perjantai 22. tammikuuta 2016

LEFFAT JA SARJAT –VIIKKOKATSAUS

Lyhyestä virsi kaunis. Viikko on vierähtänyt, mutta nyt tuli sellainen viikko, että enpä katsonut paljon mitään! Niinpä tästä postauksesta tulee tällainen tynkäpostaus. Voi apua! Näin vain muutaman jakson seuraamistani sarjoista ja sen lisäksi katsoin pokeriaiheisen videon. Mutta elokuvia, niitä ei tullut nähtyä. 

En muista milloin viimeksi olisi ollut näin surkea elokuvaviikko, ehkäpä kesällä..? On ollut yksinkertaisesti niin kiirettä, että aikaa ei ole jäänyt leffailuun. Olen suorittanut erästä kurssia verkossa, käynyt kuntosalilla, treffaillut ystäviä, ollut töissä ja siinäpä se viikko meni kuin siivillä. 

En tiedä ehdinkö seuraavankaan viikon aikana ruudun äärelle, sillä kurssi, kuntosali ja muut kiireet jatkuvat.
Mutta sitten viikon sarjasaldoon, koska sarjoja sentään ehdin näkemään jokusen.
Kuvat on lainattu netistä.
Sarjat
Näin yhden ainoan jakson Jekyll & Hyde-sarjasta. Tämä sarja on ollut tosi mielenkiintoinen, vaikka normaalisti en tykkäisi sarjasta, jossa on näin paljon fantasiaa. Sarja on kuvattu mielenkiintoisesti ja juonenkäänteet ovat olleet moninaiset. Yllätyksiä on ollut.

Lisäksi päänäyttelijä Jekyll & Hyden tuplaroolissa on kerta kaikkiaan huikea. Voi pojat, että se mies osaa näytellä. Odotan aina, milloin Hyde putkahtaa esiin, koska hän on yksinkertaisesti niin t-a-i-t-a-v-a.

Samoiten näin vain yhden jakson Uusi Sherlock -sarjasta. Minulla on toinen tuotantokausi hyppysissä ja olen tykästynyt tähän sarjaan. Päänäyttelijä on joskin hieman oudohko. Hänestä tulee mieleen alien, mutta tekee hyvää työtä. Aivan erityisen paljon pidän Martin Freemanista näyttelijänä. Innolla jatkan Sherlock -sarjan seuraamista.

Yhden jakson verran tuli jatkettua The Frankenstein Chronicles -sarjaa. Juuri, kun sarja pääsi vauhtiin, niin nyt se jo näköjään loppuukin... Noh, postauksen alkusanoja lainatakseni: Lyhyestä virsi kaunis. 

Siinäpä ne olivatkin tämän viikon sarjat ja elokuvia siis pyöreä nolla.

Millainen elokuva-ja sarjaviikko teillä on ollut?
post signature

4 kommenttia:

  1. Kerrankin muistin seurata omia tuijotteluja, kun mietin, että sitten saan ne kommentoitua tähän sun viikkokatsaukseen! :)
    Sarjat menee samaa rataa. Voisin kuitenkin aiemmin mainitsemiini lisätä Rantavahdit, Poliisit ja Suomen tullin, eli realitya. Leffoista: Yksin kotona, Con Air, Night at the Museum, Beverly Hills kyttä ja vanha kotimainen elokuva Rikas tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on vaan hyvä juttu, että välillä laittaa ylös, mitä on tullut seurattua. ;) Sinähän olet ollut ahkerana elokuvarintamalla, vautsi! :) Oot kattonu sit miunki edestä. Noista leffoista oon nähny Yksin kotona ja Night at the museum. :)Mekin katottiin tässä yks päivä Policías en acción, joka vois vastata tuota Poliisit-sarjaa. Mut nähtiin vaan pikku pätkä samalla kun illastettiin. Tähän katsaukseen en koskaan laita puolitiehen jääneitä elokuvia tai jaksoja, ainoastaan kokonaan nähdyt leffat ja jaksot. :)Mukavaa viikonloppua siulle, Menninkäinen! <3

      Poista
  2. Uusi Sherlock on kyllä hyvä vaikkakin hieman kesti tottua Benedict Cumberbatchiin Sherlock roolissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä sitä tottuu, kun lopulta hyvä näyttelijä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)