torstai 11. elokuuta 2016

LEFFAT JA SARJAT -VIIKKOKATSAUS

Pari viikkoa on taas kelkassa. Tällä kertaa tuli seurattua vain sarjoja. Elokuvissa saldo jäi pyöreään nollaan. Tällä kertaa olen aivan innoissani etenkin yhdestä sarjauutuudesta, johon jäin aivan totaalisesti koukkuun.

Mutta itse asiaan. Näin Pemberleyn kartanon tragedia -sarjan viimeisen jakson. Minisarjassa oli tosiaan vain kolme jaksoa. Aikaisemmin olin hieman moittinut sarjaa, sillä näyttelijät eivät minuun oikein iskeneet. Päätösjakso oli paljon puhuva, hyvin tehty ja loppu sai liikuttumaan. Voin kyllä siis suositella sarjaa, joskin hieman pitkin hampain. Onhan se hyvin tehty loppujen lopuksi. Minä vain olen sitä ikäpolvea, jolle ainoa oikea Mr. Darcy on Colin Firth ja Elizabeth Bennett on Jennifer Ehle.
Kuva on lainattu netistä.
Seuraavaksi kekkasin aloittaa Yle areenalla Kuun pimeä puoli -sarjan. Harmi vain, että sarja olisi esillä siellä vain pari päivää, eli olin oikein kunnon mattimyöhäinen!

Kuun pimeä puoli (Обратная сторона Луны) on venäläinen sarja, joka on heidän versionsa brittiläisestä Life on Mars -sarjasta. Sarjassa nykyajan poliisi joutuu onnettomuuteen, jonka seurauksena hän matkaa ajassa taaksepäin. Suoraan vuoteen 1979, jolloin Venäjä oli vielä Neuvostoliittoa. Aikaan, jolloin poliisien eli miliisin otteet olivat kovakouraisemmat. Sarjan päähenkilönä on yliluutnantti Mihail Solovjov, joka joutuu keskelle ei vain kulttuurishokkia, vaan myös kamppailemaan sen kanssa, onko hän todella tullut hulluksi vai matkustanut ajassa taaksepäin.

Yle areenalla sarja olisi enää pari päivää, joten aloitin armottoman kilpajuoksun aikaa vastaan. En kuitenkaan päässyt kuin puoleen väliin, kun sarja tosiaan poistettiin Yle areenasta. Löysin sen Youtubesta, jossa se oli venäjäksi ilman tekstityksiä! Koska olen opiskellut venäjää, päätin tarttua härkää sarvista ja katsoa sarjan loppuun täysin venäjäksi. En todellakaan ymmärrä kaikkea, vain yksittäisiä sanoja tai helppoja dialogeja. Myös elekieli ja elävä kuva auttavat.

Sarja on kuitenkin niin hyvä, että kielimuurista huolimatta en halua jättää sitä kesken. Kaiken lisäksi se on suorastaan innostanut jatkamaan venäjän opiskelua. Se on muistuttanut minua myös espanjan opiskelun alkuajoista. Miten en silloinkaan kaikkea ymmärtänyt, mutta sinnikkäästi piti vain opiskella ja katsoa leffoja -espanjaksi. Nyt vain kieli on vaihtunut.

Tosiaan suosittelen lämpimästi! Se on niin erilainen. Päänäyttelijä on, paitsi komea, niin osaa myös näytellä eläväisesti, niin hyvin ja tuo jotenkin realistiseksi tuon aikamatkailuteeman, joka ainakin itseäni kovin kiehtoo.

Sarjassa on vähän toistoa, kuten muissakin aikamatkailuaiheisissa sarjoissa. Kuun pimeä puoli on miinuspuolistaan huolimatta niin kiinnostava, että se oikein imaisee sisäänsä. Eniten tietenkin kiinnostaa, pääseekö Mihail omaan aikaansa takaisin? Monien muiden kysymysten lisäksi…

Lopuksi täytyy vielä sanoa, että en kuunaan olisi uskonut venäläistä sarjaa NÄIN hyväksi. Tämä sarja todella avasi silmäni ja mieli tekisi tutustua muihinkin venäläisiin elokuviin ja sarjoihin oikein toden teolla.
Kuva on lainattu netistä.
Kuva on lainattu netistä.
Kuva on lainattu netistä.
Oletko sinä katsonut jompaakumpaa sarjaa? Mitä pidit? Entä oletko noin muuten nähnyt venäläisiä sarjoja / elokuvia?
post signature

2 kommenttia:

  1. No enpä ole pahemmin venäläisiä elokuvia tahi sarjoja nähnyt. Edes telkassa esitettävänkään.

    Mä en malta uudelta harrastukseltani enää tuijottaa Viaplayta, joten Hart of Dixie on jäänyt vähälle. Samoin espanjan opintoja varten luettavien kirjojen lukeminen... ups...

    Leffoja vain yksi; Valehtelija valehtelija (taas).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, sama juttu! Mut tää on ollu niin hyvä sarja, että kiva olis nähä lisää venäläisiä sarjoja ja elokuvia. :)

      Siulla onki hyvä harrastus, ku siinä geokätköolyssä pääsee liikkumaan. :)

      Mie en oo vielkää nähny tuota leffaa, vaikka on ollu mielessä, että joskus se pitäisi vielä nähdä. Ja monta muuta leffaa... :P Hups

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)