KUVAHAASTEEN KOLMAS PÄIVÄ JA PÄIVÄN PIRISTYS

Eilen tiistaina tuli käveltyä toodella paljon. Vieläpä korkokengillä. Tutustuin uusiin ihmisiin, näin kaveriani ja söimme jogurttijäätelöt.

Tällaisissa maisemissa liikuskelin. Zaragozan keskusta on pieni ja kaunis. Siellä on melkein kylämäinen tunnelma, mikä on outoa, kun kyseessä on hivenen suurempi kaupunki kuin Suomen pääkaupunki Helsinki.

Täällä on lukuisia vanhoja rakennuksia katukuvassa, jopa raunioita. Niissä on aitoa historian havinaa. Yksi noista historiallisista rakennuksista on Paraninfo. Tuo kuvan taustalla näkyvä rakennus. Kerroin siitä vain vähän aikaa sitten täällä klik. Pidän keskustan alueesta ja kävellessä ajattelin, että nyt pakko muistaa ottaa edes se yksi kuva menossa olevaan haasteeseen. 

Päivän piristys

En ole muuten tehnyt Päivän piristys-juttua miesmuistiin. Postaussarjaa, jossa olen esitellyt matkani varrelle sattuneita kummallisuuksia. Tässä pitkästä aikaa piristystä päivään. Kuvassa on pankkiautomaatti. Ei mitään erikoista… 

Mutta entäs nyt, kun vien kameran kauemmaksi?

Tämä perin kummallisen näköinen pankkiautomaatti tuli vastaan, kävellessäni Zaragozan keskustan tuntumilla. Suureksi mysteeriksi jäi, mille pankille se kuuluu. Se oli kuitenkin ihan toiminnassa oleva, koskapa immeiset nostivat rahaa. Hui! Itse en uskaltaisi laittaa korttiani siihen. Uskaltaisitko sie?

KUVAHAASTE 2/5

Tää on just tätä, kun ei muista ottaa kuvia. Ei sillä, että olisi ollut jotenkin erikoisempi päivä, kaiken kukkuraksi vieläpä maanantai. Tässä siis yksi ainoa kuva eiliseltä. Ainakin se kuvastaa hyvin minun päivääni.

Vaikka asun Espanjassa, kaukana kaukana Suomesta, niin ihan tavallista arkea täälläkin eletään. Eilen oli juuri sellainen tavallinen arkipäivä. Tosin ihana sellainen, koskapa vihdoinkin se on täällä! Kevät!  Ja sen mukana tuoma entistäkin iloisempi mieli. Niin vähän siihen tarvitaan. Lämmin auringonpaiste ja kukkivat juudaksenpuut saavat ainakin tämän tytön hyvälle tuulelle. 

Tosin huhtikuu on myös se kuukausi, jolloin Espanjassa voi sataa ja paljon. On  olemassa sellainen sanonta kuin “En abril, aguas mil.”. Jos siihen on uskominen, niin ehkäpä Pääsiäisenä täällä sataa kaatamalla.

VIISI PÄIVÄÄ KUVINA –HAASTE 1/5

Sain kivan haasteen ystävältäni ja päätin toteuttaa tämän myös täällä blogin puolella. Pitemmittä puheitta kuvia siitä ensimmäisestä päivästä, joka osui eiliselle.

Kiireetön aamupala, kuntoilua aamupäivällä, lounas klo 15 hyvässä seurassa, kävelyä ja auringosta nauttimista, erään sarjan tapittamista. Muunmuassa niistä oli minun sunnuntaini tehty. 

Kuvassa oleva vaaleanpunaisten kukkien peittämä puu on juudaksenpuu -aivan erityisen kaunis tähän aikaan vuodesta kukkiessaan. Toiselta nimeltään se on rakkaudenpuu. Sille on varsin looginen selitys -lehdet nimittäin muistuttavat sydäntä!

Eilen iltapäivällä olin menossa myös puistoon kavereita tapaamaan, kun sattumalta kohdalleni osui pääsiäiskulkue. Riemastuin kovin, koska muistan hyvin sen toissavuotisen kulkueen, jossa kulkivat ilman huppuja. Mikä pettymys! Nyt sain nähdä nämä huppupäiset tyypit kulkueessa, kuunnella rumpujen pärinää ja haistella suitsukkeita. Mikä tunnelma!

Pääsiäiseksi on suunnitelmissa visiitti espanjalaiseen pikkukylään, jonne kokoontuu koko suku. Kiva pääsiäinen siis tiedossa! Sitä odotellessa.  

ELOKUVATAPAHTUMASSA

Perjantaina suuntasin elokuvatapahtumaan, josta mainitsin edellisessä postauksessani täällä klik. Tämä on jatkoa tarinalle, kuvaus tuosta kyseistä illasta, kun sain nähdä mielenkiintoisia espanjalaisia näyttelijöitä ja ohjaajan.

Tapahtuma järjestettiin Paraninfo -rakennuksessa eli siis aivan Zaragozan keskustassa. Rakennus itsessään on kovin vaikuttavan näköinen niin ulkoa kuin sisältä, mutta aivan eritoten sisältä. Harvoin nimittäin näkee punaiseksi maalattuja seiniä! Plus tässä rakennuksessa on kuulemma todella, aivan erityisen kaunis kirjasto, joka tietenkään ei ole auki kuin tarkoin valittuina ajankohtina. Eli suurimman osan ajasta ovet on ja pysyy kiinni. 

Paraninfosta teidän on syytä tietää, että kyseessä on eri rakennuksien muodostama kokonaisuus. Sen alullepanija oli miekkonen nimeltä Ricardo Magdalena ja tämä rakennuskompleksi valmistui 1893. Paraninfossa toimi aikoinaan yliopisto, mutta tänä päivänä se toimii kirjaston ja vaihtuvien näyttelyiden tyyssijana. Onpa siellä myös kahvila-ravintola. Paraninfo sijaitsee Zaragozan keskustassa, Plaza de Basilio Paraíso.

Paraninfo. Kuvat otettu eri päivänä, sunnuntaina.

Kuva on lainattu täältä.

Menin tapahtumaan naapurin tädin kanssa, joten kuljimme sinne yhtä matkaa. Sisälle tultaessa väen paljous yllätti, vaikka olimme espanjalaisittain verrattuna suhkot hyvissä ajoin liikenteessä.

Jono oli pitkä ja sen päätä hankala löytää. Jonotus tuntui loputtomalta. Aloin huolestua, kun jono ei liikkunut yhtään kellon ollessa jo melkein pykälässä. Espanjalaisten rauhallisuus ja myöhästyminen, hemmetin hemmetti! Onneksi  lopulta pääsimme etenemään. Suurin piirtein kaikki kunnioittavat paikkaansa, mutta kyllä siinä välillä oli kilpajuoksun meininkiä. Minä yritin pysyä vauhdissa mukana korkokengillä sipsuttaessa. 

Tullessamme saliin, oli selvää, että eturivit oli jo vallattu. Suuntasimme siis suorilta ensimmäiselle tasanteelle ja saimme kuin saimmekin ihan kivat paikat. 

Sali täyttyi hetkessä. Puheensorina pulppusi kaikkialla ja joka puolella.  Luis Alegre, tapahtuman puuhamies oli jo tuttuun tapaan pöytänsä äärellä ja aloitti tapahtuman kertomalla elokuvasta. Sitten näyttelijät ja ohjaaja astuivat sisään kera raikuvien aplodien.

Jyvälle juonesta

Ocho apellidos vascos on komedia, joka kertoo Rafa –nimisestä andalusialaisesta nuorukaisesta. Tämä rakastuu päätä pahkaa baskilaiseen tyttöön ja matkustaa tämän perässä Baskimaahan. Saadakseen tytön perheen hyväksymään suhteen, hän joutuu esittämään baskia –varsinainen painajainen.

Elokuvan on tähän mennessä nähnyt jo huikeat yli 3 miljoonaa katsojaa! Joka on näinä epätoivoisina ja synkkinä talousaikoina ennennäkemätön ilmiö. Ilmiö isolla Iillä. On selvää, että espanjalaiset haluavat nauraa ja viettää viihdyttävän hetken, kertoili Luis. 

Elokuvan ohjasi Emilio Martínez Lázaro ja näyttelijäkaartiin kuuluivat mm. Dani Rovira ja Karra Erejalde. Kaikki kolme olivat tuona perjantai-iltana Zaragozassa, Paraninfossa, samassa salissa, missä minäkin. Uskomatonta. 

Vasemmalta oikealle: Karra, Dani, Luis ja Emilio.

"Yksinkertaisin elokuva, minkä olen ohjannut."
Yleisö sai tuttuun tapaan esittää kysymyksiä. Moni niistä oli suunnattu Danille, mutta toki joukossa oli myös niitä tavallisia elokuvan tekoon liittyviä kysymyksiä. Elokuvan suosio oli yllätys, mutta samalla Emilio totesi, että tässä on hänen yksinkertaisin elokuva, minkä on ohjannut. Sitä oli hauska tehdä. Jopa siinä määrin, että kaikkia nauratti niin paljon, ettei kuvauksista tullut yhtään mitään.  

Dani on viimestään tämän elokuvan myötä nousemassa todelliseksi julkisuuden henkilöksi.Yksi kysyi, miten Dani oli onnistunut saamaa roolin, toinen miten hän onnistui niin hyvin matkimaan ja vaihtamaan murteita. Yksi tyttö pyysi, antaisiko Dani poskipusut hänen ystävättärelleen ja siihen hän suostui. Aika symppis. Heti tuon pusuepisodin jälkeen eräs mies halusi suunnata kysymyksensä Karralle, johon tämä huudahti: ”Sinulle en anna pusuja!” 

Oli ilo olla osallisena tuossa tapahtumassa ja voi, miten hauskaa meillä olikaan. Loppuun vielä Danin monologi.