on mielestäni oikein, mutta sitten on myös sellaisia majoituksen tarjoamissivustoja joissa majoitus maksetaan viikkoja etukäteen ja paikan päällä saattaa yllättyä kun omistaja ei vastaakaan! Minulle on käynyt tällä tavoin kerran jouluna ja koska olen niin tottunut jo tällaiseen toimintaan en edes yllättynyt kun omistaja ei vastannutkaan. Mielestäni matkustaessa on kiva tukea muutakin kuin valmiita hotelliketjuja mutta tämmöisten asioiden takia meinaa välillä mennä usko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos pitkästä kommentistasi! Kuvat on otettu Kroatian matkalta ja Pariisin ajoilta. :) Oi ei, siulla on ollut kyllä huonoa tuuria. Tosi ikävää. Miulle ei oo ees tullu mieleen, että noin vois käyä. Aina on majoitukset hoituneet hyvin, varaan majoitussivujen kautta taikka sitten myös hotelli+lento-paketeista tykkään. Mut kuulostaa kyllä uskomattomalta, että noinkin voi tosiaan käyä. :O

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)