MITÄ MINULLE KUULUU?

Hei taas pitkästä aikaa. Aika on tosiaan kulunut siivillä, mutta ajattelin, että nyt jouluna on pakko ehtiä blogata vaikka edes pienen pieni tervehdys. Hengissä ollaan, mutta minulla on ollut niin mahdottoman kova kiire, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt postaamaan. Ja näyttää siltä, että jatkossakin minulla on niin kova kiire, että hiljaiselo blogin puolella jatkunee. Voi myös olla, että lopetan bloggaamisen kokonaan.

Ei minulla ole edes ollut mitään ihmeellistä kerrottavaa. Ainoastaan se, että tässä välissä olen ollut Teneriffalla jo pari kertaa. Molempina kertoina menin sinne erään yrittäjyystapahtuman tiimoilta ja oli kyllä todella huippua.

Ensimmäinen matka sinne ei tosin mennyt niin kuin Strömsössä. Oli lauantai ja bussi lähtisi klo 23.20. Lähdimme autotalliin viime minuutilla vain huomataksemme, ettei auto starttaa! Minulle tuli kova kiire ja jouduin ottamaan taksin. Ehdin onneksi bussiin, jolla menin lentokentälle ja sieltä edelleen Teneriffalle. 

Kun saavuimme majoituspaikkaan, siellä oli vielä remontointi loppusuoralla. Vessa ei toiminut… Erityisen noloa se oli siksi, että minulla oli menkat! Onneksi omistaja oli osaava ja sai vessan kuntoon hetkessä. 

Remontoinnin jälkivilskeen jälkeen lopulta kuitenkin kotiuduimme paikkaan ja innostuinpa jopa siivoamaan. Voitte vaan arvata talon omistajan ilmeen, kun ryhdyin siivoushommiin. Olen nimittäin oppinut siihen, että itse kun tekee, niin tulee tehdyksi. Enkä edes ollut yksin, vaan siivosin toisen asukkaan kanssa. Puhtaassa kodissa on kivempaa ja kaikki olivat paljon tyytyväisempiä. 

Se ei tosiaan ollut mikään tyypillinen majoituspaikka, vaan koti. Olimme siellä yhdessä muiden tapahtumaan osallistuvien kanssa. Tuona aikana meille sattui kaikki mahdolliset ja mahdottomat kommellukset. Eräältä asukkaalta halkesi hammas, eikä hän siksi halunnut juuri hymyillä. Yksi asukas unohti palauttaa avaimet, kun tuli kotiinlähdön aika. Toinen taas ei päässyt huoneeseensa. Minulta meni kännykkä rikki juuri sopivasti vain 12 tuntia ennen kotiinpaluuta ja tietenkin siinä oli minun boarding pass. Meidän piti laittaa talon omistajalle viestiä yöllä ”Meillä on HÄTÄTILANNE”. 

Onneksi hän tuli melkein samointein ja tietenkin todella ihmeissään. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kaikkea sitä pitikin sattua. Seuraava matka Teneriffalle onneksi sujui kivuttomammin. Menin taas klo 23.20 bussilla lentokentälle. Tutustuin erääseen iäkkääseen mieheen ja juttelimme monta tuntia lentokentällä. En ole koskaan nähnyt Madrid-Barjasin lentokenttää niin tyhjänä kuin tuona yönä. 

Täytyy sanoa, että Teneriffalla todella tunsin olevani kuin kotonani. Ihmiset olivat uskomattoman ystävällisiä ja mikä parasta, olemme pitäneet yhteyttä tapahtumien jälkeenkin. Osa on jopa houkutellut muuttamaan Teneriffalle! 

Nuo matkat olivat jotenkin niin ikimuistoisia, todellisia käännekohtia. Ne saivat minut pohtimaan omaa elämää. Mitä minä haluan? 

Mikään matka ei ole opettanut minua niin paljon kuin nuo kaksi matkaa. Silloin todella hitsauduimme muiden kanssa yhteen. Silloin todella kuulin erilaisia elämäntarinoita. Silloin juttelimme yötämyöten. Silloin nauroimme mahat kippurassa. Silloin todella opin tuntemaan tuntemattomat, joista lopulta tuli ystäviäni.  Ja jotkut ihmiset tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Teneriffa teki minuun vaikutuksen. Vaikka se ei edes ollut ensimmäinen kerta kyseisellä saarella. Olen nimittäin asunut Teneriffalla! Tosin siitä on jo 10 vuotta aikaa…

Olen pohtinut omaa elämääni, työasioita ja montaa muuta juttua. En ole saanut nettikauppaa toimimaan ja näyttää, ettei se iske espanjalaisille. Minulla on jo kolmekymppiä mittarissa, joten jonkinlaista tasapainoa sitä kaipaa jo omaan elämään. Pitäisi olla jo aikuinen. En haluaisi epäonnistua, mutta aina ei voi onnistua. Päätin, että nettikauppa saa jäädä syrjään. Aloitan testaamaan toista liikeideaa.

Kaiken kaikkiaan olen suurten kysymysten äärellä. Nyt on aika tehdä muutos elämälle. Nyt on aika toimia. En halua enää jäädä välimaastoon. Haluan elää. Tässä ja nyt. Liian pitkään on mennyt puoliliekillä. Liian pitkä aika on kulunut näin, etten ole ollut tyytyväinen. Lisäksi olen taistellut tuulimyllyjä vastaan ja tulee hetki, jolloin en enää jaksa taistella. 

Ensi vuonna laitan asiat kuntoon. Potkin itseni ylös vielä kerran. Aion lentää. Vuosi 2018 tulee olemaan minulle muutosten vuosi.

Tämä postaus oli erittäin sekavaa ajatuksenvirtaa. Kirjoitin ehkä kuitenkin kaikista eniten itselleni avatakseni omia ajatuksia. Minun elo ei tosiaan ole ollut mitään ruusuilla tanssimista. Jos nyt ei ole muutoksen aika, niin milloin? Sanotaan, että aika muuttaa asiat, mutta todellinen muutos alkaa minusta itsestäni. Kuitenkin on asioita, joita en voi muuttaa. Niin paljon on tapahtunut. Olen tienhaarassa ja seuraavaksi minun pitäisi päättää mihin suuntaan?

Näihin ajatuksiin...

Oikein hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta!