perjantai 23. tammikuuta 2015

MATKA BELGIAAN

Matkatarina, nähtävyyksiä, Bryssel ja Brugge
Tällä kertaa en kerro omasta reissusta, vaan mieheni ja hänen kavereidensa. Sen verran minulla oli näpit pelissä, että organisoin koko helahoidon heille eli lennot ja hotellit. Luottaen siihen, että kaikesta muusta nämä selviäisivät itse paikan päällä. 

Nyt tuo reissu on tosiaan jo takanapäin, mutta kuulemma erittäin onnistunut –mitä nyt oli todella, todella kylmä. Oli pakkasta ja lunta. Yllätys, yllätys näin talvella. 

Kolmikko lähti siis reissuun täältä Zaragozasta, josta on suoria lentoja Brysseliin. Matkan ajankohta oli viikonloppuna joulukuun lopulla ja minä jäin kotivahdiksi. Oli kuitenkin aivan ihana suunnitella matkaa, vaikka itse en päässytkään mukaan (niin kade!). 

Jo suunnitteluvaiheessa ja matkakohteen ollessa vielä auki, olin ajatellut noin lyhyelle reissulle parasta olevan lähtö suoraan Zaragozasta, ilman Madrid ja Barcelona-kuvioita. Täältä on se noin neljä tuntia bussilla suuntaansa joko Madridiin tai Barcelonaan, joten lyhyellä reissulla se vain söisi muutenkin arvokasta matkustusaikaa. Toki on myös erittäin nopea junayhteys, mutta se on huomattavan kallis.

Niin sitten suosittelin Brysseliä. Toinen vaihtoehto olisi ollut Puolan Varsova, mutta lento olisi lähtenyt Madridista ja muutenkin matka olisi tullut n.130€ kalliimmaksi, vaikkakin siitä huolimatta olisi ollut melko edullinen vaihtoehto. Niinpä päädyttiin Brysseliin. Ja mitä enemmän miekkoset lukivat ja juttelivat Brysselistä, sitä mielenkiintoisemman tuntuisemmaksi se alkoi käydä… Tavoitteena oli heillä nähdä Van Damme –näyttelijän patsas, muiden pakollisten nähtävyyksien ohella.

Kun lennot oli varattu, niin enää piti päästä yksimielisyyteen hotellista. Tai hostellista. Pääasia, että se olisi mahdollisimman edullinen ja keskustassa. Eikä kuulemma olisi haitannut yhtään, vaikka olisi ollut miten nuhjuinen paikka ja ilman aamupalaa(!).

Pitkään tätä asiaa vatvottiinkin. Eniten yllätti se, miten kalliita hostellit olivat –jopa kalliimpia kuin hotellit. Lopulta majoituspaikaksi valikoitui Cascade Luise, joka on neljän tähden hotelli. Hintaan kuului majoitus kolmen hengen huoneessa ja buffet-aamupala. Myös sijaintinsa puolesta se osoittautui todella hyväksi valinnaksi. Vaikka ihan keskustahotellista ei voi puhua, niin kaukana se ei ollut. Sanotaanko, että suhkot sopivan kävelymatkan päässä. Erityisen hyvä sijainti oli siinä mielessä, että se oli melko lähellä bussi-ja rautatieasemaa, n.10 min. kävellen. Tuolta asemalta lähti bussit Charleroi-lentokentälle, joka on noin 50 km päässä. Myös kulkuyhteys junalla Bruggeen onnistui tuolta asemalta. 

Ensimmäisenä matkustuspäivänä kaverukset kolusivat Brysselin keskustaa. Jos keskusaukiolla pysähtyy ja jää tarkasti tutkimaan, niin voi nähdä, miten upeasti ja mahtipontisesti on rakennettu kunnes loppua kohdin taso alkaa laskea. Tämä johtuu kuulemma siitä, että rakennustöiden alkuvaiheessa oli paljon rahaa käytössä ja loppua kohden ei sitten ollutkaan. Kuulin tämän mielenkiintoisen  jutun ystävättäreltäni, jolle Bryssel on tuttu paikka. 

Seuraavana päivänä miekkoset ottivat nokan kohti Bruggea, jonne juna vei heidät hujauksessa. Lippukin oli tarjouksessa ja edestakainen matka maksoi noin 11€. 

Brugge oli varsin kaunis pieni keskiaikainen paikka. Vaikka sää oli mitä oli, niin hyvin jaksoivat kierrellä ja välillä menivät lämmittelemään. Voin vaan kuvitella, miltä se näyttäisi kesällä auringon valossa...
Kaikki postauksen kuvat ovat mieheni ottamia. Brugge.
Brugge.
Brugge.
Brugge.
Brugge.
Sunnuntaina he kävivät Atonium-monumenttia tiirailemassa. Alun perin se rakennettiin 1950-luvulla maailmannäyttelyä varten, mutta tätä nykyä siitä on kehkeytynyt yksi Brysselin nähtävyyksistä.

Belgian matkalla Brysselissä tulivat muutkin nähtävyydet tutuiksi kuten Manneken pis eli pikkuruinen patsas pissaavasta pojasta. Olisivatpa halunneet nähdä myös pissaavan tytön ja koiran, mutta varta vasten niitä ei lähdetty etsimään. Niin, ja se Van Damme –patsas jäi myös näkemättä.
Belgialaista suklaata.
Pub Brysselissä.
Miekkosilla oli sen verran kiire ostamaan suklaata ja sitten vielä olusille. Olin lukenut, että kirsikanmakuinen on se suosituin olut, joten sitä he tilasivat kierroksen. Oli kuulemma niin makeaa, että jopa minä olisin siitä tykännyt. Psst. En juo olutta.
post signature

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Toi olisi varmaan kiva matkakohde myös keväällä / alkusyksystä.

    Mä en laskis (eikä se lähtiskään) miestäni yksin mihinkään! Hih hih! Kyllä mä haluaisin olla mukana matkassa. Enkä haluis lähteä itsekään ilman ukkokultaa reissuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, täytyy sanoa miehelle! :) Joo, oon samaa mieltä ja varmasti myös kesällä pääsis paremmin oikeuksiinsa. Nyt kaikki näytti niin harmaalta. :D Seuraavan kerran, jos suunnittelen matkaa, niin täytyy ottaa huomioon paremmin sää ja vuodenaika. Itse on just sellainen, ettei haittaa yhtään kylmä, vaikka oon vilukissa. XD Pääasia, että pääsee reissuun, hih. :D

      Haha, meillä on toiminu näin hyvin, tai eihän tämmöisiä kaverireissuja ole montaa ollutkaan -eli hyvin harvinaista. Yleensä tosiaan kaksistaan ollaan lähetty. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)