perjantai 2. tammikuuta 2015

JOULUKALENTERIN 24. JA 25. LUUKKU

Hyvää joulua! Vaikkakin tämä päivittyy kamalan myöhässä. Kerron jouluaatosta ja joulupäivästä samaan syssyyn. Joulukalenteri päättyy tähän postaukseen, kiitos ja kumarrus. Ja sitten on aikaa aloittaa uusi vuosi ja uudet kujeet. ;)

Joulun kommelluksemme tänä vuonna: hävinnyt kuusenjalka. Mutta onneksi hätä keinot keksii. Ostimme kukkakaupasta tuollaisen "sienen" (jota käytetään kukka-asetelmien teossa ja sen voi kastella) ja tökkäsimme kuusen siihen ja siinä on tietenkin ruukku. Tällä kertaa sientä ei kasteltu, koska kuusemme ei ole aito.

Laitan tähän kuvan joulukuusestamme, jonka minä aina koristelen, jos olen näillä mailla. Meidän kuusi on aina tämän näköinen, koska ei ole järkeä ostaa joka vuosi uusia koristuksia. Keksin rahalle parempaakin käyttöä. 

Jokunen pakettikin on jo kuusen alla. Ne ovat siinä yhä odottamassa ”kolmea kuningasta”. Muutama paketti on siis vielä tulossa. Kuusi töröttää tässä vielä loppiaiseen saakka.

Jouluaattona ei ollut muuta ohjelmaa, kuin illallinen sukulaisten kanssa. Meitä oli 10 henkeä. Menuna oli ensin alkupalat esim. espanjalaista kinkkua, oliiveja, minileipiä juustolla. Sitten oli lihaliemisoppaa (Espanjassa soppaan kuulemma kuuluu aina lähes poikkeuksetta pasta, oli soppa mitä tahansa). Sitä tarjoillaan erityisesti  juurikin joulun aikaan. Lopuksi söimme kalaruoan sienikastikkeella. Tuollaisen illallisen jälkeen olo oli ihan täysi. Maistoin kaikkea, vaikka en kalan suuri ystävä olekaan. Kaloista tykkään ainoastaan lohesta ja tonnikalasta. Lopuksi pidimme perheen pienimmille seuraa pelailemalla bingoa heidän kanssaan. Myös joitakin pieniä lahjoja jaoimme. 

Joulua juhlistimme siis varsinaisesti joulupäivänä pienemmällä porukalla. Söimme tosi hyvin. Ruokana oli taas runsaasti erilaisia alkupaloja, pääruokana lihaliemikeittoa ja mustekalaa sekä liharuoka. Jälkiruoaksi oli kinuskikakku. 

Tällainen joulu meillä oli Espanjassa. 

Loppuun vielä kysymys teille.Olisi kiva kuulla, jäikö joku juttu erityisesti mieleenne joulukalenterista tai mistä tykäsitte eniten?
post signature

2 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta joulukalenterista! Mieleen jäivät etenkin eri tekstien jouluiset kuvat Zaragozasta ja tarina joululottokupongin metsästyksestä! Ja kommenttina tähän viimeiseen tekstiin; me ollaan "samiksia", minäkin pidän kaloista vain lohesta ja tonnikalasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, siullakin oli tosi kiva joulukalenteri, josta oppi uusia sanoja! :) Heh, hauska sattuma! :) Lapsena tuli syötyä kai niin paljon kalaa, että sain "yliannostuksen" ja sit en tykkää ruodoista, enkä kalan mausta. Mutta lohi ja tonnikala on hyvää! Tonnikalaa tuleekin syötyä melkein päivittäin, koska laitan sitä salaattiin. Savukalakin on ihan jees ja paistetut muikut, mutta niitä ei tule syötyä kuin hyvin hyvin harvoin. Savulohta tekisi mieli, mutta harmi, kun sitä ei saa täältä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)