maanantai 17. elokuuta 2015

MINNE MATKALLE?

Tässä olen hieman kateellisena lukenut muiden matkoista tai matkasuunnitelmista. Meillä ei ollut alunperin minkäänlaista matkasuunnitelmaa tälle kesää. Päinvastoin! Oli puhe, ettei tänä syksynä mennä yhtään minnekään. Vastahan me oltiin Portugalissa. Siis ”vasta”. Siitähän on aikaa jo 4 kk! Minun mittapuulla siis ikuisuus! Rahaakaan ei olisi, siis ylimääräistä. Eikä oikein jaksettas tehdä tarkempia matkasuunnitelmia, buukata lentoja ja hotelleja, katsoa vierailukohteita, tehdä taas sitä matkarumbaa. Ensin bussilla ja sitten lentäen.

Mutta silti… kaiken järjenvastaisesti orastava matkakuume on taas iskenyt. Olisi sittenkin ihanaa päästä jonnekin vieraalle maaperälle. Pois arkikuvioista. Pois pienellä rahalla. Saada sitä yhteistä aikaa. Nähdä ja kokea jotain uutta. Odottaa tulevaa matkaa (eli lomaa) ja laskea päiviä.

Kesä on mennyt kuin siivillä ja on loppumaisillaan. Syksy lähestyy kovaa vauhtia. Vieläkään meillä ei ole suurempaa suunnitelmaa minne lähdetään. Pikku paniikki on nostamassa päätään. Normaalisti tähän aikaan vuodesta loppukesän/alkusyksyn matkasuunnitelmamme olisi selvillä. Tänä vuonna on toisin. Ja kohta alkaa olla kiire!
Gran Canaria, kuva on lainattu netistä.
Minne siis mennä matkalle? Lähtisimmekö automatkalle Etelä-Ranskaan? Vai pyrähdetäänkö Kanarialle? Vai vierailisimmeko kotimaissa Espanjassa taikka Suomessa? Pidän tosiaan Espanjaa toisena kotimaanani, se on vain niin tuttu ja turvallinen. Maa on kuitenkin sen verran monipuolinen, että vieläkin on tutkimattomia ja mielenkiintoisia kolkkia vaikka kuinka. Kuten vaikkapa ne Kanarian saaret. Suomessa taasen olisi sellaista rauhaa, jossa sielu lepäisi ja saisi olla vain. Varsinkin mieheni mielestä. Itse olen miettinyt niitä muita maita enemmän, kun nyt on taas tullut vietettyä kylmää ja sateista kesää Suomen kamaralla. Aurinkoakin olisi ihan kiva nähdä ja nauttia lämmöstä. 

Zaragozassa, siinä minun Espanjan kotikaupungista, aloitti uusi lentoyhtiö, joka lentää esim. Italiaan. Tarkemmin sanottuna Roomaan. Olimme siellä vuosi sitten, joten vähänkö olisi tylsää mennä sinne taas. Vaikka sitähän sanotaan, että sinne palataan. Mutta en minä ajatellut palata sinne ihan näin pian! Ryanairilla puolestaan olisi lentoja Zaragozasta Milanoon, mutta minua se ei ihan vielä houkuta. Näkisin sen ennemminkin jonkin viikonloppumatkamme kohteena. Ehkäpä sitten ensi keväänä synttäreideni aikaan… Mutta ei nyt.

Automatka Etelä-Ranskassa on ollut mielessä vuosikaudet. Koskaan se ei ole tullut ajankohtaiseksi. Olen joskus asunut siellä lyhyen aikaa. Siksi sillä on erityinen paikka sydämessäni. Olisi ihana palata tuohon maahan ja nähdä sitä toisenlaista Ranskaa, maaseutua, rannikkoa ja luontoa. Kanarian saarista valkkaisimme kohteeksemme Gran Canarian tai Lanzaroten. Teneriffalla olimme muutama vuosi sitten, lue lisää täältä. Jos nyt olisi niin hyvä tuuri kuin silloin ja saisimme superedullisen pakettimatkan Gran Canarialle, niin ei tarvitsisi miettiä kahta kertaa. Paitsi ehkä sitä Ranskaa, jota olen nyt pyöritellyt mielessäni enemmän tai vähemmän.

Jopa siinä määrin, että olen katsellut Ranskan karttaa, lukenut netistä ja silti siitä ei ole tullut selkeää kuvaa. Onko siellä edes mitään ihmeellistä näkemistä?! Portugalin matkamme oli kertakaikkisen upea ja maa niin hieno sekä nähtävää vaikka kuinka, joten jäi sellainen nälkä. Kulttuurin nälkä. Kaunista luontoa olisi myös kiva nähdä. Sellaista, jossa olisi todella kauniita maisemia. Olisi ihana tutkia myös mielenkiintoisia puutarhoja, tai erikoisia museoita. Kävellä vanhoissa maalaiskylissä... Ranskaan menisimme autolla, sillä se on tuossa äärellä. Automatkailussa on myös omanlaista hohtoa ja seikkailun tunnetta. Viimeksi teimme automatkan Venäjälle

Siinäpä ne vaihtoehdot oikeastaan ovat. Rahatilanne ei salli kaukomatkailua, mutta toisaalta ei teekään mieli mennä minnekään hirmu kauas.
Etelä-Ranskaa, kuva on lainattu netistä.

Näistä vaihtoehdoista minne sinä menisit ja miksi? Entä onko joku teistä jo käynyt Ranskassa ja voisi suositella minulle jotain kivaa kohdetta tai autoreittiä?

Kiitos ja kumarrus!
post signature

6 kommenttia:

  1. No tää on nyt kyllä "tosi vaikea" kysymys... GC GC GC GC GC!!! :D

    Jos mä saarelainen oon tulossa mantereelle ekaa kertaa, niin mikset sä manterelainen matkaisi saarille? Turistikausi ei ole vielä alkanut, starttailee lokakuun puolivälissä. Ilmoja pitelee, menisin ehkä ennemmin syyskuun lopulla kuin elokuussa tai kuun vaihteessa. Nyt voi olla vielä tukalankin kuumaa. Riippuu millaista etsitte, mutta hyvää majoitusta saa alkaen 20e / yö. Autonvuokraus edullista ja saarta helppo ja nopea kiertää. Ja saatan tietää jonkun, joka voisi vinkata käyntikohteita ja ravintoloita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, arvelinkin, että Gran Canaria saisi siulta äänen. Ja kyllähän sinne Gran Canarialle on joskus päästävä, ehdottomasti. En vain tiiä onko se tämän vuoden kohteemme. Kuvien perusteella näyttää aivan ihanalta ja siellä on noita kauniita maisemia ja rantaa. Mutta vielä mietin sitä Ranskaakin, sielläkin olisi takuulla myös kauniita maisemia, mutta olisiko siellä enemmän sitä kulttuuripuolta? :D Noh, lupaan kuitenkin katsoa niitä Gran Canarian matkapaketteja, josko osuisi joku uskomaton tarjous, jota ei voi vastustaa. ;) Kiitos, kun kommentoit ja varmastikin kysyisin siulta ensimmäisenä minne siellä kannattaisi mennä ja mitä tehdä, jos sinne mennään! :)

      Poista
    2. Heh, en mä sillä, ettei Ranskakin olisi hyvä. Itse olen käynyt Pariisissa ja Nizzassa, josta pääsee kätevästi myös Monacoon ja Italiaan asti. Automatka Ranskaan kuulostaa myös mielenkiintoiselle. Onhan se vähän, että jos Granilla jumahtaa johonkin turistikohteeseen, se on sitten sitä aurinkoa ja "tule tule suomi-tyttö, meillä iso annos, halpa hinta..." Pitää siellä tietää minne mennä ja lähteä sinne turistialueiden ulkopuolelle.

      Mutta mielenkiinnolla seuraan, mihin päädytte ja raportit luetaan tarkkaan, oli kohdevalinta sitten mikä tahansa! Reissuissa yksi ihana on se suunnitteluvaihe, monesti vaan sit juuri löytää liian monta kivaa paikkaa, missä haluaisi käydä! :)

      Poista
    3. Heh, tosiaan nähtäväksi jää mihin kohteeseen päädytään. :D Suunnitteluvaihe on kivaa, mut tällä kertaa on ollut niin kiirus, etten ole ehtinyt siihen panostaa. :P Varmasti nuo molemmat on omalla tavallaan ihania kohteita! :)

      Poista
  2. Itse kävin Gran Canarialla muutama vuosi sitten ja paikka ei sytyttänyt. Jotenkin ei ollut sellainen kohde, että sielä olisi keksinyt jotain tekemistä.. Mutta tässäkin tosin oli se erona, että olin vanhempieni kanssa reissussa, jotka eivät jaksaneet paljoltikaan koluta erilaisia päiväreissuja yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijjoij, toi on paha. Jos jää vähän ikävä mielikuva jostain paikasta. Itse kun en ole siellä koskaan käynyt, niin en voi tietää, onko oikeasti noin, mutta muista Kanarian saarista Teneriffa ja Lanzarote yllättivät minut positiivisesti. :) Ehkäpä tosiaan jos nyt menisit uudestaan vaikka miehesi kanssa, niin mielikuvasi saattaisi muuttua. :) Kiitos, kun kommentoit! Mielenkiintoista kuulla myös tällaisia näkemyksiä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)